Kuva (cc): Marshal Astor

En kannata yleistä asevelvollisuutta. Lainkuuliaisten kansalaisten pakottaminen vankilan uhalla olemaan viranomaisten määräämässä paikassa tekemässä viranomaisten määräämää työtä ei kuulu sivistysvaltioon. Tiedän mistä puhun, olen työskennellyt yli seitsemän vuotta panemassa toimeen kyseistä pakkoa. Pakottamisen haitat ovat suuremmat kuin siitä saatava hyöty. Nuoret miehet asuvat ulkomailla, heillä on uraputkia urheilun, taiteen, tieteen tai bisneksen saralla, heillä on huumeriippuvuuksia, yksityisyrityksiä, lapsia, sosiaalisia kammoja, sairaanloista ujoutta, ylitsepursuavaa sosiaalisuutta ja vaikka mitä kummallisuuksia. Nykynuoret eivät ole tulleet yhdestä muotista, ja yhteen muottiin heitä on turha yrittää pakottaa.

Mikä vielä olennaisempaa, yhteiskuntaamme ei uhkaa mikään sellainen vaara, joka antaisi syytä määrätä kaikki nuoret miehet asekoulutukseen. Ja jos uhkaisikin, nykyisen suuruinen massa-armeija ei ole tehokkain tapa sen tuon vaaran torjumiseksi. Määrä ei korvaa laatua, se on todettu puolustusvoimienkin taholta: “Pelkään, että suuri (sodanajan joukkojen) lukumäärä alkaa pikemminkin heikentää kuin vahvistaa puolustuksemme uskottavuutta, kun verrataan meillä ja muualla joukkojen varustamiseen ja ylläpitoon käytettävissä olevia resursseja,” totesi puolustusvoimien silloinen komentaja Juhani Kaskeala tammikuussa 2008 maavoimien esikunnan avajaisjuhlassa.

Jos ja kun päättäjät edellämainitusta huolimatta haluavat pitää kiinni yleisestä (ase)palveluksesta, tulisi sen muuttaa kansalaispalvelukseksi. Lähtökohtana ei tulisi olla aseelliseen kriisiin valmistautuminen, vaan yhtäältä uudet turvallisuusuhat kuten suuronnettomuudet, pandemiat, tietoverkkouhat, globaali epätasa-arvo – ja toisaalta väkivallattomien konfliktinratkaisumallien opettaminen ja rauhanajan yhteiskunnan rakentaminen.

Järjestelmän tulisi olla siinämäärin valikoiva, ettei palveluksen välttämisestä tarvitsisi laittaa ketään vankilaan. Kaikki opiskelunsa päättäneet, 18 – 30 -vuotiaat Suomen kansalaiset, määrätään sakkorangaistuksen uhalla työvoimatoimiston ja puolustusvoimien yhdessä järjestämiin kutsuntoihin, joiden tarkoitus on palvelusvelvollisen elämäntilanteen ja palveluksen suorittamismotivaation kartoittaminen. Palvelukseen määrätään henkilökohtaisen haastattelun perusteella, muille annetaan lykkäystä määräämättömäksi ajaksi. He siis eivät saa vapautusta, vaan tarpeen tullen heidät voidaan määrätä uuteen haastatteluun.

Määräyspäätöstä mietittäessä tilannetta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta: 1) yhteiskunnallinen hyöty laajassa mielessä, ei pelkästään kriisivalmiuksien, vaan myös rauhanajan yhteiskunnan rakentamisen kannalta, 2) valtion kriisivalmiuden ylläpitäminen ja 3) palvelusvelvollisen oma etu ja elämäntilanne.

Lykkäystä saa paitsi sairauden ja opiskelun, myös ulkomailla asumisen, lapsien kasvattamisen, yksityisyrittäjyyden tai muiden työesteiden, elämäntilanteen tai motivaation puuttumisen takia. Työttömät määrätään palveluksen herkemmin kuin työelämässä olevat. Suorittamisesta saa etuja ja arvostusta.

Palveluksen pituus on kaikille sama, 6 kuukautta. Palvelustaan suorittaville ei anneta asunto- ja ruokaetuja, vaan heille maksetaan palkkaa, josta maksetaan veroa ja josta kertyy eläkettä. Väärinkäytökset ja byrokratia vähenevät, ja yksilöä totutetaan työelämään.

Palveluspaikkana toimii armeija, valtion-, ja kunnan laitokset ja kansalaisjärjestöt Suomessa ja ulkomailla. Puolustusvoimille, väestönsuojeluun ja öljyntorjuntaan hakeutuvat saavat laajan koulutuksen, mutta muuten lähtökohtaisesti kyse on työvelvollisuudesta, ei oppivelvollisuudesta.

Puolustusvoimien taso nousee ja ammatillistuu, kun palveluksen suorittavat vain motivoituneimmat. Osa jää armeijaan töihin pitemmäksi ajaksi. Väestönsuojelu-, palokunta sekä öljyntorjunta yms. sektoreita on syytä kasvattaa sinne haluavien palvelusvelvollisten avulla. Kriisivalmiuksia ylläpitämään tarvitsemme ensisijaisesti rautaisia ammattilaisia ja toissijaisesti motivoituneita palvelusvelvollisia, mutta emme missään tapauksessa sinne pakotettuja jarruttajia.

Siviilipuolen töitä koordinoi kotikunnan työvoimatoimisto. Palvelusvelvollisia pyritään ohjaamaan erityisesti sellaisille sektoreille, jossa töitä riittää ja pula työn tekijöistä. Sairaalat, koulut, vanhainkodit, varhaiskasvatussektorit tarvitsevat kipeästi avustajia ja nuoria, uranvalintaa miettiviä kokeilijoita. Siviilipuolella työskentelevien tehokkuus, työmotivaatio ja arvostus nousevat, kun heidän työtään arvostetaan palkassa ja heti palvelusvelvollisuuslain ensimmäisistä lauseista lähtien.

Palveluksen voi suorittaa myös ulkomailla, esimerkiksi Suomen suurlähetystöissä tai valtion, suomalaisten tai ulkomaalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöprojekteissa. Viimeksi mainittuun käytetyt rahat lasketaan kehitysyhteistyörahoiksi. Suomen kilpailukyvyn lisäämisen nimissä Suomen nuorisoa, erityisesti miehiä, pitäisi patistaa saamaan ulkomaankokemuksia ja tottumusta kansainvälisistä piireistä.

Otetaan lähtökohdaksi yhteiskunnan hyöty laajassa mielessä. Ajatellaan kriisiajan valmiuden lisäksi myös syrjäytymisen, alkoholismin, väkivallan ja työttömyyden ennaltaehkäisyä, nuorten saamista mukaan työelämään ja talkoohengen nostattamista. Luodaan järjestelmä, joka osoittaa käytännössä että valtio ei ole etäinen, epämääräinen ja pelottava, vaan valtio olemme me, ja valtiomme tarkoitus on toisistamme huolehtiminen.