Evoluutiosta ja epäitsekkyydestä

charles_216px.jpg
Oma näkemykseni Charles Darwinista.

Aivan liian usein ajatellaan altruismin ja pasifismin, käytännössä esimerkiksi militarismin (ns. maanpuolustustahdon) hillitsemisen ja kehitysmaiden auttamisen, olevan “muiden” etujen ajamista “meidän” etujen kustannuksella. Ei nähdä sitä itsestäänselvyyttä, että eri maiden ja kulttuurien ihmiset kuuluvat yhteen kuin oksat samaan puuhun. Kehitysmaiden riisto on veljeltä varastamista ja sotiminen on omaan jalkaan ampumista.

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, kansallisuusaatteen suurin saavutus on ollut maamme eri ryhmien eripuraisuuksien vähentyminen. Hyvinvointivaltio saatiin rakennettua, kun eri ryhmittyvät alkoivat työskennellä yhteisen päämäärän hyväksi.

En näe mitään syytä, miksi emme tekisi kaikkemme saavuttaaksemme samanlaisen yhteenkuuluvaisuudentunteen myös globaalisti. Globaali etiikka on meidän kaikkien etu, katsoi asiaa sitten uskonnollisesta, filosofisesta tai biologisesta näkökulmasta.

Viimeksimainittua näkökulmaa valotti tietokirjailija Osmo Tammisalo torstain 24.5.07 Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Kirjoituksensa aluksi hän kiisti sen yleisen virhepäätelmän, että evoluutioteoria olisi jotenkin ristiriidassa uhrautuvan avuliaisuuden kanssa. Hän huomautti päinvastoin, että altruismin selittäminen on yksi evoluutiobiologian suuria saavutuksia.

Vaikka geenit ovat rakentuneet niin, että ne pyrkivät “itsekkäästi” kopioitumaan, se ei tee geenejä kantavasta yksilöstä itsekkäitä.

Päinvastoin, yhteistyö ja avuliaisuus ovat evoluutioympäristössä olleet erinomaisia strategioita omien geenien levittämiseen.

Tuloksena on syntynyt lukuisia yhteistyötä ja vastavuoroisuutta ylläpitäviä tunteita: kiitollisuutta, häpeää ja moraalista suuttumusta.

Varsinkaan se, miksi jotkut saarnaavat pyyteettömän avuliaisuuden puolesta, ei evoluutioteorian valossa ole absurdia. Moraalisaarnojen sisältöhän voidaan suoraan ennustaa evoluutioteorian perusteella: sopivissa tilanteissa yksilön on kannattanut vaatia muilta entistä suurempaa uhrautumista.

Toinen yleinen virhepäätelmä on olettaa, että geenit eivät vaikuttaisi ihmisen käyttäytymiseen sen takia, että ihmiset verrattain usein tekevät sellaista, mikä ei auta heidän geeniensä leviämistä, esimerkiksi pitäytyvät selibaatissa.

Tässä virhepäätelmässä sekoittuvat geenien “itsekäs” tapa kopioitua ja ihmisyksilöiden pyrkimys levittää geenejään. Näistä edellinen on olemassa, jälkimmäinen ei.

Geenien ei siis ole tarvinnut tuottaa yksilöille tietoista halua levittää geenejä: siihen on riittänyt esimerkiksi halu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja uhrautuva kiintymys jälkeläisiin.

Jos seksuaalikäyttäytymisen takana oleva välitön motiivi olisi geenien levittäminen, miehet maksaisivat saadakseen tehdä lahjoituksia spermapankkiin, eivät suinkaan nähdäkseen strippareita.

Lisäys: Sanakirjan mukaan altruismi tarkoittaa epäitsekkyyttä, pyyteettömyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Sen vastakohta on egoismi eli itsekkyys. Kirjoituksen alussa annan ymmärtää, että maapallolla eri maat ja kansat ovat niin riippuvaisia toisistaan, ettei pyyteettöminkään auttaminen voi olla auttamatta myös auttajaa itseään. Onko kyseessä siis paradoksi? Pitäisikö tässä yhteydessä mieluummin puhua “vain” auttamisesta, välittämisestä ja rakkaudesta?



2 thoughts on “Evoluutiosta ja epäitsekkyydestä”

  • Epäilen, että kyseessä on hienoinen lyöntivirhe, joka toki saattaa olla peräisin jo alkuperäisestä lainauksesta. Miksei tietysti asia noinkin voisi olla…

    “…miehet makaisivat saadakseen tehdä lahjoituksia spermapankkiin…”

  • Saattaisipa siitä hyvästä tosiaan joku maatakin, mutta kyllä se nyt kuitenkin taisi olla minun näppäilyvirheeni. Kiitos huomautuksesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.