jrlink.gif

(Julkaistu Uusimaa -lehden yleisönosastolla 12.7.2004)

Kiitos Kim Lindblom kirjoituksestanne (9.7.04), on ilahduttavaa että kiinnititte lukijoiden huomion pakistanilaisten tyttölasten huonoon ihmisoikeustilanteeseen. Jäin kuitenkin kaipaamaan viitettä, mistä olette saaneet jutussa esittämänne tiedot.

Kirjoititte seitsemänvuotiaasta kuolemaantuomitusta tytöstä, joka oli hetkeksi jäänyt kahdestaan naapurin kahdeksanvuotiaan pojan kanssa ja tuomittu tästä syystä kuolemaan. Edelleen kirjoititte, että ”Vuosittain noin 1 000 tyttöä saa kuolemantuomion vastaavista rikoksista.”

Amnestyn kotisivulla olevan lasten kuolemantuomioita käsittelevän artikkelin mukaan tilanne ei onneksi ole aivan niin paha. Artikkelin mukaan koko maailmassa on vuoden 1990 jälkeen teloitettu 34 ihmistä alaikäisenä tehdyistä rikoksista.

Soitin myös ulkoministeriöön erityisesti Pakistanin tilanteesta kysyäkseni. Ulkoministeriön Aasian ja Oseanian yksikön ulkoasiainneuvoksen Mikko Pyhälän mukaan nuoria naisia kyllä tapetaan lähisukulaisten tai kyläyhteisöjen toimesta, mutta varsinaisen lainkäytön ulkopuolella.

Pyhälän tunteman arvion mukaan Pakistanissa murhataan mahdollisesti jopa tuhat naista vuosittain. Arviossa on mukana kaikki tilastoidut ja tilastoimattomat murhat, tapot, itsemurhat ja kuolemantuomiot. Pyhälän arvio poikkeaa siis ratkaisevasti Lindblomin esittämästä.

Tästä huolimatta itse aihe oli mielestäni esille nostamisen arvoinen. On vaikea kuvitella mitään julmempaa kuin viattoman lapsen tappaminen. Lindblom menee kulttuurirelativismissaan liian pitkälle vihjatessaan, että se mitä siellä tapahtuu, ei ole meidän asia. Lasten tappamista ei saa hyväksyä missään olosuhteissa. Yksikin tällainen tapaus on liikaa, ja moraalinen velvollisuutemme on tehdä asialle jotain.

ihmisoikeudet.jpg

Mitä meidän tulisi tehdä, sitä emme pysty ratkaisemaan yksin. Tarvitsemme avointa, rehellistä ja suvaitsevaista kulttuurien välistä vuoropuhelua. Tämä vuoropuhelu vaatii paitsi mahdollisimman todenperäisiä tietoja, myös toisen kulttuurin syvällistä ymmärtämistä.

Tällainen ymmärrys voi syntyä vain henkilökohtaisten kontaktien kautta. Olemattoman pienestä ulkomaalaisvähemmistöstämme johtuen arkipäiväiset kontaktit muslimien kanssa ovat kuitenkin valitettavan harvinaisia.

Tästä syystä toivonkin, että Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa muutettaisiin avoimempaan suuntaan. Lisääntyvä maahanmuutto opettaisi meille että se, minä päivänä joku viettää vapaapäiväänsä, minkälaisiin vaatteisiin hän pukeutuu, mitä kieltä hän puhuu, missä asennossa hän rukoilee, mitä hän syö ja millä tavalla hän kutsuu pyhään huoneeseensa rukoilemaan, ei ole ongelma kenellekään.

Lasten epäviralliset ja viralliset kuolemantuomiot sen sijaan ovat todellinen ongelma, kuten myös tyttövauvojen sukuelinten silpominen, korruptio, syrjiminen sukupuolen tai etnisen taustan perusteella, kotiväkivalta, masentuneisuus ja alkoholismi.

Maahanmuuton ansiosta pääsemme esittelemään tänne muuttaneille oman kulttuurimme parhaat puolet. Maahanmuuttajien pitäessä yhteyttä kotimaahansa leviää omakohtainen tieto ja kokemus ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja demokratiasta ympäri maailman. Samanaikaisesti saamme tilaisuuden kysellä kulttuurimme ulkopuolelta tulevilta ihmisiltä heidän mielipidettään meidän kulttuurista.

Uskon että maahanmuutto auttaa meitä löytämään ratkaisuja kummankin kulttuurin todellisiin ongelmakohtiin.