Paneelikeskustelu asevelvollisuudesta

Pappi puhuu. Vasemmalta oikealle eli oikeistosta vasemmistoon: Hannu Lehto, Hans Christian Daniel, Teemu Lahtinen, Jaakko Holsti, Janne Länsipuro ja Jussi Saramo.

Hiukan toisenlainen keskustelu oli eilen koulutuskeskuksella, jossa myös toimin isäntänä. Tällä kertaa aiheena oli asevelvollisuus ja siviilipalveluslaki. Ilmapiiri oli sielläkin hyvä, mutta valitettavalla kiireellä jouduimme juoksemaan kysymykset läpi. Aikaa oli kaksi tuntia ja osallistujia kaikista eduskuntapuolueesta paitsi demareista ja Rkp:ltä.

Aloitimme yleisestä asevelvollisuudesta. Kaikki ehdokkaat, Hannu Lehto (kd), Hans Christian Daniel (kok), Teemu Lahtinen (ps), Jaakko Holsti (kesk), Janne Länsipuro (vihr) ja Jussi Saramo (vas), olivat puolustusvoimien olemassaolon ja jonkinasteisen asevelvollisuuden kannalla.

Absoluuttipasifismin heikohkoa tilaa ideologioiden joukossa kuvaa, ettei yleisönkään – siviilipalvelusmiesten – joukosta noussut kuin muutama käsi kun kysyin, kuinka moni on yksipuolisen ja totaalisen aeistariisunnan kannalla.

Tauon jälkeen keskustelimme siviilipalveluslakiehdotuksesta, joka tullaan luovuttamaan uuden hallituksen työministerille kevään aikana. Kaikki keskustelijat olivat yksimielisiä, että aseistakieltäytymisoikeuden laajentaminen koskemaan myös kriisinaikaan on hyvä uudistus. Kyseessä on siviilipavelusajan pituuden ja jehovan todistajien suosimisen ohella asia, josta YK ja Amnesty International ovat Suomea moittineet.

Päivän paras uutinen oli, että nämä valtion budjettia viime kuukaudet ulkoa opetelleet kokelaat olivat sitä mieltä, ettei kolme miljoonaa ole suuri summa rahaa. Se on summa, joka sivaribudjettiin pitäisi lisätä (eli kyseinen budjetti pitäsi lähes tuplata), että siviilipalvelusmiesten asumisasiat saataisiin kuntoon. Käytännössä tämä tarkoittaisi valtion palveluspaikoille maksamaa noin kolmensadan euron kuukausittaista tukea asumiskustannusten korvaamiseen.

Videotykin heijastuksen kohdentaminen ei aivan kaikilta osin onnistunut.

Illan ilopilleri oli myöhästyneenä tilaisuuteen saapunut kokoomuksen ehdokas Hans Christian Daniel. Hän on saksalaissyntyinen siviilipalveluksen 60-luvulla suorittanut pappi, ja erottuu omaperäisen tyylinsä ja positiivisen asenteensa perusteella muista ehdokkaista kuin kukka lumisella kedolla.

Myös erimielisyyksiä ja väärinymmärryksiä mahtui iltaan. Kun kysyin, mikä on ehdokkaiden mielestä Suomen suurin turvallisuusriski tällä hetkellä ja kuinka todennäköinen on Venäjän sotilaallinen hyökkäys EU:hun, Hans Christian vastasi huomauttamalla painokkaasti, ettei EU:lla ole turvatakuita ja vaikka sellaiset joskus tulisivatkin, niihin ei tule luottaa.

Koska ilta ei ollut tarkoitettu minun mielipiteideni esittelyyn, en lähtenyt väärinymmärrystä tuolloin korjaamaan, vaan teen sen nyt. Kysymystä kirjoittaessani en ajatellut EU:n sotilaallisia turvatakuita, vaan globalisaation ylivoimaisesti parasta puolta, valtioiden välisiä yhä kattavampia ja monimutkaisempia riippuvuussuhteita, jotka tekevät sodat entistäkin kannattamattomammiksi.

Saksa ei kuuna päivänä tule hyökkäämään Ranskaan, eikä Ranska Saksaan. Yhtä kaukaiselta ja suorastaan typerältä tuntuu spekuloida Yhdysvaltojen, Kanadan, EU:n ja Japanin – joidenkin näiden välisestä sodasta. Tästä kiitos ja kunnia paitsi rauhantahtoisille, keskenäistä sovintoa korostavalle politiikalle, myös taloudelliselle riippuvuussuhteille.

Ateistit pitäkööt peukkuja ja uskovaiset rukoilkoot, että tälläinen riippuvuussuhde on kehittynyt tarvittavan pitkälle myös Yhdysvaltain ja Iranin välille.

Janne, Hans Christian ja Jussi.

Vihreiden Janne Länsipuro ymmärsi kysymykseni ja ilmoitti, että koska EU:n ja Venäjän välille tällainen riippuvuussuhde on kehittynyt, on sota niin kaukainen skenaario, ettei siihen kannata nykyisillä volyymeilla valmistautua. Hän on vahvasti valikoivan asevelvollisuuden kannalla, eikä ajatusta poissuleknut myöskään vasemmistoliiton eikä kristillisdemokraattien edustajat.

Jos siis äänestätte mainittuja pienpuolueita, saatatte tehdä minusta työttömän, sillä valikovassa asevelvollisuudessa miehiä kutsutaan niin pieni prosentti palvelukseen, ettei siviilipalvelusjärjestelmää enää tarvita.