Arndt Pekurisen tarina Sodan ja rauhan keskus Muistissa

Arndt Pekurisen tarina Sodan ja rauhan keskus Muistissa

Aseistakieltäytyjä, autonkuljettaja, aviomies ja kahden lapsen isä Arndt Pekurisen teloituksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Pekurisen tarina on parhaillaan esillä Mikkeliin hiljattain avatussa Sodan ja rauhan keskus Muistissa, ja minulla oli suuri kunnia olla mukana teoksen luomistyössä. Teoksen tuottaneen Kroma Productionsin sivuilla kerrotaan teoksesta 

Historian muistamisesta

Historian muistamisesta

Tässä kommenttini kansanedustaja Sari Essayahin kolumniin Maaseudun Tulevaisuudessa 29.6.2020: Arvoisa kansanedustaja. Kirjoituksenne lopussa toivotte Eino Leinoa siteeraten, että ihmiset ymmärtäisivät toisiaan paremmin. Yhdyn tähän toiveeseen ja ennen kritiikkiä totean ymmärtäväni kirjoituksenne ydinsanoman ja yhtyväni siihen: historiaa ei pidä unohtaa eikä sensuroida, vaan siihen on syytä 

Joulu 1914 juoksuhaudoissa

Joulu 1914 juoksuhaudoissa

Tulevan torstain Kertomuksia rohkeudesta -radio-ohjelmassa aikomukseni on puhua mm. vuoden 1914 joulurauhasta, Arndt Pekurisesta ja Nonviolent Communication -järjestöstä. Tässä yhdysvaltalaisen balladisti John McCutcheonin erinomainen tulkinta joulun 1914 tapahtumista brittien ja saksalaisten taistelukentillä Ranskasta. Kappale on McCutcheonin sanoittama ja säveltämä ja nimeltään Christmas in the Trenches, 

Aika veitikka

Aika veitikka

Radovan Karadžić, Bosnian Serbitasavallan sodanaikainen presidentti, pidätettiin belgradilaisessa lähiöbussissa maanantaiaamuna 21.7.2008. Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälinen tuomioistuin oli antanut hänestä pidätysmääräyksen yksitoista vuotta aiemmin. Häntä syytetään muun muassa kansanmurhasta Sarajevon piirityksen ja Srebrenican verilöylyn aikana. Laihduttamalla, kasvattamalla pitkät hiukset, viikset ja tuuhean parran ja käyttämällä paksusankaisia laseja 

Mitä voimme oppia Bosnian sodasta?

Mitä voimme oppia Bosnian sodasta?

Edellinen postaukseni käsitteli historioitsija Noel Malcolmin kriittistä suhtautumista länsimaiden toimenpiteisiin Bosnian sodassa. Ahtisaaren ja muiden toimijoiden puolustukseksi on syytä todeta, että asioiden kritisointi jälkikäteen tutkijan toimistosta on huomattavasti helpompaa kuin päätösten tekeminen silloin kuin tilanne on päällä. Malcolmille voisi heittää vastakysymyksen: mitä länsimaiden sitten olisi 

Väliintulon vaikeudesta

Väliintulon vaikeudesta

Sarajevon matkaoppaan kirjoittamiseen liittyen olen viime päivinä käynyt läpi Bosnian historiaa. Kirja, jota käytän päälähteenäni, Noel Malcolmin Bosnia – A Short History, kritisoi kovin sainoin länsimaiden roolia Bosnian sodan ratkaisuyrityksissä. Kirjoittaja ei tyydy pelkästään tuomitsemaan YK:n, EY:n ja USA:n ratkaisuyritykset pelkästään epäonnistuneiksi, vaan kuvailee yksityiskohtaisesti, 

Einsteinin pasifismi

Einsteinin pasifismi

Albert Einstein suhtautui jo lapsena vastenmielisesti kaikkea pakkoa vastaan. Hän ei halunut sotilaaksi eikä edes leikkiä sotilasta. Kerran paraatia seuratessaan hänelle sanottiin, että myöhemmin hän saisi itsekin marssia mukana, mutta hän oli todellut vanhemmilleen: “Kun minusta aikanaan tulee iso, en halua silloin kuulua noihin ihmisparkoihin.”