Laitoin eilisen postaukseni tragedioiden muistamisesta myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalle, jossa siihen kommentoi Heikki Polojärvi toteamalla mm. latinaksi, että jos haluamme rauhaa, meidän tulee valmistautua sotaan. Tässä vastaukseni:

Kiitos Heikki asiallisesta kommentista. Siinä on paljon asioita joista olen kanssasi samaa mieltä: on tärkeää muistaa toisen maailmansodan sankareitamme; rauhaa ei voi arvostaa, jos ei tiedä mitä sota on; ja sodan todellinen ymmärtäminen ei aiheuta sen ihannointia, vaan päinvastoin.

Mutta tuosta latinankielisestä lauseesta olen eri mieltä. Jos haluat rauhaa, valmistele rauhaa, on mielestäni järkeenkäyvämpi ohje.

Maailman sotilasmenot olivat toissa vuonna 1,75 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Biljoona on tuhat miljardia, eli miljoona miljoonaa. Se on enemmän rahaa kuin mitä menee maailman kolmanneksi suurimman talouden, Kiinan, kaikkiin julkisiin menoihin. Se on lähes kolmetoista kertaa Suomen valtion budjetti, lähes viisitoista kertaa enemmän kuin koko maailmassa annettiin viime vuonna kehitysapua ja 2,6 % maailman bruttokansantuotteesta.

On arvioitu, että viidesosalla kyseisestä summasta voitaisiin maailmasta poistaa äärimmäinen nälkä ja köyhyys, taata peruskoulutus ja sukupuolten välinen tasa-arvoisuus perus- ja toisen asteen koulutuksessa kaikille, vähentää alle viisivuotiaiden kuolleisuus kolmannekseen, vähentää odottavien äitien kuolleisuus neljännekseen, pysäyttää HIV:n, malarian ja muiden tartuntatautien leviäminen, taata ympäristön kestävä kehitys ja luoda globaali kumppanuus kehitykseen.

Haluan rauhaa, ja siksi haluan, että sotilasmenojen kasvattamisen sijaan panostamme ihmiskuntana rahaa vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen. Uskon, että tämä on tehokkaampi keino rauhan saavuttamiseen, kuin voimakkaan maanpuolustustahdon ylläpitäminen, saati sitten sotilasmenojen kasvattaminen, kuten tuo latinankielinen lause neuvoo.

Atomipommien, pandemioiden ja ilmastonmuutoksen aikakaudella ihmiskunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä ajattelemaan yksittäisen valtion lyhyen tähtäimen intressejä pidemmälle. Suomen tulisi nostaa kehitysyhteistyövarat lupaamaansa 0,7 prosenttiin, ja Suomen olisi syytä lähteä ajamaan voimakkaasti kansainväliselle asekaupalle asetettavaa veroa, jonka tuotto käytettäisiin YK:n toimintaan ja sotien ennaltaehkäisyyn.

Mitä Hiroshiman pommitukseen tulee, niin esittämäsi ajatus siitä, että se säästi ihmishenkiä, on minulle toki tuttu. Mutta se ei ole fakta, vaan spekulaatiota. Tosiasiahan on, että asiaa on mahdoton tietää. Varmasti voimme sen sijaan tietää, että kyseinen pommi tappoi 90 000 – 166 000 ihmistä.

Mitä olisi tapahtunut, jos pommi olisikin Hiroshiman 350 000 asukkaan kaupungin sijaan pudotettu näytösluontoisesti ja varoituksena mereen tai johonkin syrjäiseen sotilastukikohtaan, jossa Japanin valtionjohto olisi nähnyt sen vaikutuksen? Myös sitä on mahdotonta tietää. Spekulointi siitä, miten historia olisi voinut mennä eri tavalla, on kieltämättä viihtyttävää, mutta pääasiassa turhaa.

Si vis pacem, para bellum -asennetta on nyt kokeiltu, mutta onko se toiminut? Entä jos kokeiltaisiin lisääntyisikö rauha globaalia demokratiaa, yhteistyötä, kanssakäymistä, tietoa, oikeudenmukaisuutta ja varallisuuden reilumpaa jakoa lisäämällä, ja korruptiota, epäoikeudenmukaisuutta, kansalliskiihkoa ja militarismia vähentämällä?