Tämä kirjoitus on julkaistu Loviisan Sanomien -vieraskynä -palstalla perjantaina 3.8.2012.

Tänään alkavan Loviisan Rauhanfoorumin teemana on Gandhi ja väkivallattomuus. Mitä annettavaa sata vuotta sitten eläneellä, toisella puolella maailmaa täysin eri kulttuurissa ja uskonnossa vaikuttaneella henkilöllä voisi olla 2000-luvun Loviisalle? Seminaareissa tullaan pohtimaan ennen kaikkea hänen suhtautumistaan konfliktinratkaisuihin ja niitä toimenpiteitä, joiden avulla yhteiskuntaa voidaan kehittää väkivallattomampaan suuntaan. Mutta Gandhilla oli sanansa sanottavana myös maaseudun kehittämisestä. Mielestäni hänen talousopeilleen – niin radikaaleilta kun ne aluksi saattavatkaan vaikuttaa – on käyttöä myös meille, painiessamme maaseudun autioitumisen, työttömyyden ja palveluiden karkaamisen kanssa.

Gandhi ei tavoitellut keskusjohtoista ja teollistunutta Intiaa, vaan itsenäisten ja omavaraisten kyläyhteisöjen verkostoa, jossa tavoitteena ei ollut materialistinen yltäkylläisyys vaan ihmisten henkinen ja moraalinen kasvu. Hän rakensi yhteiskuntaa jossa eri uskonnot, etniset taustat, kieliryhmät ja kastit eläisivät sopusoinnussa, tasa-arvoisina ja toisiaan kunnioittaen.

Tätä asiaa ei pidä nähdä liian mustavalkoisesti. Teollistuminen ja materialismi eivät ole tasa-arvon ja henkisen kasvun vastakohtia. Esimerkiksi tasa-arvon suhteenhan länsimaiset yhteiskunnathan ovat ottaneet pitkiä edistysaskeleita nimenomaan teollistumisen aikakaudella. En ole myöskään sillä kannalla että Gandhi oli aina ja kaikessa oikeassa.

Mutta mielestäni nykyjärjestelmän ongelmat ovat ilmeiset: globaalilla tasolla ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen ja rikkaiden ja köyhien maiden välinen elintasokuilu, ja paikallisella tasolla ennen kaikkea työttömyys ja siitä johtuvat identiteettiongelmat, yksinäisyys ja henkinen tyhjyys. Työttömyysongelma on siinä mielessä absurdi, että maaseutummehan on täynnä tekemättömiä töitä: lapset tarvitsevat lisää aikuisia joilla on aikaa, koululaiset tarvitsevat lisää opettajia, sairaat lisää hoitajia, vanhukset lisää seuraa, talot kaipaavat remonttia, tiet korjausta, yhdistykset työntekijöitä jne.

Moni näistä ongelmista ratkeaisi mikäli lähtisimme kehittämään maaseutuamme Gandhin oppien mukaisesti omavaraisempaan suuntaan. Tämä on siinä mielessä radikaali ajatus, että suuntahan on vuosisatojen perspektiivillä nähtynä täysin päinvastainen. Isovanhempiemme nuoruudessa kaupasta ei haettu juurikaan muuta kuin nauloja ja suolaa. Nykyään omasta kylästä ei voi ostaa edes niitä harvoja tuotteita, joita täällä vielä tuotetaan.

Signaaleja omavaraisempaan suuntaan kehittymisestä on jo olemassa. Kotimaisia tuotteita suositaan ja lähiruuan puolesta puhuminen on tänä päivänä niin yleistä, että voitaneen puhua trendistä. On olemassa aikapankkeja, ekokyliä ja downshiftaamista, paikallisvaluuttoja, kylärahaa ja vaihtorenkaita. Taloudellisen globalisaation haitoista puhutaan ja lokalisaatiota vaaditaan. Näissä trendeissä ei ole kyse tekniikan ja kehityksen vastustamisesta ja kauppa- ja rahatalouden taakse jättämisestä, vaan rinnakkaisjärjestelmästä ja hyvistä yrityksistä korjata nykyjärjestelmän ilmeisiä puutteita. Kyse on järjestelmän parantamisesta ja tulevaisuuteen katsomisesta.