Tag: kestävä kehitys

Maailmantalouden kysymyksiä 2/2

Maailmantalouden kysymyksiä 2/2

Tässä loput vastauksistani maailmantalouden tekijät -vaalikoneen kysymyksiin. 7/12. Julkisissa hankinnoissa on tärkeintä valita edullisin vaihtoehto. Täysin eri mieltä. Hankintalain uudistuksessa tulisi entisestään painottaa eettistä näkökulmaa. Meidän tulee luoda kulttuuri ja lainsäädäntö, jossa kaikki toimijat – niin valtiot, yritykset kuin kuluttajatkin – kantavat vastuunsa globaalien ihmisoikeuksien 

Kertomuksia rohkeudesta

Kertomuksia rohkeudesta

Kertomuksia rohkeudesta Radio Ravussa torstaiaamuisin klo 9 – 10. Keskustelua väkivallattomuudesta, onnellisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, ympäristöstä ja taloudesta. Jokaisessa ohjelmassa esitellään esimerkkejä väkivallattomuuden voimasta eli siitä, kuinka viisauden ja rohkeuden avulla on onnistuttu saamaan väkivaltaa käyttänyt tai sillä uhannut taho tulemaan järkiinsä. Isäntänä väkivallattomuusasiantuntija Timo Virtala – 

Loviisan Rauhanfoorumi on jo ovella!

Loviisan Rauhanfoorumi on jo ovella!

Kollaasi

Loviisan Rauhanfoorumi alkaa tulevana lauantaina 2.8. klo 8-12 toteutettavalla toritapahtumalla, jonne tulee toimintaansa esittelemään peräti yksitoista kansalaisjärjestä. Luvassa myös musiikkia Lauri Kojolta, loviisalaiselta kuuden hengen lauluryhmältä nimeltä Sonate sekä Porlammin leipomoyhteisöltä. Ja tietysti rauhanlettuja, kahvia ja aurinkoa.

Toritapahtuman jälkeen siirrytään Kappelipuistossa sijaitsevaan Ravintola Loviisan Kappeliin, jossa on luvassa kolme puolentoista tunnin seminaaria rauhanliikkeiden, rauhanaatteiden ja kansainvälisten instituutioiden kehityksestä, Syyrian tilanteesta (englanniksi) ja kestävästä kehityksestä. Lisäksi lukudraamaa, runoutta, flamencoa ja klassista rokkia, aina kello yhdeksään asti.

Myös kirkossa on ohjelmaa lauantaina, klo 18-19 Kuninkaantien konsertti ja seurat, jossa esiintymässä mezzosopraano Maria Turunen, basso Matti Turunen ja pianisti Armaan Madar. Illan päättää Laivasillalla klo 21.30-22.30 soittava afrikkalais-suomalainen bändi Mouva Musica.

Sunnuntaina 3.8. on luvassa klo 11 alkava kaksikielinen taize-messu, Amnesty International -järjestön julistenäyttelyn avajaiset sekä Loviisan Laulujuhlat (Rav. Kappelissa klo 13.30-15.30), jossa esiintyy lauluryhmä Sonante Loviisasta, Kassandrakuoro Helsingistä, STM:n Karjalan piirin leirikuoro, Blokomblaanda, Lappträsk-kvartetten sekä nuorten tyttöjen lauluryhmä Lapinjärveltä.

Keskiviikkona 6.8, Hiroshima-päivänä, ohjelman avaa sellistien Seeli Toivio & Helena Plathanin tähdittämä, Ravintola Kappelissa klo 17-18 toteutettava rauhanjazz, jonka jälkeen samassa tilassa on luvassa seminaari Venäjästä ja Ukrainan tilanteesta, jossa keskustelemassa suurlähettiläs Heikki Talvitie ja dosentti Arto Luukkanen. Rauhanjazzit jatkuvat Laivasillalla klo 20.30, jonka jälkeen on vuorossa taiteilija Sade Hiidenkarin ensiesitys videoteokselle Sacred – Pyhä.

Loviisan tämän vuoden Rauhanfoorumin päättää suurlähettiläs Heikki Talvitien pitämä kynttiläpuhe ja klo 22 lähtevä, sotien uhreja muistava, Laivasillalta uimarannalle suuntautuva kynttiläkulkue. Tapahtuman järjestäjät tuovat paikalle kelluvia kynttilälyhtyjä. Illan tapahtumien yhteydessä kerätään rahalahjoituksia Gazan kriisissä kärsiville. Kynttiläkulkueen ottaa vastaan uimarannan laiturilla cupolaa soittava Lauri Wuolio.

Ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.rauhanfoorumi.fi/ohjelma. Tapahtuman Facebook-sivut löytyvät täältä. Olkaa ystävällisiä ja levittäkää tietoa!