Tag: EU

Rauhacast: Mitä kuuluu rauhalle Afrikan sarven alueella?

Rauhacast: Mitä kuuluu rauhalle Afrikan sarven alueella?

Kuuntele jakso SoundCloudissa, Spotifyssa tai Apple Podcastsissa. Tällä kertaa Rauhacastissa Timo Virtalan haastateletavana on Kirkon Ulkomaanavun erityisedustaja ja Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen puheenjohtaja Jussi Ojala. Eritreassa vuosina 2016-2017 asunut Ojala on syvästi huolissaan Etiopian pohjoisosassa sijaitsevan Tigrayn osavaltion ja Etiopian liittovaltion yhteenotoista. Puheenaiheina ovat myös Etiopian 

Rauhacast: Mikä on tehokkain keino vähentää köyhyyttä?

Rauhacast: Mikä on tehokkain keino vähentää köyhyyttä?

Mikä on tehokkain keino vähentää köyhyyttä? Tehoaako kehitysyhteistyö? Tällä kertaa Rauhacast paneutuu kehitystalouteen. Timo Virtalan haastateltavana on Aalto-yliopiston kehitystaloustieteen työelämäprofessori Ritva Reinikka. Yläkuvassa maailman väestönkasvu vuodesta 1820 ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä maailmanpankin tilastojen perusteella. Ketä saamme kiittää näin erinomaisesta kehityksestä: kapitalismia, kommunismia vai kehitysyhteistyötä? 

Mikael Böök

Mikael Böök

Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa keskustellaan torstaiaamuna ydinaseista, ydinaseriisunnasta, internetistä sekä Euroopan tulevaisuudesta. Vieraana on telakkatyöläinen, internetyrittäjä ja tietokirjailija Mikael Böök. Miten vanha vasemmistolainen näkee nykyään Euroopan unionin, sen hyvät ja huonot puolet? Onko eurooppalainen federalismi mahdollista kun talousliitto natisee liitoksissaan?

Loput Iltasanomien vaalikonevastauksista

Loput Iltasanomien vaalikonevastauksista

Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina olen julkaissut Helsingin Sanomien ja Iltasanomien vaalikonekysymyksien vastauksia. Tässä vielä viimeiset. 45. Oli virhe liittyä maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen 2011. (IS) Täysin eri mieltä. Suomen tulisi olla mukana ja aktiivisesti tukea jok’ikistä kansainvälistä aseidenriisuntasopimusta. Tämä on Suomen etu pienenä maana ja 

Vielä lisää vastauksia

Vielä lisää vastauksia

Toissapäivänä ja eilen olen poiminut tänne Helsingin Sanomien ja Iltasanomien vaalikoneiden kysymyksiä ja vastaushahmotelmiani. Tässä joitakin jota pähkäilin tänään. 31. Monipuoliset ja ilmaiset sosiaalituet ja -palvelut ovat tehneet suomalaisista laiskoja ja kiittämättömiä. (IS) Täysin eri mieltä. Keskimäärin suomalaiset eivät ole kovinkaan laiskoja eivätkä kiittämättömiä. Toki 

Miksi vihreät?

Miksi vihreät?

paris

Mainostettuani sosiaalisessa mediassa tänään päättyvää Euroopan vihreän puolueen esivaaleja (johon kuka tahansa vihreästi ajatteleva saa osallistua), ystäväni esitti suoran ja ytimekkään kysymyksen: miksi vihreät? Tässä vastaukseni.

Mielestäni ihmiskunta on kehittynyt siihen pisteeseen, että on tullut aika ryhtyä ajamaan jonkun suuremman kokonaisuuden kuin vaan oman intressiryhmän, kunnan, kaupungin, valtion tai maanosan etua. Tähän on kaksi syytä, kuten Jeremy Rifkin huomauttaa kirjassaan The Empatic Civilization.

Ensinnäkin ihmiskunta on henkisesti kehittynyt tähän pisteeseen. Metsästäjä-keräilijät ajoivat aikoinaan oman klaaninsa etuja. Maanviljelyksen keksiminen mahdollisti erikoistumisen eri ammatteihin, mikä mahdollisti ensimmäisten kaupunkien syntyminen. Kaupunkivaltioiden asukkaat ajoivat etupäässä oman kaupunkivaltionsa etua. Kirjoitustaidon syntymisen aikoihin empatian rajat laajenivat koskemaan saman uskonnon edustajia eri kaupungeissa. Seuraava kehityksen vaihe oli kansallisuusaate, ja juuri parhaillaan elämme murrosvaihetta, jossa välittämisen alue laajenee parempien kommunikaatio ja liikkumisvälineiden ansiosta koskemaan koko luomakuntaa. (Katso erinomainen animaatio aiheesta.)

Toinen syy on se, että globaalit ongelmat pakottavat meidät tähän. Ilmansaasteet eivät tunne valtioiden rajoja. Ilmastonmuutos koskettaa jokaista tämän maapallon asukasta. Intian ja Pakistanin rajakiistat ei ole vain heidän asiansa, vaan kummankin osapuolen ydinasearsenaalin takia myös meidän ongelma. Kalakantojen väheneminen, sademetsien hupeneminen, vesien saastuminen ja globaalit tautiepidemiat voidaan selättää vain epäitsekkäällä globaalilla politiikalla, ja sellaista politiikkaa haluan lisää Euroopan parlamenttiin.

UNICEFin tilaston mukaan maailmassa kuolee joka ikinen päivä 18 000 alle viisivuotiaasta lasta aliravitsemukseen ja ehkäistävissä oleviin tauteihin. Tämä siitä huolimatta, että maailmassa tuotetaan riittävästi ruokaa kaikille, rokotteet maksaisivat vain muutaman euron per annos ja asiantuntijoiden mukaan juuri kaikkein köyhimpien maiden perusterveydenhuollon parantaminen, eli näiden lasten pelastaminen, on avain maailman liikakansoituksen hillitsemiseen.

Mielestäni näiden kysymysten tulisi olla EU-politiikan ytimessä. Jokaista yksittäistä ratkaisua tehdessä tulisi miettiä, miten se vaikuttaa näiden ongelmien ratkaisuun. Tämän suuntaisesti ajattelevia ehdokkaita on omien havaintojen mukaan kutakuinkin kaikissa suomalaisissa puolueessa, mutta eniten vihreissä. Siksi vihreät.

Kuva: European Greens.

Siviilikriisinhallinnasta työkalu rauhan rakentamiseen

Siviilikriisinhallinnasta työkalu rauhan rakentamiseen

Siviilikriisinhallinta on kovassa nousussa. Kymmenen vuotta sitten siviilikriisinhallinta -sanaa ei edes tunnettu, mutta vuodesta 2003 lähtien EU on aloittanut viisitoista siviilikriisinhallintaoperaatiota yhdessätoista eri maassa, kolmella eri mantereella. Kymmenen operaatiota on parhaillaan käynnissä, ja lähtövalmiudessa EU:n alueella on – ainakin periaatteessa – noin 13 000 siviilikriisinhallinnan 

Rajoista

Rajoista

Yk:n pääkonttori New Yorkissa 2006. Vastauksena edellisen artikkelin kommenttiin: On totta, että Suomen rajojen yksipuolinen aukaiseminen aiheuttaisi huimia kustannuksia veronmaksajille. Jos koko maailman rajat sen sijaan poistettaisiin kertaheitolla, Suomeen tuskin olisi montaakaan tulijaa. Lontoo, New York ja Pariisi sen sijaan olisivat pulassa. On olemassa täysin 

Rypälepommikielto hallituksen käsittelyssä

Rypälepommikielto hallituksen käsittelyssä

Kazan 00066

Mikä on todennäköisyys, että Saksa hyökkää sotavoimillaan Ranskaan? Entä toisinpäin? Entä mikä on EU:n ja Yhdysvaltojen sodan välinen todennäköisyys? Entä USA:n ja Japanin, Japanin ja EU:n tai EU:n ja Venäjän?

Hyvin pieni, uskallan väittää, lähes olematon. Entä miten tästä todennäköisyydestä on tullut niin pieni? Onko tämä tilanne saavutettu asevarustelulla, voimapolitiikalla, diplomatialla, taloudellisella yhdentymisellä, kansainvälisillä sopimuksilla, kansojen välisen vuoropuhelun lisääntymisellä, matkustelun helpottumisella, tiedonkulun paranemisella vai onko kyseessä luonnollinen elintason kohoamisen mukanaan tuoma ilmiö?

Kysymys on vaikea, itse saattaisin näin äkkiseltään katsottuna valita listasta taloudellisen yhdentymisen, sen, että eri valtiot ja maanosat ovat tulleet toisistaan taloudellisesti riippuvaisiksi. Yhdessä matkustamisen helpottamisen ja suhteellisen vapaan tiedonvälityksen kanssa taloudellinen yhdentyminen on omalta osaltaan lisännyt kansojen välistä kanssakäymistä, vuoropuhelua ja verkostoitumista.

Tätä on syytä pohtia ja tutkia, ja tästä on syytä keskustella, mutta siitä olen hyvin vakuuttunut, ettei ensimmäisenä vaihtoehtona mainitsemani asevarustelu ole syy nykyiseen, historiallisesti katsottuna erinomaiseen tilanteeseen.

Todennäköisyys sodalle on niin pieni, ettei siihen ole tarvetta tässä vaiheessa varautua, on useimpien EU-maiden poliitikkojen näkemys. Suomi on yksi harvoja maita EU:ssa, joka yhä varustaa armeijaansa täysimittaisen sodankäynnin varalle. Muualla Euroopassa armeijoista kehitetään lähinnä kriisinhallintaoperaatioita silmällä pitäen.

Suomella on läntisen Euroopan suurin tykistö ja Suomen armeijan liikekannallepanovahvuus on kutakuinkin yhtä paljon kuin muiden Pohjoismaiden ja Leningradin sotilaspiirin yhteenlaskettu liikekannallepanovahvuus (lähde). Varusmiespalveluksen suorittavien miesten osuus on yksi maailman korkeimpia.

Ranskalaisen aikakausilehti Le Pointin mukaan Suomea vaivaa vainoharhaisuus suhteessa Venäjään. Historian painolasti on tehnyt suomalaiset ylivarovaisiksi.

Mitä järkeä on tällaisella varustelulla diplomatian ja kansainvälisen riippuvuuden aikana? Oman näkemykseni mukaan pienintä, mitä Suomi voi tässä vaiheessa tehdä, olisi luopua rypäleaseista.

Ensi kuun alussa ulkoministeri Stubbille luovutetaan rypäleaseista luopumista vaativa addressi. Addressin perusteluissa sanotaan seuraavaa:

Human Rights Watch -järjestön mukaan tänä päivänä mikään tavanomainen ase ei muodosta yhtä suurta vaaraa siviileille kun rypälepommit. Mm. Libanonin sodan yhteydessä Israel kylvi ennätysmäärän rypäleammuksia Libanonin alueelle. Osa niistä on edelleen räjähtämättöminä maastossa aiheuttaen vaaraa siviileille.

Marraskuussa Norjan hallitus ilmoitti kutsuvansa koolle kokouksen rypälepommien kieltämiseksi. Suomi osallistui Oslon kokoukseen 22. – 23.2.2007 mutta ei sitoutunut rypälepommien täyskieltoon. Sen sijaan Suomi on juuri hankkinut raketinheittimiä, joilla pommeja voisi levittää ja puolustusministeriön mukaan harkitsee uusien rypälepommien hankkimista.

On hienoa että Norja on nyt tehnyt avauksen rypälepommien kieltämiseksi. Myös Suomen tulee liittyä rypälepommikieltoa ajavien valtioiden joukkoon, eikä hankkia uusia rypälepommeja!

Lisää nimiä kaivataan kipeästi, sillä adressi luovutetaan ulkoministeri Stubbille 29.10.2008, paria päivää ennen kuin hallitus tekee asiasta päätöksen.

Leijona ja kyyhky

Leijona ja kyyhky

Gustav Hägglundin omaelämänkirjasta päätellen Suomessa oli vuosina 1994 – 2001 ahkera, hyväntahtoinen ja oikeudenmukainen puolustusvoimain komentaja. Eläkkeelle jäätyään Hägglund nimitettiin Euroopan sotilaskomitean puheenjohtajaksi, jossa hän toimi vuoteen 2004 asti. Komentokaudellaan hän modernisoi varusmiespalveluksen, uudisti upseerikoulutuksen, pani aluelle reservin koon tuntuvan pienentämisen, taisteli upseeriensa alkoholinkäyttöä ja 

Baltiasta Balkanille II (jatkuu)

Baltiasta Balkanille II (jatkuu)

Aasi Vis-saarella. Splitin linja-autoasemalla auringosta, lomasta, oluesta ja elämästä nauttiessani sain seuraavanlaisen tekstiviestin: “Hello Timo! Wie get’s? Wo sind ihr? Ich bin schön Wien. Alles ok! Gute fahrt. Schreibst du! Josef” Sallyn palattua matkaeväsostoksilta kysyin, muistaako hän Josefia. Yhdessä kävimme läpi kaikki miehet, joihin olimme 

EU – askel kohti globaalia etiikkaa?

EU – askel kohti globaalia etiikkaa?

Rooma_1957_II.jpg
Roomassa 25.3.1957.

(Lyhennetty versio tästä kirjoituksesta on julkaistu Maailma.net -sivustolla 2.4.2007)

Päivälleen viisikymmentä vuotta sitten solmittiin Roomassa Ranskan, Saksan, Italian ja Benelux-maiden välinen sopimus yhteisten sisämarkkinoiden perustamisesta. Syntyi EEC, jonka nimi muutettiin vuonna 1967 EY:ksi ja vuonna 1993 EU:ksi. Tänään integraatio on edennyt niin pitkälle, että joudumme kysymään, mikä EU oikeastaan on. Onko se itsenäisten valtioiden välinen sopimus, sopimusrypäs, liittovaltio, valtioiden liitto, valtio, verkosto vai verkostojen verkosto?

Ainutlaatuiseksi EU:n tekee sen aito ylikansallisuus: EU:n lait ovat jäsenvaltioiden lakien yläpuolella. Koskaan aikaisemmin ei kansallisvaltiot ole luovuttaneet päätäntävaltaansa pois näin suuressa määrin. Kysymys, miksi EU ei muka ole valtio, ei ole ollenkaan kaukaa haettu. Sillä on oma parlamentti, hallitus (komissio), tuomioistuin, ulkopolitiikka, ulkorajat, poliisivoimat, armeija, raha, lippu, hymni (Beethovenin yhdeksäs sinfonia) ja kansallispäivä (9.5.).

Ainoa valtioon olennaisesti kuuluva, mutta EU:sta puuttuva seikka on kansallistunne. Sitä kyllä meille kovasti tyrkytetään, mihinkä muuhunkaan noita krumeluureja – hymni, lippu, kansallisuuspäivä – tarvittaisiin. Juuri käydyissä eduskuntavaaleissa nationalistit niin populistipuolueissa kuin vasemmistoliitossakin pääsivät taas älähtämään tuttuun tapaansa. Heidän mielestä suomalaisuusaate on aitoa, luonnollista ja kansan syvistä riveistä kummunnutta, mutta eurooppalaisuusaate keksittyä ja ylhäältä käsin tuputettua.

Itse näen kummatkin ajatusmallit yhtä keksittyinä. Kansallisuusaatetta ei ollut ennen kuin Helsingin ylioppilaat sen kansakoulun ja sanomalehtien avulla tyrkyttivät rahvaalle 1800-luvun puolestavälistä lähtien. Ajatus siitä, että yhden valtion rajojen sisälle voitaisiin tunkea yksi kieli, uskonto, kulttuuri, kansa, historia, uskonto ja yhteenkuuluvaisuuden tunne on täysin mahdoton. Miksi joku minulle täysin tuntematon, satojen kilometrien päässä asuva henkilö, jonka kanssa en tule olemaan koskaan missään tekemisissä, ja jonka kanssa minulla ei ole yteisiä intressejä, olisi minulle tärkeämpi kuin ystäväni Tukholmassa, Triestessä tai Vientianessa?

Jos joku nainen Espoosta hikoilee kymmenen vuotta kesät ja talvet tullakseen maailman nopeimmaksi hiihtäjäksi, ja saavuttaa tämän tittelin todistettavasti tuomareiden läsnäollessa – miten se minuun liittyy. Millä tavalla se on “Suomen” saavutus, mitä me muut muka olemme hänen hyväkseen tehneet? Hienoahan se on, että hän ahkeruudellaan, kunnianhimollaan ja sisukkuudellaan saavuttaa henkilökohtaisen tavoitteensa, mutta miksi minä iloitsisin asiasta yhtään sen enempää kuin jos tittelin voittaisi joku Virossa syntynyt?

Joitakin vuosia sitten sain houkuteltua väestöntutkimuslaitoksen johtajan Ismo Söderlingin luennoimaan sivarikeskukselle. Aiheena oli hänen tuolloin tuore tutkimuksensa ja opettava “kuvakirjansa” Perheitä meiltä ja muualta. Mieleeni jäi erityisesti kalvo, jossa hän kävi läpi asioita, jotka katsotaan ylseisesti kuuluvan suomalaisuuteen.

Kalvolla oli muun muassa sanat sauna, lippu, pesäpallo, säkkijärven polkka, Mannerheim, Nokia, luterilaisuus, Jari Sillanpää ja maamme laulu. Sauna tunnettiin, Söderling huomautti, kuitenkin vuosisatoja ennen Suomen valtion tai Suomen kansan olemassaoloa nykyisen Venäjän, Viron ja Yhdysvaltojen alueilla. Siniristilippu oli käytössä jo tsaarin laivastossa, pesäpallo on kehitetty amerikkalaisesta baseballista, säkkijärven polkka on ukrainalainen kansansävelmä, Mannerheim on hollantilainen suku, Nokia on yli 90 prosenttisesti ulkomaisessa omistuksessa, Luther syntyi ja vaikutti nykyisen Saksan alueella ja muokkasi nykyisen Palestiinan alueella syntyneen henkilön ideoihin perustuvaa, Roomasta käsin johdettua uskontoa, Jari Sillanpää on Ruotsin kansalainen ja maamme laulun sävelsi saksalainen Pacius ja siinä on piirteitä preussilaisesta juomalaulusta.

Se, että kansallisuusaate on keinotekoinen, ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi automaattisesti paha tai huono. Ehdottomasti paras asia kansallistunteessa on, että eripuraisuuden kansakunnan sisällä ovat ajan mittaan vähentyneet rajusti. Ollaan puhallettua yhteen hiileen.

Kansallisuusaatteen voi nähdä yhtenä askeleena ihmisen eettisen sfäärin kehittyessä yksilötasosta perheen, suvun, kyläyhteisön ja säädyn kautta kohti suurempia kokonaisuuksia.

Parhaimmillaan EU-projekti voi onnistua tässä samassa, ja onhan se siinä jo jossain määrin onnistunutkin. Sotia ei jäsenvaltioiden välillä olla nähty sitten toisen maailmansodan, ja tämä olikin EEC:n edeltäjän, vuonna 1951 aloitetun hiili- ja teräsyhteistyön lähtöajatuksia. Petteri Tuohinen huomauttaa Helsingin Sanomissa (23.3), ettei kukaan ole koskaan onnistunut levittämään demokratiaa yhtä tekokkaasti kuin Euroopan unioni.

Rauha, demokratia, ihmisoikeudet ja oikeudenmukainen tulonjako – mikäpä tätä tärkeämpää, enkä näe mitään syytä, miksi ajaisimme näitä asioita vain oman valtiomme tai valtioliittomme sisällä.

Tagore_1912.jpg
Rabindranath Tagore Englannin Hampsteadissa vuonna 1912. Kuva (PD): John Rothenstein.

Intialaisen Nobel-palkitun runoilijan ja filosofin Rabindranath Tagoren mukaan ihmiskunta on toisistaan yhtä riippuvainen kuin oman ruumiimme solut ovat toisistaan riippuvaisia. Onko ajatus ihmiskunnan yksyedestä siis luontevampi kuin valtion? Näin tähän vastaa Tagore itse:

“Jotkut sanovat, että ajatus ihmiskunnasta on abstraktio ja luonteeltaan subjektiivinen. Onkin tunnustettava, että tämän elävän totuuden konkreettista, objektiivista olemassaoloa ei voida todistaa sen piirissä oleville yksiköille. Ne eivät koskaan voi nähdä sen kokonaisuutta ulkoapäin; nehän ovat yhtä sen kanssa. Ruumiimme soluyksilöillä on erillinen elämänsä: niillä ei kuitenkaan ole koskaan tilaisuutta havaita ruumista kokonaisuutena, jolla on menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Jos näillä soluilla oon kykyä ajatteluun (jota niillä saattaa olla sikäli kuin tiedämme), niillä on oikeus väittää, että ajatuksella ruumiin olemassaolosta ei ole objektiivista perustaa tosiasioissa, ja vaikka niissä vaikuttaakin salaperäinen oivallus keskinäisestä vetovoimasta ja vastavuoroisuussuhteista, nämä eivät ole mitäään positiivisesti todellista; ainoa todistettavissa oleva todellisuus on näiden solujen eristyneisyys niin etääällä toisistaan, etteivät välimatkat ole ylitettävissä eivätkä yksiköt silloilla yhdistettävissä.” (Rabindranath Tagore: Ihmiskunnan uskonto.)