Viimeisimmät

Supervoima, joka sai miljoonat liikkeelle

Supervoima, joka sai miljoonat liikkeelle

Kungsholmassa, yhdessä Tukholman neljästätoista saaresta, sijaitsee puisto nimeltä Rålamsbshovsparken. Vuoden 2018 syyskuun toisena lauantaina puiston amfiteatteriin oli kokoontunut noin kaksituhatta ilmastomielenosoittajaa. Tervetulotoivotusten jälkeen mikrofonin eteen kutsuttiin viisitoistavuotias ilmastolakkoilija Greta Thunberg.  Hänen isänsä Svante hermoili yleisön joukossa. Hänen äitinsä Malena ei töiden takia ehtinyt paikalle, mutta 

Olipa kerran kuningas, piispa ja kauppias

Olipa kerran kuningas, piispa ja kauppias

Olipa kerran kuningas, piispa ja kauppias. He vihasivat toisiaan katkerasti ja halusivat tappaa toisensa. Heillä oli sotilas käskytettävänään, ja nyt kysymys kuuluu, ketä heistä sotilas totteli? Kenellä on eniten valtaa: valtiolla, kirkolla vai sillä jonka hallussa on eniten maallista mammonaa? Näin tämän arvoituksen Game of 

Rauhan mahdollisuudesta

Rauhan mahdollisuudesta

Puhe rauhasta on tarpeen, kun militarismi, nationalismi ja valtapolitiikka vahvistuvat. Sodassa eivät vaikene vain lait vaan myös järkevä vuoropuhelu. Kirja kertoo sen mahdollisuuksista ja tuo keskusteluun humanistisia näkökulmia. Se valottaa kansainvälisten sopimusten vaikutuksia ja sitä, millä eri tavoilla sotia voidaan ehkäistä.

Jos tahdot rauhaa ottaa kantaa Ukrainan tapahtumien ympäristövaikutuksiin, aseistakieltäytymiseen ja siihen, miten demokratian tila vaikuttaa rauhan mahdollisuuksiin. Esille tulee taiteilijoiden, kirjailijoiden ja tieteentekijöiden toiminta rauhan hyväksi. Artikkeleissa valotetaan muiden muassa Erich Frommin ja Arvid Järnefeltin ajattelua ja toimintaa.

Kirjoittajat esittävät, miten yhteistyö, yhteisymmärrys ja niitä edistävä vahva demokratia voivat rakentua.

Teoksen kirjoittajina ovat Henri Hagman, Kari Heino, Katriina Kajannes, Elias Krohn, Arto Köykkä, Tapio Lampinen, Jukka Mallinen, Helena Rossi, Ilpo Rossi, Leo Stranius, Timo Suutarinen, Erkki Tuomioja, Jyrki Vesikansa ja Timo Virtala.

ISBN 978-952-411-001-3 (painettu), 978-952-411-004-4 (pdf). Kirjastoluokka 32.7. Pehmeäkantinen. 172 sivua. Ovh. 24,90 e (sis. alv. 10 %). Ilmestynyt 23.10.2023.

Kirjan voi ostaa täältä. Tässä alla oma osioni.

Rauhan mahdollisuudesta

Näin yöllä untaa kauniimpaa kuin ennen milloinkaan, on sodat täältä loppuneet, on rauha päällä maan. Näin neuvonpitoon saapuvan kansojen käskijäin. He suureen kirjaan kirjoitti nimensä vierekkäin. He nousivat ja lausuivat: on tullut aika uus. On poissa täältä sotilaat, on sotilaallisuus. Nyt kaikki kansat riemuitsee, käy tanssi, laulut soi. Kuin siskot, veljet toisilleen maljoja juoda voi. Näin yöllä untaa kauniimpaa kuin ennen milloinkaan, on sodat täältä loppuneet, on rauha päällä maan.

Näin kauniisti runoili yhdysvaltalainen folk-laulaja-laulungekijä Ed McCurdy vuonna 1950, ja sittemmin laulua on tehnyt tunnetuksi lukuisat artistit, muun muassa Pete Seeger (1956), The Weavers (1960), Joan Baez (1962), Simon & Garfunkel 1964), ja Jonny Cash (postuumisti 2010). Suosittelen kuuntelemaan ja katselemaan, YouTubesta nuo löytyvät, kutakuinkin kaikki.

Yllä oleva Liisa Ryömän suomennos on upea, mutta tarkastelkaamme kuitenkin vielä alkuperäisen tekstin kahta ensimmäistä kappaletta.

Last night I had the strangest dream I ever dreamed before. I dreamed the world had all agreed to put an end to war. I dreamed I saw a mighty room, the room was filled with men. And the paper they were signing said they’d never fight again.

Tuhansien tullessa tapetuksi Ukrainassa, miljoonien paetessa, naisten tullessa raiskatuiksi ja jopa lasten tullessa kidutetuksi – sodan siis paljastaessa todelliset kasvonsa myös Euroopassa – näiden sanojen luulisi kuohauttavan tunteita tavalla tai toisella.

Pilvilinnojen rakentelua ja turhaa haihattelua, oli kyse sitten runoista tai rauhanliikkeen vaatimuksista, ajattelevat monet. Sodan sytyttyä voimapolitiikan, reaalipolitiikan ja militarismin kannattajien äänenpainot ovat koventuneet. Annetaan ymmärtää, että alkanut sota on paljastanut ihmisten ja kansainvälisen politiikan todelliset kasvot.

Sodat kieltävä sopimus

Monille saattaa tulla yllätyksenä että maailmanhistoriasta löytyy hetki, jossa koettiin todeksi tuo runon toisessa kappaleessa kuvattu seremonia.

Se tapahtui Pariisissa elokuun 27. päivänä vuonna 1928. Paikalla oli edustus viidestätoista valtiosta: Australiasta, Belgiasta, Etelä-Afrikasta, Intiasta, Irlannista, Italiasta, Japanista, Kanadasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Tšekkoslovakiasta, Uudesta-Seelannista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Yhdysvalloista. He päättivät ja sitoutuivat, ei enempää eikä vähempää, kuin kieltää sodat politiikan välineenä. Vuoteen 1934 mennessä sopimukseen oli liittynyt yhteensä jo yli kuusikymmentä valtiota, mikä käytännössä tarkoitti kaikkia siihen aikaan itsenäisiä valtioita.

Sopimus tunnetaan nimellä Kellogg-Briand -sopimus sen kahden ensimmäisen allekirjoittajan ja idean alullepanijan, USA:n ja Ranskan silloisten ulkoministerien Frank Kelloggin ja Aristede Briandin mukaan. Kelloggille myönnettiin tästä hyvästä seuraavana vuonna Nobelin rauhanpalkinto, Briand oli rauhanpalkintonsa jo saanut, kahta vuotta aiemmin roolistaan Ranskan ja Saksan suhteiden sovittelussa.

Sopimuksen englanninkielinen nimi on ”The General Treaty for Renunciation of War as an Instrument of National Policy” ja se on voimassa yhä tänäkin päivänä. Suomeksi renunciation tarkoittaa sekä luopumista että kieltämistä. Sopimuksessa sopijaosapuolet kielsivät sodan politiikan välineenä ja lupaavat olla käyttämättä sitä keskinäisten erimielisyyksiensä ja konfliktiensa ratkaisemiseksi, olivatpa nämä erimielisyydet ”millaisia hyvänsä ja juontivatpa ne juurensa mistä hyvänsä.”

Kellogg-Briand -sopimuksesta kirjan kirjoittanut David Swanson korostaa, että sopimus muotoiltiin kieltämään kaikki sodan muodot, ei pelkästään hyökkäyssotia. ”He olivat tästä hyvin tarkkoja,” huomautti Swanson The Real News Network’in haastattelussa. ”He eivät kieltäneet aggressiivisia sotia, pahoja sotia tai epäinhimillisiä sotia.

Kyseessä ei ollut sopimus, jossa olisi uhattu sodan aloittanutta kansakuntaa sodalla. Swansonin mukaan sopijaosapuolet ”halusivat eliminoida sodan, halusivat asettaa sellaisia lakeja ja luoda sellainen kansainvälinen tuomioistuin, jossa sodat käsiteltäisiin rikoksina.”  

Sopimus ei syntynyt tyhjästä, vaan sen aikaansaamiseksi oli aikoinaan kovia poliittisia paineita. Ensimmäisen maailmansodan oli vakuuttanut ihmiset oikeuteen perustuvan rauhanjärjestelmän välttämättömyydestä, naiset olivat juuri saaneet Yhdysvalloissa ja joissakin eurooppalaisissakin valtioissa äänioikeuden ja rauhanliike oli voimissaan. ”Julkinen paine”, kirjoittaa Swanson, ”teki tästä tai vastaavanlaisesta askeleesta lähes väistämättömän.

Sopimuksen vaikutukset

Harvapa tätä sopimusta enää muistaa ja vielä harvempi muistelee, ja ne jotka muistelevat, muistelevat pilkalliseen, tai vähintäänkin vähättelevään sävyyn. Ajatellaan, että sopimus ei toiminut, hyökkäsihän Japani kolme vuotta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Kiinaan, Italia seitsemää vuotta myöhemmin Etiopiaan ja aloittihan Saksa yhtätoista vuotta myöhemmin maailmanpalon, jollaista ihmiskunta ei ollut aiemmin kokenut.

Hyvin usein mennään tätäkin pidemmälle ja ajatellaan, että sopimus ei olisi voinutkaan toimia, sillä eihän sotia nyt sopimuksilla voida estää, aloittavathan sotaa haluavat valtionjohtajat sodat, oli sopimuksia tai ei.

Yalen yliopiston oikeustieteen professorien Oona Hathawayn ja Scott Shapiron vuonna 2017 julkaistu kirja The Internationalists on lähes kuudensadan sivun perusteellinen todistus edellä mainittuja historiantulkintoja vastaan. Hathawayn ja Shapiron mukaan Kellogg-Briand -sopimus ei pelkästään toiminut sotien vähentämisessä – tämän he todistavat tilastotieteellisesti – vaan siitä muodostui myös kansainvälisen oikeuden historian käännekohta.

Kellogg-Briand -sopimus käänsi kansainvälisen politiikan suunnan kohti nykyistä sopimuksiin, järjestöihin ja yhteistyöhön perustuvaa järjestelmää. Hathawayn ja Shapiron mukaan ennen Kellogg-Briand -sopimusta sodat olivat normaaleja, hyväksyttyjä ja laillisia, mutta sopimuksen jälkeen harvinaisia, paheksuttuja ja laittomia.

Kuvaavaa esimerkiksi on, että ennen sopimusta sotiminen oli laillista, mutta talouspakotteet olivat laittomia, mutta sopimuksen jälkeen tilanne kääntyi päinvastaiseksi.

Hathawayn ja Shapiro jakavat kansainvälisen oikeuden historian kahteen jaksoon, vanhaan ja uuteen maailmanjärjestykseen. Käännekkohtana on Kellogg-Briand -sopimus. He kutsuvat ensimmäistä maailmansotaa vanhan maailmanjärjestyksen viimeiseksi sodaksi. Vanha maailmanjärjestys paitsi hyväksyi sodat, myös palkitsi menestyksekkäitä sotia käyvät valtiot. Kuten kirjan kotisivuillaan arvostellut kansanedustaja Erkki Tuomioja tiivistää, vanhassa maailmanjärjestyksessä “menestyksekäs voimakäyttö loi uuden oikeudellisen tilan, jota kaikkien oli kunnioitettava.”

Nykyään sota nähdään järjestelmän luhistumisena. Ennen vuotta 1928 sota itsessään oli se järjestelmä, jolla valtiot ratkoivat erimielisyyksiään. Valtioilla oli oikeus sotia paitsi puolustaakseen alueitaan, myös esimerkiksi korjatakeen kokemiaan vääryyksiä, rangaistakseen toista valtiota sopimusrikkomuksesta, turvatakseen merenkulun vapautta tai periäkseen saamattomia velkoja.

Esimerkkinä viimeksimainitusta Hathaway ja Sharpio nostavat esille Yhdysvaltojen Meksikoa vastaan vuonna 1848 aloittaman sodan. Ennen sotaa Meksiko oli Yhdysvalloille velkaa kaksi miljoonaa dollaria. Valloitettuaan Meksikolta nykyisen Kalifornian, Nevadan, Utahin ja Arizonan alueet Yhdysvallat katsoi oikeuden toteutuneen. Muilla mailla oli tilanteessa kaksi vaihtoehtoa: lähteä sotaan mukaan tukemaan toista osapuolta, tai pysyä neutraalisti ulkopuolella ja hyväksyä sodan lopputulos uutena totuutena valtioiden rajoista. Maailman valtiot valitsivat jälkimmäisen.

Tämä kaikki muuttui uudessa maailmanjärjestyksessä. Japanin hyökättyä Kiinaan vuona 1931 kansainvälinen yhteisö tuomitsi hyökkäyksen laittomaksi, juuri kukaan ei tunnustanut Japanin Mantsuriaan perustamaa nukkevaltiota ja pohjusti Kansanyhteisön kokouksissa Japaniin kohdistuvia sanktioita.

Kansainvälisen yhteisön verbaaliset tuomitsemiset eivät auttaneet matsuurialaisia, kuten ei yhtä epäoikeudenmukaisen hyökkäksen kohteeksi samalla vuosikymmenellä joutuneita etiopilaisia, tsekkoslovakialaisia, itävaltalaisia, puolalaisia, baltialaisia ja suomalaisiakaan. Mutta jotain oli kuitenkin muuttunut. Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat Atlantin julistuksessaan elokuussa 1941, että vaikka heidän tavoitteensa on akselivaltioiden tappio, he eivät tavoittele aluelaajennuksia. Neuvostoliitto allekirjoitti julistuksen seuraavan vuoden tammikuussa.

Toisen maailmansodan helvetissä Saksa, Italia ja Japani pakotettiin aseiden voimalla vetäytymään valloittamiltaan alueilta. Nürnbergin ja Rooman sotarikosoikeudenkäynneissä Kellogg-Briand -sopimus kaivettiin esiin, kun saksalaisia ja japanilaisia upseereita tumittiin rikoksesta rauhaa vastaan.

Sotarikosoikeudenkänneissä oli muitakin puutteita kuin vain Kellogg-Briand -sopimuksen yksipuolinen tulkitseminen. Sodan voittajat tuomitsivat siinä häviäjät eikä ulkopuolisia, neutraaleja tahoja ollut prosessissa mukana. Voittajien tekemisiä ei tutkittu lainkaan. Neuvostojoukot jäivät valloittamilleen alueille yli viideksi vuosikymmeneksi ja luulisi myös että Dresdenin pommituksen ja Hiroshiman ja Nagasakin pommen kaltaiset teot täyttäisivät sotarikoksen tunnusmerkit.

Näistä puutteista huolimatta kehityslinja Kellogg-Briand -sopimuksesta Atlantin julistuksen kautta Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan (jonka mukaan “Kaikkien jäsenten on pidätyttävä kansainvälisissä suhteissaan väkivallalla uhkaamisesta tai sen käyttämisestä minkään valtion alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan“) ja Kansainvälisen tuomioistuimen perustamiseen on selvä: hyökkäyssodissa saavutettuja aluevaltauksia ei enää tunnustettu legitiimeiksi.

Ovatko sodat sittemmin vähentyneet?

Tämän myötä valtioiden väliset hyökkäyssodat ovat vähentyneet maailmasta rajusti. Hathawayn ja Shapiro laskelmien mukaan vuosina 1816-1928 hyökkäyssotia käytiin keskimäärin 10 kuukauden välein, mutta toisen maailmansodan jälkeen niitä on käyty keskimäärin vain joka neljäs vuosi.

Valloitettujen alueiden kokoja vertailtaessa rauhankehitys tulee vielä edellistäkin selkeämmin esille: vuosina 1816-1928 hyökkäyssodissa valloitettiin vuosittain keskimäärin 250 000 neliökilometriä maata, vuosina 1929-1948 alle 50 000 neliökilometriä ja vuosina 1949-2014 alle 10 000 neliökilometriä.

Selkeä todiste rauhan lisääntymisestä on myös suurvaltojen välisteten sotien loppuminen. Maailman 44 suurinta taloutta eivät ole sotineet keskenään kohta kahdeksaankymmeneen vuoteen. Mitään vastaavaa ei maailmanhistoriassa olla koettu sitten Rooman imperiumin aikojen.

Toisaalta sisällissotien määrä on toisen maailmansodan jälkeen ollut selkeässä kasvussa. Hathawayn ja Shapiro pohdiskelevat, että yksi syy tähän saattaa olla juuri hyökkäyssotien lasku: siinä missä vanhassa maailmanjärjestyksessä vahvat valtiot nielaisivat heikot kitaansa, uudessa maailmanjärjestyksessä heikot valtiot jatkavat olemassaoloaan. Itsenäisten valtioiden määrä on toisen maailmansodan jälkeen noussut reilusta kuudestakymmenestä nykyiseen lähes kahteensataan.

Kun tarkastelussa otetaan huomioon sekä valtioiden väliset että valtioiden sisäiset konfliktit, ja kun mittariksi otetaan sodissa vuosittain kuolleet sotilaat ja siviilit väkilukuun suhteutettuna, on toisen maailmansodan jälkeinen rauhankehitys kiistatonta. Toisessa maailmansodassa kuoli enemmän ihmisiä kuin kaikissa sodissa yhteensä sen jälkeen. Tämä siitä huolimatta, että tänä aikana maailman väkiluku on kolminkertaistunut. Toisen maailmansoadan jälkeen näissä kuolintilastoissa on kolme piikkiä, jotka johtuvat neljästä sodasta: Korean sota 1950-luvun alussa, Vietnamin sota 1970-luvun kummallakin puolella ja Irakin ja Iran sota sekä Afganistanin sota 1980-luvulla. Sataatuhatta ihmistä kohden laskettuna ensimmäisessä piikissä suhteellisten sodahta johtuvien kuolemien määrä nousi 20:een, Vietnamin sodan ansiosta korkeimmillaan kymmeneen ja 1980-luvun konfliktien aikana viiteen. Sen jälkeen tämä lukema on pysynyt 1,55:n alapuolella, kuten alla olevasta kuviosta käy ilmi.

Hathaway ja Shapiro nostavat Kellogg-Briand -sopimuksen ja siitä seuranneen kansainvälisen oikeuden kehityksen suurimmaksi, joskaan eivät ainoaksi syyksi tälle rauhankehitykselle. Muita syitä ollaan etsitty muun muassa maailmansotien aiheuttamasta sotaväsymyksestä, kolonialismin päättymisestä, ydinasepelotteesta, kansainvälisistä kaupankäynnistä ja sen aiheuttamasta keskinäisriippuvuudesta, koulutuksen, kommunikaation ja matkustelun yleistymisestä.

Sotia on mahdollista ennaltaehkäistä

Kirjailija Bertha von Sutter oli yksi niistä rauhanaktivisteista, jotka 1800- ja 1900-luvun vaihteessa ideoivat ja vaativat oikeuteen perustuvaa kansainvälistä järjestelmää. Hän oli toisin sanoen yksi heistä, joita saamme kiittää Kellogg-Briand -sopimuksesta ja sen jälkeisestä positiivisesta kehityksestä.

Häntä siis kuunnteltiin, mutta valitettavan myöhään. Hän nimittäin varoitti uhkaavasta maailmansodasta jo Nobellin rauhanpalkintoluennossaan vuonna 1906, kahdeksaa vuotta ennen sen syttymistä: “Vaiheikkaan aikakautemme tärkein kysymys on, hallitseeko valtioiden välisiä suhteita laki vai väkivalta. Maailmanrauhan turvaamisen hyödyt ovat käsittämättömät, mutta vielä käsittämättömimpiin mittasuhteisiin nousee hinta, jonka joudumme maksamaan meitä uhkaavasta maailmansodasta.

Sotia syttyy“, sanoi haastattelemani sotien historiaa tutkinut Helsingin yliopiston lehtori Risto Marjomaa, “koska joku osapuoli laskelmoi, että sotiminen kannattaa heille.” Sodat eivät toisin sanoen ole mikään luonnonlaki, eikä sotiminen ole erottamaton osa ihmisluontoa.

Sotien määrään voidaan vaikuttaa kehittämällä kansainvälisen politiikan pelisääntöjä. Tällä tiellä ollaan otettu tärkeitä askeleita oikeaan suuntaan. Se, ettei Venäjän hyökkäys Ukrainaan ole millään mittarilla kannattanut, eikä näytä tulevaisuudessakaan tulevan kannattamaan Venäjälle, on merkki järjestelmän toimimisesta.

Toisaalta se, ettei Venäjän johto tätä asiaa pystynyt etukäteen laskemaan, on puolestaan todiste siitä, että kansainvälisessä järjestelmässä on yhä kehitettävää.

Hawassassa, Etiopiassa, tammikuussa 2023

TIMO VIRTALA

Kirjoittaja on luennoinut jo kaksi vuosikymmentä Siviilipalveluskeskuksen koulutusjaksolla. Hän on kirjoittanut kaksi tietokirjaa, joista jälkimmänen on nimeltään Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta (Rosebud 2020).

Lähteet:

Global Change Data Lab: Our World in Data / Deaths in State Based Conflicts per 100 000: https://ourworldindata.org/grapher/deaths-in-state-based-conflicts-per-100000?country=~OWID_WRL 

Hathaway, Oona ja Shapiro, Scott 2017: The Internationalists: How a Radical Plan to Outlaw War Remade the World. St Ives: Allen Lane.

Dufour, Joanne: https://www.uua.org/international/blog/disarmament/when-war-was-declared-illegal-kellogg-briand-pact?utm_source=pocket_reader 

Mazower, Mark: https://www.theguardian.com/books/2017/dec/16/the-internationalists-review-plan-outlaw-war?utm_source=pocket_reader 

The Real News Network: When the World Outlawed War https://www.youtube.com/watch?v=A7kpzT8Sr5E 

Suomen Rauhanliitto / Rauhacast: Mitä tarvitaan kansainväliseen solidaarisuuteen: https://rauhanliitto.fi/rauhanliitto/ajankohtaista/blogit/rauhacast-mita-tarvitaan-kansainvaliseen-solidaarisuuteen

von Suttner, Bertha: Nobel Lecture: https://www.nobelprize.org/prizes/peace/1905/suttner/lecture/ 

Tuomioja, Erkki: https://tuomioja.org/kirjavinkit/2017/12/oona-hathaway-ja-scott-j-shapiro-internationalists-plan-outlaw-war-allen-lane-581-s-st-ives-2017/?utm_source=pocket_reader 

Wanson, David: https://davidswanson.org/when-the-world-outlawed-war/ 

Tekstissä olevat Kellogg-Briand -sopimuksen, David Swansonin ja Bertha von Suttnerin lainausten suomennokset ovat kirjoittajan tekemiä.  

Ps. Tässä päivitetty tilasto, jossa näkyy myös vuodet 2021 ja 2022.

Puhetta ja tekoja – sodan vastustamisesta rauhan rakentamiseen

Puhetta ja tekoja – sodan vastustamisesta rauhan rakentamiseen

Rauha on enemmän kuin sodan poissaoloa. Se on jatkuvia tekoja, hyvää arkielämää ja tie kohti oikeudenmukaisuutta, rauhanaktivistit määrittelivät TSL:n järjestämässä tilaisuudessa Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla 30.9.2023. Rauhasta olivat keskustelemassa Keskustelua ohjaasi TSL:n koulutuspäällikkö Kirsi Mäki ja se käytiin Erätauko-menetelmää hyödyntäen. Lue Aikamerkin juttu keskustelusta: https://aikamerkki.fi/rauhantyo-antaa-ihmisille-toivoa/ Työväen 

Syyrian surullinen sota

Syyrian surullinen sota

Mikäpä sota nyt ei olisi surullinen, mutta Saana-Maria Jokisen Ääniä sodasta: Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan -kirjaa kuunnellessa tuli erityisen surullinen olo. Rauhacastin Podcast-haastattelussa Saana-Maria Jokinen kertoo pyrkineensä kirjoittamaan yleistajuisen tietokirjan tavalliselle keskivertolukijalle. Tehtävä on haastava, sillä tällekin sodalle on olemassa enemmän kuin yksi, helposti selitettävä syy, sotivien osapuolten määrä on 

Myös miesten ja poikien kokemasta väkivallasta on puhuttava

Myös miesten ja poikien kokemasta väkivallasta on puhuttava

Tammikuun viimeisenä päivänä vietetään kolmatta kertaa kansainvälistä Miesten ja poikien kokeman väkivallan vastaista päivää. Rauhacastin haastateltavana oli yksi teemapäivän puuhamiehistä, Tampereen yliopistossa rauhan- ja konfliktintutkimusta opiskeleva Juho Matinlauri.

“Miehet elävät väkivallalle myönteisessä kulttuurissa, jossa omista kokemuksista puhuminen on vaikeaa. Väkivallan kokeminen on osa miehen roolia, eikä yhteiskunta ymmärrä sitä ongelmaksi,” kirjoittaa Matinlauri Etsijä-lehdessä viitaten Miessakit ry:n kahteen raporttiin, joista toinen keskittyy vaiettuun, eli kodin sisäiseen väkivaltaan, ja toinen normalisoituun, eli kodin ulkopuoliseen väkivaltaan.

Ongelman tunnistamisen ja tietoisuuden lisäämiseksi Marinlauri kokee tärkeäksi, että maailmalla vietettäsiin paitsi naisten ja tyttöjen, myös miesten ja poikien kokeman väkivallan vastaista päivää. Matinlauri pystyi suoralta kädeltä luettelemaan kaikkiaan yhdeksän YK:n tunnustamaa, vain naisille ja tytöile suunnattua sukupuolittunutta teemapäivää. Miehille tai pojille YK ei toistaiseksi ole tunnustanut ensimmäistäkään. 

Matinlauri ilahtui löydettyään lopulta Trinidad ja Tobago’ssa yliopistonlehtorina työskentelevän Jerome Teelucksingh’in aloitteen asiasta. Hän otti Teelucksingh’iin yhteyttä, ja nyttemmin he tekevät yhteistyötä pitääkseen esille miesten ja poikien kokeman väkivallan ongelmaa.

Jos Matinlauri saisi päättää, niin olis vaan yksi päivä kaikkea väkivaltaa vastaan. Lisäksi hänen mielestään käsitteen “sukupuolitunut väkivalta” hyödyllisyys olisi syytä arvioida uudelleen. Tästä huolimatta häneltä kuitenkin heruu myös ymmärrystä kahden teemapäivän mallille: “Väkivalta on tietenkin sukupuolittunutta, ajattelen näin kaikesta väkivallasta, ja kun on erikseen tämmöiset päivät, niin silloin näitä sukupuolittuneita näkökulmia on ehkä helpompi tuoda esiin.”

Matinlauri korostaa, että huomion kiinnittäminen miehiin ja poikiin kohdistuvaan väkivaltaan edesauttaa myös tavoitetta naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan eliminoimiseksi.

Keskustelimme myös asevelvollisuudesta, siitä millaisia miehiä varusmiespavelus kasvattaa, ja toisaalta asevelvollisuuden epätasa-arvoisesta luonteesta.

Alustin kysymyksen lukemalla katkelman Pentti Linkolan vuonna 1960 julkaistusta pamfletista Isänmaan ja ihmisen puolesta: “Lauseparteen ‘armeijassa tehdään miehiä’ sisältyy eräs kansakuntamme ja ihmiskunnan suurimpia onnettomuuksia. Synnyttämällä ja kannustamalla valtaosassa sosiaalista elämäntyötään aloittelevia miehiä sydämettömyyttä, kovuutta, karskiutta – niin sanottua miehekkyyttä – yleinen asevelvollisuus on ratkaisevasti hidastanut ihmiskunnan kehittymistä kohti eettisempää tajuamista. […] Asepalveluksessa on henkisesti lamauttava, kaikin puolin veltostuttava [ja] siveellisesti löydyttävä vaikutus.” 

Varusmiespalvelus on sittemmin kehittynyt parempaan suuntaan, mutta valitettavan tutulta tuo kuulostaa kun vertaan sitä omaan kokemukseeni 90-luvun puolivälistä. Matinlauri on samoilla linjoilla ja lisää, että “Asepalveluksessa miehestä koulutetaan valmiita tappamaan toinen ihminen ja sillä tavalla se väkivalta tulee niinkuin osaksi sitä roolia, joka miehille – ja Suomessa vain miehille – pakolla annetaan.”

Rauhan aseet -keskustelu Metso-kirjastossa

Rauhan aseet -keskustelu Metso-kirjastossa

Aiheesta keskustelemassa rauhanlähettiläs aktivisti ja poliitikko Rahim Alizada sekä tietokirjailija, sosiologi ja rauhanaktivisti Timo Virtala. Epävakaassa turvallisuustilanteessa sekä rauhanaate että maanpuolustustahto ovat nostaneet päätään. Vahvistaako sotilasliitto Natoon kuuluminen rauhaa? Millainen voimankäyttö tai aseistakieltäytyminen on hyväksyttyä? Kuinka toimiva Suomen asevelvollisuusjärjestelmä on? Tilaisuus on järjestetty yhteistyössä Tampereen 

Taleban-hallinnon ihmisoikeusrikokset ja niiden rankaiseminen

Taleban-hallinnon ihmisoikeusrikokset ja niiden rankaiseminen

Miten kansainvälisen yhteisön tulisi reagoida silloin, kun yksittäinen valtio rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia tai kansainvälistä oikeutta? Kuten nyt esimerkiksi Etelä-Afrikka harjoittaessaan apartheidia 1948-1991, Irak hyökätessään Kuwaitiin 1990, Yhdysvallat hyökätessään Irakiin 2003, Venäjä hyökätessään Ukrainaan ja Talebanien hallitsema Afganistan naisten oikeuksia polkiessaan.  Tulisiko muun maailman asettaa tällainen 

Röyhkeä ydinasejärjestys

Röyhkeä ydinasejärjestys

Maailman nykyinen ydinasejärjestys on uskomattoman epäjohdonmukainen, kohtuuttoman epäoikeudenmukainen ja pelottavan vaarallinen, käy ilmi rauhantutkija Tarja Cronbergin viime vuonna julkaistusta kirjasta Renegotiating the Nuclear Order: A Sociological Approach.  

Ydinsulkusopimus

“Ei ole toisia kansainvälistä sopimuksia jossa annetaan oikeutus joillekin maille pitää se, mikä kielletään toisilta,” toteaa Cronberg uusimmassa Rauhacast-podcastissa viitaten 1960-luvulla neuvoteltuun ja vuonna 1970 voimaan astuneeseen ydinsulkusopimukseen. Ydinsulkusopimuksessa viidelle maalle – Yhdysvalloille, Neuvostoliitolle, Iso-Britannialle, Ranskalle ja Kiinalle – annettiin oikeus ydinaseisiin, samalla kun se kiellettiin kaikilta muilta sopimuksen osapuolilta.

Cronbergin tutkimusten mukaan ratkaistuun ei päädytty neuvottelemalla, vaan sanelemalla. Yllä mainitut ydinasevaltiot – jotka ovat myös toisen maailmansodan voittajavaltioita ja YK:n turvallisuusneuvoston viisi vakituista jäsentä – sanelivat sopimuksen ehdot. Lopputuloksena oli, että vaikka sopimuksessa ydinasevaltiot periaatteen tasolla sitoituivat ydinaseriisuntaan, minkäänlaisia konkreettisia askelmerkkejä tai aikataulua aseistariisunnalle ei sovittu. “Siitä vain keskustellaan.” 

Tämä keskustelu on jatkunut nyt jo yli viisikymmentä vuotta. Kylmän sodan päätyttyä ydinaseiden määrä maailmassa kyllä romahti, mutta sittemmin niitä on jälleen alettu valmistamaan lisää ja modernisoimaan. Viiden “virallisen” ydinasevaltion rinnalle on tullut neljä sopimuksen ulkopuolista jäsentä: Intia, Pakistan, Pohjois-Korea ja Israel. Ydinaseita löytyy myös Hollannista, Belgiasta, Saksasta, Italiasta ja Turkista, mutta ne eivät ole näiden maiden omia, vaan Yhdysvaltojen. 

Ydinkieltosopimus

Ydinasevaltioiden saamattomuus ydinaseriisunnassa on turhaudutti muuta maailmaa siinä määrin, että 7.7.2017 YK:ssa äänestettiin ydinaseiden kieltosopimuksen puolesta. Enemmistö YK:n jäsenmaista, kaikkiaan 122 valtiota, äänesti sopimuksen puolesta, ja vain yksi, Hollanti, äänesti sitä vastaan. Sittemmin sopimuksen on allekirjoittanut 86 ja ratifioinut 61 valtiota, ja se astui voimaan tammikuussa 2021.

YK on siis kieltänyt ydiaseiden hallussapidon. Jo aiemmissa sodankäntiä koskevissa sopimuksissa on siviilien tahallinen surmaaminen kielletty selväsanaisesti, joten luulisi olevan selvää, että nykyiset ydinpommit olisivat jo näiden sopimusten perusteella kiellettyjä. Osa niistä kun on satoja kertoja Hiroshimaan pudotettua atomipommia voimakkaampia. 

Kieltosopimuksen kannattajat näkevät sopimuksen askeleena kohti ydinaseetonta maailmaa. Ydinaseriisunta on ollut vuosikymmeniä jumissa, ja nyt vihdoin sen saralla tapahtuu jotain. Sopimuksen myötä maailman ydinaseettomat valtiot lähettävät vahvan signaalin ydinasevaltioille, jossa muistuttavat joukkotuhoaseiden moraalittomuudesta ja vaarallisuudesta.

Uutta tietoa ydisodan vaaroista

Kaksi vuotta sitten NASA:n Goddardin avaruustutkmuskeskuksen julkaiseman tietokonemallinnuksen mukaan pelkästään Intian ja Pakistanin välinen “rajallinen” ydinsota nostaisi ilmakehään noin viisi miljoonaa tonnia nokea. Mallinnuksen mukaan noki leviäisi stratosfäärissä koko planeetanlaajuiseksi verhoksi, vaikeuttaisi maanviljelyä ja johtaisi vuosikymmeniä kestävään planeetanlaajuiseen nälänhätään. ”Nälänhätä olisi suurin dokumentoidussa historiassa,” arvioi tutkimuksen pääkirjoittaja Jonas Jägermeyr.

Mallinnus oli maltillinen, sillä siinä laskettiin noin sadan Hiroshiman pommin kokoisen räjähdyksen vaikutus, vaikka maailmassa on tällä hetkellä yli 14 000 ydinasetta. Lisäksi esimerkiksi Kiinan nykyarsenaalista löytyy pommi, joka on yli 300 kertaa voimakkaampi kuin laskelmassa mukana olleet.

Toisessa, yhdysvaltalaisen ilmakehätutkimuksen keskuksen NCAR:n viime syksynä julkaistussa mallinnuksessa huomioon otettiin myös ydinsodan vaikutus otsoonikerrokseen. Mallinnuksen mukaan ydinsota tuhoaisi suuren osan otsonikerroksesta 15 vuodeksi. “Pahimpaan aikaan kerroksesta olisi globaalisti jäljellä vain neljäsosa.” Ylen tutkimuksesta tekevän uutisen mukaan mallinnus osoitti, että pitkäaikaiset globaalit vaikutukset ilmakehään olisivat suurempia kuin aiemmin on arvioitu. “Kärsijöitä olisivat niin ihmisten terveys ja ruoan saatavuun kuin koko ekosysteemi ylipäätään.” 

Miksi ydinkieltosopimusta vastustetaan?

Ydinsodan kauhuskenaarioita tuskin kukaan kiistää, kuten sitäkään, etteivätkö ydinaseet olisi kalliita, ja etteikö ydinaseonnettomuuden riski nousisi ydinaseiden määrän lisääntymisen myötä. Myös siitä, että ydinaseeton maailma olisi turvallisempi ja kaikin puolin tavoitellumpi tilanne kuin nykyinen, vaallitsee yksimielisyys.

Ydinkieltosopimuksen vastustajat vetoavat kolmeen seikkaan: 1) ydinkieltosopimuksella ei ole merkitystä, 2) ydinkieltosopimus vaarantaa tai vähintään heikentää ydinsulkusopimuksen toimivuutta ja 3) ydinkieltosopimus hyödyttää epädemokraattisia ydinasevaltioita demokraattisten ydinasevaltioiden kustannuksella

Cronbergin kirjasta käy ilmi, että ydinkieltosopimuksen vastustaminen on ollut uskomattoman aggressiivista. Se, että ydinasevaltiot näkevät sopimuksen näin suurena uhkana omalle ydinasepolitiikalleen, toimii itsessään todisteena sopimuksen merkittävyydestä. Painostuksen seurauksena YK:n yleiskokouksen äänestyksessä kaikkiaan 69 valtiota jätti kokonaan äänestämättä. Äänestämättä jättäneiden joukossa oli yhdeksän ydinasevaltiota, Nato-maat, Naton ydinasesateenvarjon alla olevat Japani, Etelä-Korea ja Australia, sekä joukko Naton ulkopuolisia maita, kuten Suomi. Euroopan valtioista mm. Ruotsi, Irlanti ja Itävalta äänestivät sopimuksen puolesta. Irlanti ja Itävalta ovat sopimuksen sittemmin myös allekirjoittaneet ja ratifioineet, mutta Ruotsi ei.

Cronberg ei näe ydinkieltosopimuksen heikentävän ydinsulkusopimuksen kykyä estää ydinaseita leviämästä, päin vastoin. Hän näkee näissä kahdessa sopimuksessa mahdollisuuden yhdessä viedä maailmaa kohti ydinaseettomuutta. Kirjassaan hän ehdottaa ydinsulkusopimuksen muuttamista niin, että sieltä poistettaisiin ydinasevaltion määritelmä, jolloin viideltä viralliselta ydinaselvaltiolta poistuisi tämä epäikeudenmukainen oikeus. Ydinsulkusopimus jäisi voimaan estämään uusia maita tai järjestöjä hankkimasta ydinaseita. Samaan aikaan ydinkieltosopimuksessa sovittaisiin millä toimenpiteillä ja aikataululla nykyisistä ydinaseista luovuttaisiin.

Mitä kolmanteen argumenttiin tulee, eli epädemokraattisten – häikäilemätöntä peliä pelaavien tahojen tukemiseen tulee, nykyinen kiistättömästi epäjohdonmukainen ja epäoikeudenmukainen ydinasejärjestys ei suinkaan palvele demokratiaa, vaan antaa epädemokraattisille toimijoille ja epäluulon ja katkeruuden kylväjille syötön suoraan lapaan. Miksi keskisuuretkaan maat pelaisivat kansainvälisessä politiikassa reilua peliä, kun suurten peli on tämmöistä?

Teksti ja kuva: TIMO VIRTALA

Arndt Pekurinen and the birth of the Finnish non-military service law 1931

Arndt Pekurinen and the birth of the Finnish non-military service law 1931

On 5th of November 1941, at the warfront of Suomussalmi, citizen Arndt Pekurinen was executed. According to his believs shooting a person was always and in every situation wrong. Before the execution he was sentenced to prison four times: first for four, then six, then 

Miten rauhanliikkeen tulisi suhtautua Ukrainan sotaan?

Miten rauhanliikkeen tulisi suhtautua Ukrainan sotaan?

Julkaistu Antimilitaristi-lehdessä 7.4.2022. Useiden vuosikymmenten ajan suomalainen rauhanliike on vastustanut Suomen NATO-jäsenyyttä, kannattanut asevientirajoituksia sotaa käyviin maihin ja tukenut aseistakieltäytymistä meillä ja muualla. Venäjän hyökättyä torstaina 24.2.22 aseellisesti Ukrainaan Suomen kansan enemmistö kääntyi ensimmäistä kertaa NATO-jäsenyyden puolelle, sekä hallituksen että opposition enemmistö kannatti aseiden antamista 

Anne Frankin päiväkirja

Anne Frankin päiväkirja

My rating: 5 of 5 stars

Hieno toteutus, suosittelen! Sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Anne Frankin päiväkirjan tiivistäminen sarjakuvakirjan raameihin oli epäilemättä haastavaa, kuten kirjan sarjakuvasovittaja Ari Folman itsekin toteaa, mutta hän onnistui siinä mielestäni erittäin hyvin. Anne Frankin asenne ja ajatukset välittyvät lukijalle tässäkin muodossa erinomaisesti. Anne Frankin päiväkirja on yksi kuuluisimpia näkökulmia toiseen maailmansotaan, ja hyvä niin. Aivan liikaa sotia muistellaan sankaritarinoina ja voittajien näkökulmasta. Nyt näkökulma on viattoman uhrin, aikuistuvan, erittäin viisaan ja terävänäköisen lapsen.

Kirjoitin ja julkaisin yllä olevan kirjasuosituksen GoodReads -sovellukseen kaksi päivää sitten, eli sattumalta Kansainvälisen vainojen uhrien muistopäivän aattona. Puna-armeija vapautti Auschwitzin keskitysleirin 77 vuotta sitten eli 27. tammikuuta 1945. Siihen liittyen Helsingin Sanomissa oli juttu toisesta natsivainoista kertovasta sarjekuvateoksesta, vuosina 1980 ja 1991 julkaistusta Maus’ista.

Juttu oli otsikoitu seuraavasti: “Juutalaiset hiirinä ja natsit kissoina kuvaava palkittu Maus-sarjakuva kiellettiin amerikkalaisessa koulussa – ”Miksi koulutusjärjestelmä tukee tällaista kamaa?” Pulitzer-palkittu Maus on Art Spiegelmanin merkkiteos.”

Oliko kirja kielletty vai jätetty pois opetusmateriaalien joukosta, se jää jutusta valitettavasti epäselväksi. Mielestäni näiden välillä on iso ero.

Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että jutun sisältö on erittäin huolestuttava. Jutun mukaan “Yhdysvaltojen tietyissä osavaltioissa on viime aikoina voimistunut trendi, jossa orjuudesta, rasismista ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kertovaa kirjallisuutta on poistettu koulujen kirjastoista.” Maus esimerkiksi oli jutun mukaan poistettu opetussuunnitelmasta sen sisältämän kahdeksan kirosanan ja alastoman naarashiiren takia.

Tämä on hyvä mainos Maus-sarjakuvalle, täytyypä seuraavaksi tutustua siihen.

Passio

Passio

My rating: 5 of 5 stars Aivan fantastisen upea teos! Se matkustaa halki Euroopan sekä ajassa että paikassa, seuraten erään korun vaihtuvia omistajia, alkaen keskiajan Firenzestä ja päätyen nykyajan Helsinkiin. Hämmästyttäviä ihmiskohtaloita, filosofiaa, uskontoa, historiaa, draamaa ja seesteisyyttä, ja tietysti jännittäviä ja yllättäviä kytköksiä kirjan 

Onko sota ikuinen ja väistämätön?

Onko sota ikuinen ja väistämätön?

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat, kuulijat ja katsojat! Ohessa kaksi keskustelua viime vuodelta, ajattomista aiheista. Jyväskylän syksy -tapahtumassa kysyttiin, onko sota ikuinen ja väistämätön, ja mihin rauhantyö kykenee? Jyväskylän Syksyn 2021 webinaarissa Taideyliopiston vararehtori, kuvataiteilija Jaana Erkkilä-Hill ja sosiologi, luennoitsija ja rauhanaktivisti Timo Virtala keskustelevat 

Rauhacast: Miksi Suomi vie aseita Arabiemiirikuntiin?

Rauhacast: Miksi Suomi vie aseita Arabiemiirikuntiin?

Argumentteja orjakaupan puolesta ja vastaan

Kun Iso-Britannian parlementin jäsen William Wilberforce (kuvassa) johti vuosina 1787-1807 parlamentin orjuudenvastaista taistelua ajaen läpi orjakauppaa Brittiläisen imperiumin alueella kieltävää lakia, hänen ja hänen liittolaistensa työtä jarrutettiin kaksi vuosikymmentä ennen kaikkea kolmella argumentilla.

Monet lakialoitteen vastustajista myönsivät Wilberforcen olevan oikeassa siinä, että orjuus on ikävä asia, mutta he muistuttivat, että orjuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan. Toinen argumentti oli taloudellinen. Orjakaupan merkitys Brittiläisen imperiumin taloudelle oli keskeinen, joten lain läpimeno tulisi tavattoman kalliiksi koko yhteiskunnalle. Kolmannekseen he argumentoivat, että orjakaupan kieltäminen Britannian imperiumin alueella ei vähentäisi maailmasta orjuutta, vaan ranskalaiset, joiden orjakauppa oli brittejäkin julmempaa, ottavat vain brittien jättämän markkinatyhjiön haltuunsa.

Olettakaamme, että orjakaupan kannattajat olivat kaikissa argumenteissaan oikeassa. Että orjuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan, että Britannian talous sai kovan kolauksen, ja että orjuus ei lain läpimenon jälkeen välittömästi vähentynyt, koska ranskalaiset ottavat markkinat haltuunsa. En tiedä kävikö näin, mutta leikkikäämme ajatuksella, että näin kävi.

Eikö siitä huolimatta ole päivänselvää, että Wilberforce oli oikeassa, ja lain vastustajat väärässä? Että brittiläisen imperiumin harjoittama orjakauppa oli niin julmaa, etteivät mitkään taloudelliset syyt oikeuta sellaista. Ja että jos jossain joku tekee pahoja tekoja, se ei anna toisille oikeuta toistaa sitä samaa. Ja että tarvitaan suunnannäyttäjiä, jotka viitoittavat tietä ja näyttävät muille kansakunnille, miten rakennetaan inhimillisempää valtiota, imperiumia ja maailmaa.

Asekaupan oikeutuksesta

Voisiko myös meidän aikakaudellamme olla asioita, jotka myönnämme ikäviksi tai jopa moraalittomiksi, mutta joita on toistettu niin monta vuosisataa, ettei niitä vastaan taisteleminen tule edes mieleen?

Kuten nyt esimerkiksi sotatarvikkeiden valmistus ja myynti rikkaista vakavaraisista olosuhteista köyhiin ja epävakaisiin olosuhteisiin.

Asevientiä kannatetaan samoilla argumenteillä kuin orjakauppaakin: ainahan sotia on ollut ja tulee olemaan, ainahan aseita on valmistettu ja tullaan valmistamaan, ja jos niiden valmistus ja myynti lopetettaisiin Suomesta, markkinat kyllä ohjaisivat ostajat Ruotsiin, jolloin aseet eivät tästä maailmasta vähenisi, mutta Suomen valtion tulot kyllä.

Niinpä ei ole yllätys, että asevientiä voi myös vastustaa samoilla argumenteillä, joilla vastustettiin aikoinaan orjakauppaa. Vaikka sotia ei (näyvissä olevassa tulevaisuudessa) voida kokonaan lopettaa, niitä voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä ja vähentää. Jos joku toinen tekee jotain moraalitonta, se ei oikeuta meitä tekemään sitä samaa, ja mitkään taloudelliset syyt eivät oikeuta asevarustelukierteiden ruokkimista, saati sitten konfliktien pidentämistä osapuolia aseistamalla.  

Minne suomesta vietiin aseita viime vuonna?

Voidaksemme käydä asiallista keskustelua suomalaisen aseviennin moraalisesta oikeutuksesta, on erinomaisen tärkeää tietää, millaisia aseita Suomessa valmistetaan, minne, koska ja millaisia määriä niitä myydään, ja mikä on valtion, EU:n ja YK:n rooli näissä kaupoissa, eli millaisen lupaprosessin nämä kaupat käyvät läpi.

Juuri näihin kysymyksiin on perehtynyt SaferGloben vuosittain julkaisema asevalvontaraportti. Raportista käy ilmi muun muassa että vaikka viime vuonna suomalaisen aseviennin arvo laski edellisvuoteen verrattuna, se oli silti kaksinkertainen verrattuna vuodesta 2002 alkavan tilaston alkuvuosiin.

Viime vuonna Suomesta vietiin aseita 70 valtioon, joista ylivoimaisesti eniten Yhdysvaltoihin (lähes 30 miljoonalla eurolla), sitten Ruotsiin (n. 17 miljoonalla eurolla), kolmanneksi eniten Itävaltaan (12 miljoonalla euroalla) ja neljänneksi eniten Arabiemiirikuntiin (10 miljoonalla eurolla).

Ongelmallinen asevienti Arabiemiirikuntiin

Kymmenen miljoonan euron toteutunut asevienti Arabiemiirikuntiin on huomionarvoinen, päättihän Juha Sipilän hallitus vuonna 2018 keskeyttää uusien asevientilupien myöntämisen Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin. Syynä keskeytykseen oli Arabiemiirikuntien sotatoimet Jemenin sisällissodassa, jonka YK:n ihmisoikeusneuvosto nimesi vuonna 2019 kirjoittamassaan raportissa ei enempää eikä vähempää kuin maailman pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi.

Näissä viime vuonna toteutuneissa asevienneissä on todennäköisesti kyse ennen lupien lakkauttamispäätöstä myönnettyjen lupien toteuttamisesta. Mutta myöntämällä maaliskuussa 2020 Arabiemiirikuntiin 140 miljoonan euron arvoisia uusia asevientilupia Sanna Marinin hallitus sanoutui viimeistään irti Sipilän hallituksen linjauksesta.

Nämä uuden luvat myönnettiin panssariajoneuvojen akselistoille ja vaihtoeistolle, ja ne ovat voimassa vuosiin 2039 ja 2050 asti. Päätös oli erikoinen, onhan asevienti sotaan käyviin maihin kielletty niin Suomen, EU:n kuin YK:nkin laeissa ja linjauksissa.

Rauhacast kysyi SaferGloben tutkija Kari Paasoselta, miten tämä on mahdollista. Vastauksessaan Paasosen ei nostanut esille selkeää yksittäistä syytä, miksi Suomen hallitus – äänestyksen jälkeen – tämmöisen ratkaisun taakse päätyi.

“Arabiemiirikunnathan ilmoitti vuonna 2019 vetäytyvänsä Jemenistä, mutta sitten helmikuussa 2020 ilmoitti taas jatkavansa ilmaoperaatioitaan Jemenissä. Vuoden 2020 lopulla tuli YK-raportti, jossa todettiin, että Arabiermiirikunnat tuki silloin Jemenissä olevia taistelijoita. Eli toisin sanoen se Arabiemiirikuntien osallisuus Jemenissä on tiettävästi vähentynyt, mutta sillä edelleen on vaikutusta tähän konfliktiin.”

Asevientilupia on perusteltu myös sillä, että kyse ei ole tuhoa tuottavasta materiaalista. “Ajoneuvon osilla ei voi suoranaisesti ampua.”

“Kyse on joka tapauksessa melko arvaamattomasta valtiosta,” jatkaa Paasonen. “Tämän historian perusteella tiedetään, että se voi lähteä sotajalalle myös tulevina vuosikymmeninä. Siinä mielessä tällaista useita vuosikymmeniä voimassa olevien lupien myöntäminen juuri Arabiemiirikuntiin on kyllä riskialtista.”

Arabiemiirikuntien kiistattomien sotatoimien ja potentiaalisten tulevien sotatoimien lisäksi kolmas epävarmuustekijä on, ettei ajoneuvonosat ostavalla Calidus-yrityksellä ole mitään Suomen tai EU:n asettamia rajoituksia sen suhteen, kenelle se valmiit ajoneuvot lopulta myy.

“Kun Suomesta viedään valmiita tuotteita, panssariajoneuvoja, kivääreitä tai muuta, niin silloin siinä luvasta pitää ilmetä, kuka loppukäyttäjä on, ja niitä ei saa eteenpäin viedä. Mutta nyt kun kyse on komponenteista, niin sitä ei tiedätä, kuka se lopullinen ajoneuvojen käyttäjä on.”

Rauhacast: Hävittäjien hinta tuplaantumassa jälleen

Rauhacast: Hävittäjien hinta tuplaantumassa jälleen

Äimistys uusiin hävittäjiin varatun rahasumman pökerryttävästä suuruudesta. Se jäi päällimmäiseksi mieleeni haastateltuani kansanedustaja Kimmo Kiljusta Hornet-hävittäjät korvaavasta HX-hankkeesta.  Miljoonan ja miljardin välillä on tuhatkertainen ero, muistuttaa Kiljunen, mutta ainakaan euroissa ajateltuna asia ei meinaa upota tajuntaan. Suhteuttamista saattaa helpottaa, jos eurojen sijaan puhummekin aikayksiköistä: siinä missä miljoona 

Rauhacast: Tekoäly pystyy hyvään, mutta tarvitsee myös rajoituksia

Rauhacast: Tekoäly pystyy hyvään, mutta tarvitsee myös rajoituksia

Viimeisimmässä Rauhacast-podcastissa haastattelin Tampereen yliopiston filosofian professori Arto Laitista tekoälyn uhista ja mahdollisuuksista. Ennen haastattelua kuuntelimme Spotifysta tekoälyn luomaa klassista musiikkia. Tämä Johann Sebastian Bachin tyyliä jäljittelevä musiikki (Invention nro 2, kuunneltavissa alla olevasta klipistä) läpäisi meille “säveltäjien Turingin testin”, eli emme olisi tunnistaneet kappaletta 

Keskustelu väkivallattomuuden voimasta Loviisan kirjakahvilassa 18.9.2021

Keskustelu väkivallattomuuden voimasta Loviisan kirjakahvilassa 18.9.2021

Tämän linkin takaa pääsee katsomaan kirjailijahaastattelua, jonka teemana on kirjani Väkivallattomuuden voima – kertomuksia rohkeudesta. Haastattelijani Noora Lintukangas oli lukenut kirjan erinomaisen tarkasti ja hänellä oli paljon hyviä näkökulmia ja kysymyksiä kirjaan liittyen. Keskustelimme mm. väkivallattomuus-, pasifismi-, ahimsa- ja satyagraha -käsitteistä, väkivallttomuuden voiman potentiaalista, Afganistanin tilanteesta ja paljon muusta. Lämmin kiitos kaikille tilaisuuden järjestäjille, erityisesti Nooralle, Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliikkeelle, Loviisan kirjastolle ja Kino Marilynille!