USA:n matkapäiväkirja elo- syyskuulta 2012
Graffiti Bostonissa
Mitä lieneekään bostonilaisen pankkirosvon päässä liikkunut, kun hän kaikista mahdollisista kulkuvälineistä päätti valita pakovälineekseen juurikin ‘T’:n, eli Bostonin metron. Ja kuinka sattuikaan, juurikin samaisen metron jolla me matkustimme. Olimme saapuneet kaupunkiin edellisenä päivänä, viettäneet aikaeron sekoittaman yön hotellissa, tutustuneet kaupungin historialliseen keskustaan ja lopulta, iltapäivän jo hämärtyessä, matkalla Concord -nimiseen lähiökaupunkiin. Puolessa välissä matkaa metro pysähtyi ilman mitään näkyvää syytä keskelle tunnelia. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja ottaa päiväunet. Nukkuessani vaunumme läpi oli kuulemma kävellyt kaksi poliisia. Vartin odottelun jälkeen juna nytkähti jälleen liikkeelle, mutta vain jämähtääkseen seuraavalle asemalle. Ovet pysyivät kiinni, mikä herätti kummastusta sekä matkustajissa että asemalla seisoneissa. Pitkän odottelun jälkeen metro jatkoi matkaansa normaalisti. Myöhemmin metrosta noustuamme kuulimme, että syy pysähdyksiin ja poliisivierailuun oli metrossamme paennut pankkirosvo.
Concordessa tutustuimme vuonna 1875 alkaneiden Yhdysvaltain itsenäisyystaisteluiden ensimmäisille taistelutantereille sekä Walden -järven ympäristöön, jossa kirjailija, yhteiskuntakriitikko Henry David Thoreau (1816 – 1862) asusteli aikoinaan itse rakentamassaan vaatimattomassa mökissä. Thoreau ylisti yksinkertaista, luonnonläheistä elämää, uskoi ihmisen hyvyyteen ja julisti vegetarismin erinomaisuutta. Orjuutta ja Yhdysvaltojen Meksikoon suuntaamaa hyökkäyssotaa hän vastusti niin päättäväisesti, että lopetti maksamasta veroja ja joutui siitä hyvästä vankilaan. Hänen kansalaistottelemattomuudesta -esseensä teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen niin Leo Tolstoihin, Mahatma Gandhiin kuin Martin Luther Kingiinkin.
Purjehdusta Atlantin rannikolla Mainessa.
Concordesta jatkoimme Yhdysvaltojen koillisimpaan osavaltioon eli Maineen, jossa vietimme viikon vaimoni sukulaisten kanssa luonnon rauhasta nauttien. Politiikastakin puhuimme, niin kuin meillä on tapana. Vaimoni vanhemmat ovat entisiä republikaaneja, jotka kääntyivät aikoinaan George W. Bushin pelästyttäminä demokraateiksi. Obaman lisäksi appiukkoni on tukenut rahallisesti myös republikaanien kakkosehdokasta Ron Paulia. Ei siksi, että hän haluaisi Ron Paulin presidentiksi, vaan siksi, että hän laskelmoi että mikäli Ron Paulilla on riittävästi rahaa jatkaa kamppailua loppuun asti, hän tulee äänestyspäivänä syömään Mitt Romneylta ääniä. Teoria ei ole lainkaan kaukaa haettu kun muistamme miten kävi vuoden 2000 presidentinvaaleissa, kun George W. Bushin ja Al Goren lisäksi kamppailussa oli mukana myös vihreiden Ralph Nader. Vaalit ratkaisseessa Floridan osavaltiossa Bush sai vain joitakin satoja ääntä enemmän kuin Al Gore. Nader sai Floridassa lähes 100 000 ääntä, joiden enemmistö olisi epäilemättä mennyt Gorelle, mikäli Nader ei olisi ollut ehdolla.
Patsaspuisto Massachusettsin Concordissa
Asenteeltaan Maine ja koko uuden Englannin alue on jotain aivan muuta mitä yhdysvaltalaisista Euroopassa ajatellaan. Täällä asuu pääasiassa valistuneita, suvaitsevaisia ja ympäristötietoisia maailmankansalaisia, joihin pääsin tutustumaan coctailkutsuilla idyllisessä Portlandin rannikkokaupungissa. Mukana oli muun muassa yksi opettaja, useampi lakimies, rakennusurakoitsija ja kaupungin entinen pormestari. Puhuttiin amerikkalaisesta jalkapallosta ja rapujen hinnoista, vertailtiin rock -konserttikokemuksia ja (pyöräily)onnettomuuksissa saamiamme haavoja. Erään lakimiehien kanssa keskustelin Yhdysvaltojen armeijan koosta ja vahvuudesta. Hän sanoi olevansa noin yleensä demokraatti, mutta kannattavansa republikaanien lailla vahvaa armeijaa. Kuinka vahva on riittävän vahva? Kerroin hänelle Tukholman Rauhantutkimusinstituutin tilastosta, jonka mukaan Yhdysvaltojen armeijan vuosibudjetti on yhtä suuri kuin kaikkien muiden maailman maiden sotilasbudjetit yhteensä. (Tarkennus: vuonna 2007 se oli reilusti yli 50%, vuonna 2011 41%.)
Mainestasta matkustin kahdestaan nelivuotiaan poikani kanssa junalla Chicagoon. Matka kesti yli kaksikymmentä tuntia. Päivällisellä tutustuimme anapabtismi -nimistä kristinuskon haaraa edustavaan amissi-perheeseen. Amissit elävät monella tapaa 1800 -luvun elämäntavan mukaan. He asuvat yhteisöissä, valmistavat ruokansa ja suuren osan käyttötavaroistaan itse, eivät käytä sähköä, autoja eivätkä juurikaan matkustele. Perheen isä kertoi olevansa ammatiltaan metalliseppä. He asuivat Pensylvaniassa, puhuvat kotikielenään saksaa ja olivat matkalla miehen vanhempien luokse Ohioon.
Varsinaisilla istumapaikoillamme edessämme istui outo pariskunta. Nainen keimaili itsekseen, pöyhytteli pakkomielteenomaisesti vahvasti hajustettuja hiuksiaan, valitti kuumuutta ja oli vakuuttunut että seuraavassa vaunussa olisi ollut viileämpää, kävi miehen kanssa tuntien pituisia kinasteluita lapsuustraumojensa olemassaolosta ja kuunteli metallimusiikkia yhdentoista aikaan yöllä. Hän on pukeutunut neonkeltaiseen suojaliiviin, jonka keltaisuutta hän pysähtyi toisinaan katselemaan. Mies puolestaan ulisi unissaan kuin kummitus, joten minä en saanut nukuttua kun vasta aamuyöllä. Oliver onneksi sentään nukkui sikeästi koko yön.
Millenium Park Chicagossa.
Heräsimme Chicagossa. Chicagossa etsiydyimme hostelliin, kävimme karusellissa, maailmanpyörässä, lastenmuseossa, Millenium -puiston vesiradalla ja lastenfestivaaleilla. Etnisen monimuotoisuutensa, hurjien pilvenpiirtäjiensä ja Millenium -puiston surrealistisien peili -ja videotaideteostensa ansiosta Chicago on mitä kuvauksellisin kaupunki. Kahden aikaan seuraavana iltapäivänä nousimme Denveriin ajavaan junaan, jossa meillä oli ensimmäisestä matkastamme poiketen käytössämme pieni hytti, johon yön tullen sai viritetyksi kerrossängyn. Päivällisen söimme Abraham Lincolnin synnyinkaupungissa Kentuckyn Hodgenvillestä asuvan pariskunnan kanssa. Nainen oli erityisopettaja ja mies lakimies. Vapaa-aikoinaan heillä on tapana matkustaa kotikuntansa läpi ajavalla junalla edes takaisin ja kertoa maisemahytissä matkustajille pienen kotikuntansa suuresta sankarista.
Estes -puistossa tunnin ajomatkan päässä Denveristä.
Mitä lähemmäksi Denveriä saavuimme, sitä karummaksi maisemat muuttuivat. Puita, asutusta, vihreyttä ja elämää oli yhä vähemmän. Denverissa tutustuimme emokoiran ja kahden pennun kanssa liftaamalla kohti Kaliforniaa matkustavaan, parikymppiseen Timiin. Timillä oli pitkät hiukset, epäsiisti parta ja päällään likainen, suurella Yhdysvaltain lipulla koristeltu t-paita. Hän kertoi olevansa matkalla Kaliforniaan, koska oli rakastunut siellä asuvaan naiseen. Tarjosin hänelle kahvit viereisessä Starbucks -kahvilassa ja kannettavan tietokoneeni käyttööni sillä välin kun Oliver leikki koiranpentujen kanssa.
Hän tarvitsi tietokonettani etsiessään seuraavaa kimppakyytiä. Peukaloliftaus ei ollut tuottanut tulosta, joten hän toivoi löytävänsä kyydin www.craiglist.com -sivustolta, jossa ihmiset antavat, vaihtavat ja myyvät mm. kimppakyytejä, esineitä ja työpaikkoja. Itse kerroin yöpyväni ensi yön www.couchsurfing.org -sivustolta löytämäni pariskunnan luona. Couchsurfing eli sohvasurffaus -sivuston idea on tarjota ja vastaanottaa ilmaista kotimajoitusta. Sivustolle ovat tervetulleita sekä yösijaa tarjoavat että yösijaa tarvitsevat.
Surffailun lomassa Tim kertoi osallistuneensa Occupy -liikkeen mielenosoituksiin eri puolilla valtakuntaa. Hän oli innoissaan tästä tasa-arvoisempaa ja reilumpaa talousjärjestelmää tällä hetkellä vaativasta, tulevaisuudessa toivottavasti rakentavasta liikkeestä.
Jätettyämme Timin oman onnensa nojaan tutustuimme kaupunkiin lähemmin ja iltapäivällä matkustimme bussilla pääasiassa latinojen asuttamaan lähiöön. Siellä meitä oli vastassa paikallisen lukion opettaja ja Freudia, Jungia ja itämaisia filosofioita yhdistävän Exploring Itimacy -kirjan kirjoittaja Suzanne Robins. Hänen puolisonsa Graig on moottoripyörien korjausta harrastava moniosaaja, joka suunnitteli ja rakensi telinettä esineitä tulostavan 3d-tulostimen jauhekennoille. Heidän pihassaan oli vanha asuntovaunu, jossa asui koditon, univaikeuksista kärsivä kuusikymppinen sotaveteraani. Yläkerta oli pariskunnan omassa käytössä ja kellarikerroksen kolmessa huoneessa majoittui ensimmäisenä yönä meidän lisäksemme kaksi kalifornialaista opiskelijaa. Kahden vuorokauden vierailumme aikana pariskunta tarjosi meille seuraa, kaikki ateriat ja vieläpä lähes neljä tuntia kestäneen autoajelun läheiseen vuoristoon. Rahaa he eivät palveluistaan suostuneet ottamaan vastaan, se kun ei kuulu Couchsurfing -sivuston ideaan.
Vuosistoa Wyomingin osavaltiossa.
Denverissä vaimoni liittyi taas seuraamme, vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista läpi Coloradon ja Wyoming aavikoiden. Vuorokauden kuivalla ja kuumalla preerialla matkustettuamme päädyimme vuoristoon Wyomingin ja Idahon -osavaltioiden rajalle, jossa vaimoni sisko asuu perheineen Victor -nimisessä laskettelukaupungissa. Polkupyöräonnettomuudessa paria päivää aiemmin kasvonsa rikkonut sisko kertoi kaupungissa asuvan kahdenlaista väkeä: alueella useita sukupolvia asuneita mormoneja sekä alueelle viime vuosina kuvankauniin luonnon takia muuttaneita ulkoilmaurheiluista kiinnostuneita nuoria perheitä. Konflikteilta ei olla vältytty, ensin mainitut syyttävät uudisasukkaita laiskoiksi, elitistisiksi ja moraalittomiksi, kun heillä on varaa pyöräillä keskellä päivää ja hoitaa ja hyysätä lasten sijaan koiria.
Yellowstonen kansallispuistoa.
Näistä niskaamme painavista syytöksistä huolimatta ulkoilimme ahkerasti muutaman päivän, kunnes pakkasimme teltat ja makuupussit autoon ja lähdimme tutustumaan Yellowstonen kansallispuistoon. Kyseessä on maailman vanhin ja Yhdysvaltain suurin kansallispuisto, Uudenmaan maakunnan kokoinen, yksi harvoja paikkoja Yhdysvalloissa jossa eläintiheys on yhä kutakuinkin samaa luokkaa kuin se oli uudisasukkaiden saapuessa. Alueella asuu muun muassa biisoneita, hirviä, kojootteja, karhuja ja susia. Yellowstone sijaitsee supertulivuoren päällä. Maankuoren alla, lähimmillään vain kahdeksan kilometrin syvyydessä oleva magma aiheuttaa alueella 1 000 – 3 000 maanjäristystä vuosittain, kuplivia muta-altaita, kuumia säännöllisin väliajoin purkautuvia vesilähteitä eli geysirejä sekä fumaroleja eli maankuoressa olevia aukkoja joista purkautuu vesihöyryä, rikkihiiltä ja muita kaasuja. Kun uudisasukkaat aikoinaan saapuivat ensimmäistä kertaa Yellowstonen alueelle, he luulivat – kiehuvan kuumat lammet, happamat lätäköt ja kuumat vesisuihkut nähdessään – saapuneensa helvettiin. Omasta mielestäni paikka muistutti jylhine maisemineen, vehreine metsineen ja vesiputouksineen enemmänkin taivasta.
Ennen kotimatkaamme ehdimme vielä käydä tutustumassa vaimoni siskontytön kouluun. Luokkakoot ovat pieniä, pihalla oli monipuolisen inspiroiva, hyvällä maulla tehty leikkikenttä, kasvipuutarha ja aitauksessa vuohia ja kanoja. Lapset hoitavat itse puutarhaa ja ruokkivat eläimiä, korjaavat sadon ja kanojen munat ja syövät ne aterioillaan. Ensimmäisten luokkien opetus tapahtuu pihalle rakennetussa jurtassa eli pyöreässä teltassa. Kalenterivuosi maksaa noin 7 000 dollaria, mikä on huomattavasti vähemmän kuin muissa yksityiskouluissa, joten halpaa hintaa vastaan vanhemmilta odotetaan huomattavaa aktiivisuutta koulun asioiden hoidossa.