7.3.2010
Viisi tapaa herättää ympäristötietoisuutta
VideoklipitHuumori Kauneus Logiikka Pelottelu Viihde Yllä esitetyistä omia suosikkejani on ehdottomasti kaksi ensimmäistä eli huumori ja kauneus. Home -dokumenttielokuva löytyy kokonaisuudessaan You Tubista. Logiikka -videonkin kannattaa kahlata läpi, vaikka se onkin lähes kymmenminuuttinen yksinpuhelu. When there is no future -tyyppilillä järjettömillä sloganeilla pelottelu ei oikein sytytä ainakaan minua. Pelkäämme aina tulevaa ympäristökatastrofia, vaikka maailman nykyistä tilaa voisi hyvällä syyllä kutsua katastrofiksi. Ihminen on ennen kaikkea sopeutuja. Vaikka tilanne olisi kuin Terminaattor 2 -elokuvan alussa – kaupunki täynnä raunioita, pääkalloja ja ihmistä vastaan taistelevia koneita – uskon että jäljelle jääneet ihmiset […]