Recent Posts

Havahtuminen

Havahtuminen

(Ote matkapäiväkirjasta USA: 2006-08) Germany Valleyn leppoisien päivien aikana sain viimein luettua loppuun intialaisen jesuiittapappi Anthony de Mellon (1931 – 1987) elämää suuremman kirjan Havahtuminen. Hidas lukuvauhti johtui siitä, että kirjan jokainen kappale, toisinaan yksittäiset lauseetkin, olivat niin painavaa tekstiä, että ne vaativat useiden päivien 

Kirkon asenne siviilipalvelukseen muuttui vasta pakon edessä

Kirkon asenne siviilipalvelukseen muuttui vasta pakon edessä

(Kirjoittanut Timo Virtala, julkaistu ensimmäisenä Sana-lehdessä 3.8.2006) Vuosina 1966 – 1992 kirkko suhtautui siviilipalvelukseen varauksellisesti ja toisinaan jopa voimakkaan asenteellisesti, väittää pro gradu työssään evankelis-luterilaisen kirkon kannanmuodostusta aseistakieltäytymiseen tutkinut Juhani Argillander. Kirkko ei esiintynyt aseistakieltäytymisjärjestelmän aktiivisena kehittäjänä, vaan seurasi poliittisten päättäjien muotoilemaa linjaa. Tutkimustulos ei 

Salaisen sodan arvet

Salaisen sodan arvet

Julkaistu Ydin -lehdessä 2 / 2006

Vuosina 1964 – 1973 käytiin Laosissa Royal Lao –armeijan ja Pathet Lao –kommunistien vällä sisällissota, johon suurvallat osallistuivat aktiivisina osapuolina. Kylmä sota kehittyi Laosissa kuumaksi ja suuressa määrin salassa pidetyksi sodaksi. Pinta-alaltaan Romanian kokoiseen Laosiin pudotettiin Vietnamin sodan aikana yli kaksi miljoonaa tonnia pommeja, eli enemmän kuin mitä USA kylvi pommeja koko toisen maailmansodan aikana.

Sodan pimittämisen taustalla oli vuonna 1962 solmittu Geneven sopimus, jossa tunnustettiin Laosin itsenäisyys ja kiellettiin ulkomaalaisten sotahenkilökunnan läsnäolo maassa.
Pohjois-Vietnamilaiset kommunistijoukot eivät sopimusta noudattaneet, josta Yhdysvallatkin sai syyn puuttua peliin, vaikka virallisesti yhä pitikin kiinni Geneven sopimuksesta.

Yhdeksän vuoden sotimisen jälkeen amerikkalaiset vetäytyivät ja jättivät taakseen väkilukuun nähden maailman pommitetuimman valtion. Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, kommunistit ovat yhä vallassa. Viimeiset pommit ovat yhä räjähtämättä, ja sodan arvet näkyvät monella tapaa sekä luonnossa että ihmisissä.

Vuokraisäntämme Phaphone Douang Phimvong on yliampuvan ystävällinen. Jatkuvasti hän on tarjoamassa kahvia ja kysymässä, onko kaikki varmasti hyvin. Paidattomana hän puuhastelee milloin minkäkin rakennus- tai korjausprojektin parissa. Seuranaan hänellä on naapurissa asuva tyttärentytär. Suurisilmäinen nelivuotias seuraa isoisäänsä kuin ankanpoikanen emoaan.

Pihapiirimme on kotoisa ja meluisa. Kanat kotkottavat, kukot kiekuvat, kissat tappelevat ja palmusta putoaa kookospähkinä peltikatolle. Rivitalon takana jääkone hurahtaa käyntiin.

Hinnoissa ei ole valittamista. Suihkuttoman ja keittiöttömän huoneemme vuokra on euron päivässä, ja läheisestä katukeittiöstä saa riisi-kala -aterian kolmellakymmenellä sentillä.

Iltaisin Phaphone muistelee usein sotaa. Hän kuului amerikkalaisten tukeman Royal Lao -armeijan helikopterimiehistöön, jonka tehtävänä oli kuljettaa ruokaa sodan jaloista paenneille ihmisille. Kerran heidät ammuttiin alas, mutta hän selvisi pienellä päävauriolla ja kylkeensä saamalla haavalla, jonka arven hän esitteli meille kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin.

Hänen mukaansa pohjoisessa lenteli sodan aikana paitsi vietnamilaisia, myös kiinalaisia ja neuvostoliittolaisia koneita, aivan kuten Vietnamissakin.

– Toisinaan amerikkalaiset ja venäläiset [neuvostoliittolaiset] koneet olivat suorassa tulitaistelussa taivaalla. Aivan kuin tietokonepelissä.

Kiitokseksi panoksestaan hän kertoo saaneensa Amerikan suurlähetystöltä kirjeen, jossa hänelle luvattiin kaikki mahdollinen apu, eli käytännössä maahanmuuttolupa. Hän kuitenkin hukkasi kirjeen. Tapausta muistellessaan hän pyörittelee päätään.

– Jos vain en olisi hukannut tuota paperia…

Yritämme vakuutella, että hänellä on täällä kaikki hyvin. Hänellä on fantastinen vaimo, lapsia, lapsenlapsia, asunto, vuokralaisia ja työ öljyfirman markkinaneuvojana. Yhdysvalloissa hän todennäköisesti raataisi ravintolassa minimipalkalla. Mutta veteraani ei meitä kuuntele.

– Kaikki olisi nyt toisin, hän sanoo.

Aihe on surullisen ajankohtainen, sillä Phaphonen vaimon Manychanhinin Yhdysvalloissa asuva äiti on kuolemansairas. Manychanih ei ole nähnyt äitiään kahteenkymmeneenkahdeksaan vuoteen. Nyt hän haluaisi matkustaa Yhdysvaltoihin, jonne hänen vanhempansa ja sisaruksensa muuttivat heti sodan jälkeen.

Minkä sodan, voi hyvällä syyllä kysyä. Sotatoimia peitelläkseen Yhdysvaltain johto antoi tehtävän ilmavoimien sijaan CIA:lle. Peiteoperaatiosta tuli keskustiedustelupalvelun suurin aina Afghanistanin sotaan ja Bin Ladenin tukemiseen asti. Yhdysvaltojen viranomaisten sisäisessä tiedotuksessa puhuttiin Toisesta teatterista, koska Laosia ei haluttu mainita nimeltä.

Christopher Robbinsin kirjan The Ravens

mukaan tiedustelupalvelun agentteja sijoitettiin diplomaatti- ja kehitysapuvirkoihin johtamaan operaatiota. Ilmavoimien lentäjien työsopimuksia korjattiin niin, että heistä tuli siviililentäjiä. He lensivät käytöstä poistetuilla koneilla, pukeutuneina farkkushortseihin, t-paitoihin, cowboy –hattuihin ja mustiin aurinkolaseihin.

Kuvaavaa on, ettei Toisen teatterin päätukikohtakaupunkia Long Tiengiä edes mainittu kartoissa, vaikka siitä operaation ansiosta kasvoi maan toiseksi suurin kaupunki ja sen lentokentästä tuli yksi maailman kiireisimmistä. Korkealla vuoristossa sijaitsevaan kaupunkiin viitattiin vain koodinimillä “Lima Site 20 A” tai lempinimellä “Shangri-La”.

Yksi syy pommitusten laajuuteen on Thaimaasta Laosin yli Pohjois-Vietnamiin matkanneet B-52 pommikoneet, joille oli annettu määräys tyhjentää joka lennolla koko pommilasti, olosuhteista riippumatta. Kaikkiaan Laosiin tehtiin 580 344 pommituslentoa, eli puolitoista kertaa enemmän kuin Vietnamiin. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtä pudotettua pommilastillista joka kahdeksas minuutti, 24 tuntia päivässä, yhdeksän vuoden ajan. Osa pommeista oli suunniteltu räjähtämään muutamia tunteja pudottamisen jälkeen. Osa niistä räjähti päiviä, osa kuukausia, osa vuosia ja viimeiset vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen.

Salaisen Ho Chi Minh –radan paljastamiseksi Laosin itäosiin pudotettiin myös runsaasti kasvismyrkkyjä, jotka tuhosivat kaiken alleen joutuneen kasvillisuuden, myrkyttivät viljelyskasvit ja saastuttivat vesijärjestelmät niin, ettei vesi kelvannut enää kasteluun, saati sitten juomavedeksi.

Pommituksista huolimatta Pathet Lao valloitti amerikkalaisten päätukikohdan ja lopulta koko maan. Pääkaupunkiin Vientianeen saavuttuaan he muodostivat maahan kommunistisen yksipuoluejärjestelmän, joka on ollut voimassa vuodesta 1975 lähtien.

Sen sijaan, että olisivat oppineet jotain pommitusten mielettömyydestä, kommunistit käyttivät vastustajiltaan takavarikoimiaan myrkkyjä omia kansalaisiaan vastaan. Juuri näiden vuosien aikana Manychanhinin perhe pakeni Yhdysvaltoihin.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, anoessaan viisumia Yhdysvaltojen suurlähetystössä Manychanhilta kysyttiin, miksei hän paennut perheensä kanssa seitsemänkymmentäluvulla. Nyt se on liian myöhäistä, sillä hänelle ei myönnetä edes turistiviisumia.

”Valitettavasti…”, sanotaan suurlähetystön kirjeessä, ”…meillä on viime aikoina ollut ongelmana, että turistiviisumia hakeneet eivät ole palanneet, vaikka he ovatkin olleet naimisissa ja heillä on Laosissa lapsia.”

Kuinka hän voisi sinne jäädä? levittelee Phaphone käsiään.

Hänellä on täällä perhe, asunto, työ ja hyvä elämä. Ei hän sinne halua muuttaa ja aloittaa kaikkea alusta. Hän on 48–vuotias. Haluamme vain yhtä asiaa – sitä, että hän pääsisi katsomaan äitiään vielä viimeisen kerran.


Aiheeseen liittyviä linkkejä:

BBC:n kuvareportaasi

BBC:n artikkeli vuodelta 1999: Lethal legacy of a secret war

Wikipedia: Secret War

War in the Shadows – The Secret War in Lao

Sadut ja sotapropaganda

Sadut ja sotapropaganda

(Julkaistu Pax-lehdessä) Katsottuani läpi tähtien sodat, tarut sormusten herrasta ja ensimmäisen kronikan Narniasta aloin yhtäkkiä, kesken viimeksimainitun, voida pahoin. Kohtauksessa, jossa joulupukki jakoi aseita lapsille päässäni alkoi jyskyttää mieletön salaliittoteoria: tämähän on lapsille suunnattua sotapropagandaa. En päässyt ajatuksesta eroon koko elokuvan aikana. Teinipoika julistettiin prinssiksi 

Islam-tutkija soisi viisaamman väistävän

Islam-tutkija soisi viisaamman väistävän

(Julkaistu Sana -lehdessä 16.2.2006) Kanadan Victorian yliopistossa antiikkia ja arabifilosofiaa opettava Taneli Kukkonen toivoo, että Tanskan hallitus taipuisi Jyllands-Postenin pilakuvajupakassa. Kukkonen muistuttaa Paavalin ohjeessa uskossaan heikomman veljen tukemisesta. – Uskossaan vahvalle ei juuri mikään ole kauhistus, ja sen vuoksi voi olla vaikea niellä niitä rajoituksia, 

Lähetyslentäjä lensi Mongoliasta Suomeen

Lähetyslentäjä lensi Mongoliasta Suomeen

(Julkaistu Sana -lehdessä 2.2.2006)

Suomen lähetysseuran Nimikko- ja keräysyksikön yhteyspäälliköna vuodenvaihteessa aloittaneella Janne Ropposella on takanaan neljän ja puolen vuoden komennus Mongolian pääkaupungissa Ulaan Bataarissa, jossa hän toimi Blue Sky Aviationin johtajana ja pääohjaajana. Ropposen lähdettyä Suomen lähetysseuran ja Mission Aviation Fellowship –järjestön alaisuudessa toimiva Blue Sky Aviation jatkaa toimintaansa norjalaisvetoisena.

Työ täynnä dramatiikkaa

Ulkomaankokemus ei ollut nuorelle perheelle ensimmäinen. Aikaisemmin Ropposet ovat asuneet puolitoista vuotta Ugandassa, jossa Janne työskenteli samantyyppisessä tehtävässä. Afrikassa maisemat olivat lentäjälle vaihtelevampia ja ilmat lämpimämpiä, mutta kulttuuri vieraampaa.

Lähetystyön kannalta kohdemaat eivät voisi olla erilaisempia. Ugandassa uskonnot ovat aina olleet lähtemätön osa kulttuuria ja ihmisten identiteettiä. Lähetystyötä sinne ollaan tehty yhtäjaksoisesti jo yli sata vuotta. Mongoliassa kommunistit kielsivät kaikki uskonnot 1920 –luvun vallankumouksesta aina 1990-luvun alkuun asti. Janne ei näe kommunistien pakkoateismia pelkästään ongelmana. “Kommunismi ikään kuin tasoitti tietä lähetystyölle,” hän toteaa.

Blue Sky Aviationin ensisijainen tehtävä on lähetystyön tukeminen. Lähetysjärjestöt, kirkot ja sairaslennot kattavat kuusikymmentä prosenttia heidän lennoistaan, loput ovat bisneslentoja. Kirkkojen suhteen toiminta on ekumeenista, yhtiö auttaa kaikkia kristillisiä järjestöjä.

Sairasevakuointilentoja oli viime vuonna kymmenen. Suurin osa potilaista oli mongolialaisia. “Pyydämme asiakkailtamme aina muodollisen korvauksen ja lääkärintodistuksen, niin ettei kukaan ’sairastu’ vain siksi, että pääsisi lentämään. Palvelumme on avoin kaikille, potilaan uskonnolla ei ole merkitystä.”

Janne kertoo muun muassa naisesta, jonka verenvuoto ei ollut lakannut keskenmenon jälkeen sekä miehestä, jonka munuaiset olivat lakanneet toimimasta. Blue Sky Aviationin ripeä toiminta pelasti kummankin potilaan hengen.

Puhelin soi myös kesken haastattelun. Seuraavaksi päiväksi on tiedossa sairasevakuointilento Mongolian länsiosaan. Potilaana on tällä kertaa verenvuodosta kärsivä kanadalainen avustustyöntekijä.

Osittaisen omavaraisuuden ylläpitämiseksi Blue Sky Aviationilla on muutakin kuin lähetys- ja sairausevakuointitoimintaa. Bisneslennoissa maksajina ovat yleensä turistit, kaivosalan ihmiset tai kartoittajat.

Mongolian arkea

Ropposet kotiutuivat Mongoliaan hyvin. Ensimmäisen talven suomalaisenkin mittapuun mukaan erittäin kovista pakkasista toivuttuaan he löysivät mongolialaisesta kulttuurista paljon tuttuja piirteitä. Mongolialaiset ovat asiallisen pidättyväisiä, ja heidän kanssaan on helppo päästä samalle aaltopituudelle.

Jannen kotiutumista on helpotti, että lentolupakirjaa varten hänen täytyi opiskella mongolian kieli sujuvaksi jo heti alkuvaiheessa. Kielitaidon ansiosta paitsi lentoviranomaiset, myös pääkaupungin kerjäläiset ovat tulleet hänelle tutuksi.

“Kaikkiin ihmisiin pitää suhtautua ihmisinä,” kommentoi hän maan köyhyysongelmaa. Mongoliassa hän on oppinut, ettei raha ole onnellisuuden tae. Mongolian maaseudulla ihmiset elävät yksinkertaisesti, mutta Jannen kokemuksen mukaan usein onnellisina.

Jannen aviopuoliso Kirsi näkee asian kaupunkikeskeisemmin. Useana talvipäivänä häneltä ollaan tultu pyytämään rahaa hiilen ostamiseen. Hänen mielestään jurtta asumismuoto on romanttinen, mutta talvisin auttamattoman tuhlailevainen lämmityksen suhteen.

Mongoliassakin ongelmat tuntuvat kasautuvan juuri maaseudulta pääkaupunkiin muuttaneiden keskuuteen. Muuttoliike on ollut niin suurta, että hallitus on pyrkinyt rajoittamaan sitä kielloin, koska sillä ei ole tarjota tuhansille muuttaville kunnollista vesi- ja viemärihuoltoa. Sanktion pelossa monet muuttajat ovat jättäneet rekisteröitymättä, mikä on aiheuttanut ongelmia lasten peruskoulutukseen ja luonut kaupunkiin äänestysoikeuden ulkopuolella olevan luokan.

Toisinaan Jannelta pyydetään tavaroista ja palveluista kovempia hintoja kuin paikallisilta. Jannea käytäntö harmittaa, mutta hän arvaa siihen syyn. Mongoliassa lastentarhanopettajan keskipalkka on alle 40 euroa kuukaudessa. Jos turisti ei tiedä, pitääkö hevosmiehelle maksaa puolen päivän työstä kolme euroa vai 70 euroa, ymmärtää paremmin tuplahinnoittelun taustat.

Tulevaisuus avoinna

Kirsi on ollut kotona hoitamassa heidän neljää poikaa. Pojat ovat käyneet kansainvälistä koulua, muodostaneet tiiviin kaveripiirin ja puhuvat keskenään englantia. Pojista vanhin, 11-vuotias Artturi, olisi halunnut jäädä Mongoliaan pidemmäksikin ajaksi.

Ensimmäiset kaksi vuotta perhe asui kerrostalossa. Tämä aika oli Kirsille rankkaa, häntä kävi sääliksi lapset, joilla ei ollut riittävästi mahdollisuuksia ulkoiluun. Omakotitaloon muutettuaan perhe viihtyi paljon paremmin. Janne rakensi sinne pienen saunankin.

Viime viikolla Ropposet vierailivat Gobin autiomaassa ja asuivat paimentolaisten perinteisissä jurtta -asumuksissa. Aavikon, kamelien ja paimentolaiselämän näkeminen oli tärkeää varsinkin lapsille, jotka eivät ole viettäneet paljonkaan aikaa pääkaupungin ulkopuolella.

Jannelle Mongolian jättäminen on haikeaa, onhan hän saanut tehdä unelmatyötään. Kirsi on innokkaampi suomeenpalaaja, hänellä on tähtäimessä kätilöopinnot. Kolmas syy Suomeen muutolle on halu pitää yllä siteitä synnyinmaahan.

Paluu Suomeen saattaa osoittautua vaikeammaksi kuin Mongoliaan muutto aikoinaan. “Tänne tultaessa meille oli täällä kaikki valmiina. Asunto, minulla työ ja lapsilla koulu. Nyt Suomeen muutettaessa moni asia on vielä auki.”

“Voi olla, että jäädään Suomeen pidemmäksikin ajaksi, mutta voi myös olla, että tullaan takaisin Mongoliaan,” kommentoi Janne perheen tulevaisuudensuunnitelmia. Tuolloin hän ei vielä ollut tietoinen nimityksestään Suomen lähetysseuran Nimikko- ja keräysyksikön yhteyspäällikköksi. Uusi tyo alkoi vuodenvaihteessa ja kestää ainakin vuoteen 2008.

Francesco ja Francesca

Francesco ja Francesca

Franciscus Bangkokissa. Francesco ja Francesca tulivat elämääni suunnilleen samoihin aikoihin. Ensinmainitulla tarkoitan Franciscus Assisilaista, jonka elämästä kertovan romaanin sain juuri luetuksi. Kyse on katolisten pyhimykseksi julistaneesta munkista, joka eli yltäkylläisen, tuhlaavaisen ja nautinnontäyteisen nuoruuden vaatemeklarin poikana Assisissa viime vuosituhannen alussa. Vakavan sairauden järkyttämänä hän tajusi 

Paluu Taivaallisen rauhan aukiolle

Paluu Taivaallisen rauhan aukiolle

Palattuaan kuudentoista vuoden jälkeen Kiinaan Sally Armbrechtin on vaikea tunnistaa maata samaksi, joissa hän seurasi opiskelijamielenosoitusten dramaattisia käänteitä keväällä 1989. Tuolloin eristyksissä olleen maan kaupunkikuvaa hallitsevat nyt pilvenpiirtäjät ja kansainvälisten suuryritysten valomainokset. Ostoshype on saavuttanut mittasuhteet, josta länsimaat voivat vain haaveilla. Aiemmin koiransyönnistä kuuluisan maan 

Idealismin kuperkeikka

Idealismin kuperkeikka

Gandhi_001.jpg

(Julkaistu Maailma.net -sivustolla 22.3.2005)

Irakin sodan syttymisestä ja miljoonia ihmisiä vetäneestä rauhanmarsseista tulee maaliskuussa kuluneeksi kaksi vuotta. Reutersin viime vuoden lokakuussa julkaiseman uutisen mukaan tämä sota on vaatinut jo yli 100 000 irakilaista siviiliuhria. Liittoutuneet ovat menettäneet yli 1 600 sotilasta.

Näistä järkyttävistä luvuista huolimatta sodan pääarkkitehti sai syksyllä neljä vuotta lisäaikaa istua presidenttinä. Hän sai käyttöönsä maailman kaikkien aikojen suurimman ja voimakkaimman armeijan.

Fyysinen ylivoima ei ole lannistanut irakilaisia. Surullisen monet ovat päättäneet vastata väkivaltaan väkivallalla, aiheuttaen siten kymmeniä uusia kuolonuhreja päivittäin. Kaaokselle ei näy loppua.

Voisiko ratkaisu löytyä absoluuttisesta pasifismista? Miten mahdettaisiin suhtautua, jos joku ryhtyisi tosissaan väittämään, ettei pahaa saa vastustaa pahalla, ettei demokratiaa voi juurruttaa epädemokraattisin keinoin, ja ettei sodalla voi tuoda rauhaa? Että kyseessä on looginen ristiriita: sota itsessään rikkoo juuri niitä arvoja, joita sillä lähdetään puolustamaan.

Onko tällaiselle idealismille käyttöä tämän päivän maailmassa? Entä Suomessa, jossa jo maamiinoista luopuminen ja YK-mandaatin vaatiminen kriisinhallintaoperaatioille leimataan turvallisuuspoliittiseksi haihatteluksi ja virvatulien opastuksella suunnistamiseksi.

Näihin kysymyksiin voi etsiä vastauksia kulttuurikeskus Caisassa maaliskuun ajan avoinna olevasta näyttelystä, joka kertoo kolmesta idealistista Mahatma Gandhista, Martin Luther King Jr:sta ja Daisaku Ikedasta.

Mahatma Gandhi ajoi köyhän Intian itsenäisyyttä maailman suurimmasta imperiumista. Hän vaati kastittomien aseman parantamista, Intian maaseudun nälkäänäkevien pelastamista ja eri uskontokuntien välistä rauhaiseloa.

king_2.jpg
Martin Luther King Jr. Kuvalähde. 

Martin Luther King Jr:lla oli unelma, että jonakin päivänä hänen neljä pientä lastaan saavat elää yhteiskunnassa, jossa heitä ei arvioida heidän ihonvärinsä, vaan heidän luonteensa perusteella. Washingtonissa vuonna 1963 järjestetyssä rauhanmarssissa hän lausui unelmansa ääneen kahdelle sadalle tuhannelle kuulijalle.

Näyttelyn kolmas henkilö elää yhä ja voi hyvin. Hän uskoo, että maailma jossa ei ole sotia on mahdollinen. Hän on seitsemänkymmentäkuusivuotias, mutta silti hän tekee yhä aktiivisesti työtä maailmanrauhan eteen.

Sanakirjan mukaan idealisti on joko idealismin kannattaja, epäkäytännöllinen haaveilija tai jaloihin päämääriin pyrkivä ihanteellinen henkilö. Epäkäytännöllisen haaveilijan vastakohta on reaalipoliitikko. Hän ajaa todella saavutettavissa olevien päämäärien mukaista politiikkaa.

Äkkiseltään ajateltuna näyttelyn kolme hahmoa olivat idealisteja, siis jaloihin päämääriin pyrkiviä ihanteellisia henkilöitä. Mutta toisaalta he onnistuivat lopulta toteuttamaan monia ajamiaan päämääriä. Intia itsenäistyi vuonna 1947, ja kastiin perustuva syrjintä kiellettiin Intian perustuslaissa kolme vuotta myöhemmin. Yhdysvalloissa Kingin esille tuomat ajatukset ovat saaneet päivä päivältä laajemman ja vankemman hyväksynnän valtaväestön keskuudessa.

Olivatko he siis sittenkin reaalipoliitikkoja? Entä he, jotka kaksi vuotta sitten uskoivat, että Yhdysvaltojen sotakoneisto voi väkivalloin tuoda rauhan ja demokratian Irakiin, olivatko he reaalipoliitikkoja, vai kenties jaloihin päämääriin pyrkiviä epäkäytännöllisiä idealisteja?

Gandhin, Kingin ja Ikedan toiminta osoittaa, että se, mikä tänään kuulostaa idealismilta, voi olla huomisen reaalipolitiikkaa. Tästä syystä typeriä kysymyksiä pitää saada esittää. Miksi on sotia? Miten on mahdollista, että maapallolla on riittävästi ruokaa kaikille, mutta silti on aliravitsemusta? Miksi tuberkuloosi, polio ja lavantauti ovat yhä ongelmia, vaikka rokotteet niitä vastaan on keksitty jo vuosikymmeniä sitten?

Jos uskomme hyvään ja olemme tarpeeksi ahkeria, ehkä saamme vielä nähdä, kuinka idealismi heittää taas kuperkeikan.

Kohti hyvyyttä

Kohti hyvyyttä

(Julkaistu Puoli Kaupunkia –lehdessä (nykyisin Avaa -lehti) 17.2.2005) Vuorisaarna on ylilyönti. Veljeään hulluksi haukkuva joutuu helvettiin. Viettelevä silmä pitää repiä pois. Vannoa ei saa ollenkaan, eikä tuomita. Pahalle ei saa tehdä vastarintaa, vaan pyytävälle pitää antaa, vihollista rakastaa ja vainoojien puolesta rukoilla. Aarteita ei saa 

Paavi ja kondomit

Paavi ja kondomit

Johannes Paavali II:n patsas Madridissa. Kuva: Greg O’Beirne. (Julkaistu Puoli Kaupunkia –lehdessä (nykyisin Avaa -lehti) 3.2.2005) Espanjan katolisen kirkon soutaminen ja huopaaminen kondomikannanotoissaan herätti välittömästi mielipiteenvaihtoa tsättipiirissäni. “En jaksa uskoa, että kondomikiellolle on mitään raamatullisia perusteita,” pohti Juha.”Edes katolisen kirkon ei pitäisi olla niin sokea 

Mies joka jätti äänestämättä

Mies joka jätti äänestämättä

(Julkaistu Puoli Kaupunkia –lehdessä (nykyisin Avaa -lehti) 25.11.2004)

“En aio äänestää kumpaakaan,” sanoi vierustoverini, 29-vuotias web-designeri junan puuskuttaessa Washingtonista länteen.

“Aina ne lupailevat kaikkea – tai jotain – mutta eivät koskaan pidä lupauksiaan.”

En osannut väittää vastaankaan.

“Kummatkin ovat epärehellisiä kusipäitä,” hän tiivisti.

Jälkimmäisestä kannanotosta puuttui sanapari “tai jotain”, mikä sai sen kuulostamaan erityisen vakuuttavalta, lähes juhlalliselta. Se sai minut miettimään ehdokkaiden vaalitaktiikkaa. Onko Kerry, Bushin ääniä kalastellessaan, kenties liikkunut liian lähelle vastustajaansa, ja menettänyt näin joidenkin kriittisten äänestäjien luottamuksen?

Kuulostavatko kumpikin, kuuta taivaalta lupaillessaan, liian epärehellisiltä? Protestoivatko nukkuvat äänestäjät nimenomaan ehdokkaiden ulkokultaisuutta vastaan, sitä, johon ehdokkaat katsovat olevansa pakotettuja turvautumaan, että saisivat suuret massat puolelleen?

Ehkäpä ehdokkaat ovat aliarvioineet kanssamatkustajieni kaltaiset äänestäjät. Ehkäpä aidosti omien mielipiteidensä takana seisova, kaiken laskelmoinnin pois jättävä ehdokas voittaisi rehellisyydellään niin suuren määrän nukkuvien ääniä, että voittaisi koko vaalit?

Juna pysähtyi radalle tulvineen veden takia. Kyseessä oli yksi hirmumyrsky Ivanin aiheuttamista moninaisista tuhoista. Tunnin odotettuaan vierustoverini kävi pyytämässä konduktööriltä lupaa käydä tupakalla. Koska juna oli savuton ja pysähtyneenä paikkaan, josta oli vaikea nousta nilkkojaan nyrjäyttämättä, lupaa ei hänelle myönnetty.

Ystäväni hermostui. Hän haukkui rautatieyhtiön ja konduktöörin yhtä pahasti kun oli aiemmin haukkunut presidenttiehdokkaat.

“Yhdelläkin naisella on äiti kuollut – tai jotain.”, hän kertoi tuohtuneena ravintolavaunussa tapaamastaan matkustajasta.

“Hänellä olisi muistotilaisuus – tai jotain – josta hän nyt tämän takia myöhästyy.”

Minäkin hermostuin omalla tavallani. Mitä konduktööri sille voi, jos raiteilla on vettä? Millä tavalla konduktöörin haukkuminen – hänen ollessa kuuloetäisyydellä – parantaa asiaa? Eikö ole pieni ihme, teknisen osaamisen ja rautatiefirman taidonnäyte, kun tulvavesi saadaan pois raiteilta niinkin nopeasti kuin kahdessa tunnissa? Mitä väliä sillä on, olemmeko perillä aamukahdelta vai aamuneljältä?

Aloin epäillä teoriaani siitä, että presidenttiehdokkaat aliarvioivat hänet. Ehkä asia on juuri päinvastoin. Ehkä hän vain purki yleistä pahanolontunnettaan haukkumalla poliitikkoja ymmärtämättä lainkaan kuinka vaikeaa maan johtaminen on. Resurssit kun ovat tunnetusti rajalliset, mutta kansalaisten toiveet, halut ja vaatimukset rajattomat.

Ehkäpä hän olisi toistanut painokkaimman lauseensa vaikka vallassa olisi ollut Martin Luther King ja häntä haastamassa Mahatma Gandhi. Vain koska juuri hän ei ollut saanut riittävästi eikä riittävän helpolla leipää ja sirkushuveja.

Sota ja sotilas

Sota ja sotilas

(Julkaistu Puoli Kaupunkia –lehdessä (nykyisin Avaa -lehti) 18.11.2004) Washingtonissa tutustuin Raymondiin, filippiiniläis-ranskalais-amerikkalaiseen, Saksassa asuvaan Yhdysvaltojen armeijan sotilaaseen. Koulutukseltaan hän oli psykologi ja räätäli. Rauhan aikana hän asuu Frankfurtin lähellä ja tekee työkseen pukuja Yhdysvaltain armeijan viihdeyksikön teattereille. Kolmesti hänet on määrätty sotaan. Kerran Kosovoon ja 

Voiton eväät

Voiton eväät

Varapresidenttiehdokas John Edvards Beckleyssä elokuussa 2004. (Julkaistu Puoli Kaupunkia -lehdessä (nykyisin Avaa -lehti) 11.11.2004) Vaalitaistelun ollessa kuumimmillaan vierailin länsivirginialaisessa pikkukaupungissa nimeltä Beckley. Sen keskusta oli autioitunut ihmisten, elokuvateattereiden, maitokauppojen ja apteekkien muutettua lähiöihin. Vain kirjasto ja muutama lakitoimisto olivat jääneet jykevän kaupungintalon seuraksi keskustaan. Uskoin 

Todelliset ja kuvitellut ongelmat

Todelliset ja kuvitellut ongelmat

jrlink.gif

(Julkaistu Uusimaa -lehden yleisönosastolla 12.7.2004)

Kiitos Kim Lindblom kirjoituksestanne (9.7.04), on ilahduttavaa että kiinnititte lukijoiden huomion pakistanilaisten tyttölasten huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Jäin kuitenkin kaipaamaan viitettä, mistä olette saaneet jutussa esittämänne tiedot.

Kirjoititte seitsemänvuotiaasta kuolemaantuomitusta tytöstä, joka oli hetkeksi jäänyt kahdestaan naapurin kahdeksanvuotiaan pojan kanssa ja tuomittu tästä syystä kuolemaan. Edelleen kirjoititte, että ”Vuosittain noin 1 000 tyttöä saa kuolemantuomion vastaavista rikoksista.”

Amnestyn kotisivulla olevan lasten kuolemantuomioita käsittelevän artikkelin mukaan tilanne ei onneksi ole aivan niin paha. Artikkelin mukaan koko maailmassa on vuoden 1990 jälkeen teloitettu 34 ihmistä alaikäisenä tehdyistä rikoksista.

Soitin myös ulkoministeriöön erityisesti Pakistanin tilanteesta kysyäkseni. Ulkoministeriön Aasian ja Oseanian yksikön ulkoasiainneuvoksen Mikko Pyhälän mukaan nuoria naisia kyllä tapetaan lähisukulaisten tai kyläyhteisöjen toimesta, mutta varsinaisen lainkäytön ulkopuolella.

Pyhälän tunteman arvion mukaan Pakistanissa murhataan mahdollisesti jopa tuhat naista vuosittain. Arviossa on mukana kaikki tilastoidut ja tilastoimattomat murhat, tapot, itsemurhat ja kuolemantuomiot. Pyhälän arvio poikkeaa siis ratkaisevasti Lindblomin esittämästä.

Tästä huolimatta itse aihe oli mielestäni esille nostamisen arvoinen. On vaikea kuvitella mitään julmempaa kuin viattoman lapsen tappaminen. Lindblom menee kulttuurirelativismissaan liian pitkälle vihjatessaan, että se mitä siellä tapahtuu, ei ole meidän asia. Lasten tappamista ei saa hyväksyä missään olosuhteissa. Yksikin tällainen tapaus on liikaa, ja moraalinen velvollisuutemme on tehdä asialle jotain.

ihmisoikeudet.jpg

Mitä meidän tulisi tehdä, sitä emme pysty ratkaisemaan yksin. Tarvitsemme avointa, rehellistä ja suvaitsevaista kulttuurien välistä vuoropuhelua. Tämä vuoropuhelu vaatii paitsi mahdollisimman todenperäisiä tietoja, myös toisen kulttuurin syvällistä ymmärtämistä.

Tällainen ymmärrys voi syntyä vain henkilökohtaisten kontaktien kautta. Olemattoman pienestä ulkomaalaisvähemmistöstämme johtuen arkipäiväiset kontaktit muslimien kanssa ovat kuitenkin valitettavan harvinaisia.

Tästä syystä toivonkin, että Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa muutettaisiin avoimempaan suuntaan. Lisääntyvä maahanmuutto opettaisi meille että se, minä päivänä joku viettää vapaapäiväänsä, minkälaisiin vaatteisiin hän pukeutuu, mitä kieltä hän puhuu, missä asennossa hän rukoilee, mitä hän syö ja millä tavalla hän kutsuu pyhään huoneeseensa rukoilemaan, ei ole ongelma kenellekään.

Lasten epäviralliset ja viralliset kuolemantuomiot sen sijaan ovat todellinen ongelma, kuten myös tyttövauvojen sukuelinten silpominen, korruptio, syrjiminen sukupuolen tai etnisen taustan perusteella, kotiväkivalta, masentuneisuus ja alkoholismi.

Maahanmuuton ansiosta pääsemme esittelemään tänne muuttaneille oman kulttuurimme parhaat puolet. Maahanmuuttajien pitäessä yhteyttä kotimaahansa leviää omakohtainen tieto ja kokemus ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja demokratiasta ympäri maailman. Samanaikaisesti saamme tilaisuuden kysellä kulttuurimme ulkopuolelta tulevilta ihmisiltä heidän mielipidettään meidän kulttuurista.

Uskon että maahanmuutto auttaa meitä löytämään ratkaisuja kummankin kulttuurin todellisiin ongelmakohtiin.

Tyttöystävä käännytettiin kosiokunnasta

Tyttöystävä käännytettiin kosiokunnasta

(Julkaistu Itäväylä -lehden yleisönosastolla helmikuussa 2004) Lapinjärven kunta Itäisellä Uudellamaalla on yksi niistä lukuisista pienistä kunnista, jotka ovat jo vuosia yrittäneet saada alueelleen muuttamaan korkeasti koulutettuja nuoria. Toisinaan keinot tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat luvalla sanoen olleet hieman surkuhupaisia, kuten karkauspäivänä kunnassamme järjestetty julkinen kosintatilaisuus. Leikkiin