Tag: USA

Mitä voimme oppia Martin Luther King Jr:lta?

Mitä voimme oppia Martin Luther King Jr:lta?

Kertomuksia rohkeudesta -ohjelman vieraana baptistipappi Jani Edström ja aiheena baptistipappi Martin Luther King Jr. Kuka oli Martin Luther King Jr, mitkä olivat hänen vaikutteensa ja vaikutuksensa, ja mitä voimme oppia häneltä etsiessämme ratkaisua nykypäivän ongelmiin?

Väkivallattomuuden muodot

Väkivallattomuuden muodot

Huomenna torstaina 5.2. klo 9-10 palataan Radio Ravun Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmasarjassa väkivallattomuuden pariin. Kolmannessa ohjelmassa (22.1) käsiteltiin väkivallattomia vallankumouksia, nyt käydään läpi loput oheisessa kuviossa näkyvät väkivallattomuuden muodot. Tulemme pysähtymään mm. Intian itsenäistymisliikkeen, Rosenstrassen mielenosoituksen ja Tsekkoslovakian vuoden 1968 siviilivastarinnan äärelle, ja läpi käydään myös 

Kansalaispalveluksen puolestapuhuja

Kansalaispalveluksen puolestapuhuja

Siviilipalveluskeskuksella vieraili tänään yhdysvaltalaistutkija William J. Denn. Hän kiertää Eurooppaa tutustuen erilaisiian kansalaispalveluksen muotoihin. Yhdysvalloissa ei ole ollut yleisä aselvelvollisuutta sitten vuoden 1975, ja myös useimmat eurooppalaiset valtiot ovat luopuneet siitä viimeistään 2000-luvulla. Sen sijaan erilaisia vapaaehtoisuuteen perustuvia kansalaispalveluksen muotoja on sekä Yhdysvalloissa että eri puolilla Eurooppaa.

Denn tutkii ja työskentelee The Aspen Institutelle saadakseen yhdysvaltalaisen kansalaispalveluksen suositummaksi. Yhdysvalloissa on 45 miljoonaa 18-28 vuotiasta, joista noin 100 000 suorittaa vuosittain vapaaehtoisen kansallispalveluksen kansalaisjärjestössä. Palveluksen voi suorittaa esimerkiksi köhiä yhteisöjä auttamalla, ympäristön tilaa parantamalla, lapsia opettamalla tai vaikka lähtemällä kehitysyhteistyötehtäviin köyhiin maihin. William luetteli pitkän listan vapaaehtoisen kansalaispalveluksen suorittamisen hyötyjä: sen avulla pystyy antamaan työpanoksensa paremman maailman puolesta, saa työkokemusta, se avartaa maailmankuvaa, se antaa mahdollisuuden vaihtaa maisemaa, se näyttää hyvältä cv:ssä, se helpottaa työnhakua ja opiskelupaikan saantia tulevaisuudessa ja se lisää yhteisöllisyyttä.

Denn kertoi siviilipalveluksen olleen Saksassa ennen yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista paitsi suositumpi kuin varusmiespalveluksen, myös erittäin arvostetun. Myöskään Yhdysvalloissa ei kansalaispalveluksen ja asepalveluksen välille ole syntynyt vastakkainasettelua, päin vastoin hyvin monet sotaveteraanit ovat rintamilta palattuaan jatkaneet palvelustaan siviilipuolella erinäisissä kansalaispavelusprojekteissa. Keskusteltuani luennon jälkeen asiasta siviilipalvelusmiesten kanssa tulimme siihen tulokseen, että ensimmäinen askel siviilipalveluksen profiilin nostamiseksi Suomessa olisi yleisen asevelvollisuuden muuttaminen yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi, jonka voisi suorittaa joko siviilipalveluksena tai varusmiespalveluksena.

Presidentin puhe

Presidentin puhe

Venäjällä on n. 8 000 ydinasetta. Yhdysvalloilla niitä on 7 700. Ranskalla, Iso-Britannialla ja Kiinalla on kullakin 200-300. Intialla ja Pakistanilla on noin sata, Israelin 60-400 ja Pohjois-Korealla jokunen tai ei yhtään. Moraalinen velvollisuus ydinasearsenaalin vähentämiseen on ennen kaikkea mailla, joilla näitä aseita on eniten, 

Amerikantunnelmia III

Amerikantunnelmia III

Viimeisen Amerikan-viikkomme vietimme Victorissa, vuonna 1889 perustetussa idaholaisessa 2 000-asukkaan kunnassa. Kunta sijaitsee aivan Wyoming-osavaltion rajalla, lähes kahden kilometrin korkeudessa. Näillä korkeuksilla talvi on niin raaka, ettei täällä asunut missään vaiheessa vakituista intiaaniasutusta. Mormonit saapuivat reilu sata vuotta sitten, ja olivat enemmistönä aina 2000-luvulle asti. 

Teurastamo 5 eli lasten ristiretki

Teurastamo 5 eli lasten ristiretki

dresden-ca-1910

Kohtaloa ja vapaata tahtoa; aikaa, ikuisuutta ja nykyhetkeä; Dresdenin pommitusta ja sodan järjettömyyttä – muun muassa näitä teemoja käsittelee Kurt Vonnegutin (1922-2007) vuonna 1969 kirjoittama romaani Teurastamo 5. Se annettiin minulle luettavaksi yläasteella, ja se teki minuun silloin lähtemättömän vaikutuksen. Eilen kyseisen romaanin vuonna 1972 toteutettu filmatisointi näytettiin Yle Teemalla. Elokuva yllätti positiivisesti. Ensinnäkin en olisi ikinä uskonut, että romaanista, jonka päähenkilö on irronnut ajasta ja kaapataan Tralfamadore-nimiselle planeetalle (jonka asukkaat muistuttavat karhupumppua), voisi saada järkevää elokuvaa, mutta niin vain saatiin. Toisekseen, lapsuusvuosien kirja- ja elokuvaihastukset tuntuvat olevan järjestään pettymyksiä, kun niiden pariin palaa aikuisena. Mutta Vonnegutin satiiri puree yhä.

Tralfamadore-planeetan lisäksi tarinassa liikutaan toisen maailmansodan aikaisessa Dresdenissä ja eletään Yhdysvalloissa sodanjälkeistä perhe-idylliä. Yläkuva on koillis-Saksassa sijaitsevasta Dresdenistä suunnilleen vuodelta 1910. Toisen maailmansodan lopussa, helmikuussa 1945, Yhdysvaltain ja Iso-Britannian joukot tuhosivat tämän silloin Saksan seitsemänneksi suurimman kulttuurikaupungin maan tasalle massiivisilla, kolme päivää kestäneillä pommituksilla. Pommituksissa sai surmansa arviolta 25 000 ihmistä. Kurt Vonnegut tietää mistä kirjoittaa, sillä hän oli pommitusten aikana kaupungissa sotavankina. Sotavankien majapaikkana oli teurastamo numero viisi.

PS. Lue myös kymmenen päivää ennen Vonnegutin kuolemaa kirjoittamani kirja-arvostelu: A Man Without a Country.

Amerikantunnelmia II: Mormonielämää

Amerikantunnelmia II: Mormonielämää

Toisella Amerikan-viikollamme jätimme taaksemme luoteisrannikon Washingtonin, yhden Yhdysvaltojen liberaaleimmista osavaltioista, ja lensimme Utahiin, yhteen konservatiivisimmista. Myös luonto ja ilmasto olivat kuin toistensa vastakohtia: siinä missä Washington on ikivihreä ja Tyynen valtameren rannikon takia sateinen kuin Britannia, Utah on pääosin asumatonta aavikkoa. Salt Lake Cityn lentokentällä 

Amerikantunnelmia

Amerikantunnelmia

Ikivihreät metsät, lumihuippuiset tulivuoret, satoja vuosia vanhat puut, kapeat, korkeat ja lukuisat vesiputoukset, Tyynen valtameren rannikko, kuvankauniit järvimaisemat ja virkistävän viileät joet toivottivat meidät tervetulleeksi Amerikan luoteisrannikolle. Washingtonin Seattlessa ja Oregonin Portlandissa olen käynyt kahdesti aiemminkin, mutta keskittynyt tuolloin ihmettelemään kaupunkitunnelmia. Mutta nyt menimme metsään. 

Salaisuuksien varastamisesta

Salaisuuksien varastamisesta

Katselin eilen illalla oheisen We Steal Secrets dokumentin, joka kertoo Julian Assangesta, Wikileaksista ja Chelsea (ent. Bratley) Manningista. Paria viikkoa aiemmin katselin lentokoneessa Assangeen ja Wikileaksiin keskittyvän trillerin The Fifth Estate (tosin loppu jäi näkemättä laskeutumisen takia).

Julian Assangen henkilö- ja hakkerointihistoria, Wikileaksin perustaminen, nousu ja hankaluudet, Manningin vuotamat diplomaattisähkeet, taisteluvideot ja muut dokumentit Irakin ja Afghanistanin sodista, hänen paljastumisensa (hänet ilmiantoi bostonilainen entinen hakkeri Adrian Lamo, jolle Manning oli yksinäisyyttään uskoutunut), vangitsemisensa, eristämisensä, vapauttamisensa eristyksestä ja lopulta 35-vuoden vankilatuomionsa ovat tapahtumavyyhti, jonka hahmottaminen totisesti vaatii useamman dokumentin ja elokuvan katsomisen.

Assange ja Manning ansaitsevat ehdottomasti tunnustusta ennen kaikkea Irakin ja Afganistanin sotien, kuten myös kansainvälisen diplomatian todellisten kasvojen paljastamisesta. Sotien kauhut ovat kyllä ennen heidän paljastuksiaankin olleet hyvinkin monella tavalla jokaisen asiasta kiinnostuneen saavutettavissa, mutta heidän paljastamiensa dokumenttien määrä, yksityiskohtaisuus, autenttisuus ja niiden saama huomio ovat aivan omaa luokkaansa.

Esimerkiksi Manningin vuotamita taisteluvideoista ehkä kaikkein kuuluisimman yksityiskohdat, eli sotilaiden keskustelu ja välikohtauksen kuolonuhrien määrä (kahdeksan kuollutta siviiliä, joista kaksi toimittajaa ja yksi haavoittuneita pakettiautollaan pelastamaan tullut, lapsiaan kouluun viemässä ollut isä, jonka lapset haavoittuivat) olivat julkista tietoa jo ennen videon julkaisua. Mutta on tyystin eri asia kertoa videon olemassaolosta sotaa käsittelevässä kirjassa, kuin näyttää kyseinen video kansainvälisissä uutislähetyksissä.

Yhdysvaltain armeijan Irakin sotaa (2004 – 2009) käsittelevistä asiakirjoista löytyy dokumentoituna 109 000 kuolemantapausta, joista 66 081 on siviilejä. Kyseisten dokumenttien läpikäynti sai The Iraq Body Count -projektin (jonka tarkasteluajanjakso on pidempi ja joka laskee muutkin kuin suoraan taisteluissa kuolleet siviilit) nostamaan omaa arviotaan sodan siviiliuhreista 150 000:een. Heidän arvionsa mukaan 80% Irakin sodan uhreista on ollut siviilejä.

Kumpikin elokuva pyörii paljolti Assangen, toinen myös Manningin elämänäntarinan ympärillä, ja vainoharhausvihjailuineen, raiskaussyytteineen ja riitoineen (Assange) ja (sukupuoli-)identiteetin etsimisineen ja armeijaan sopeutumisvaikeuksineen (Manning) niissä riittääkin puitavaa. Mutta toivottavaa olisi, etteivät ne veisi huomiota itse asialta, Wikileaksin olemassaolon tarkoitukselta, eli sota-, talous-, ympäristö ja ihmisoikeusrikkomusten paljastamiselta.

Kun muisti ei riitä

Kun muisti ei riitä

Länsi-Virginian pääkaupunki Charlestonin rautatieasema sijaitsee Kanawha-joen eteläpuolella. Keskustaan päästäkseen on käveltävä ahtaiden sementtiaitojen reunustamia kävelyteitä pitkin rautatiesillan yli. Keskusta on hiljentynyt jo vuosikymmeniä, kulutuselämä siirtynyt pikku hiljaa kaupungin ulkopuolella oleviin ostoskeskuksiin. Jäljelle on jäänyt pankkien toimistorakennuksia, lakiasiaintoimistoja, hiljattain kuolleen legendaarisen demokraattisenaattori Robert C. Byrdin mukaan 

Piittaamattomuus reilun pelin säännöistä ei hyödytä ketään

Piittaamattomuus reilun pelin säännöistä ei hyödytä ketään

Ylen sunnuntaina julkaisemasta uutisesta käy ilmi, että sekä Kiina että USA ovat vakoilleet YK:n päämajaa. Nämä toimijat ovat mitä ilmeisimmin nähneet maailmanpolitiikan omaa etuaan hinnalla millä hyvällä ajavien valtioiden anarkistisena pelikenttänä. Mutta jo tästä lyhyestäkin artikkelista käy ilmi, ettei tämmöinen toiminta pitkällä aikavälillä hyödytä omaa 

USA:n matkapäiväkirja elo- syyskuulta 2012

USA:n matkapäiväkirja elo- syyskuulta 2012


Graffiti Bostonissa

Mitä lieneekään bostonilaisen pankkirosvon päässä liikkunut, kun hän kaikista mahdollisista kulkuvälineistä päätti valita pakovälineekseen juurikin ‘T’:n, eli Bostonin metron. Ja kuinka sattuikaan, juurikin samaisen metron jolla me matkustimme. Olimme saapuneet kaupunkiin edellisenä päivänä, viettäneet aikaeron sekoittaman yön hotellissa, tutustuneet kaupungin historialliseen keskustaan ja lopulta, iltapäivän jo hämärtyessä, matkalla Concord -nimiseen lähiökaupunkiin. Puolessa välissä matkaa metro pysähtyi ilman mitään näkyvää syytä keskelle tunnelia. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja ottaa päiväunet. Nukkuessani vaunumme läpi oli kuulemma kävellyt kaksi poliisia. Vartin odottelun jälkeen juna nytkähti jälleen liikkeelle, mutta vain jämähtääkseen seuraavalle asemalle. Ovet pysyivät kiinni, mikä herätti kummastusta sekä matkustajissa että asemalla seisoneissa. Pitkän odottelun jälkeen metro jatkoi matkaansa normaalisti. Myöhemmin metrosta noustuamme kuulimme, että syy pysähdyksiin ja poliisivierailuun oli metrossamme paennut pankkirosvo.

Concordessa tutustuimme vuonna 1875 alkaneiden Yhdysvaltain itsenäisyystaisteluiden ensimmäisille taistelutantereille sekä Walden -järven ympäristöön, jossa kirjailija, yhteiskuntakriitikko Henry David Thoreau (1816 – 1862) asusteli aikoinaan itse rakentamassaan vaatimattomassa mökissä. Thoreau ylisti yksinkertaista, luonnonläheistä elämää, uskoi ihmisen hyvyyteen ja julisti vegetarismin erinomaisuutta. Orjuutta ja Yhdysvaltojen Meksikoon suuntaamaa hyökkäyssotaa hän vastusti niin päättäväisesti, että lopetti maksamasta veroja ja joutui siitä hyvästä vankilaan. Hänen kansalaistottelemattomuudesta -esseensä teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen niin Leo Tolstoihin, Mahatma Gandhiin kuin Martin Luther Kingiinkin.


Purjehdusta Atlantin rannikolla Mainessa.

Concordesta jatkoimme Yhdysvaltojen koillisimpaan osavaltioon eli Maineen, jossa vietimme viikon vaimoni sukulaisten kanssa luonnon rauhasta nauttien. Politiikastakin puhuimme, niin kuin meillä on tapana. Vaimoni vanhemmat ovat entisiä republikaaneja, jotka kääntyivät aikoinaan George W. Bushin pelästyttäminä demokraateiksi. Obaman lisäksi appiukkoni on tukenut rahallisesti myös republikaanien kakkosehdokasta Ron Paulia. Ei siksi, että hän haluaisi Ron Paulin presidentiksi, vaan siksi, että hän laskelmoi että mikäli Ron Paulilla on riittävästi rahaa jatkaa kamppailua loppuun asti, hän tulee äänestyspäivänä syömään Mitt Romneylta ääniä. Teoria ei ole lainkaan kaukaa haettu kun muistamme miten kävi vuoden 2000 presidentinvaaleissa, kun George W. Bushin ja Al Goren lisäksi kamppailussa oli mukana myös vihreiden Ralph Nader. Vaalit ratkaisseessa Floridan osavaltiossa Bush sai vain joitakin satoja ääntä enemmän kuin Al Gore. Nader sai Floridassa lähes 100 000 ääntä, joiden enemmistö olisi epäilemättä mennyt Gorelle, mikäli Nader ei olisi ollut ehdolla.


Patsaspuisto Massachusettsin Concordissa

Asenteeltaan Maine ja koko uuden Englannin alue on jotain aivan muuta mitä yhdysvaltalaisista Euroopassa ajatellaan. Täällä asuu pääasiassa valistuneita, suvaitsevaisia ja ympäristötietoisia maailmankansalaisia, joihin pääsin tutustumaan coctailkutsuilla idyllisessä Portlandin rannikkokaupungissa. Mukana oli muun muassa yksi opettaja, useampi lakimies, rakennusurakoitsija ja kaupungin entinen pormestari. Puhuttiin amerikkalaisesta jalkapallosta ja rapujen hinnoista, vertailtiin rock -konserttikokemuksia ja (pyöräily)onnettomuuksissa saamiamme haavoja. Erään lakimiehien kanssa keskustelin Yhdysvaltojen armeijan koosta ja vahvuudesta. Hän sanoi olevansa noin yleensä demokraatti, mutta kannattavansa republikaanien lailla vahvaa armeijaa. Kuinka vahva on riittävän vahva? Kerroin hänelle Tukholman Rauhantutkimusinstituutin tilastosta, jonka mukaan Yhdysvaltojen armeijan vuosibudjetti on yhtä suuri kuin kaikkien muiden maailman maiden sotilasbudjetit yhteensä. (Tarkennus: vuonna 2007 se oli reilusti yli 50%, vuonna 2011 41%.)

Mainestasta matkustin kahdestaan nelivuotiaan poikani kanssa junalla Chicagoon. Matka kesti yli kaksikymmentä tuntia. Päivällisellä tutustuimme anapabtismi -nimistä kristinuskon haaraa edustavaan amissi-perheeseen. Amissit elävät monella tapaa 1800 -luvun elämäntavan mukaan. He asuvat yhteisöissä, valmistavat ruokansa ja suuren osan käyttötavaroistaan itse, eivät käytä sähköä, autoja eivätkä juurikaan matkustele. Perheen isä kertoi olevansa ammatiltaan metalliseppä. He asuivat Pensylvaniassa, puhuvat kotikielenään saksaa ja olivat matkalla miehen vanhempien luokse Ohioon.

Varsinaisilla istumapaikoillamme edessämme istui outo pariskunta. Nainen keimaili itsekseen, pöyhytteli pakkomielteenomaisesti vahvasti hajustettuja hiuksiaan, valitti kuumuutta ja oli vakuuttunut että seuraavassa vaunussa olisi ollut viileämpää, kävi miehen kanssa tuntien pituisia kinasteluita lapsuustraumojensa olemassaolosta ja kuunteli metallimusiikkia yhdentoista aikaan yöllä. Hän on pukeutunut neonkeltaiseen suojaliiviin, jonka keltaisuutta hän pysähtyi toisinaan katselemaan. Mies puolestaan ulisi unissaan kuin kummitus, joten minä en saanut nukuttua kun vasta aamuyöllä. Oliver onneksi sentään nukkui sikeästi koko yön.


Millenium Park Chicagossa.

Heräsimme Chicagossa. Chicagossa etsiydyimme hostelliin, kävimme karusellissa, maailmanpyörässä, lastenmuseossa, Millenium -puiston vesiradalla ja lastenfestivaaleilla. Etnisen monimuotoisuutensa, hurjien pilvenpiirtäjiensä ja Millenium -puiston surrealistisien peili -ja videotaideteostensa ansiosta Chicago on mitä kuvauksellisin kaupunki. Kahden aikaan seuraavana iltapäivänä nousimme Denveriin ajavaan junaan, jossa meillä oli ensimmäisestä matkastamme poiketen käytössämme pieni hytti, johon yön tullen sai viritetyksi kerrossängyn. Päivällisen söimme Abraham Lincolnin synnyinkaupungissa Kentuckyn Hodgenvillestä asuvan pariskunnan kanssa. Nainen oli erityisopettaja ja mies lakimies. Vapaa-aikoinaan heillä on tapana matkustaa kotikuntansa läpi ajavalla junalla edes takaisin ja kertoa maisemahytissä matkustajille pienen kotikuntansa suuresta sankarista.


Estes -puistossa tunnin ajomatkan päässä Denveristä.

Mitä lähemmäksi Denveriä saavuimme, sitä karummaksi maisemat muuttuivat. Puita, asutusta, vihreyttä ja elämää oli yhä vähemmän. Denverissa tutustuimme emokoiran ja kahden pennun kanssa liftaamalla kohti Kaliforniaa matkustavaan, parikymppiseen Timiin. Timillä oli pitkät hiukset, epäsiisti parta ja päällään likainen, suurella Yhdysvaltain lipulla koristeltu t-paita. Hän kertoi olevansa matkalla Kaliforniaan, koska oli rakastunut siellä asuvaan naiseen. Tarjosin hänelle kahvit viereisessä Starbucks -kahvilassa ja kannettavan tietokoneeni käyttööni sillä välin kun Oliver leikki koiranpentujen kanssa.

Hän tarvitsi tietokonettani etsiessään seuraavaa kimppakyytiä. Peukaloliftaus ei ollut tuottanut tulosta, joten hän toivoi löytävänsä kyydin www.craiglist.com -sivustolta, jossa ihmiset antavat, vaihtavat ja myyvät mm. kimppakyytejä, esineitä ja työpaikkoja. Itse kerroin yöpyväni ensi yön www.couchsurfing.org -sivustolta löytämäni pariskunnan luona. Couchsurfing eli sohvasurffaus -sivuston idea on tarjota ja vastaanottaa ilmaista kotimajoitusta. Sivustolle ovat tervetulleita sekä yösijaa tarjoavat että yösijaa tarvitsevat.

Surffailun lomassa Tim kertoi osallistuneensa Occupy -liikkeen mielenosoituksiin eri puolilla valtakuntaa. Hän oli innoissaan tästä tasa-arvoisempaa ja reilumpaa talousjärjestelmää tällä hetkellä vaativasta, tulevaisuudessa toivottavasti rakentavasta liikkeestä.

Jätettyämme Timin oman onnensa nojaan tutustuimme kaupunkiin lähemmin ja iltapäivällä matkustimme bussilla pääasiassa latinojen asuttamaan lähiöön. Siellä meitä oli vastassa paikallisen lukion opettaja ja Freudia, Jungia ja itämaisia filosofioita yhdistävän Exploring Itimacy -kirjan kirjoittaja Suzanne Robins. Hänen puolisonsa Graig on moottoripyörien korjausta harrastava moniosaaja, joka suunnitteli ja rakensi telinettä esineitä tulostavan 3d-tulostimen jauhekennoille. Heidän pihassaan oli vanha asuntovaunu, jossa asui koditon, univaikeuksista kärsivä kuusikymppinen sotaveteraani. Yläkerta oli pariskunnan omassa käytössä ja kellarikerroksen kolmessa huoneessa majoittui ensimmäisenä yönä meidän lisäksemme kaksi kalifornialaista opiskelijaa. Kahden vuorokauden vierailumme aikana pariskunta tarjosi meille seuraa, kaikki ateriat ja vieläpä lähes neljä tuntia kestäneen autoajelun läheiseen vuoristoon. Rahaa he eivät palveluistaan suostuneet ottamaan vastaan, se kun ei kuulu Couchsurfing -sivuston ideaan.


Vuosistoa Wyomingin osavaltiossa.

Denverissä vaimoni liittyi taas seuraamme, vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista läpi Coloradon ja Wyoming aavikoiden. Vuorokauden kuivalla ja kuumalla preerialla matkustettuamme päädyimme vuoristoon Wyomingin ja Idahon -osavaltioiden rajalle, jossa vaimoni sisko asuu perheineen Victor -nimisessä laskettelukaupungissa. Polkupyöräonnettomuudessa paria päivää aiemmin kasvonsa rikkonut sisko kertoi kaupungissa asuvan kahdenlaista väkeä: alueella useita sukupolvia asuneita mormoneja sekä alueelle viime vuosina kuvankauniin luonnon takia muuttaneita ulkoilmaurheiluista kiinnostuneita nuoria perheitä. Konflikteilta ei olla vältytty, ensin mainitut syyttävät uudisasukkaita laiskoiksi, elitistisiksi ja moraalittomiksi, kun heillä on varaa pyöräillä keskellä päivää ja hoitaa ja hyysätä lasten sijaan koiria.


Yellowstonen kansallispuistoa.

Näistä niskaamme painavista syytöksistä huolimatta ulkoilimme ahkerasti muutaman päivän, kunnes pakkasimme teltat ja makuupussit autoon ja lähdimme tutustumaan Yellowstonen kansallispuistoon. Kyseessä on maailman vanhin ja Yhdysvaltain suurin kansallispuisto, Uudenmaan maakunnan kokoinen, yksi harvoja paikkoja Yhdysvalloissa jossa eläintiheys on yhä kutakuinkin samaa luokkaa kuin se oli uudisasukkaiden saapuessa. Alueella asuu muun muassa biisoneita, hirviä, kojootteja, karhuja ja susia. Yellowstone sijaitsee supertulivuoren päällä. Maankuoren alla, lähimmillään vain kahdeksan kilometrin syvyydessä oleva magma aiheuttaa alueella 1 000 – 3 000 maanjäristystä vuosittain, kuplivia muta-altaita, kuumia säännöllisin väliajoin purkautuvia vesilähteitä eli geysirejä sekä fumaroleja eli maankuoressa olevia aukkoja joista purkautuu vesihöyryä, rikkihiiltä ja muita kaasuja. Kun uudisasukkaat aikoinaan saapuivat ensimmäistä kertaa Yellowstonen alueelle, he luulivat – kiehuvan kuumat lammet, happamat lätäköt ja kuumat vesisuihkut nähdessään – saapuneensa helvettiin. Omasta mielestäni paikka muistutti jylhine maisemineen, vehreine metsineen ja vesiputouksineen enemmänkin taivasta.

Ennen kotimatkaamme ehdimme vielä käydä tutustumassa vaimoni siskontytön kouluun. Luokkakoot ovat pieniä, pihalla oli monipuolisen inspiroiva, hyvällä maulla tehty leikkikenttä, kasvipuutarha ja aitauksessa vuohia ja kanoja. Lapset hoitavat itse puutarhaa ja ruokkivat eläimiä, korjaavat sadon ja kanojen munat ja syövät ne aterioillaan. Ensimmäisten luokkien opetus tapahtuu pihalle rakennetussa jurtassa eli pyöreässä teltassa. Kalenterivuosi maksaa noin 7 000 dollaria, mikä on huomattavasti vähemmän kuin muissa yksityiskouluissa, joten halpaa hintaa vastaan vanhemmilta odotetaan huomattavaa aktiivisuutta koulun asioiden hoidossa.

Howard Zinn (1922-2010): Pyhät sodat

Howard Zinn (1922-2010): Pyhät sodat

Oheisessa luennossa eilen kuollut amerikkalainen historoitsija Howard Zinn käsittelee kolmea amerikkalaisesta sotaa, joita ei ole tapana kritisoida: vapaussotaa (1775 – 1777), sisällissotaa (1861 – 1865) ja toista maailmansotaa. Puhe on selkeää, rehellistä ja uusia ajatuksia herättävää. Suosittelen lämpimästi tunnin viettämistä häntä kuunnellen.

Martin Luther King Jr (1929-1968)

Martin Luther King Jr (1929-1968)

Martin Luther King Jr vaimonsa Coretta Scott Kingin kanssa vuonna 1964. Kuva (pd): Herman Hiller / New York World-Telegram & Sun. Vaikka Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa julistettiin jo vuonna 1776, että jokainen on syntynyt vapaaksi ja tasa-arvoiseksi, ja vaikka orjuus oli kielletty jo heti sisällissodan jälkeen 1865, 

Nobelin rauhanpalkinto 2009 Barak Obamalle

Nobelin rauhanpalkinto 2009 Barak Obamalle

Uskon että tämä oli hyvä ratkaisu. Tämä antaa lisäpotkua ja innostusta Obamalle, hänen työntekijöilleen ja hänen kannattajilleen ympäri maailman. Obamalla on edessään erittäin vaikeita päätöksiä, tämä sitoo hänet entistä tiiviimmin rauhantekijän rooliin.

Parempi tukea Obaman työtä nyt kun hänellä on valtaa. Eläkeläisten palkitseminen on kiittämistä menneestä työstä, kun taas istuvan presidentin tukeminen on kannanotto, jolla – näin toivon – on positiivinen vaikutus hänen arvovaltaansa ja sitä kautta toimintamahdollisuuksiinsa. Tämän huomionosoituksen jälkeen voimme olla entistä toiveekkaampia ydiaseistariisunnan siirtymisestä sanoista tekoihin.

Varjon palkinnon päälle tuo kieltämättä se tosiasia, että Obaman johtama maa on sodassa useammallakin rintamalla. Mitä tapahtuisi nyt, jos Yhdysvallat vetäytyisi sekä Irakista että Afganistanista? Yksi ainakin on varmaa: rahaa säästyisi poskettomia summia.

Entä mitä tapahtuisi, jos näin säästyneet summat laitettaisiin irakilaisten ja afganistanilaisten koulujen, teiden ja sairaaloiden rakentamiseen, perusturvan parantamiseen, sovitteluun, paikallisen yrittäjyyden ja maanviljelyn tukemiseen, opettajien, poliisien ja virkamisten palkkojen korottamiseen korruption vähentämiseksi, aids-valistukseen, naisten lukutaitoprojekteihin…? Toivotaan, että rauhanobelisti on jo laittanut asiantuntijansa tekemään tällaisia laskelmia.

Amerikkalainen vaimoni oli palkinnosta innostunut, mutta puolitoistavuotiaan poikamme reaktio voitaneen tulkita tyytymättömyyden osoitukseksi. Hän otti puhelimen johon olin juuri saanut viestin palkinnosta, laittoi sen pottaan, istui potalle ja pissasi puhelimen päälle.

Niin että onnea Obama, ja jos teillä on kommentoitavaa, niin kirjoittakaa alla olevaan kommentointikenttään. Puhelimeni toimivuudesta en mene takuuseen.

Sacramento, Kalifornia – Washington DC

Sacramento, Kalifornia – Washington DC

Sacramento, Kalifornia 16.11.2008 Varmin tapa pilata onnistunut matka on liian tarkka suunnittelu, sanotaan, mutta tällä kertaa vilkaisu länsirannikon karttaan ei olisi ollut pahitteeksi. Vasta lauantai-iltana junassa kohti Kaliforniaa tajusin, että minullahan asuu kaksikin ystävää San Franciscossa, vain parin tunnin ajomatkan päässä Sacramentosta, jossa minulla oli 

Seattle, Washington

Seattle, Washington

Seattlen keskustassa sijaitsevan Starbucks -kahvilan vessassa ei ole vessanpöntön kantta. Vaipanvaihtotaso puuttuu, lattia on törkyinen, vessanpönttö tukossa, vauva flunssassa ja ovenavaussummeri hälyyttää kymmenen sekunnin välein hermostuneesti. Vaihda siinä nyt sitten vaippoja. Hyvää isänpäivää, toivotan itselleni. Aamulla vaimolla ei ollut aavistustakaan moisesta merkkipäivästä. Kerrottuani asiasta hän 

Helevisio

Helevisio

Tämä kaveri on saattanut juoda vähän liikaa kahvia, mutta kannattaa silti kuunnella, mitä hänellä on sanottavana.

“Me olemme kusessa… koska te, ja 62 miljoonaa amerikkalaista teidän kanssanne, kuuntelette juuri nyt minua… koska alle kolme prosenttia teistä lukee kirjoja, ja koska alle 15 prosenttia teistä lukee sanomalehtiä. Koska ainoa totuus, jonka tiedätte, tulee tästä tuubista. Meillä on kokonainen menetetty sukupolvi, joka ei tiedä mitään muuta kuin sen, mikä tulee ulos tästä tuubista. Tämä tuubi on evankeliumi ja ilmestys. Tämä tuubi voi nostaa ja kaataa presidenttejä, paaveja, pääministereitä.”

Hän ei puhu YouTubesta, jossa hän tällä kertaa pauhaa, ja joka sekin on kovaa vauhtia nousemassa asemaan jossa pääministereitä voidaan kaataa, vaan televisiosta, tuosta huvipuistosta, sirkuksesta, karnevaalista. “Ja te, hyvät ihmiset, istutte ja tuijotatte sitä päivästä toiseen, illasta iltaan… me olemme kaikki mitä tiedätte… te alatte uskoa tähän illuusioon kuvittelette, että maailma jonka televisio teille esittää, on totuus, ja että teidän oma elämänne on epätotta.”

“Te teette mitä televisio käskee: pukeudutte kuin televisiossa, syötte kuin televisiossa, kasvatatte lapsenne kuin televisiossa ja ajattelette kuin televisiossa.”

Nämä ja paljon muuta osuvaa hän sanoo, mutta klipin lopusta en ole niin innostunut. Siinä annetaan ymmärtää, että jotkut ovat tämän kaiken takana ja haluavat pitää massat tyhminä, naiveina ja kouluttamattomina. Jotkut hallitsevat paitsi mediaa, myös politiikkaa, pankkeja ja uskontoja. He hallitsevat kokonaisuuden, ja vievät sitä haluamaansa suuntaan.

Minusta ongelma on jotakuinkin päinvastainen. Mitä mediaan tulee, niin aivan liian harvat ajattelevat sitä kokonaisuutena ja kantavat vastuuta siitä, mihin suuntaan se etenee. Kukin käsikirjoittaja, tuottaja, kanavanjohtaja ja mediatalon johto keskittyy liiaksi omaa projektiinsa ja sen taloudelliseen menestykseen. Onneksi on sentään YLE, BBC ja NPR, jotka edes jossain määrin tekevät ohjelmia sivistyksen ja valistuksen nimissä.