Satunnaisia muistiinpanoja vuodesta 2002
Emina. Emina kertoi olevansa kotoisin pienestä Foca -nimisestä kaupungista Sarajevosta kaakkoon. Sodan aikana hän oli alle kymmenvuotias, ja hänen perheensä joutui lähtemään kotikaupungistaan serbialaisten hyökättyä sinne. He harkitsivat Itävaltaan lähtemistä, mutta hänen isänsä halusi suorittaa velvollisuutensa ja puolustaa maataan. He muuttivat Sarajevoon, mutteivät löytäneet sieltä …
Aamukuudelta nousin kirjoittamaan Väkivallan kulttuurista rauhankulttuuriin –näyttelyn lehdistötiedotetta. Kirjoitin kuumeisesti, kävin aamupalalla ja kirjoitin lisää, mutta valmista ei tullut. Kello löi yhdeksän, tuli aika pakata ja lähteä. Rautatieasemaa lähestyessäni sain eräänlaisen backpackers high’n. Vähän niin kuin maratoonari saattaa saada kesken juoksun hormoonipiikin ja nousta jonkunlaiseen …
Budapestissa satoi. Hyvään onneeni liikaa luottaen lähden kävelemään ilman karttaa ja opasteita, ja päädyin alueelle, jossa ei ollut majapaikkoja. Lopen uupuneena ja märkänä kysyin lopulta apua hotellin infotistiltä, jossa hostelliin ohjaamisen sijaan pudotettiin hotellihinta niin alas, että päädyin saman tien kuumaan suihkuun. Hotelli oli kovin hiljainen. Syynä saattoi olla sikafluenssa, joka CNN:n uutisen mukaan se on iskenyt tännekin.
Kaupungin esitteistä huomaan ilokseni, että Luonnontieteellisessä museossa on esillä maailman parhaat luontokuvat tältä vuodelta, joiden joukossa on myös ystäväni Henrik Lundin ottama kettukuva parin kilometrin päästä kotoani Porlammilta!
Ulos lähtiessä infotiskin työntekijä suttasi uudesta kartastani kokonaisen kaupunginosan kieltäen minua menemästä sinne, koska siellä on niin vaarallista. Parempaa suositusta hän ei olisi voinut antaa.
Kielletyltä alueelta löysin lounaskahvilaa pyörittävän pariskunnan, jotka suorastaan säteilivät rakkautta, huumoria ja ystävällisyyttä. He myivät minulle makkara-kurkkulounaan jälkiruokakahvilla hintaan 3 euroa. Syömässä oli myös isomahaisia duunareita ja nuori teurastaja tai lihakauppias, joka verta housuissaan jutteli pariskunnalle niin kotoisasti – eikä maksanut ruuastaan – että luulen hänen olevan heidän poikansa.
Myös hedelmänmyyjiä, rihkamakauppiaita, ikkunasta elämää katselevia eläkeläisiä ja poikansa eksyneen naisen tapasin. Nainen kysyi minulta neuvoa, jota en osannut antaa. Tarjosin sutattua karttaani, mutta hän kieltäytyi. Ihmeellisenkielisestä kommunikaatiostamme innostuneena poika imitoi minun puhettani koko korttelin ajan, jonka kävelimme yhdessä.
Harmikseni Luonnonhistorian museo oli kiinni. Muut museot ovat kiinni maanantaisin, mutta tämä tiistaisin. Huomenaamulla lähtee juna Sarajevoon, joten kettukuva jää tällä kertaa näkemättä. Olenhan minä sen jo nähnyt Lovarissa, mutta jotenkin se vain olisi tuntunut erilaiselta nähdä kotikontujemme kettu Budapestin Luonnonhistoriallisessa museossa.
Lisää kuvia tästä linkistä, more pictures from here.