Tag: YK

Myös miesten ja poikien kokemasta väkivallasta on puhuttava

Myös miesten ja poikien kokemasta väkivallasta on puhuttava

Tammikuun viimeisenä päivänä vietetään kolmatta kertaa kansainvälistä Miesten ja poikien kokeman väkivallan vastaista päivää. Rauhacastin haastateltavana oli yksi teemapäivän puuhamiehistä, Tampereen yliopistossa rauhan- ja konfliktintutkimusta opiskeleva Juho Matinlauri. “Miehet elävät väkivallalle myönteisessä kulttuurissa, jossa omista kokemuksista puhuminen on vaikeaa. Väkivallan kokeminen on osa miehen roolia, 

Rauhacast: Pitääkö robottiaseet kieltää?

Rauhacast: Pitääkö robottiaseet kieltää?

Rauhacastissa Timo Virtalan haastateltavana on tällä kertaa Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson. He selvittävät, mitä ovat tappajarobotit. Miksi ne pitää kieltää? (Teksti jatkuu podcast-upotuksen jälkeen.) Suomella näytön paikka: YK:ssa olisi tarve moraaliselle esitaistelijalle Amnesty Internationalin Suomen toiminnanjohtaja Frank Johansson peräänkuuluttaa Suomelta aktiivisempaa roolia 

Rohkeutta YK:n kehittämiseen

Rohkeutta YK:n kehittämiseen

Joitakin vuosia sitten Loviisan Rauhanfoorumissa pitämässä puheenvuorossaan nyt jo edesmennyt rauhanaktivisti, professori, sotaveteraani ja aatelismies Göran von Bondsdorff muistutti meitä nuorempia siitä, kuinka monessa asiassa ja radikaalistikin kansainvälinen politiikkaa on hänen elinaikanaan muuttunut paremmaksi.

Professorin mukaan valtioiden väliset sodat ovat vähentyneet ja kansainvälinen oikeus on vahvistanut asemiaan. Esimerkkinä hän mainitsi muun muassa että nykyinen Suomen valtionjohto allekirjoittaa mielihyvin ensimmäisen suomalaisen rauhanjärjestön, vuonna 1907 perustetun ja ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä liian radikaalina kielletyn Suomen Rauhanliiton tavoitteet, joita olivat hyökkäyssotien kieltäminen, kansainvälisen sotia ennaltaehkäisevän järjestön perustaminen, ja valtioidenvälisten konfliktien sopiminen ensisijaisesti neuvotteluteitse.

Yksi viime vuosisadan suurimmista rauhansaavutuksista, Yhdistyneet Kansakunnat, täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Meidän on syytä olla ylpeitä YK:n saavutuksista ja Suomen osuudesta järjestön ylläpitämisessä ja kehittämisessä, mutta katso on syytä suunnata tulevaisuuteen. Rohkeita avauksia tarvitaan. Ilmastonmuutosta, epidemioita, väkivaltaisten kostojen kierteitä, kilpavarustelua ja ydinaseiden leviämistä ei pysäytetä ilman nykyistäkin tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä. Maailma kaipaa entistä vahvempaa kansainvälistä toimijaa, joka ei katso ongelmakenttää tietyn kansanryhmän, vaan koko ihmiskunnan edun näkökulmasta.

YK:n päätöksentekoa on syytä demokratisoida. Nykyisin valta on keskittynyt turvallisuusneuvoston viidelle vakituiselle jäsenmaalle, Yhdysvalloille, Iso-Britannialle, Ranskalle, Venäjälle ja Kiinalle, jotka ovat paitsi toisen maailmansodan voittajavaltioita, myös vuonna 1970 laaditun ydinsulkusopimuksen viisi virallista ydinasevaltiota. Tämä järjestely vie uskottavuutta järjestöltä, jonka tehtävänä on ennen kaikkea rauhan ylläpitäminen ja demokratian ja ihmisoikeuksien levittäminen.

Pystyäkseen toteuttamaan päämääränsä YK ansaitsee nykyistä varmemman rahoituspohjan. Sen toimintaa on syytä tukea Suomenkin valtionbudjetista entistä runsaskätisemmin. Samaan aikaan on syytä aktiivisesti etsiä järjestölle myös aivan uusia rahoituslähteitä. Presidentti Tarja Halonen on nostanut esille YK-loton, mikä on hyvä idea, ja jota olisi syytä kehittää eteenpäin. Myös mahdollisuutta lähteä verottamaan kansainvälistä asekauppaa on tutkittu, kuten myös kansainvälistä valuutansiirtoveroa, jonka toteuttamisesta on käyty jo vakaviakin keskusteluja.

Radikaaleja ehdotuksia tarvitaan, ja rohkeutta lähteä niitä toteuttamaan. Yksin emme maailmaa paremmaksi pysty muuttamaan, mutta jokainen maa yrittäköön parhaansa.

Ihmisten oikeuksista

Ihmisten oikeuksista

Loviisassa avattiin viime sunnuntaina Amnesty Internationalin kokoama Know Your Rights -julistenäyttely. Kyseisen näyttelyn avajaiset olivat osa Loviisan Rauhanfoorumia, joten sain kunnian pitää siellä lyhyen tervetulijaispuheenvuoron. Totesin muun muassa, että Amnesty Internationalin tavoitteena on maailma, jossa Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusjulistuksessa lausutut oikeudet ja vapaudet toteutuvat kaikille ihmisille. 

Piittaamattomuus reilun pelin säännöistä ei hyödytä ketään

Piittaamattomuus reilun pelin säännöistä ei hyödytä ketään

Ylen sunnuntaina julkaisemasta uutisesta käy ilmi, että sekä Kiina että USA ovat vakoilleet YK:n päämajaa. Nämä toimijat ovat mitä ilmeisimmin nähneet maailmanpolitiikan omaa etuaan hinnalla millä hyvällä ajavien valtioiden anarkistisena pelikenttänä. Mutta jo tästä lyhyestäkin artikkelista käy ilmi, ettei tämmöinen toiminta pitkällä aikavälillä hyödytä omaa 

Mitä voimme oppia Bosnian sodasta?

Mitä voimme oppia Bosnian sodasta?

Edellinen postaukseni käsitteli historioitsija Noel Malcolmin kriittistä suhtautumista länsimaiden toimenpiteisiin Bosnian sodassa. Ahtisaaren ja muiden toimijoiden puolustukseksi on syytä todeta, että asioiden kritisointi jälkikäteen tutkijan toimistosta on huomattavasti helpompaa kuin päätösten tekeminen silloin kuin tilanne on päällä. Malcolmille voisi heittää vastakysymyksen: mitä länsimaiden sitten olisi pitänyt tehdä?

Kirjassaan Malcolm ei vastaa tähän kysymykseen suoraan, mutta rivien välistä voi vastauksen kuitenkin löytää. Ensinnäkin länsimaisten toimijoiden olisi hänen mukaansa pitänyt perehtyä Bosnian ja koko Jugoslavian historiaan ja nykytilanteeseen paremmin. Olisi pitänyt nähdä serbimedian kansankiihoitus kansankiihoituksena, ja nationalistinen propaganda nationalistisena propagandana, niin että alusta lähtien olisi ymmärretty mistä on kyse: eräiden opportunististen poliitikkojen poliittisesta projektista oman vaikutusvaltansa ja kansanryhmänsä aseman vahvistamiseen toisten kustannuksella.

Toisekseen Malcolm antaa ymmärtää, että hän olisi monella tavalla ollut sotilaallisen ratkaisun kannalla:

– Hänen mielestään aseidenvientikiellon kumoamista ainakin Bosnian osalta olisi ollut järkevää ja oikeudenmukaista.

– Hänen mielestään YK:n olisi pitänyt lähettää Bosniaan suuremmat, raskaammin aseistetut ja laajemmilla toimintavalmiuksilla varustetut rauhanturvajoukot. Bosniaanhan lähetettiin suhteellisen pieni joukko heikosti aseistettuja rauhanturvaajia, joiden tehtävä oli suojella alueella asuvia siviilejä. Rauhanturvaajilla oli kuitenkin valtuudet käyttää väkivaltaa vain siinä tapauksessa, että heitä itseään vastaan hyökätään. Ei siis siinä tapauksessa, että ihmisiä, joita he olivat tulleet suojelmaan, kohtaan hyökätään. Tämä teki Malcolmin mukaan rauhanturvaajien tehtävästä mahdottoman.

– Hän antaa ymmärtää että aikaisemmin aloitetut Naton pommitukset Sarajevoa ja Srebrenicaa ympäröiville serbiasemille olisi säästänyt kymmeniä tuhansia ihmishenkiä.

Kaltaiselleni pasifistille tämä on karua luettavaa. Onko tässä nyt sellainen tapaus, jossa väkivallan käyttö olisi ollut ja oli hyväksyttävää? Suoraan sanottuna: en tiedä. Mutta ehkä vielä “Mitä olisi pitänyt tehdä” -kysymystä tärkeämpi kysymys on, mitä voimme ottaa opiksemme Bosnian sodasta tulevaisuutta ajatellen.

Ensinnäkin on syytä nostaa esille asia minkä luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta valitettavasti näin ei ole ollut: länsimaiden ei tule tukea sotilaallisesti konfliktin yhtä osapuolta vain siksi että tämän vastustaja on lännen vastustaja. Viittaan tällä nyt siihen, että Yhdysvaltain presidentti Harry Truman tuki Titon Jugoslaviaa paitsi taloudellisesti, myös (kansalaisiltaan salaa) sotilaallisesti. Samoilla motiiveilla Yhdysvallat tuki aikoinaan sotilaallisesti myös Saddam Husseinia Irakin ja Iranin välisen sodan aikana ja Mujahideenia ja Osama bin Ladenia NL:n ja Afghanistanin välisen sodan aikana (1979-1989).

Tito nousi toisen maailmansodan ansiosta johtajaksi, ja jatkoi poliittisten vastutajiensa systemaattista murhauttamista myös sodan jälkeen. (Malcolmin mukaan vuosina 1945-46 Titon joukkoampumisissa, kuolemanmarsseilla ja keskitysleireillä kuoli arviolta 250 000 ihmistä.) Tito uskoi väkivaltaiseen konfliktinratkaisuun ja pystyi Yhdysvaltain tuella luomaan monella mittarilla mitattuna äärimmäisen militaristisen valtion. Esimerkiksi sotateollisuus oli Jugoslavian ylivoimaisesti suurin teollisuudenhaara, kaksi kertaa suurempi kuin toiseksi suurin eli turismi. Minkälaisen viestin hänen häikäilemättömyytensä, brutaalisuutensa ja militarisminsa antoi Jugoslaviassa syntyneille ja kasvaneille sukupolville? Millainen vaikutus hänen esimerkillään oli siihen, että Slobodan Miloševićin nationalistis-militaristiseen propagandaan uskottiin ja aseisiin tartuttiin? (Tito teki kieltämättä kaikkensa taistellessaan nationalismia, ja ennen kaikkea serbinationalismia vastaan, mutta pointtini on, että teki kaikkensa ennen kaikkea väkivaltaisesti ja siten opetti, diktaattorin asemassa kun oli, tulevat sukupolvet uskomaan väkivallan voimaan.)

Tämän historian opetus on mielestäni se, että voimapolitiikka luo katkeruutta, pelkoa ja kostonhalua, joka leviää laajalle ja nostaa päätään mitä yllättävimmissä tilanteissa. Väkivalta luo väkivaltaa. Jonkun täytyy olla kyllin rohkea ja aikuismainen katkaistakseen väkivallan kierteen ja olemaan kostamatta, ja pysymään samalla sekä lujana että johdonmukaisena. Tämmöisiä ihmisiä ja ryhmiä on ollut jokaisessa yhteiskunnassa ja heitä tulee aina olemaan, ja nimen omaan heitä tulee kaikin mahdollisin keinoin tukea taloudellisesti, poliittisesti ja moraalisesti, eikä suinkaan Titon, Bin Ladenin ja Husseinin kaltaisia psykopaatteja.

Toisekseen hajoavien valtioiden talouden kasvun auttamiseen, demokratian kehittämiseen, yhteiskunnan perusinfrastruktuurin rakentamiseen ja väkivallattomien konfliktinratkaisumallien tukemiseen on panostettava hyvissä ajoin ja paljon nykyistä suuremmilla resursseilla. Uusia rahoituslähteitä on etsittävä rohkeasti. Miten olisi esimerkiksi kansainvälisestä asekaupasta kerättävä vero, joilla kyseisiä projekteja rahoitettaisiin esim. YK:n kautta?

Kolmannekseen, kansainvälisen yhteisön on oltava johdonmukaisempi tuomitessaan väkivallan ja raakuudet. Johtavat teollisuusmaat syyllistyvät aivan liian usein itse lyhytnäköisen voimapolitiikan käyttämiseen pystyäkseen olemaan uskottavia väkivallan kieltäviä auktoriteetteja. Jos esimerkiksi viralliset ydinasevallat (Venäjä, Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Kiina) todella vilpittömästi haluavat ettei Iran valmista ydinasetta, tulisi heidän itsensä esittää vuosilukuja sisältävä suunnitelma omien ydinaseidensa tuhoamiseksi.

Neljännekseen aseettoman kriisinhallinnan eri muotoihin, sekä YK:n, EU:n, valtioiden että kansalaisjärjestöjen ylläpitämiin, on panostettava tosissaan. Nonviolent Peaceforcella on kymmenen vuoden olemassaolonsa ajalta näyttää fantastisia esimerkkejä mihin pienen budjetin aseettomalla rauhanturvaamisella pystytään. Olisi korkea aika kokeilla tätä laajemmassa mittakaavassa.

Kuvat: Kaksi ensimmäistä patsasta olen kuvannut Oslossa ja viimeisen Krakowassa.

Väliintulon vaikeudesta

Väliintulon vaikeudesta

Sarajevon matkaoppaan kirjoittamiseen liittyen olen viime päivinä käynyt läpi Bosnian historiaa. Kirja, jota käytän päälähteenäni, Noel Malcolmin Bosnia – A Short History, kritisoi kovin sainoin länsimaiden roolia Bosnian sodan ratkaisuyrityksissä. Kirjoittaja ei tyydy pelkästään tuomitsemaan YK:n, EY:n ja USA:n ratkaisuyritykset pelkästään epäonnistuneiksi, vaan kuvailee yksityiskohtaisesti, 

Sarajevo 17.11.2009

Sarajevo 17.11.2009

Vuoden 1984 olympialaisten rattikelkkailurataan tehty ampuma-aukko. Kiertoajelulla Harris, parikymppinen sarajevolaissyntyinen bosniakki, esittelee meille lentokentän alittanutta tunnelia, joka oli Sarajevon piirityksen aikana kaupungin ainoa yhteys ulkomaailmaan. Laskeudumme alas kellariin: minä ja pari päivää sitten lentämällä Sarajevoon tulleet vaimoni ja lapseni, maailmanympärysmatkalla oleva parikymppinen kanadalaispariskunta ja Eurooppaa 

Siviilikriisinhallinnasta työkalu rauhan rakentamiseen

Siviilikriisinhallinnasta työkalu rauhan rakentamiseen

Sarajevossa luodinhylsyt on taottu kyniksi.
Sarajevossa luodinhylsyt on taottu kyniksi.

Siviilikriisinhallinta on kovassa nousussa. Kymmenen vuotta sitten siviilikriisinhallinta -sanaa ei edes tunnettu, mutta vuodesta 2003 lähtien EU on aloittanut viisitoista siviilikriisinhallintaoperaatiota yhdessätoista eri maassa, kolmella eri mantereella. Kymmenen operaatiota on parhaillaan käynnissä, ja lähtövalmiudessa EU:n alueella on – ainakin periaatteessa – noin 13 000 siviilikriisinhallinnan ammattilaista.

EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioita suoritetaan maailman pahimmissa kriisipesäkkeissä, kuten Afganistanissa, Irakissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Palestiinassa.

Afganistanissa ja Palestiinassa kyse on poliisioperaatioista, Irakissa ja Kosovossa oikeusjärjestelmien tukemisesta, Georgiassa vaalitarkkailusta ja Kongossa mm. poliisireformista ja aseistariisunnasta.

Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto Katun pääsihteeri Oili Almin mukaan suurin syy EU:n siviilikriisinhallinnan nopealle kehittämiselle oli EU:n voimattomuus Jugoslavian hajoamissotien (1991 – 2001) aikana. EU ei kyennyt estämään sotien syttymistä, laajenemista ja jatkumista, vaikka konflikti tapahtui aivan sen rajan tuntumassa.

Myös YK:n huonot kokemukset vahvasti sotilaspainotteisista operaatioista, esimerkiksi Somaliassa 1993 – 1995, ja toisaalta hyvät kokemukset runsaasti siviilikomponentteja sisältäneistä operaatioista kuten esimerkiksi Namibiassa 1989-1990, ovat olleet inspiraationa EU:n siviilikriisinhallinnan kehittämiselle.

Siviilikriisinhallinnan kehitystyö EU:ssa käynnistyi Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella joulukuussa 1999. Vuonna 2000 unionin siviilikriisinhallinnan prioriteeteiksi määriteltiin poliisi, oikeusvaltio, siviilihallinto ja pelastuspalvelu. Myöhemmin painopisteisiin lisättiin monitorointi ja EU:n erityisedustajalle annettava tuki.

Turistit löysivät Kroatian saaret nopeasti uudelleen sodan päätyttyä.
Turistit löysivät Kroatian saaret nopeasti uudelleen sodan päätyttyä.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius vertaa siviilikriisinhallintaa työkaluun, joka voidaan ottaa käyttöön kriisin uhatessa. Se, että aikaisemmin on niin hanakasti käytetty sotilaallista kriisinhallintaa johtuu Lodeniuksen mukaan pitkälti siitä, ettei muita tilanteeseen puuttumisen välineitä olla tunnettu.

Parhaimmillaan siviilikriisinhallinta on kriisejä ennaltaehkäistessään. Kirjoituksessaan Konfliktinratkaisun keskeiset työkalut Kalle Sysikaski muistuttaa median negatiivisesta roolista Balkanin konfliktissa mutta huomauttaa, että yhtä lailla media voi toimia myös päin vastoin, keskeisenä elementtinä siviilikriisinhallinnassa:

”Esimerkiksi Kongossa radio on kansainvälisen tuen turvin pystynyt toimimaan yhteisöjen elämän eheyttäjänä. […] Radioasemat ovat pystyneet tuomaan yhteen esimerkiksi eri etnisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä keskustelemaan heidän elämänsä yhdistävistä ja erottavista tekijöistä.”

Vaikka siviilikriisinhallinta terminä onkin uusi, vastaavaa toimintaa on ollut jo aiemmin. YK:n rauhanturvaamisoperaatioissa on ollut mukana siviilejä jo ensimmäisestä operaatiosta, eli vuodesta 1956 lähtien. Nykyisin siviilien osuus YK:n rauhanturvaamisoperaatiossa on noin neljäsosa.

Kolmantena suurena pelurina siviilikriisinhallinnan saralla on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj, joka on 1990-luvun puolivälistä lähtien harjoittanut vaalitarkkailua ja demokratia- ja ihmisoikeuskysymysten lobbaamista.

Myös monet kehitysyhteistyöprojektit ovat hyvin lähellä siviilikriisinhallintaa. Suomalaisia siviilikriisinhallinta-asiantuntijoita kouluttavan Kuopion kriisinhallintakeskuksen CMC Finlandin johtaja Ari Kerkkäsen mukaan siviilikriisinhallinta tulisi ymmärtää nykyistä laajemmin niin, että toimijoita voivat olla muutkin kuin kansainväliset järjestöt.

– Kansainvälisten järjestöjen siviilikriisinhallintaoperaatioita voi tukea kansallisten tai järjestöjen toteuttamien siviilikriisinhallintaprojektien kautta, jotka puolestaan voivat luonteeltaan olla hyvinkin lähellä perinteisempiä kehitysyhteistyöprojekteja, huomauttaa Kerkkänen.

Kuopion kriisinhallintakeskus CMC Finlandin tehtävinä on siviilikriisinhallinnan koulutus, rekrytointi ja logistiikka.
Kuopion kriisinhallintakeskus CMC Finlandin tehtävinä on siviilikriisinhallinnan koulutus, rekrytointi ja logistiikka.

Suomesta kriisinhallintakeskuksen kautta EU:n operaatioissa on parhaillaan noin 140 asiantuntijaa, ja tavoitteena on lisätä määrää lähitulevaisuudessa vähintään kymmenellä. Lisäksi suomesta lähtee vuosittain EU:n ja Etyjin vaalitarkkailuoperaatioihin noin 130 – 140 henkilöä. Rauhanturvaajia on suomesta maailmalla lähes 700.

Koulutusta siviilikriisinhallinnasta kiinnostuneille tarjoaa sekä CMC Finland että Katu. Suomessa on voimassa laki siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan, jossa työnantajaa velvoitetaan säilyttämään siviilikriisinhallintatehtäviin lähtevän työntekijän työpaikka.

Kirjoitus on julkaistu Pax -lehdessä kesäkuussa 2009.