Oliver ja Matilda. Kuva: Sally Armbrecht.

Balkan –kahvilassa valmistaudutaan illan jazzkonserttiin. Paikkoja siivotaan ja pöytiä kannetaan huoneesta toiseen. Turvallisuusalan ihmiset käyvät tarkastamassa paikat ja lukitsevat ovet, sillä vieraaksi on tulossa myös poliitikkoja. Seuranamme istuva Stefan kertoo, että yksi hänelle rauhantutkimusta opettaneista professoreistaan on illan esiintyjien joukossa.

Tapasimme Stefaniin ja hänen puolisonsa noin viikko sitten, kun heidän Matilda –tyttönsä istui Oliverin syliin ja tutustutti siten vanhemmat toisiinsa. Sovimme tämän tapaamisen, koska halusin tietää lisää Stefanista ja hänen lukuisista media- ja kulttuuriprojekteistaan.

Stefan syntyi Sarajevossa olympiavuonna 1984 montenegrolais-serbialais-puolalais-venäläiseen perheeseen. Sodan puhjettua hänen perheensä pakeni viimeisellä kaupungista lähteneellä lentokoneella Belgradiin, ja sieltä edelleen Thessalonikiin, Montenegroon ja Romaniaan.

”Tuo aika oli minulle hyvin kiinnostavaa. Tapasin paljon erilaisia ihmisiä ja näin erilaisia paikkoja. Sillä oli suuri merkitys elämälleni, positiivisessa mielessä.”

Sarajevoon palattuaan ja aikuistuttuaan Stefan opiskeli tiedotusoppia, Persian kieltä ja kulttuuria sekä rauhantutkimusta, mutta keskeytti opinnot saatuaan töitä radiosta. Nykyisin hänellä on oma nuorten aktivismia käsittelevä televisio-ohjelma.

”Suurin osa nuorista on passiivisia, he haluavat vain juhlia eivätkä ajattele tulevaisuutta. Mutta onneksi laatu korvaa määrän. Olen optimistinen tulevaisuuden suhteen. Yksikin ihminenkin voi saada aikaan todella paljon, kuten Mahatma Gandhin ja Martin Luther Kingin esimerkit osoittivat.”

Ympäristötietoisuus on Sarajevossa nousussa, mutta on Stefanin mukaan yhä lapsenkengissä. ”Joitakin lupaavia projekteja on aluillaan, kuten kierrätyksen lisäämiseen tähtääviä. Surullisinta kuitenkin on, että nuoret eivät ole kiinnostuneita ympäristöstä ja luonnossa liikkumisesta.” Miinat eivät Stefanin mukaan ole tähän syy, sillä on paljon alueita, joissa miinoja ei missään vaiheessa ole ollut.

Stefan rakastaa kotikaupunkiaan, erityisesti ystäviään ja kulttuuria. Hän on matkustellut paljon ja tietää, että näin ystävällisiä ihmisiä ei löydy joka paikasta. Stefan uskoo, että vaikeat ajat ovat yhdistäneet sarajevolaiset. Vaikeat ajat loivat myös ahneutta, mutta vielä sitäkin enemmän yhtenäisyyttä ja auttamishalukkuutta.

Julkisella sektorilla sen sijaan olisi paljon korjattavaa. Stefan näkisi mielellään kotikaupunkinsa panostavan huomattavasti enemmän koulutukseen. Tämä ei ole yksin Sarajevon ongelma, vaan myös esimerkiksi Saksassa koulurakennukset ovat fyysisesti hajoamispisteessä. ”Koulutukseen panostetaan aivan liian vähän, ja laskun siitä joudumme maksamaan tulevaisuudessa.”

Stefan toivoisi, että ihmiset matkustelisivat enemmän. Hänen mielestään on järkyttävää, että vain alle puolella bosnialaisnuorista on passi. Viisuminsaannin vaikeus on vain tekosyy. ”Viisumihakemuksen kirjoittamiseenhan menee vain tunti. Kyse on vain byrokratiasta. Sama ongelma on myös naapurimaassa Serbiassa. Kun he eivät matkusta, heidän ainoa informaationlähteensä ovat uutiset, ja ne ovat aina puolueellisia.”

Stefanilla ei ole mitään maassa oleskelevia kansainvälisiä järjestöjä ja sotilas- ja poliisijoukkoja vastaan, mutta silti hän ei haluaisi maataan Naton jäseneksi. Pienet maat maksavat ison osan Naton menoista. Hän kannattaa mieluummin EU:n sotilasjoukkojen rakentamista.

Tällä viikolla Stefan on ollut kiireinen valmistellessaan viikonloppuna alkavaa pienoisfestivaalia, johon tulee esiintyjiä Yhdysvaltojen Seattlesta asti. Hän tekee paljon töitä parantaakseen Sarajevon kulttuurielämää. ”Muuhun Bosniaan verrattuna Sarajevon kulttuurielämä on elävää, mutta jos vertaa koko Balkanin alueeseen, saati sitten Eurooppaan, tarjonta on yhä suhteellisen vaatimatonta.”

Stefanin kännykkä soi, ja hänen täytyy kiirehtiä jo seuraavaan tapaamiseen. Lähtö on niin kiireinen, etten muista ottaa hänestä valokuvaa enkä muista kysyä, aikooko hän tulla illan konserttiin.