Vokt-koulutus onnistui yli odotusten

Lapinjärven ympärikävelyllä

Keskiviikkoiltana häthätää kyhäämäni lehdistötiedote Vokt-koulutuksen onnistumisesta päätyi komeasti Ylen nettisivulle. Harmittaa, kun en muistanut ottaa ryhmästä yhtään kuvaa, vaikka niin oli tarkoitus. Yllä oleva kuva on otettu aikaisin keväällä.

Lapinjärven siviilipalveluskeskuksen tämänvuotinen väkivaltaongelmien torjuntakoulutus on onnistunut yli odotusten. Erikoiskoulutuksen saaneista siviilipalvelusmiehistä suurin osa on saanut palveluspaikan varhaisnuorison parista.

Väkivaltaongelmien konkreettinen torjunta eli Vokt-koulutuksen tarkoituksena on kouluttaa siviilipalvelusmiehiä peruskouluihin ehkäisemään väkivaltaa, koulukiusaamista ja rasismia. Mallia koulutusohjelmaan on haettu Norjasta.

Tänä vuonna erikoiskoulutuksen kävi läpi 36 siviipalvelusmiestä, joista koulutusta vastaavan palveluspaikan on saanut liki 30.

Ajatuksena on, että koulutuksen saanut siviilipalvelusmies päivystää kouluissa ja opettajat voivat lähettää luokasta häiriköitä tai keskittymisvaikeuksista kärsiviä oppilaita hänen luokseen. Näin opettajille jää enemmän aikaa itse opettamiseen.

Aiempina vuosina peruskoulut ovat ohjanneet Vokt-miehiä nihkeästi koulutusta vastaavaan työhön.

Koska kouluille tulee siviilipalveluksesta kuluja, siviilipalvelusmiesten on kouluissa haluttu osallistuvan muihinkin töihin kuin väkivallantorjuntaan, selvittää kouluttaja Timo Virtala Lapinjärven koulutuskeskuksesta.

YLE Uutiset
20.07.2007 15:06



2 thoughts on “Vokt-koulutus onnistui yli odotusten”

  • Milloin luulisit Suomesta poistuvan asevelvollisuuden tmsennimi on

  • Tuskin kovin pian, sillä niin iso enemmistö äänestäjistä kannattaa yleisen asevelollisuuden säilyttämistä.

    Oman viime viikolla tekemäni pikku selvitykseni perusteella Suomen järjestelmä on ainutlaatuinen: Ruotsissa asevelvollisuuden suorittaa n. 16%, Saksassa 46%, Virossa 25%, Liettuassa 5-10%, Tanskassa 22% ja Norjassa 33% ikäluokan miehistä. Itävallan ja Kreikan tilanteisiin en ole vielä löytänyt vastausta, mutta Suomen yli 80% on kyllä hurja lukema.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.