A Man Without a Country

(Julkaistu Pax-verkkolehdessä 2007/03)

vonnegut

Kuulkaapa tätä: Kurt Vonnegut Jr aikoo haastaa Pall Mall’ia valmistavan Brown & Williamson -tupakkayhtiön oikeuteen. Hän on polttanut heidän filtteröimättömiä tuotteitaan kaksitoistavuotiaasta asti, ja viime vuosina kyseinen yhtiö on tupakka-askeissa olevissa varoitustarroissa luvannut tappaa hänet. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, ja Kurt on joutunut elämään läpi Bushin ja Dickin aikakauden.

Vonnegut paitsi elää, myös kirjoittaa, vaikka lupasi lopettaa kirjoittamisen jo kolme kirjaa sitten. Mutta mikäs meidän vanhan humoristin, humanistin ja pasifistin uudempiakin tekstejä lukiessa. “Ovatko arabit mielestäsi tyhmiä? He antoivat meille numerot. Yritäppä tehdä jakokulma roomalaisilla numeroilla.”

Vonnegut ihmettelee, miksi Yhdysvalloissa vaaditaan julkisiin rakennuksiin esille raamatunlauseita nimen omaan Moosekselta, mutta ei Jeesukselta. Eikö “Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan” sopisi hyvin oikeustalon eteen, ja “Autuaita ovat rauhatekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen” sopisi kuin nakutettu Pentagoniin?

Vonnegutin uusin, ainakin toistaiseksi suomentamaton kirja on lyhyt omaelämänkerrallinen kokoelma mietteitä, muistoja ja tapahtumia. Monin paikoin teksti kelpaisi sellaisenaan Stand Up -koomikon suuhun, mutta viihteen lisäksi jaossa on myös syvää viisautta. Terävää tekstiä sodasta, ahneudesta, lyhytnäköisyydestä ja luonnon tuhoutumisesta. Kirja vilisee viittauksia muun muassa sellaisiin nimiin kuin Mark Twain, Abraham Lincoln, Albert Einstein, Jeesus, Kunfutse ja Ned Ludd.

Kuten Einstein ja Twain aikoinaan, nyt myös Vonnegut julistaa heittäneensä vanhoilla päivillään toivon ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Toisen maailmansodan ja Dresdenin pommituksen paikan päällä todistanut vanhus on saanut tarpeekseen. Sallittakoot se hänelle, hän on kantanut kortensa kekoon. Hänen vaikutuksensa amerikkalaiseen ja koko maailman kirjallisuuteen on kiistaton ja kiitetty, mutta sitäkin tärkeämpää on hänen terävä-älyisyytensä merkitys lukijoiden arvomaailmaan. Minä en ainakaan olisi minä, jos herra Vonnegut olisi aikoinaan pysynyt Saab-kauppiaana.

Tuota epäonnistunutta Saab-kauppiaan uraansa hän muuten syyttää siitä, ettei hänelle ole myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkintoa. “Swedes have short dicks but long memories,” hän lainaa vanhaa norjalaissanontaa.

A Man Without a Country -kirjassa käydään läpi joitakin kirjailijan lukijoiltaan saamia kirjeitä. Erään seatlelaisen nuoren miehen mukaan lentokentillä suoritettavat kenkien läpivalaisut – siksi että joku jossain yritti vuosia sitten räjäyttää lentokoneen kenkiin rakennetulla pommilla – on niin absurdia, ettei edes Kurt Vonnegut voisi keksiä sellaista. Olemme pulassa, hän lopettaa kirjeensä, jos joku keksii räjähtävät housut.

Toinen kirjeen kirjoittaja on terrorismin vastaisesta sodasta eri mieltä. “Jos tiedät, että joku on sinulle uhka – ehkä hänellä on ase taskussaan – ja uskot, että hän ei epäröisi käyttää sitä sinua vastaan – mitä tekisit? Tiedämme, että Irak on meille ja muulle maapallolle uhka. Miksi vain istuisimme ja teeskentelisimme olevamme turvassa?”

Vonnegutin vastaus:

Please, for the sake of us all, get a shotgun, preferably a 12-gouge double-barrel, and right there in your own neighborhood blow off the heads of people, cops excepted, who may be armed.

Vonnegut vakuuttaa tietävänsä mitä naiset haluavat. He haluavat paljon ihmisiä joille puhua. Mistä he haluavat puhua? Kaikesta. Miehet puolestaan haluavat paljon kavereita. Tästä kirjailija pääsee teoriaansa siitä, miksi avioerot ovat nykyään niin yleisiä. Ennen vanhaan naimisiin mennessään hääpari sai lahjaksi kokonaisen suvun: mies sai suuren määrän uusia kavereita, joille kertoa typeriä vitsejään, ja nainen saivat suuren määrän keskustelukumppaneita, joille puhua kaikesta. Nykyään, suurperheiden hajottua, naimisiin mennessä miehet saavat vain yhden kaverin – mutta valitettavasti se on nainen, ja naiset saavat vain yhden keskustelukumppanin – mutta valitettavasti se on mies.

Tähän loppuun laitan lainauksen, jossa kirjailija kehoittaa ihmisiä harrastamaan taiteita. Tätä ennen hän on valitellut taiteilijoiden rahapulaa toteamalla, että mikäli todella haluat loukata vanhempiasi – etkä uskalla ryhtyä homoksi – aloita taiteilijanura.

[Arts] are a very human way of making life more bearable. Practicing an art, no matter how well of badly, is a way to make your soul grow, for heaven’s sake. Sing in the shower. Danced to the radio. Tell stories. Write a poem to a friend, even a lousy poem. Do it as well as you possibly can. You will get an enormous reward. You will have created something.

(Kurt Vonnegut kuoli kymmenen päivää jutun kirjoittamisen jälkeen 11.4.2007. Niin se käy.)

AManWithoutaCountryKurt175613_f

Hardcover: 146 pages
Publisher: Seven Stories Press
ISBN: 158322713X
Order



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.