26.7.2008
Oliverin oivallus
Kahden kuukauden iässä Oliver löysi vasemman kätensä. Hän tuijotti sitä usein hämmentyneenä, varsinkin juuri ennen nukahtamistaan. Joskus hän heräsi kesken unien vain tarkkailemaan kättään, ja nukahti sitten taas. Toisinaan käsi löi häntä kasvoihin, mutta ei hän siitä tuntunut piittaavan. Viikkojen kuluessa hän oppi sulkemaan ja aukaisemaan kämmenensä. Ihailtavan keskittyneesti, mutta yhä vieläkin hämmästyneenä, hän sulki ensin pikkurillin, sitten nimettömän, keskisormen ja lopulta etusormen, ja aukaisi ne samassa järjestyksessä. Sulavasti kuin piansisti. Neuvolassa Tiina kysyi, joko hän on löytänyt varpaansa. Aloin seurata Oliverin varvashuomioita, ja mielestäni hän ei vieläkään kiinnitä niihin […]