15.7.2014
Teurastamo 5 eli lasten ristiretki
ElokuvatKohtaloa ja vapaata tahtoa; aikaa, ikuisuutta ja nykyhetkeä; Dresdenin pommitusta ja sodan järjettömyyttä – muun muassa näitä teemoja käsittelee Kurt Vonnegutin (1922-2007) vuonna 1969 kirjoittama romaani Teurastamo 5. Se annettiin minulle luettavaksi yläasteella, ja se teki minuun silloin lähtemättömän vaikutuksen. Eilen kyseisen romaanin vuonna 1972 toteutettu filmatisointi näytettiin Yle Teemalla. Elokuva yllätti positiivisesti. Ensinnäkin en olisi ikinä uskonut, että romaanista, jonka päähenkilö on irronnut ajasta ja kaapataan Tralfamadore-nimiselle planeetalle (jonka asukkaat muistuttavat karhupumppua), voisi saada järkevää elokuvaa, mutta niin vain saatiin. Toisekseen, lapsuusvuosien kirja- ja elokuvaihastukset tuntuvat olevan järjestään pettymyksiä, […]