Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 3

Velid.

Historiallis-maantieteellisesti Bosnia ja Hertsegovina on jakautunut kahteen alueeseen, Bosniaan ja sen lounaispuolella sijaitsevaan Hertsegovinaan. Bosnian ja Hertsegovinan raja ei ole poliittinen, etninen, identiteettinen eikä uskonnollinen. Raja on vaikeasti hahmotettava, eikä sillä ole tämän päivän Bosnia-Hertsegovinassa merkitystä.

Etnisesti Bosnia Hertsegovinan väestön on jakautunut kolmeen ryhmään: bosniakkeihin, serbeihin ja kroaatteihin. Tarkkaa väestönlaskentaa ei sodan jälkeen ole tehty, mutta erään arvion mukaan bosniakkeja on 48 prosenttia, serbejä 37 ja kroaatteja 14.

Uskonnollisesti Bosnia Hertsegovina on jakautunut kolmeen uskontoon: islamiin, ortodoksikristillisyyteen ja katolilaisuuteen. Bosniakit ovat pääsääntöisesti muslimeja, serbit ortodoksikristittyjä ja kroaatit katolisia. Sarajevossa asuu lisäksi jonkin verran juutalaisia.

Poliittisesti Bosnia Hertsegovina on jakautunut kahtia: 51 prosenttia maasta koostuu Bosnia ja Hertsegovinan Federaatiosta ja 49 prosenttia Serbitasavallasta. Bosniakit ja kroaatit asuvat pääsääntöisesti ensin mainitussa ja serbit jälkimmäisessä. Kummallakin entiteetillä on oma parlamentti, presidentti ja hallitus.

Lisäksi kansainvälinen yhteisö käyttää maassa huomattavaa päätäntävaltaa YK:n kautta. Maassa on Euroopan unionin 2 500 hengen vahvuinen sotilasjoukko ja poliisivoimat.

Identiteetiltään bosniakit ovat pääsääntöisesti bosnia-hertsegovinalaisia – tai lyhyemmin ilmaistuna bosnialaisia – kroaatit kroatialaisia ja serbit serbialaisia. Kukaan ei siis identifioidu Bosnia-Hertsegovinan Federaatioon, ja Bosnian serbit tuntevat olevansa serbitasavaltalaisia vain, koska alueen liittäminen Serbiaan on poliittisesti mahdotonta.

Länsimedian Bosnian sodan aikana heistä käyttämä termi ”muslimi” oli Velidin mielestä käsittämätön. ”Miksi kahdesta muusta ryhmästä puhuttiin etnisen taustan perusteella ja kolmannesta uskonnon? En halua identifioitua muslimina. Olen muslimi, mutta se on yksityisasiani. Eihän sinuakaan kutsuta ”kristityksi”, vaan suomalaiseksi.”

Bosnialaisilta kiellettiin kansallinen identiteetti jo Itävalta-Unkarin aikana, ja sama jatkui kommunistisessa Jugoslaviassa. Tilastoissa bosniakit luokiteltiin kirjaimella ”m”, joka myöhemmin muutettiin muotoon ”M”.

M tulee tietysti sanasta muslimi, mutta mitä eroa on m:llä ja M:llä, siihen Velid ei suostu vastaamaan vaan antaa ymmärtää että kyse oli yhdestä kommunistihallinnon lukuisista byrokraattisista käsittämättömyyksistä.

Tämän päivän Bosnia-Hertsegovinassa etninen tausta on enemmän kuin pelkkä identiteettikysymys. Maalla on kolme presidenttiä, yksi bosniakkien, yksi kroaattien ja yksi serbien valitsema.

Etninen tausta vaikuttaa myös matkustamismahdollisuuksiin. Bosnian serbeillä on mahdollisuus saada Bosnia-Hertsegovinan passin lisäksi myös Serbian passi ja kroaateilla Kroatian passi. Toisin kuin Kroatian passilla, Bosnia Hertsegovinan passilla matkustaminen on hankalaa ja aikaa vievää, hyvin useissa tapauksissa jopa mahdotonta.

Velidin käsialanäyte.

Kysyttyäni, mitä uskontoa bosniakit harjoittivat ennen Ottomaanien valloitusta (vuonna 1463), sain mielenkiintoisen vastauksen. Velidin mukaan bosniakit olivat kristittyjä kerettiläisiä, jotka uskoivat kahteen yhtä vahvan jumaluuden olemassaoloon, Jumalan ja Saatanan.

Jumala oli heidän mukaansa luonut henkimaailman ja Saatana fyysisen maailman, ja ihminen pääsi Jumalan yhteyteen vain asketismin kautta, kuten esimerkiksi kieltäytymällä lihansyönnistä, seksistä ja alkoholista.

Heillä ei ollut kirkkoja, vaan he suorittivat rituaalinsa metsissä. He kohtelivat miehiä ja naisia tasa-arvoisemmin kuin alueen ortodoksit ja katoliset. Noista ajoista on jäänyt todisteeksi koristeellisia, filosofisia tekstejä sisältäviä kivikirjoitustauluja, joita on nähtävillä myös Sarajevon alueella.

Monella tapaa bosniakit olivat Velidin mukaan jo valmiiksi lähellä islamia, mutta pääsyy islamiin siirtymisessä oli siinä, että he olivat jo vuosisatoja olleet katolilaisten ja ortodoksien painostuksen ja sorron alaisena, ja saivat kääntymyksensä jälkeen säilyttää monet tapansa, ja myös ottomaanien vahvan tuen.

Ottomaanien imperiumin alueellahan sallittiin eri uskontojen harjoittaminen, joten kääntyminen islamiin tapahtui Velidin mukaan vapaaehtoisesti.

Kirjassaan Bosnia – a Short History brittiläinen historiantutkija Noel Malcom tunnistaa Velidin esittelemän teorian, mutta ei usko siihen.

Toisen, lähinnä serbitutkijoiden tukeman teorian mukaan bosniakit olivat ennen islamiin kääntymistään Serbian ortodoksikirkosta eronnut osa, joka omasi joitakin kerettiläisiä vaikutteita. Kolmannen, ei niin yllättäen katolisten tutkijoiden suosiman, teorian mukaan Bosnian kirkko oli katolinen.

Malcom luettelee paljon todisteita sen puolesta, että yleisesti uskottu teoria Bosnialaisten kuulumisesta bulgarialaisen pappi Bogumilin seuraajiin on romantisoivaa historiankirjoitusta. Kerettiläiset kun vaikuttavat rohkeammilta, originaaleimmilta ja mielenkiintoisimmilta kuin oikeaoppiset kristityt.

Kirjan kappale ”The Bosnian Church” keskittyy lähinnä kumoamaan kolmea yllä mainitsemaani teoriaa, mutta ei vastaa kovin selkeästi kysymykseen, mitä uskontoa bosnialaiset sitten edustivat.

Mikäli ymmärsin oikein, hän uskoo Bosnian kirkon olleen muusta maailmasta eristyksissä ollut, luostarikeskeinen katolinen yhteisö, joka omasi merkittäviä ortodoksisia vaikutteita, ja joka oli ottomaanien valloitusten aikaan joka tapauksessa hajoamispisteessä.

Kuten yllä olevasta käy ilmi, keskustelu Velidin kanssa pyöri paljolti identiteetin, historian ja poliittisten kysymysten ympärillä. Juna puskutti eteenpäin, aurinko laski ja ulkona vilisi Koillis-Kroatian laakeat maisemat. Velid kaipasi jo Bosnian vuoristoa.

Edellisellä kerralla kun hän oli tullut käymään kotonaan, hän ei ollut saanut viettää aikaa äitinsä kanssa juuri ollenkaan, koska koko suku, parikymmentä ihmistä, oli tullut käymään. Hänen oli täytynyt käydä ruokaostoksilla silla aikaa kun hänen äitinsä laittoi ruokaa koko porukalle.

Velidin isä kuoli Bosnian sodassa (1991-1995) sodassa, puolustaessaan Broco –nimistä kylää, jossa serbit, kroaatit ja bosniakit puolustivat kylää serbihyökkäykseltä.

Päästääkseen Euroopan unioniin Bosnia-Herzegovinan on muun muassa suoritettava väestönlaskenta. Serbit olisivat tähän suostuvaisia, mutta bosniakit viivyttelevät, koska se paljastaisi serbien suuren prosentuaalisen osuuden tietyillä alueilla, ja he saisivat sitä kautta tiettyjä oikeuksia sodanaikaisen etnisen puhdistuksen onnistumisen ansiosta.