Arndt Pekurinen

Tositapahtumiin perustuva luentonäytelmä, käsikirjoittanut Timo Virtala

Hahmot:

Luennoitsija (l)
Arndt Pekurinen (a)
Kapteeni Valkonen (kapt)
Pappi
Tohtori V. J. Karvonen (toht)
Albert Einstein (e)
Puolustusministeri Juho Niukkanen (min)
Kai (kai)
Antero (antero)
Korpraali Asikainen (korp)
Kersantti Kivelä (kers)
Sotamies Kinnunen (stm)
Runonlausuja / laulaja

Luennoitsija aloittaa luennon normaaliin luennoimistyyliin, kertoilee asioita pääasiassa ilman paperia. Yleisö luulee kyseessä olevan tavallinen luento. Verhot ovat kiinni.

l (yleisölle):

Arndt Pekurinen ei ollut Suomen ensimmäinen aseistakieltäytyjä – eikä viimeinen – mutta hänen roolinsa nykyisen siviilipalveluslain syntymisessä oli niin keskeinen, että hyvällä syyllä häntä voi nimittää Suomen historian tärkeimmäksi aseistakieltäytyjäksi. Tämän luennon tarkoituksena on paitsi kertoa Pekurisen sitkeästä aseistakieltäytymisestä myös valottaa siviilipalveluslain syntyvaiheiden taustat. Aloitetaan pohtimalla millaiset olosuhteet olivat Suomessa ja Juvalla niihin aikoihin kun Pekurien syntyi.

Suomen suuriruhtinaskunta

Olosuhteet Pekurisen, suomalaisen demokratian ja Suomen valtion syntyessä 1900-luvun ensimmäisellä neljänneksellä olivat erittäin epävakaat. Oli vallankaappauksia, suurlakkoja, kansalaistottelemattomuutta, mielenosoituksia, poliittisia murhia, Venäjän sota Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan, inflaatiota, elintarvikepulaa, elintarvikelevottomuuksia, saksalaisten maihinnousun odottelua sekä laillisen järjestysvallan puuttumista.

Ruotsi oli menettänyt Suomen Venäjälle Suomen sodassa vuonna 1809. Valtakunnan hallitsijan vaihtuminen oli tuskin kuitenkaan niin iso asia tavallisille suomalaisille, kuin mitä äkkiseltään voisi kuvitella. Kulku- ja kommunikaatioyhteydet olivat nykyoloihin verrattuna täysin olemattomat. Ihmiset pysyivät pääsääntöisesti koko elämänsä omassa kyläyhteisössään. Siellä heillä kullakin oli oma tarkkaan rajattu paikkansa. Se, kenelle täysin eri maailmassa elävälle hallitsijalle he veronsa maksoivat ja kenen lipun alla he satunnaisesti sotivat, oli sivuseikka. Olennaista oli, mitä kylässä tapahtui, kuka hallitsi mitäkin torppaa, minkälainen oli syksyn sato ja kenen pojalla oli ollut röyhkeyttä hakea morsian naapurikylästä.

Mitä taas Suomen johtomiehiin tulee, niin Osmo Jussilan Suomen suuriruhtinaskunta –kirjan mukaan he olivat lähes innoissaan kuulumisestaan Venäjän keisari-imperiumiin, ja pyrkivät lähentämään Suomea Venäjään. Heidän asenteensa muuttui Krimin sodassa 1800–luvun puolessavälissä. Kyseessä oli Turkin, Ranskan ja Englannin yhteinen sota Venäjää vastaan. Taisteluita käytiin muun muassa Ahvenanmaalla, Helsingin edustalla, Oulussa, Kokkolassa ja Loviisassa. Pariisin rauhansopimuksessa 1856 Mustameri ja Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Vuonna 1870 Venäjä julisti, ettei Mustanmeren demilitarisointi sitonut enää Venäjää. Ahvenanmaa sen sijaan jäi demilitarisoiduksi, ja on sitä yhä tänä päivänäkin. Alueellisia demilitarisaatioita suurempi seuraus sodalla oli, että Venäjän imperiumin mahdin kasvu sekä pysähtyi että kääntyi laskuun. Venäjä ei ollut Suomen virkamiehille enää niin houkutteleva kuin ennen.

Kansallisuusaate

suomineito1357x550.jpg

Kansallisuusaate levisi Suomeen käsi kädessä teollistumisen kanssa 1800–luvun loppupuolella. Kyse oli ennen kaikkea pääkaupunkiseudun sivistyneistön, ylioppilaiden, keksimästä aatteesta joka levisi muualle Suomeen koululaitoksen, lehdistö ja tukkijätkien mukana. Työväestön keskuudessa heräsi samoihin aikoihin kilpailevaksi aatteeksi sosialismi. Tietyssä mielessä kansallisuusaate oli samalla tavalla “ylhäältä käsin tuputettu” projekti kuin eurooppalaisuusaate on tänä päivänä. Suomalaisuusaatteen syntyyn liittyi läheisesti myös kielen emansipaatio. Samantyyppinen ilmiö oli tapahtunut jo aiemmin Keski-Euroopassa, ja 1860 -luvulla se levisi Suomen lisäksi myös Norjaan ja Baltiaan.

Aluksi suomalaisuusaatteen nousuun suhtauduttiin Venäjällä myönteisesti, koska sen nähtiin vähentävän ruotsalaisuuden vaikutusta – aivan kuten virolaisen liikehdinnän nähtiin heikentävän saksalaisuusvaikutteita Virossa. Suomenkielisten pääsyä korkeisiin virkoihin suosittiin ruotsinkielisten kustannuksella. Ajan mittaan ongelmia kuitenkin muodostui, sillä Pietarin näkökulmasta katsottuna kansallisuusaate sai Suomessa liian suuren suosion. Suomalaisuusaatteesta – kuten virolaisuusaatteestakin – oli tullut uhka Venäjän valtakunnan yhtenäisyydelle. Kansallisvaltio-aate oli nousussa myös Venäjällä. Myös vuonna 1871 yhdistyneen Saksan taloudellinen ja sotilaallinen voimistuminen antoi pontta Venäjän yhtenäistämisajatuksille. Alkoi venäläistämistoimenpiteiden aikakaudet, joita kutsutaan Suomessa sortokausiksi (1899 – 1905 ja 1908 – 1917).

Kutsuntalakko 1902

Yksi konkreettisimmista venäläistämistoimenpiteitä oli vuoden 1901 asevelvollisuuslaki. Siinä Suomen armeija, joka syntymästään asti (vuodesta 1878) oli ollut Venäjän armeijan alisteisuudesta toimiva kansallinen sotaväki, määrättiin sulautettavaksi venäläisiin joukko-osastoihin. Palveluksen kaavailtiin pidennettävän silloisesta kolmesta vuodesta viiteen vuoteen. Uusi asevelvollisuuslaki oli suomalaisten mielestä perustuslain vastainen, mistä seurasi kutsuntalakkoja. Papit kieltäytyivät lukemasta kutsuntalistoja kirkossa, lääkärit tarkastamasta miehiä ja miehet kieltäytyivät tulemasta kutsuntoihin. Lapinjärven kunta kieltäytyi valitsemasta jäseniä kutsuntalautakuntaan. Vuoden 1902 kutsunnoista jäi valtakunnallisesti pois lähes puolet kutsutuista.

Varhain kesäkuun 10. päivän aamuna vuonna 1902 lapinjärveläiset kutsuntavelvolliset kokoontuivat Loviisaan Helgaksen kahvilaan. Sieltä he marssivat tiiviinä ryhmänä isänmaallisia lauluja laulaen kaupungin halki satamaan, missä kutsunnat oli määrä suorittaa. Satamassa he luovuttivat kutsuntatilaisuutta valvomaan tulleelle Läänin kuvernööri Kaigorodoville seuraavanlaisen vastalausekirjelmän:

Uudenmaan läänin kutsuntalautakunnalle

Me Lapinjärven kunnan kutsuntaikäiset nuorukaiset ilmoitamme Uudenmaan läänin kutsuntalautakunnalle, ettemme voi alistua kutsuntatarkastukseen emmekä arvanvetoon, niin kuin aikaisemmin on tehty.

Syyn tähän täytyy olla täysin kutsuntalautakunnan tiedossa. Uusi asevelvollisuuslaki, joka nyt halutaan saattaa maassa voimaan, ei ole syntynyt valtiopäivien myötävaikutuksella, vaan säädyt ovat päinvastoin julistaneet, etä tällainen laki ei millään tavoin velvoita Suomen asukkaita. Tästä syystä jäämme pois kutsunnasta.

Nimismies on jakanut Hänen Majesteettinsa Keisarin ja Suuriruhtinaan käskykirjettä. Siinä käy ilmi, että on sanottu kutsuntojen peruuttamisesta koskevien valheellisten huhujen houkutelleen meidät jäämään pois kutsuntatilaisuudesta. Tämä ei ole totta. Emme menettele siten tietämättömyyttämme tai piittaamattomuuttamme, vaan siksi, että se on velvollisuutemme.

Pyydämme niin ikään, että meitä ei yritetä houkutella luopumaan päätöksestämme panemalla toimeen uusi kutsunta, sillä toivomme, että se, joka on kuninkaita ja keisareita korkeampi, antaa meille voiman pysyä oikeassa päätöksessämme uhkauksista ja väkivallasta huolimatta.

Lopuksi pyydämme ja vaadimme, että Hänen Majesteetilleen ilmoitetaan todenmukaisesti menettelymme oikea syy.

Lapinjärven kunnan kutsunnanalaiset nuorukaiset

Kutsuntalakot saivat suurta huomiota maailmalla. Kerrotaan jopa Mahatma Gandhin seuranneen suurella mielenkiinnolla Suomalaisten kansalaistottelemattomuutta Etelä-Afrikasta käsin.

Bobrikovin murha 1904

Kuva1.png

Suhtautuminen venäläistämispolitiikkaan jakoi Suomessa poliittisen kentän kahtia, myöntyvyyslinjan ja vastarintalinjan kannattajiin. Jälkimmäisiä kutsuttiin myös perustuslaillisiksi. Myöntyvyyden kannalla olivat vanhasuomalaiset, vastarintaan asettuivat nuorsuomalaiset ja ruotsinkieliset. Perustuslaillisten mielestä laittomuuksiin oli vastattava passiivisella vastarinnalla. Osa virkamiehistä kieltäytyi panemasta toimeen laittomina pitämiään määräyksiä. Bobrikov kuitenkin hankki itselleen diktaattorin valtuudet, jotka tekivät mahdolliseksi niskuroivien virkamiesten maastakarkoitukset. Kaikki eivät tyytyneet passiiviseen vastarintaan, vaan ryhtyivät suoraan toimintaan. Vuonna 1904 perustetun aktiivisen vastustuspuolueen näyttävin teko oli vihatun Bobrikovin murha saman vuoden kesällä. Senaatin virkamies Eugen Schauman ampui 16.6.1904 Senaatintorilla ensin kolmesti kenraalikuvernööri Nikolai Ivanovich Bobrikovia ja sitten kahdesti itseään. Schauman kuoli välittömästi, Bobrikov samaisena yönä sairaalassa.

Suurlakko 1905 ja sen tulokset

Venäjän jäätyä alakynteen Japania vastaan käydyssä sodassa 1904 – 1905 puhkesi Pietarissa suurlakko lokakuussa 1905. Suurlakko levisi nopeasti myös Suomeen, missä se suunnattiin paljolti venäläistämistoimia vastaan. Viikon kestäneen lakon aikana Venäjän valtakunta oli vallankumouksen partaalla, joten keisari taipui ja julisti marraskuun manifestin. Siinä hän luopui täydellisestä itsevaltiudesta. Marraskuun manifestin seurauksensa venäläistämistoimet keskeytettiin Suomessa toistaiseksi, armeija lakkautettiin ja yleinen asevelvollisuus päättyi (alkaakseen taas uudestaan heti itsenäistymisen jälkeen). Yleisen asevelvollisuuden sijaan Suomi alkoi maksamaan Venäjälle niin sanottuja sotilasmiljoonia. Samassa yhteydessä kansanedustuslaitosta uudistettiin. Lopputulos oli aikansa radikaalein koko Euroopassa: Suomi harppasi 1907 suoraan nelisäätyisistä valtiopäivistä yksikamariseen, yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittavaan eduskuntaan. Myös naiset saivat äänioikeuden, ensimmäisenä Euroopassa.

Viinan salapoltto

Vuosisadan alussa kruunu jakoi harkintansa mukaan viinanpoltto-oikeuksia yksityisyrittäjille. Kunnissa käytiin kiivasta keskustelua sen eduista ja haitoista: viinanpoltosta saattoi muodostua yksi kunnan talouden kulmakivistä, kuten tapahtui Lapinjärvellä, mutta toisaalta se toi mukanaan myös järjestyshäiriöitä. Alkoholilainsäädäntö oli tiukkaa. Maakauppiaat saivat myydä olutta umpinaisissa astioissa, mutta myyntipaikalla sitä ei kuitenkaan saanut juoda. Kestikievareilla oli myös anniskeluoikeudet, mutta vain matkustajille. Kielloilla ja sakkojen uhalla ei kuitenkaan onnistuttu pitämään kurissa yksityisyritteliäisyyttä: salakapakat olivat yleistä.

Valtion huoli kansalaistensa alkoholinkäytöstä huipentui kieltolakiin, jonka aikana kaikkien alkoholijuomien valmistus, myynti ja käyttö oli kielletty. Lapinjärvellä kieltolaki astui voimaan ennen muuta maata, jo vuonna 1914. Kuntakokous perusteli omaa kieltolakiaan sota-ajan oloilla (Venäjä oli sodassa Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan, ja Suomeenkin oli julistettu sotatila) ja suurella työttömyydellä. Yleinen kieltolaki astui voimaan 1919 ja päättyi kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1932.

Rauhanjärjestöt

Tanyasukhotina.jpg
Leo Tolstoi lapsenlapsensa kanssa.

Viime vuosisadan rauhanjärjestöistä puhuttaessa on syytä ottaa ensimmäisenä esille kreivi Leo Tolstoi ja hänen seuraajiansa, Suomessa esimerkiksi kirjailijat Arvid Järnefelt ja Maria Jotuni sekä suomalaisen teosofian uranuurtaja Pekka Ervast.

Tolstoin suhtautuminen kansallisuusaatteeseen oli ehdottoman torjuva; hänen mielestään ei ole mitään järkeä siinä, että kukin kansakunta ajaa omaa etuaan muiden kansakuntien kustannuksella. Tolstoilaisuuteen kuuluu paitsi ehdoton pasifismi, myös kaikesta muustakin väkivallasta kieltäytyminen, syvällinen ja avoin yhteiskuntakritiikki, lähimmäisenrakkaus, yksinkertainen elämäntapa, yhteys luontoon ja omavaraisuus. Tolstoin jälkeen suurimmat henkilökohtaiset panostukset rauhanaatteelle antoivat Mahatma Gandhi, filosofi Bertrand Russell ja fyysikko Albert Einstein.

Suomen ensimmäinen rauhanliike perustettiin Tampereelle 1907, mutta virkavalta lakkautti sen toiminnan vuonna 1913. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettiin Suomen Rauhanliitto vuonna 1921. Järjestön perustajat kuuluivat liberaaliin sivistyneistöön, joista useimmilla oli uskonnolliset perusteet vakaumukselleen. Järjestö ei tuominnut armeijaa sinänsä, vaan pyrki esittämään yleisiä toiveita ja suosituksia. Järjestön henkilöitymäksi nousi originelli tanskalaissyntyinen kosmopoliitti tohtori Felix Iversen. Vuonna 1923 perustettiin astetta radikaalimpi rauhanjärjestö Suomen Antimilitaristinen Liitto (vuodesta 1934 Sodanvastustajien Liitto). Liitto vaati kaikilta jäseniltään seuraavanlaista kirjallista sitoumusta: “Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Sen tähden olemme päättäneet olla tukematta minkäänlaista sotaa, sekä toimia sodan syiden poistamiseksi kaikkialla.” Järjestö ei hyväksynyt edes puolustussotia, heidän mielestään ainoa keino rauhan saavuttamiseksi oli yleinen ja täydellinen aseistariisunta. Antimilitaristisen Liiton työmyyrä ja järjestön henkinen selkäranka oli Aarne Selinheimo. Pekurinen toimi kyseisessä liitossa aktiivisesti, myös puheenjohtajana.

Suojeluskunnat ja punakaartit

Kuten edellä kuvatusta on käynyt ilmi, olivat yhteiskunnalliset olot vuosisadan alussa erittäin epävakaat. Kutsuntalakkojen, suurlakkojen (1905 ja 1917) ja salapolton lisäksi vuosisadan alun yhteiskunnallisia oloja epävakautti ennen kaikkea Venäjän vallankumoukset, sota Saksaa vastaan, elintarvikepula, elintarvikelevottomuudet, inflaatio, työttömyys, elintason romahtaminen, upseerimurhat, venäläisten joukko-osastojen kurin höltyminen (ja ylipäätään niiden läsnäolo), yleisesti hyväksytyn järjestysvallan puuttuminen ja saksalaisten maihinnousun odotus. Kuvaavaa on, että keisari hajotti eduskunnan kuudesti kahdeksan vuoden sisällä (1908-1916). On siis ymmärrettävää, että eri tahot tunsivat tarvetta turvata yhteiskuntarauha uusin keinoin. Porvarit perustivat suojeluskuntia ja työläiset punakaarteja.

Syrjäseudulla, jossa poliittinen tietoisuus ja järjestyneisyys oli vähäistä, punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten erimielisyydet eivät olleet niin jyrkkiä kuin kaupungeissa ja maaseudun isoissa taajamissa. Useita työväenkaarteja syntyi pikemminkin porvarillisten suojeluskuntien rinnakkais- kuin vastajärjestöiksi venäläisvastaisissa merkeissä. Työtaistelut ja elintarvikelevottomuudet saivat kuitenkin ajan myötä enemmän luokkataistelun luonnetta. Lehdistöllä oli iso rooli mielipiteiden muokkaamisessa: sosiaalidemokraattiset lehdet leimasivat perustetut suojeluskunnat työväestöä vastaan suunnatuiksi “lahtarikaarteiksi”, samaan aikaan kun porvarilehdet leimasivat punakaartit “ryövärijärjestöiksi” ja “huligaaneiksi”. Joukkojen perustamiseen oli siis ainakin kolme syytä: järjestyksen ylläpito, puolustusvoimien perustaminen ja lietsonta sisällissotaan.

Itsenäistyminen

Venäjä joutui elokuussa 1914 sotaan Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan, jolloin Suomikin julistettiin sotatilaan. Venäjän armeijan tilaukset ja suuret linnoitustyöt Saksan invaasiota vastaan työllistivät suomalaisia. Toisaalta elintarvikkeiden tuonti lännestä lakkasi ja monista peruselintarvikkeista – varsinkin jauhoista ja sokerista – oli pulaa. Venäjän heikko sotamenestys herätti Suomessa toiveita sortokauden päättymisestä: aktivistit katsoivat että nyt oli hyvä tilaisuus irrottaa Suomi Venäjästä. Syksyllä joukko ylioppilaita perusti jääkäriliikkeen, jonka tarkoituksena oli Saksan avustuksella hankkia Suomelle oma kansallinen vapautusarmeija.

Maaliskuun vallankumouksessa 15.3.1917 Nikolai II syöstiin valtaistuimelta ja väliaikainen hallitus otti vallan. Suomen suurruhtinaskunta jäi ilman suurruhtinasta. Suomeen muodostuu valtatyhjiö: senaatti, eduskunta, upseerit, virkamiehet ja poliisi olivat autonomiasta huolimatta olleet kuitenkin käytännössä itsevaltiaan keisarin palvelijoita, ja nyt he menettivät auktoriteettiasemansa. Vaikka eduskunnan muodollista demokraattisuutta ylistettiinkin, oli keisarilla kuitenkin ollut siihen koko ajan hajotusoikeus. Kansanvalta oli toteutunut aina kuin se oli itsevaltiaan kanssa samoilla linjoilla.

Eduskunta yritti pelastaa tilanteen julistautumalla 18.7.1917 korkeimman vallan haltijaksi. Ulkopolitiikan ja sotilasasiat he jättivät kuitenkin Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Venäjän väliaikainen hallitus ei tähän suostunut, vaan hajotti eduskunnan 31.7.1917. Eduskunnan porvarivähemmistö totteli käskyä mielellään, kun taas sosialistienemmistö tunsi itsensä petetyksi. Eduskunnan hajottamista seuranneessa lokakuun vaalitaistelussa osapuolet toimivat enemmän propagandistisella pohjalla kuin uskoen tilanteesta selvittävän ilman sisällissotaa. Porvarit voittivat vaalit.

Marraskuussa Venäjällä tapahtui uusi vallankumous. Leninin johdolla bolsevikit kaappasivat vallan väliaikaiselta hallitukselta. Leninille oli tärkeintä turvata sosialistisen vallankumouksen onnistuminen, minkä vuoksi hän pyrki kaikin keinoin irrottautumaan sodista ja tekemään rauha Saksan kanssa.

Suomen porvarienemmistöinen eduskunta ja senaatti eivät halunneet jatkaa yhteistyötä bolshevikkien kanssa. Neuvostohallitus julisti, että kaikki itsenäisyyttä haluavat kansakunnat saavat itsenäisyytensä. Syynä uskaliaaseen lupaukseen oli kansainvälisen kapitalismin kriisi: bolsevikit uskoivat sosialistisen vallankumouksen tapahtuvan maailmanlaajuisesti. Venäjän imperiumi hajosi ja Suomi, Baltian maat ja Puola uskaltautuivat julistautumaan itsenäisiksi valtioiksi.

Suomen itsenäistymisen ajatus, joka näin historiaa läpi menemällä ehkä näyttää johdonmukaiselta, ei ollut aikalaisten mielessä lainkaan yhtä selvänä. Ennen vuotta 1917 yhdelläkään poliittisella puolueella ei, pientä aktivistiryhmää lukuun ottamatta, ollut selkeänä tavoitteenaan Suomen täydellinen itsenäistyminen.

4.12.1917 Svinhufvudin johtama senaatti antoi seuraavanlaisen julistuksen eduskunnalle.

Tietokoneelta tulee itsenäisyysjulistus Svinhufvudin lukemana.

Svinhufvud-1-.jpg

Suomen Eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitusmuodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana…

Eduskunta hyväksyi julistuksen kahta päivää myöhemmin, 6.12.1917. Senaatti ei aluksi halunnut pyytää bolsevikkihallitukselta tunnustusta, koska uumoiltiin, ettei se pysyisi kauaa vallassa. Aika kuitenkin kului, joten lopulta senaatti lähetti valtuuskunnan Svinhufvudin johdolla pyytämään Venäjän hallitukselta Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Bolshevikit palauttivat kirjelmän, koska se oli osoitettu Venäjän hallitukselle vaikka Venäjällä ei enää ollut hallitusta. Tästä oppineena Suomen valtuuskunta osoitti seuraavana päivänä uuden kirjelmän kansankomissaarien neuvostolle, joka antoi sen eteenpäin toimeenpanevalle keskuskomitealle, joka tunnusti Suomen valtion itsenäisyyden 4.1.1918. Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen jo samana päivänä, Saksa 6.1 ja Norja ja Tanska 10.1.

Sisällissota

Itsenäistyminen ei vakauttanut Suomen yhteiskunnallista tilannetta, vaan se pysyi räjähdysalttiina. Kuvaavaa on, että itsenäistymisvuonna Suomessa järjestettiin huikeat 500 lakkoa, vaikka senaatti oli jo vuonna 1914 – sotatilaan vedoten – kieltänyt työtaistelut. Itsenäistymisen jälkeen maassa oli edelleen noin 70 000 venäläistä sotilasta, mutta valtiolla ei ollut käytössään omia joukko-osastoja lainkaan. Tammikuun lopussa 1918 julisti senaatti suojeluskunnat virallisesti omiksi joukoikseen. Seuraavana päivänä, vajaa kaksi kuukautta Suomen itsenäistymisen jälkeen, syttyi suojeluskunnan ja punakaartien välillä sota. Kyseessä ei ollut mitenkään ainutlaatuinen reaktio itsenäistymiseen, vaan itsenäistymisprosesseihin liittyy erittäin usein sisäinen taistelu vallasta.

Sodan nimestä on kiistelty näihin päiviin asti: kansalaissota, vapaussota, veljessota vai sisällissota? Kyseistä sotaa tutkineen Heikki Ylikankaan mukaan kansalaissota on terminä huono, koska sotaan osallistui paitsi Suomen kansalaisia myös saksalaisia, ruotsalaisia ja venäläisiä. Vapaussota on taas terminä liian poliittinen. Veljessota on nimityksistä eniten tunteisiin vetoava, sillä viitataan tapauksiin, joissa saman perheen pojat saattoivat joutua rintamien eri puolille. Sitä todella tapahtui. Ylikangas päätyy käyttämään arvoneutraalia termiä sisällissota. Muidenkin maiden sisällissodissa ulkomaisten joukkojen osallisuus on ollut tavallista.

Pekurisen lapsuus

Arndt Pekurisen lapsuuteen siirtyessään luennoitsija siirtyy lukemaan yhä enemmän suoraan paperista. Tekstin edetessä luennoitsija unohtaa yleisön, puhuu liian nopeasti eikä ota enää katsekontaktia yleisöön.

l: Arndt Pekurinen syntyi Juvan suurpitäjässä Etelä-Savossa 29.8.1905. Erikoisen etunimensä, jonka oikeinkirjoitusta hän joutui koko elämänsä ajan oikomaan, hän lienee saanut lähistöllä asuneen torppari Arndt Auvisen mukaan. Poikia perheeseen syntyi viisi ja tyttäriä kaksi. Arndt oli perheen toiseksi vanhin poika. Torppa, johon Arndt syntyi, sijaitsi metsän keskellä, erillään muusta asutuksesta. Lähimpään naapuriin oli matkaa toista kilometriä ja Juvan kirkolle peninkulman verran. Uittojen aikaan majassa vieraili kymmeniä tukkilaisia, joiden kautta saatiin tietoa maailmanmenosta kotikylää laajemmaltakin.

Arndtin koulukäynti alkoi takkuillen: hänet erotettiin koulusta ensimmäisen lukuvuoden aikana. Syyksi mainitaan opettajan silmätikuksi joutuminen. Opettajan vaihtuessa Arndt sai tilaisuuden yrittää uudestaan, ja suorittikin kaksi luokkaa yhden talven kuluessa. Todistuksessa käytös ja tarkkaavaisuus olivat kymppejä, muut arvosanat seitsemän ja kahdeksan välillä. Sisällissodan syttyessä Pekurinen oli kolmetoistavuotias. Monissa jälkikäteen kirjoitetuissa selostuksissa kuvataan…

Lukeminen keskeytyy, kun luennoitsija pudottaa hermostuksissaan suuren paperinivaskansa lattialle ja rupeaa kokoamaan niitä. Yleisön joukosta nousee Arndt Pekurinen seisomaan ja puhuu kuuluvalla äänellä.

a: Minä… olen Arndt Pekurinen.

pekurinen.jpg

Luennoitsija poimii papereita lattialta katsomatta miestä, jota pitää häirikkönä. Äänensävy on ärtynyt.

l: Vai niin.

Luennoitsija nostaa katseensa. Osa papereista jää lattialle. Luennoitsija hiljenee. Miehet ovat hiljaa ja katsovat vakavina toisiaan. Luennoitsija säpsähtää hereille ja jatkaa.

l: No mutta sehän kävi hyvin. Sittenhän voit kertoa… tässä kohtaa on juuri vähän epäselvää, olin sanomassa, että monissa jälkikäteen kirjoitetuissa selostuksissa kerrotaan, että ratkaiseva käänne Pekurisen… siis sinun… pasifistisessa heräämisessäsi olisi ollut sisällissodan aikana tapahtunut järkyttävä kohtaus, että joku tuttu naapuri… siis että joku sinun naapurisi olisi teloitettu, ja sinä olisit ollut sitä pikkupoikana todistamassa, ja että se olisi aiheuttanut sinussa shokin, josta et koskaan vapautunut ja joka vaikutti koko sinun myöhempään elämääsi… mutta toisaalta Erno Paasilinna väittää tässä kirjassaan että mitään tällaista sinua järkyttävää teloituskohtausta ei ole voinut Juvalla sattua, koska Juva jäi sisällissodassa kokonaan rintaman taakse, eikä ainakaan virallisesti, näin Paasilinna kirjoittaa, pitäjässä sattunut murhaa, tai siis virallisissa lähteissä ei tiedetä, että Juvalla olisi sattunut yhtään murhaan johtanutta väkivallantekoa, ei sen enempää punaisten kuin valkoistenkaan puolella.

a:

l: Niin että kumpi pitää paikkansa, tapahtuiko jotain kauheaa, vai ei?

a: Tapahtui kauheaa. Oli sota.

l: Niin, tietysti, sota oli kauheaa, mutta… oliko taisteluita, näitkö teloituksia?

a: Ei, en nähnyt yhtään teloitusta.

l: Etkä taisteluita?

a: Enkä taisteluita.

Hiljaisuus. Luennoitsija on turhautuneen oloinen miehen puhumattomuudesta. Arndt on seissyt jäykkänä ja ilmeettömänä paikallaan. Alkaessaan kertoa vahingonlaukauksesta hän kuitenkin elävöityy.

a: Kerran suojeluskuntalaiset tulivat tupaan kesken aterian. Sanoivat etsivänsä punakaartilaisia. Isä vastasi, ettei meillä ketään piileskele. Yksi miehistä hermostui, löi kiväärinperällä lattiaan ja ase laukesi. Ei siinä kuitenkaan kukaan haavoittunut tai muuta.

l: Olitte siis punaisia?

Arndt kohauttaa olkapäitään.

a: En minä nyt niinkään sanoisi. Meillä ramppasi kaiken näköistä porukkaa: meidän lasten kavereita, äidin raamattupiiriläisiä, isän ryyppykavereita, tukkijätkiä…

l: Mutta piilottelitte silti punakaartilaisia?

a: Niin, myös heitä. Ei meidän kotiovelta ketään pois käännytetty. Kyse oli enemmänkin hädässä olevan auttamisesta kuin poliittisesta teosta. Piiloteltiinhan meillä viinan salapolttajiakin.

l: No, puhuttiinko teillä kotona politiikkaa?

Arndt lähtee kävelemään lavan edustaa kohti.

a: Kyllä. Isä oli kovin kiinnostunut kaikista yhteiskunnallisista asioista. Suomen kuvalehteä luettiin ja sen artikkeleista keskusteltiin. Mutta sisällissotaan isä ei mitenkään selkeästi kantaansa ilmaissut.

l: Tästä vahingonlaukauksesta… tästäkö pasifismisi lähti liikkeelle?

a: Kyllä kyseessä oli pitempi prosessi.

l: Mitä sitten tapahtui? Koulunumerot paranivat koko kansakoulun ajan, niin että päästötodistuksessa, jonka sait keväällä 1920, oli käytöksen ja tarkkaavaisuuden lisäksi viisi muutakin kymppiä: uskonnosta, maantieteestä, laskennosta, mittausopista ja luonnontieteestä. Kun sinulla oli kerran näin hyviä arvosanoja, miksi et jatkanut koulunkäyntiä?

a: Kävinhän minä kansakoulun loppuun. Ei torpparinpojalla koulujen käymiseen ennenkään ollut varaa, ja tuolloin olot olivat erityisen huonot.

l: Jouduit siis töihin neljätoistavuotiaana?

a: Ei töihin niin vain menty. Ensin sitä työtä piti etsiä. Otto -veljen kanssa lähdettiin kiertelemään lähiseutuja.

Arndt hiljentyy hetkeksi muistelemaan menneitä, ja jatkaa sitten:

a: Kurjiin hommiin sitä jouduttiin kurjalla palkalla. Mutta ei sitä silloin ajatellut, sitä kurjuutta. Kun ei paremmastakaan tiennyt. Kotkaan me lopulta päädyttiin. Ensin olin satamassa töissä, sitten lähdin merille. Suomenlahtea seilattiin ristiin rastiin, puuta vietiin Tanskaan, Puolaan ja Saksaan asti.

l: Sitten tuli kutsuntojen aika… Juvan seurakuntatalolla 21.9.1924. Olit yhdeksäntoistavuotias, mutta toisin kuin ikätoverisi, sinä et saapunut paikalle. Olitko jo silloin täydellä sydämellä systeemiä vastaan, vai johtuiko saapumattomuutesi käytännön syistä?

a: Olisinhan minä voinut työvuoroihin vaikuttaa, kutsunnat olisivat olleet pätevä selitys varustamolle. Mutta ei, en halunnut mennä armeijaan, olin jo siinä vaiheessa päätökseni tehnyt.

l: Vaikka tiesit että rikot lakia. Eikö se häirinnyt sinua?

a: Lainrikkominen? Ei. Varhaiskristityt rikkoivat lakia; Galilei rikkoi lakia; Ranskan vallankumoukselliset rikkoivat lakia; ammattiyhdistysliikkeen perustajat rikkoivat lakia. En ole ensimmäinen enkä tule olemaan viimeinen, joka asettaa omantuntonsa äänen lain yläpuolelle. Sota ja sotaan valmistautuminen on väärin, omantuntoni sanoo sen.

l: Entä jos sodan tavoitteena on puolustautuminen, sorrosta vapautuminen tai yhteiskunnallisten olojen muuttaminen paremmaksi?

a: Tappaminen on aina väärin, perustelee sen miten tahansa. Sodissa kumpikin osapuoli perustelee toimintaansa hyvän puolustamisella tai levittämisellä: hyökkääjä väittää tulevansa vapauttamaan sorretun maan kansalaiset pahuudelta, ja puolustaja väittää suojelevansa ihmisiä pahalta hyökkääjältä. Kumpikin sanoo haluavansa hyvyyttä, ja kieltävät sen tosiasian, että juuri se mitä he tekevät – sotiminen – on pahuutta.

l: Kyllä, sotiminen on pahuutta, ja juuri siksi se täytyykin saada loppumaan keinolla millä hyvänsä mahdollisimman nopeasti. Eikö esimerkiksi olisi moraalisesti väärin, jos vain seuraisimme sivusta, jos jossain tapahtuisi kansanmurha.

a: Vaihtoehtoja on enemmän kuin vain sivusta seuraaminen ja sotilaallinen voimankäyttö. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin rahamme ja aikamme käytämme rauhan aikana: sotakoneistojen ylläpitämiseen ja kehittämiseen, vai parempien ratkaisukeinojen etsimiseen, tutkimiseen ja testaamiseen.

l: Olet siis lahjomaton absoluuttipasifisti. Malliesimerkki.

a: Nimittäkää miksikä vaan, sotaa en hyväksy.

Kapteeni ilmestyy unenomaisesti ovensuuhun. Hän seisoo sotilaallisesti ja puhuu itsevarmasti. Hän ei käyttäydy hyökkäävästi, vaan pikeminkin pohdiskelevasti.

kapt: Kyllä minä teitä ymmärrän. Kukapa nyt sotaa haluaisi? Mutta mitä tehdä silloin, kun olemme kansakuntana hyökkäyksen kohteena? Silloin tarvitaan johtajia, jotka ovat kykeneviä tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Jos laskemme aseemme ja lakkautamme armeijamme – kuten te tunnutte haluavan – valta ei suinkaan jää hyville ja nöyrille, vaan pahoille ja häikäilemättömille.

a: Oman käsitykseni mukaan ei ole olemassa pahoja ihmisiä. Mutta sotaan osallistuminen sen sijaan on pahuutta.

kapt: Periaatteenne on kaunis, mutta käytännön elämä on raadollisempi. Vihollisen hyökätessä joudumme valitsemaan antautumisen ja vastaan taistelemisen välillä. Luovutammeko vallan Natsisaksan ja Neuvostoliiton kaltaisten valtioiden johtajille, vai puolustammeko isänmaatamme heidän valloitukseltaan?

a: Murhaajien rankaiseminen murhaamalla ei lakkauta murhaamista, vaan kaksinkertaistaa sen. Ainoa keino pahuuden voittamiseksi on hyvyys ja anteeksianto, vain siten saamme katkaistua koston ja katkeruuden kierteen.

valkonen.jpg

kapt: Toivottaisitte hyökkääjät tervetulleeksi poskisuudelmin! Antaisitte heidän valloittaa maamme, ryöstää omaisuutemme ja raiskata perheemme.

a: Lähtökohtanne on, että naapurimaamme sotilaiksi pakotetut nuoret miehet ovat julmia petoja, jotka mielellään tappavat, raiskaavat ja ryöstävät. Oman käsitykseni mukaan he paljon mieluimin olisivat kotonaan perheidensä kanssa. Sota tekee heistä julmia, mutta jos me päätämme olla taistelematta, sotaa ei ole.

kapt: Sotaa tai ei, valloitus olisi tosiasia.

a: Siinä tapauksessa voisimme kieltäytyä yhteistyöstä. Emme alistuisi, emme taipuisi emmekä tottelisi tahoa, jonka vallan oikeutta emme hyväksyisi. Taistelisimme viimeiseen mieheen. Mutta tappamaan ja väkivallantekoon emme alentuisi. Osoittaisimme nousseemme sellaisen eläimellisen käytöksen yläpuolelle.

Kapteeni poistuu.

l: Mistä sait nämä ajatukset? Pasifismi tuskin oli mikään muoti-ilmiö nuoruudessasi Juvalla 1920–luvulla.

a: Vaikea sanoa. Ei siinä mitään yksittäistä juttua ollut. Mietiskelin aika paljon asioita. Kai se oli kirjat… Tolstoi auttoi minua lukemaan Raamattua uudella tavalla ja Järnefeltin kirjoitukset osoittivat, etten ollut ainut Suomessa, jolla on rauhanaate.

Luennoitsija ottaa esille Tolstoin “Omantunnon kujanjuoksun,” ja Järnefeltin “Heräämiseni,” ja antaa ne Arndtille. Arndt katselee kirjoja mietteliäänä, hymyilee.

l: Nämä tässä ja Raamattu?

a: Nämä ja Raamattu… Raamatussa ennen kaikkea vuorisaarna on minulle tärkeä.

Pappi aukaisee salin takaovet ja nousee puhujanpönttöön. Hän lukee Matteuksen evankeliumista:

Teille on opetettu: ‘Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.

Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin.

Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.

Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.

Teille on opetettu: ‘Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’

Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.

Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?

Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?

Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

Arndt ottaa taskustaan esille pienen kirjasen.

a: Mutta kaikista tärkein kirja minulle oli tämä. Tämä oli minulla mukana koko elämäni ajan, tässä on kaksi raamatunlausetta vuoden jokaiselle päivälle.

l: Mutta vielä tuosta vuorisaarnasta… Siinä Jeesus kieltää tekemästä pahalle vastarintaa, ja kehottaa kääntämään toinenkin poski sille, joka lyö sinua. Mitä järkeä on antautua väkivallantekijän uhriksi, ja antaa pahantekijälle vapaat kädet toimia?

a: Pahuutta tulee kyllä vastustaa, mutta silloin ei saa käyttää niitä keinoja, joita vastustaa.

l: Mutta Jeesushan sanoo suoraan: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Eikö hän siten kieltänyt kaiken vastustamisen?

a: Mielestäni ei. Ensinnäkin, auttaessaan köyhiä, sorrettuja ja hyljeksittyjä, hän teki pahuudelle mitä aktiivisinta vastarintaa koko julkisen uransa ajan. Toisekseen, raamatuntutkijoiden mukaan vastarinnaksi käännetyllä sanalla oli muinaiskreikan kielessä sotilaallinen merkitys. Oikeampi käännös olisi ”älkää vastustako pahaa väkivaltaisesti.”

l: Mutta entä kehotus kääntää toinen poski? Siinähän ei ole vastustamisesta tietoakaan.

a: Kyse ei ollut nyrkkitappelusta, siinähän oikeakätisen isku osuisi vasemmalle poskelle, vaan oikealle poskelle kämmenselällä lyöminen oli Jeesuksen ajan kulttuurissa ylempiarvoisen tapa nöyryyttää alempiarvoista. Vasemman posken kääntäminen siinä tilanteessa oli viesti siitä, ettei ota vastaan tarjottua nöyryytystä.

l: Kieltäydyit siis uskonnollisista syistä?

a: En. En tahtonut, että kieltäytymiseni perusteissa mainitaan kristillisiä omantunnon syitä. Olin eronnut kirkosta. Syyni olivat yksinomaan eettisiä.

l: Mutta täytyihän sinun tietää, että olisit päässyt paljon helpommalla, jos olisit vedonnut uskonnollisiin syihin.

a: Mielestäni yhteiskuntaeettisten syiden tulisi olla yhtä painavia.

l: Kun et kerran mennyt kutsuntoihin, oletan että sinut laitettiin etsintään. Eikö poliisit siihen aikaan hakeneet sotilaskarkurit kotoa saman tien?

Vastatessaan Arndt kaivaa taskustaan tupakan ja tulitikkuaskin.

a: Ilmeisesti eivät löytäneet, vaihdoin työpaikkaa ja muutin sen verran usein. Tietoisesti en kuitenkaan poliisia pakoillut, kävin jopa poliisiasemalla jättämässä kirjallisen kieltäytymisilmoituksen, mutta mihinkään toimenpiteisiin ei aluksi ryhdytty.

Arndt sytyttää tupakan

a: Kaksi ja puoli vuotta sain toimia Helsingissä suht rauhassa, sitten aikaisin kylmänä talviaamuna 1929 poliisit tulivat ja pidättivät.

l: Tuota… kun täällä sisällä ei oikeastaan saisi polttaa…

a: Miksi ihmeessä ei?

l: Ajat muuttuvat, nykyisin sisällä polttaminen on aika… kiellettyä. Sinun pitäisi kyllä oikeastaan mennä ulos polttamaan

Arndt poistuu ulos polttamaan.

l (yleisölle): Pidetään tauko.

V Ä L I A I K A

Luennoitsija tulee lavan eteen yleisötasanteelle.

l (yleisölle): Poliisi toimitti Pekurisen Helsingin kutsuntatoimistoon kuulusteltavaksi 15.11.1929. Pekurinen ilmoitti kieltäytyvänsä asepalveluksesta ja myös lääkärintarkastuksesta. Syntyi kiivas sanaharkka, jolloin paikalla ollut upseeri menetti malttinsa ja huusi “Repikää sen lurjuksen vaatteet rikki!” Pekurinen riisuttiin väkivalloin alasti, lääkärintarkastus toimitettiin, hänet todettiin palveluskelpoiseksi ja määrättiin alokkaaksi Uudenmaan Rykmenttiin Santahaminaan.

Santahaminassa lääkärintarkastus toistettiin, jonka jälkeen hänet määrättiin aseettomaan palvelukseen. Pekurinen kieltäytyi eikä suostunut pukemaan päälleen sotilaspukua. Kun hänet oli äsken väkivalloin riisuttu, nyt häntä yritettiin pukea väkisin. Yhteenotosta oli seurauksena kolmen vuorokauden aresti.

Arestilla ei ollut asiaan mitään vaikutusta. Pekurinen passitettiin – nyt jo kolmannen kerran muutaman päivän sisällä – lääkärintarkastukseen. Diagnoosiin tuli merkintä: “Psychopathia?? Kieltäytyy ´periaatteellisista syistä´ vastaanottamasta sotilasvarusteita. Pyyd.kohtel.lausuntoa.” Mies passitettiin saman tien Tilkan sotilassairaalaan.

Tilkassa Pekurinen vietti neljä päivää, koko ajan tiukassa vartioinnissa. Hänen mukana olleet Suomen Antimilitaristisen liiton paperit takavarikoitiin.

26.11.1929 Pekurinen siirrettiin Lapinlahden sairaalaan, ja suljettiin rauhattomien osastolle pahasti häiriintyneiden potilaiden joukkoon. Lapinlahdella Pekuriselle suoritettiin mielentilatutkimus.

Luennoitsija nostaa valkokankaan. Lavalla istuvat Arndt ja tohtori Karvonen. Arndt istuu ilman paitaa palellen, tohtori Karvonen pöydän ääreen pöydällä muistiinpanovälineet. Sekä kysymykset että vastaukset esitetään lähes luonnottoman sujuvasti, ripeästi ja selkeästi.

toht: Nimi?

a: Arndt Johannes Pekurinen

toht:
Ikä?

a: 24

toht: Pituus?

a: 164cm

toht: Paino?

a: 63kg

toht: Perhetausta?

a: Seitsenlapsisen torppariperheen toinen poika

toht: Siviilisääty?

a: Naimaton

toht: Alkoholinkäyttö?

a: En käytä, olen täysraitis

tohtori.jpg

toht: Tupakoitko?

a: Runsaasti

toht: Muita addiktioita?

a: Ei.

toht: Terveysongelmia?

a: Ajoittain pitkähköjä jaksoja kurkkukipua

toht: Pakkomielteitä?

a: Ei.

toht: Nukutteko hyvin öisin?

a: Useimmiten, ajoittain univaikeuksia.

toht: Olette kieltäytynyt pukeutumasta sotilaspukuun. Muistatteko noita tapahtumia?

a: Totta kai muistan. Toimin täysin tietoisesti.

toht: Miksi ette suostu pukemaan päällenne sotilaspukua?

a: Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaakkaan.

toht: Oletteko kommunisti?

a: En. Kommunistit ajavat väkivaltaista vallankumousta ja minä en suostu millään muotoa olemaan osana missään väkivaltaisessa toiminnassa.

toht: Ovatko kommunistit ja bolshevikit vihollisianne?

a: Minulla ei ole vihollisia.

toht: Oletteko uskovainen?

a: Kyllä.

toht: Mutta kirkkohan hyväksyy puolustusvoimien olemassaolon, miksette tekin?

a: Juuri siksi olenkin eronnut kirkosta. Mielestäni kirkko toimii epäkristillisesti tukiessaan puolustusvoimia.

toht: Vai niin.

Tohtori kerää paperinsa, nousee, ja laskeutuu yleisötasanteelle.

a: No… yleiskunto?

toht: Heikohko mutta palveluskelpoinen.

Tohtori kävelee kohti ovea.

a: Diagnoosi?

toht: Ei mielenterveysongelmaa.

Tohtorilla on toinen käsi ovenkahvassa.

a: Toimenpiteet?

toht: Lähetetään takaisin Santahaminan varuskuntaan.

Tohtori poistuu ovesta. Luennoitsija nousee lavalle, vetää valkokankaan alas. Verhojen takana lavalle laitetaan kolme pöytää ja kolme tuolia, puolustusministerin pöydälle Suomen lippu.

l (yleisölle): Santahaminassa (17.12.29) Pekurinen passitettiin Kustaanmiekkaan työvelvollisten kurinpitokomppaniaan, jossa palveli normaalijoukoista eristettyjä rikollisia. Pekurinen kieltäytyi pukemasta sotilaspukua päälleen ja osallistumasta mihinkään palvelukseen. Komppanian päällikkö majuri Arvi Pajunen määräsi hänet puettavaksi väkipakolla. Pekurinen pani kaikin voimin vastaan. Yhteenotto oli raju: tarvittiin kolme kersanttia jotka kamppailivat Pekurisen kanssa kaksi tuntia. Kun he viimein onnistuivat taltuttamaan hänet, Pekurinen käveli ulommaksi ja riisui vaatteet päältään. Hän myös ilmoitti ryhtyvänsä nälkälakkoon kunnes saisi oikeuden käyttää siviilivaatteita.

Tästä seurasi kymmenen päivän aresti päävartiossa. Syynä oli “rettelöinti varusteiden ottamisessa”. Arestissa Pekurinen oli ilman takkia, vain sotilashousut ja kengät jaloissaan. Neljän päivän jälkeen asia vuoti julkisuuteen epäilemättä Selinheimon ansiosta.

Luennoitsija heijastaa valkokankaalle uutisen 22.12.1929 Suomen Sosiaalidemokraatti –lehdestä:

Huomiotaherättävä asevelvollisuudesta kieltäytymistapaus. Rauhanaatteellisen vakaumuksen omaava henkilö jo viidettä vuorokautta nälkälakossa. Käytetty hullujenhuoneessa ja rangaistuskomppaniassa ja istuu nyt päävartiossa.

Jouluaattona, seitsemän päivän, monen lehtijutun ja kymmenien eri puolilta Eurooppaa tulleiden rohkaisukirjeiden jälkeen Pekurinen saa lopulta luvan käyttää siviilivaatteita ja lopetti vihdoin nälkälakkonsa. Aresti kuitenkin jatkui vuoden loppuun.

Pekurisen tapauksesta käytiin laajaa kirjeenvaihtoa. Albert Einstein kirjoitti Suomen puolustusministerille kirjeen, jonka allekirjoitti muun muassa kuusikymmentä Iso-Britanian parlamentin jäsentä sekä H. G. Wells ja Henri Barbusse.

Luennoitsija nostaa valkokankaan ylös. Pekurinen istuu pulpetin ääressä ja kirjoittaa. Myös puolustusministeri Niukkanen ja professori Einstein istuvat pöytiensä ääressä.

Arndt lukee kirjoittamaansa.

pekurinenlukee.jpg

a: Päästyäni vartiosta 30.12.1929 kutsui majuri Pajunen minut yksityis-puheluun. Hän kertoi ettei pitänyt minua rikollisena kuten useimpia työvelvollisia kurinpitokomppaniassa. Hän esitti seuraavaa. Lupasi siirtää minut pois työvelvollisten kurinpitokomppaniasta erääseen sotilasjoukko-osastoon joka palveli palokunnan apuna Suomenlinnassa. Joukko-osastoon selitti hän kuuluvan kahdeksan miestä ja yksi kersantti. Miehistön selitti majuri kuuluvan kersantin käskynalaiseksi. Pyysin pari päivää miettimisaikaa johon majuri suostuikin. Päävartiosta olin saanut luvan käyttää siviilivaatteita.

Seuraavana päivänä, 31.12.1929, vänrikki Hjalmar Palmu tuli valvomaan komppanian herätystä. Hän ei ilmeisesti ollut tietoinen siviilivaatteiden käyttöluvastani, sillä nähdessään minun pukevan siviilivaatteita ylleni hän käski minun pukeutua sotilaspukuun. Ilmoitin kieltäytyväni. Hän uhkasi minua sotaväen rikoslailla, kysyi tunsinko sen. Kerroin tuntevani.

Sain käskyn saapua komppanian toimistoon, jossa vänrikki toisti uhkauksensa ja minä kieltäytymiseni. Tämän jälkeen minut vietiin sairastuvan kautta satamaan jossa minut määrättiin purkamaan hiililastia puolustusvoimien laivasta. Ilmoitin kieltäytyväni työnteosta.

Iltapäivällä klo 14 minut vietiin rykmentin sotaoikeuteen. Virallisena syyttäjänä toimi luutnantti Lauri Sauramo. Vaadin pöytäkirjaan merkittäväksi, että asiani käsiteltäisiin poliittisena. Halusin poistaa kristilliset omantunnonsyyt kieltäytymiseni perusteista ja vedota yksinomaan yhteiskuntaeettisiin syihin.

Sotaoikeus tuomitsi minut kahdesta kieltäytymisestä täyttää esimiehen palveluksessa antama käsky yhteensä kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomion julistamisen jälkeen minut toimitettiin takaisin päävartioon.

En ole katsonut tarpeellisena antaa vastausta majuri Pajuselle koska olen pitätetty.

Kunnioituksella Arndt Pekurinen.

Einstein lukee kirjoittamaansa.

e: Caputh 5.1.1930

Arvoisa puolustusministeri,

Pyydämme Teitä kiinnittämään huomionne A. Pekurisen tapaukseen. Hänet vangittiin marraskuun 15. päivänä 1929 ja nyttemmin hänet on tuomittu vankilaan.

Me käsitämme, että A. Pekurinen varmassa vakaumuksessansa, että sota ja jokainen militarismin muoto on pahasta ja vahingoksi hänen maallensa, ei tämän vuoksi ole voinut hyväksyä häneltä vaadittuja velvollisuuksia sotalaitokseen nähden.

A. Pekurinen on ollut Sodankieltäjäin Internatsionaalin jäsen viimeisen kolmen vuoden aikana. Tämä liike vastustaa jokaista aseistettua väkivaltaa ja sen jäseniä on melkein kaikissa maailman kansoissa. Tällä hetkellä on 30 sen venäläistä jäsentä vankilassa kieltäydyttyään palvelemasta punaisessa armeijassa, mutta edistyneimmissä maissa on sellaisten henkilöiden vakaumus saanut tunnustusta, jotka omantunnonsyistä eivät voi suorittaa sotapalvelusta, ja heidät on vapautettu.

Olemme vakuutetut siitä, että Te, Herra Ministeri, saatatte ymmärtää A. Pekurisen menettelyn vilpittömyyden. Ottamalla huomioon, että sekä Teidän että meidän maamme ovat hyväksyneet Pariisin sopimuksen, me ajattelemme, että on oleva mieluisa tehtävä vapauttaa henkilö, jonka ainoa rikos on hänen uskollisuutensa rauhanperiaatteillensa.

Kunnioittaen

Albert Einstein

Puolustusministeri Niukkanen lukee kirjoittamaansa.

puolustusministeri.jpg

min: Helsingissä 7.2.1930

Arvoisat Herrat,

Kirjeessänne joka käsitteli Arndt Pekurisen tapausta oli muutamia asiavirheitä joita toivon tällä selonteolla pystyväni korjaamaan. Ensinnäkin Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan asevelvollinen, jota uskonnolliseen vakaumukseen perustuvat omantunnonsyyt estävät suorittamasta asepalvelusta, sallitaan huolellisen tutkimuksen perusteella täyttää asevelvollisuutensa palvelemalla sairaanhoitajana tai muuna aseettomana tahi tekemällä sotilas- tai siviilijohdon alaista puolustuslaitoksen etua välittömästi tai välillisesti tarkoittavaa työtä.

Erittäin arkaluontoisessa tapauksessa voidaan asevelvollisen myöskin muista vakavista omantunnonsyistä sallia suorittaa asevelvollisuutensa edellä mainitulla tavalla. Suomessa ei siis kenenkään, jonka vakaumus on ristiriidassa asevelvollisuuden kanssa, ole pakko suorittaa asevelvollisuuttaan aseellisena, vaan voidaan yllämainittu hallitusmuodon säätämänä yleinen kansalaisvelvollisuus korvata sairaitten lähimmäisten avustustyöllä tai muulla täysin siviilityöksi katsottavalla toiminnalla.

Näin on menetelty myöskin Arndt Pekuriseen nähden. Hänelle on tarjottu tilaisuus suorittaa asevelvollisuutensa palvelemalla siviilijohdon alaisessa palokunnassa, jonka tehtävät kohdistuvat sekä puolustuslaitoksen että siviiliväestön omaisuuden suojeluun tulen vaaroilta ja tuhoilta.

Teidän

J. Niukkanen,

Suomen puolustusministeri

Einstein lukee kirjoittamaansa.

e: Caputh 20.2.1930

Arvoisa puolustusministeri,

Kiitän Teitä suuresti Teidän seikkaperäisestä selonteostanne 7 päivältä helmikuuta 1930. Siitä käy selville, että Suomi on todella arvokkaalla ja esimerkiksi kelpaavalla tavalla ratkaissut sen vaikean tehtävän, jonka valtiovallalle sotapalveluksesta kieltäytyminen asettaa.

Kunnioittaen

Einstein

Arndt lukee kirjoittamaansa.

a: Helsinki, Lääninvankila 2.3.1930

Arvoisat Herrat,

Minulla on ollut täällä vankilassa tilaisuus lukea sanomalehdistä, että Te, Kunnioitettavat Herrat, olette kirjoittaneet minun vapauttamisekseni kirjeen Suomen puolustusministerille. Teidän arvokas puolustuksenne on minua suuresti liikuttanut ja pyydän saada täten kiittää Teitä sydämellisesti.

Viime päivinä olen myöskin lukenut sanomalehdistä, että Suomen puolustusministeri Herra Niukkanen on lähettänyt Teillä kirjeen ja että tunnettu saksalainen professori A. Einstein on vastannut tähän ministerin kirjeeseen, joka on julkaistu monissa Suomen sanomalehdissä ja jossa prof. A. Einstein sanoo mm. että “Suomi on arvokkaalla ja esimerkiksi kelpaavalla tavalla ratkaissut sen tehtävän, minkä sotapalveluksesta kieltäytyminen asettaa valtiovallalle.

Koska tämä herra ministeri Niukkasen selitys nykyisestä tilanteesta Suomessa on osaksi suuresti harhaanjohtava, pyydän saada täten kunnioittavimmin esittää Teille seuraavat tosiseikat.

Suomen asevelvollisuuslain (§56) mukaan saattaa, kuten ministeri Niukkanen on esittänyt, sodankieltäjä suorittaa asevelvollisuutensa aseettomana, mutta hänen täytyy tällöin tehdä “välillisesti tai välittömästi puolustuslaitoksen etua tarkoittavaa työtä”. Tämän perusteella on Suomessa jokainen sodankieltäjä joutunut vankeuteen ja heidät tuomitaan alati uudelleen, sillä vankeusaikaa ei lueta palvelusajaksi. Itse olen jo kolmatta kertaa tästä syystä vankeudessa. Tiedän, että minut lain mukaan voidaan tuomita kunnes täytän 28 vuotta.

Minkäänlaista siviilityötä ei ole koskaan tarjottu sodankieltäjille Suomessa sen armeijan olemassaolon aikana. Tätä varten ei ole olemassa mitään lakia. Minuun nähden arveltiin, että voisin palvella armeijan palokunnassa Suomenlinnan linnoituksessa. Mutta minulta ei edes ehditty lopullisesti kysyäkään, tahdonko palvella tätä palokuntaa. Minulla ei ole ollut siis tilaisuuttakaan kieltäytyä tästä todellisuudessa sotalaitosta palvelevasta työstä. Ennen kieltäytymistilaisuutta minut nimittäin vietiin vankilaan.

Kunnioittavat Herrat, en valita itseni puolesta. Olen valmis istumaan vankeudessa kunnes täytän 28 vuotta. Minulle on vain tärkeätä, että rauhanasia edistyisi ja voittaisi.

Suurimmalla kiitollisuudella ja kunnioituksella

Arndt Pekurinen.

Einstein lukee kirjoittamaansa.

einstein.jpg

e: Berliini 6.3.1930

Arvoisa Puolustusministeri,

Suomalaiset aateystäväni ovat huomauttaneet minulle, että Teille osoittamani kiitoskirjelmä sittenkin perustui virheellisiin edellytyksiin. Sillä moraalin ja kohtuuden kannalta on vaadittava, että sodankieltäjiä käytetään vain sellaiseen työhön, mikä ei ole missään tekemisissä sotalaitoksen kanssa. Tämä ehto ei ole ollut täytettynä kansalaisenne A. Pekurisen suhteen eikä sen vuoksi voida pitää moraalisesti oikeutettuna, että hänelle sotapalveluksesta kieltäytymisensä vuoksi on annettu häntä häpäisevä rangaistus.

Kunnioittaen

A. Einstein

Luennoitsija tulee lavan eteen yleisötasanteelle. Einstein, Niukkanen ja Arndt poistuvat lavalta vieden pöydät ja tuolit mukanaan.

l (yleisölle): Keväällä 1930 Pekurinen siirrettiin Ilmajoen varavankilaan. Siinä oli jotain hyvääkin, hän oli koko talven ollut suljettuna ahtaisiin sisäliloihin ja pääsi nyt ulkohommiin, polttoturpeen nostoon pikkurikollisten, pahoinpitelijöiden, eläimiin sekaantujien ja varkaiden kanssa.

Yöt nukuttiin suurissa viidentoista miehen yhteisselleissä. Tuomittuna oli kaksi muutakin aseistakieltäytyjää: Aapeli Hänninen, joka oli kieltäytynyt reservipalveluksesta ja Tauno Tamme. Kumpikin olivat tolstoilaisia ja kieltäytyneet uskonnollisiin syihin vedoten.

Pekurinen oli antanut viranomaisille ymmärtää että oli valmis mihin tahansa yhteiskuntapalvelukseen, paitsi armeijan hyväksi toimimiseen. Tästä syystä Pekurinen tuskin tunsi itseään rikolliseksi vaan pikemminkin oikeustaistelijaksi. Kävihän se polttoturpeen nosto eräänlaisesta yhteiskuntapalveluksesta.

Yleismaailmallinen noususuhdanne alkoi kriisiytyä vuonna 1928, mikä heijastui välittömästi myös Suomeen. New Yorkin pörssiromahduksesta 1929 seurasi ennennäkemätön työttömyys ja elintason lasku, mikä oli omiaan voimistamaan ääriliikkeitä vasemmalla ja oikealla eri puolilla Eurooppaa.

Suomessa äärioikeistolaisesta toiminnasta vastasi lapuanliike, jonka julkilausuttuna tavoitteena oli kommunisminvastainen taistelu. Liikkeen piirissä kehitettiin kuitenkin myös pitkälle meneviä suunnitelmia, jotka olisivat merkinneet demokraattisen valtion korvaamista oikeistolaisella autoritaarisella valtakomennolla. Liike sai vaikutteita ulkomaisista äärioikeistolaisilta joukkoliikkeiltä.

Lapuanliike painosti hallitusta säätämään niin sanotut kommunistilait, jotka merkitsivät vasemmistolaisen työväenliikkeen julkisen toiminnan tukahduttamista. Liike ei kaihtanut väkivaltaa, vaan syyllistyi muun muassa entisen presidentin K. J. Ståhlbergin kaappaukseen.

Presidentti Svinhufvudin liennyttely ja armeijan johdon pysyminen uskollisena lailliselle järjestykselle tekivät hankkeen tyhjäksi.

Ilmajoki ei siis ollut kolmekymmentäluvulla niitä turvallisimpia paikkoja aseistakieltäytyjille. Pekurinen oli vankilanmuurien sisällä eräällä tavalla turvassa. Syyskuun 4. päivänä 1930 hän oli kuitenkin suorittanut vankilatuomionsa ja häntä oltiin, yhdessä kolmen muun vangin kanssa, siirtämässä rautatieasemalle. Vangit liikkuivat kävellen metsätiellä parijonomuodostelmassa, vartija tuli perässä polkupyörällä.

Muiluttajat saapuvat ovesta rymisten luentosalin etuosaan. Anterolla on sotilastakki kädessään. Arndt saapuu lavalta ja astuu alas luentosalin etuosaan.

antero: Notta tuos se Pekurisen piru ny on!

a: Mitäs väkeä täällä on vastassa?

muiluttaja.jpg

kai: Ei molla mikään vastaanottokomitea.

antero: Mollahan isänmaan miehiä.

kai: Mikäs kuvatus tää on?

antero:
Raukka. Arnold Pelkurinen, harhaanjohorettu irealisti.

kai: Heimonsa petturi. Ryssän renki.

Antero heittää Kaille sotilastakin, jota Kai yrittää pukea Arndtille väkisin.

antero: Paa päälles! Vartiopäälliköltä sattu löytymähän oikiaa kokua!

a: En.

Pekurinen ei suostu pukemaan takkia, joten häntä pahoinpidellään. Lopulta takki puetaan hänelle väkisin. Kai poseeraa Arndin kanssa kun Antero ottaa heistä kännykkäkameralla valokuvan.

kai: Hymyä huuleen! Puku miähen teköö! Tää pistetähän Feispuukkihi.

Antero tarjoaa Arndtille paperia ja kynää.

antero: Paa nimes alle!

a: En.

Toinen muiluttajista asettaa nyrkkinsä Pekurisen hiusten päälle. Pekurinen ottaa kummallakin kädellä nyrkistä kiinni ja painaa sitä päätänsä vasten. muiluttaja vetää Pekurista pitkin luentosalin etuosaa, niin että yleisölle se näyttää siltä kuin Antero vetäisi Pekurista hiuksista.

antero: Nonnihn, kokeillaampa ny uurestaha.

Arndt allekirjoittaa paperin.

kai: Lue ny mihinkä oot nimes pannu!

Arndt lukee paperilta vastahakoisesti. Kai häiritsee hänen lukemistaan.

muilutus.jpg

a: Lupaus… Minä Arndt Pekurinen lupaan kunniani ja omantuntoni… rippeiden kautta suorittaa asevelvollisuuteni… niin kuin jokainen isänmaataan rakastavan Suomen kansalaisen tulee… se… suorittaa.

Antero turhautuu, ottaa paperin Arndtilta ja jatkaa itse loppuun.

antero: Eihän tuosta tule mitään! ”Pyydän julkisesti anteeksi sitä, että minut on johdettu harhaan ja pantu antimilitaristisen liiton puheenjohtajaksi. Täten luovun kokonaan antimilitaristisen liiton luottamustoimista. Vielä saan juhlallisesti vakuuttaa, ettei minua ole pahoinpidelty eikä muutoinkaan loukkaavasti kohdeltu, vaan on luopumiseni tapahtunut pitkän ja vakavan harkinnan jälkeen. Seinäjoella syyskuun 4. päivä 1930. Arndt Pekurinen. Entinen Antimilitaristisen liiton puheenjohtaja.”

kai: Tää kirijootus lähetetään Iltalehteen. Pannaan leviämään koko suamehen!

antero: Jos vielä ilimestyt Ilmajoelle, me ammumma! Me saatetaha junaha.

Muiluttajat poistuvat Pekurista retuuttaen. Luennoitsija tulee lavan eteen.

l (yleisölle): Pekurista oli tässä vaiheessa painostettu, solvattu, kuulusteltu ja käsitelty väkivaltaisesti. Hän oli ollut nälkälakossa, hänet oli pakotettu toistuviin lääkärintarkastuksiin, käytetty mielisairaalassa, suljettu kahdeksi viikoksi arestiin ja kuukausiksi vankilaan. Tämän jälkeen hän oli vielä saanut tuta mitä oli Lapuan laki.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Kyydityksen jälkeisenä päivänä Pekurinen toimitettiin takaisin Suomenlinnaan, koska vankilaoloaikaa ei siihen aikaan laskettu palvelusajaksi.

Hänet määrättiin palvelukseen Suomenlinnan palokuntaan. Pekurinen kieltäytyi. Paikalle kutsuttiin korkeampaa päällystöä, jotka uudistivat käskyn. Pekurinen uudisti kieltäytymisensä. He määräsivät hänet pidätettäväksi ja suljettavaksi päävartioon, kunnes sotaoikeus ehtisi kokoontua käsittelemään asiaa.

Sotaoikeuden tuomio oli sama kuin aikaisemmin: kieltäytyminen täyttämästä esimiehen palveluksessa antamaa käskyä pukeutua puolustuslaitoksen työpukuun ja suorittaa palveluksensa Suomenlinnan palokunnassa. Kuusi kuukautta vankeutta.

Turvallisuussyistä – siis Lapuan lakia peläten – viranomaiset päättivät pitää Pekurisen Helsingin lääninvankilassa, tällä kertaa työsiirtolan sijaan rangaistusvankien joukossa, koska kyseessä oli jo toinen tuomio samasta rikoksesta.

Kuuden kuukauden vankeustuomion jälkeen sama toistuu: Pekurinen passitettiin Suomenlinnaan koska asevelvollisuus oli yhä suorittamatta, Pekurinen kieltäytyi palveluksesta ja Pekurinen suljetaan päävartioon.

Tällä kertaa tarjottiin palvelusta siviilivaatteissa Suomenlinnan palokunnan puhelinkeskuksen hoitajana. Pekurinen katsoi edelleen palokunnan olevan yksi armeijan laitos ja kieltäytyi. Sotaoikeus sai taas syyn kokoontua.

Arndt tulee lavalle.

l: Siis kolmas vankilatuomio jo tulossa. Etkö valittanut päätöksistä?

a: Kyllä. Esimerkiksi ensimmäisestä tuomiostani valitin sekä Sotaylioikeuteen että Korkeimpaan oikeuteen. Sotaylioikeus käsitteli valitukseni ripeästi ja korotti vankeusrangaistukseni kolmesta kuukaudesta neljään kuukauteen.

Kolmatta vankilatuomiota odotellessani laadin seuraavanlaisen puolustuspuheen:

Arndt lukee paperilta:

a: “Olen historian, yhteiskuntaopin ja kansantaloustieteellisten opintojen kautta havainnut sodan tarkoituksettomuuden, turmiollisuuden ja kulttuuria hävittävän luonteen. Olen tutustunut sodan sisäiseen luonteeseen huomaten sen eläimellisen raa’aksi ja korkeampia elämänarvoja loukkaavaksi. Olen tutustunut monien sotilasasiantuntijoiden esittämiin kuvauksiin tulevaisuuden sodankäynnistä lentohyökkäyksineen, myrkkykaasuineen sekä palo- ja räjähdyspommeineen, joilla sotilaiden on tuhottava ns. “vihollisen” kaupunkeja ja keskuksia, niiden siviiliväestö, suojattomat vanhukset, naiset, lapset ja sairaat. Tällaiseen sodankäyntiin ja sen tukemiseen muodossa taikka toisessa ei mielestäni ihminen voi osallistua.

Aatteellinen vakaumukseni kieltää näin ollen minuakin missään muodossa palvelemasta sotalaitosta ja katson velvollisuudekseni täten toimia rauhanasian hyväksi. En näe toiminnassani mitään lainvastaista enkä rangaistusta ansaitsevaa. Suomenkin hallitus on kansainvälisellä sopimuksella julistanut sodan laittomuudeksi ja sitoutunut olemaan käyttämättä sitä kansallisen politiikan välikappaleena. Jos sota on julistettu laittomaksi, kuinka voitaisiin katsoa lainvastaiseksi toiminnaksi sitä, että kieltäytyy palvelemasta sotalaitosta.

Olen kyllä valmis palvelemaan isänmaatani hyödyllisellä työllä jos saan suorittaa sitä sotalaitoksesta erillään olevana siviilityönä. Olen valmis tällaista työtä suorittamaan paljon pitemmänkin ajan sotapalveluksen asemesta kuin mitä on palvelusaika sotaväessä. Mitä tulee Suomenlinnan paloasemaan, katson sen olevan yhden joukko-osaston Suomen armeijassa ja se siis välittömästi tarkoittaa puolustuslaitoksen etua. Kaiken tämän perusteella pidän sotaoikeuden minulle mahdollisesti langettamaa vankeusrangaistusta tarkoituksettomana, koska se ei millään tavalla ole omiaan muuttamaan vakaumustani ja kielteistä suhdettani palvelukseen armeijassa. Toiseksi pidän sitä täysin epäoikeutettuna, koska se ei kohdistu niin paljon minun rikkomukseeni kuin aatteelliseen vakaumukseeni, joka nyt olisi lain kirjaimen mukaan uhrattava.”

l: No auttoiko puolustuspuhe? Kuinka pitkä kakku tuli tällä kertaa?

a: Yhdeksän kuukautta kovennettuna, syynä kieltäytyminen täyttämästä esimiehen palveluksessa antamaa käskyä.

l: Mitä teit vankilassa? Minkälaista siellä oli?

a: Vankilaelämä oli hyvin yksitoikkoista. Samat rutiinit toistuivat päivästä toiseen. Päiviä piristivät kannustuskirjeet tutuilta ja tuntemattomilta, Suomesta ja ulkomailta. Myös lehdet äimistelivät tilannetta. Itse sain kirjoittaa yhden kirjeen kuukaudessa. Lukea onneksi sain.

l (yleisölle): Samanaikaisesti kun Pekurinen istui vankilassa keskusteltiin eduskunnassa Suomen ensimmäisestä siviilipalveluslaista. Keskustelu keskittyi monella tapaa Pekurisen ympärille.

On sanottu että Pekurinen on ainoa henkilö Suomessa, jota varten eduskunnassa on säädetty aivan oma lakinsa, mutta toisaalta täytyy sanoa, että asevelvollisuuslain uudistaminen oli pantu eduskunnassa vireille jo paljon ennen Pekurisen tapauksen herättämää suurta julkisuutta.

Mutta totta on sekin, että kohu Pekurisen ympärillä joudutti lain säätämistä ja vaikutti sen sisältöön. Paineita lain uudistamiseen lisäsivät erityisesti ulkomailta tulleet reaktiot, joiden pelättiin jatkossakin vahingoittavan Suomen mainetta maailmalla.

Niinpä 14.4.1931 eduskunnassa hyväksyttiin laki niille asevelvollisille, joita omantunnon syyt estävät suorittamasta sotapalvelusta. Lain 1§:n ensimmäinen momentti kuului seuraavasti:

Asevelvollinen, jota uskonnolliseen tai muuhun tähän verrattavaan vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnonsyyt estävät suorittamasta sotapalvelusta asevelvollisuuslaissa säädetyssä järjestyksessä, sallittakoon huolellisen tutkimuksen perusteella rauhan aikana täyttää asevelvollisuutensa palvelemalla

1) sairaanhoitajana tai muuna aseettomana puolustuslaitoksessa, tai

2) valtion hyväksi muussa laitoksessa.

Sivarilaki oli siis syntynyt: Pekurisen omalta osaltaan ajama vaatimus oli toteutunut ja saanut lain voiman. Pekurinen vapautettiin vankilasta, hänestä oli tullut täysin palvellut II luokan työvelvollinen (neljäntoista kuukauden vankilassa istumisen jälkeen).

Kahdeksan vuotta Pekurinen sai elää rauhassa. Hän tapasi Aleksandran, he menivät naimisiin ja saivat kaksi lasta, Säteen ja Juhanin. Arndt toimi aktiivisesti paitsi Antimilitaristisessa liitossa, myös raittiusyhdistyksessä. Kesäisin hän toimi raittiusyhdistyksen kesähuvilan isännöitsijänä, talvisin hän työskenteli autonkuljettajana Helsingissä. Oheisessa kuvassa perhe ja suku viettämässä joulua 1934 sekä perhekuva kesältä 1939. Talvisota alkoi 30.11.1939.

a: Aamulla ulvoivat hälytyssireenit. Olin ajovuorossa lähistöllä, joten ajoin tietysti kotiin ja autoin vaimoni ja lapseni pommisuojaan. Aleksandra huolestui eniten siitä miten minulle käy jos minut kutsuttaisiin palvelukseen, sanoi pelkäävänsä tosissaan että pääsen vielä hengestäni. Sanoin, että eihän minun silti tarvitse toisia tappaa, jos minut tapetaan.

l: Sota tuli täytenä yllätyksenä, edes valtakunnan ylin johto ei osannut arvata sen syttymistä. Hallitus joutui keskeyttämään istuntonsa kuultuaan sireenien ulvovan ja nähdessään ikkunoista punatähtisten neuvostokoneiden lentävän Senaatintorin yli ja pommittavan maan pääkaupunkia. Viikon kuluttua presidentti Kallio piti radiopuheen.

Presidentti Kallion itsenäisyyspäiväpuhe tulee tietokoneelta.

Kallio_uudenvuodenpuhe.jpg

Korpraali Asikainen polkee polkupyörällä ovesta vauhdikkaasti luentosalin etuosaan, jarruttaa, kääntää pyöränsä, kaivaa taskustaan paperin ja lukee Pekuriselle.

korp: Teidät on määrätty saapumaan Tehtaankadun kansakoululle. Mukaan on otettava vaatekerta ja henkilökohtaiset varusteet. Mikäli reserviläisen hallussa on sotilaskivääri, pistooli tai revolveri panoksineen, tai lapio, rautakanki, saha, kirves, hakku, kuokka tai muu sellainen, on nekin otettava mukaan. Reserviläistä joka ei ole saapunut määräaikaan mennessä rangaistaan sotaväen rikoslain mukaan. Tämä määräys on annettu 12. joulukuuta 1939.

Korpraali ojentaa lapun Pekuriselle ja poistuu.

l: Niin, sivarilaki ei ollut enää voimassa. Sinä tuskin kuitenkaan menit Tehtaankadun kansakoululle.

a: Menin, toki. Ilmoittauduin paikalle ja sanoin olevani valmis mihin tahansa siviilityöhön tai vaikkapa väestönsuojelutehtäviin, muta en minkäänlaisiin tehtäviin armeijaorganisaation sisällä.

l: Jouduit taas kenttäoikeuden eteen.

a: Kenttäoikeus väitti että olin paitsi kieltäytynyt, myös esiintymiselläni ja sanomisillani osoittanut epäkunnioitusta upseeristoa kohtaan, joten tuomio oli erityisen ankara, yhdeksän kuukautta vankeutta.

l: Jätitkö nyt valituksen?

a: Kyllä, mutta ei olisi tälläkään kertaa kannattanut. Kenttäylioikeus korotti rangaistukseni kolmeen vuoteen vankeutta, joista kaksi kuukautta kuritushuoneessa.

l: Rangaistukset siis kovenivat huomattavasti sodan sytyttyä. Kuitenkin talvisodassa sodankieltäjiä kohdeltiin lähes humaanisti verrattuna siihen, mitä oli luvassa jatkosodassa.

a: Talvisodan vietin Helsingin lääninvankilassa. Keväällä minut passitettiin Pelson varavankilaan, jossa tehtäväni oli kaivaa suo-ojia. Meitä oli kymmenen vankia kaivamassa ja suota riitti taivaanrantaan asti. Ruuasta oli pulaa siviilissäkin, joten vankilaruoka oli täysin kelvotonta.

l: Pelsosta pääsit lokakuussa 1941 harkinnanvaraiseen ehdonalaiseen vapauteen hyvän käytöksesi perusteella. Koska jatkosota oli alkanut, vietiin sinut Helsingin suojeluskuntapiirin esikuntaan. Saattajaksi olivat määränneet nuoren korpraalin, jonka sait suostuteltua siihen, että pistäytyitte kotonasi.

a: Säde ei meinannut tuntea isäänsä, olin ollut poissa lähes kaksi vuotta. Huono ruoka ja raskas työ olivat kuluttaneet minua. Toisaalta säälin perhettä enemmän kuin itseäni. Rahaa ei heillä ollut.

l: Ja se vähäkin omaisuus oli hävitetty, sillä Arndtin ja Aleksandran asuntoon oltiin murtauduttu ja tavaroita hajotettu ja poltettu pihalla nuotiolla. Teko vaikutti suunnitellulta, koska raittiusyhdistyksen tavaroihin, jotka olivat säilytyksessä samassa asunnossa, ei oltu koskettu. Aleksandra yritti hakea apua ystäviltä, mutta mahdolliset tukijat olivat joko kuolleet tai vararikossa. Tilanne vaikutti toivottomalta.

a: Pyysin Aleksandraa, ettei kasvattaisi lapsia rauhanaatteen kannalle, ei ainakaan painostaisi siihen.

Kapteeni Valkonen ja korpraali Asikainen astuvat ovesta luentosaliin.

kapt: Kuuleppas Pekurinen, nyt loppuu tämä pelleily. Me Suojeluskuntapiirin esikunnassa olemme päättäneen että te astutte tällä päivämäärällä palvelukseen.

a: Älkää viittikö leikkiä puhua, isot miehet.

kapt: Oletteko tietoinen, ettei laki niin sanotuista omantunnonaroista ole voimassa sodan aikana?

a: Olen kyllä.

kapt: No saanen ilmoittaa herra Pekuriselle, mikäli tämä tieto ei ole vankilan muurien sisälle asti kantautunut, että nyt on sota, joten Pekurisen on aika astua palvelukseen.

a: Olen valmis astumaan palvelukseen heti kun ihmislihaa aletaan käyttää ravintona.

Korpraali lukee paperilta.

korp: Edelleen käy oheistetusta 17.10.1941 laaditusta pöytäkirjasta ilmi, että työvelvollinen Pekurinen jatkuvasti ja mitä röyhkeimmällä tavalla on kieltäytynyt astumasta sotilaspalvelukseen. Tämän vuoksi ja kun nähdäkseni on ilmeistä, että työvelvollisen Pekurisen päämääränä on tulla jälleen tuomituksi ja joutua vankilaan eräänlaisena suorastaan kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneena ’uskonsankarina’, alistan harkittavaksi, eikö olisi syytä sijoittaa työvelvollista Pekurista joko ennen uuden tuomion antamista tai – mikäli sitä ei katsota mahdolliseksi – uuden tuomion antamisen jälkeen, sellaiseen yksikköön tai muodostelmaan, joka paremmin kuin pitkäaikainen vapausrangaistus olisi omiansa lannistamaan työvelvollisen Pekurisen valtiovaltaan kohdistaman uhmailun.

Siirrytään rintamalle: Kapteeni Valkonen nyökkää korpraalille, joka ottaa Pekurista kainalosta ja taluttaa hänet ulos luokasta kapteenin kävellessä perässä. Tietokoneelta soitetaan yksinlauluna Eino Leinon runo “Kumpi on kauniimpi:”

Kumpi on kauniimpi:
uskoa, että vapaus koittaa,
toivoa, että valkeus voittaa,
ja taistella valkeuden eestä, -
vai taistella
tietäen, ettei valkeus koita,
tietäen, ettei vapaus voita,
ja sentään taistella?

puisto.jpg

Kumpi on kauniimpi:
aatella: ellei vapaus voita,
tuumia: ellei valkeus koita,
miksi ma taistelen sitten?
vai aatella:
laps olen auringonlaskun, en koiton,
mies olen valkeuden, vaikka en voiton,
siksi mun murtua täytyy.

Sotilaat saapuvat lavalle Pekurista taluttaen. Lavalta kapteeni lukee rikoslakia paperilta.

kapt: Sotaväen rikoslain 38§:n mukaan, mikäli esimies on haavoittanut ampumalla tai muulla tavalla alaistaan vakavasti tai kuolettavasti, on asia käsiteltävä sotatuomioistuimessa. Ampumisesta johtuva rangaistus raukeaa kuitenkin tilanteessa, jossa käskynalainen sotakuuliaisuutta rikkomalla tuottaa suurempaa vaaraa joukon järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle, asettuu vastustamaan esimiehen käskyä, tai kun käsky on toistettu, ei sitä heti pane toimeen, ja esimies silloin haavoittaa tai surmaa hänet.

Kapteeni taittelee rikoslain rintataskuunsa. Hän ottaa kiväärin ja ojentaa sitä Pekurista kohti.

kapt: Kyllä minä teistä vielä hyvän miehen teen Arndt Pekurinen. Ottakaa kivääri, lumipuku ja leipälaukku!

a: Turhaa toitte tänne Vienan korpeen tapettavaksi, kun yhtä hyvin olisitte voinut tappaa Helsingissäkin.

kapt: Kieltäydyttekö?

a: Kyllä.

kapt: Ottakaa kivääri, lumipuku ja leipälaukku!

kieltaytyminen.jpg

a:

kapt: Kieltäydyttekö?

a: Kyllä.

kapt: Mitäs tässä sitten turhaa keskustelemaan. Kersantti Kivelä!

Hiljaisuus.

kapt: Sotamies Kinnunen!

Hiljaisuus.

kapt: Korpraali Asikainen!

korp: Herra kapteeni!

Korpraali Asikainen ottaa asennon ja kapteeni Valkonen ojentaa kivääriä hänelle.

kapt: Ampukaa tämä mies!

Korpraali ottaa kiväärin, asettuu ampuma-asentoon ja epäröi. Lopulta hän kuitenkin osoittaa kiväärillä Pekurista. Näyttelijät jähmettyvät paikalleen. Luennoitsija heijastaa lavalle Arndt Pekurisen kuolinilmoituksen (29.8.1905 – 5.11.1941).

Kuolinilmoitus

Lähdeluettelo:

Pekurisen elämänkertatiedot perustuvat pääasiassa Erno Paasilinnan romaaniin Rohkeus (Otava, 1998). Luennoitsijan vuorosanoissa on myös suoria lainauksia kyseisestä teoksesta. Historiallisia kuvia (pd) lukuunottamatta kuvat on otettu Lapinjärven koulutuskeskuksessa syksyllä 2006 Pyry Kääriän, Timo Välisaaren ja Matti Laaksosen esiintyessä.

Fölsing, Albrecht 2000: Albert Einstein elämänkerta. Terra Cognita, Helsinki.

Haapala, Tuuli ja Vuorisalo, Leena: Järjestyskaarteista punakaarteiksi. Tampereen yliopisto. http://www.uta.fi/suomi80/teema13.htm (2002).

Hiltula, Petri: Suurlakko. Tampereen yliopisto, Suomi 80 vuotta. Tampereen yliopisto. http://www.uta.fi/suomi80/tieto39.htm (2002).

Hovi, Kalervo 1988: Wienin kongressista ensimmäiseen maailmansotaan. Teoksessa Maailman historian pikkujättiläinen. WSOY, Helsinki.

Jussila, Osmo 2004: Suomen suuriruhtinaskunta 1809 – 1917. WSOY, Helsinki.

Järnefelt, Arvid 1997: Isänmaa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Karmala, Jussi ja Reinikainen, Juha
: Aktivismi. Tampereen yliopisto. http://www.uta.fi/suomi80/teema7.htm (2002).

Kauppinen, Pekka: Kutsuntalakot Kiteellä 1902-1903.
www.kolumbus.fi/pekka.kauppinen/kitee/kutsuntalakko.htm (2002).

Korhonen, Mikael ja Kuvaja, Christer 1995: Lapinjärven historia – Kaksi kieltä, yksi kunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Kuusinen, Janne:
Itsenäisyyden tunnustaminen. http://www.uta.fi/suomi80/art6.htm (2002)

Lankila, Tuomo: Talouslama ja lapuanliike. http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/9historia/
suohistkaannekohdat/lapuaikl.htm (2002)

Leino, Eino: Kumpi on kauniimpi 1903.

Lindgren, Anna-Riitta 2002. SK 44/02.

Mansner, Markku:
Järjestöt ja yhdistykset. Teoksessa Anderasson, Kristiina ja Helin, Vesa 2000: Suomen vuosisata. Tilastokeskus, Helsinki.

Nylund, Daniel: Teoblogi 7.10.5 Toisen posken kääntämisestä -essee http://www.teoblogi.fi/2011/12/7-10-5-toisen-posken-kaantamisesta-jne/.

Paasilinna, Erno
1998: Rohkeus – Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Otava, Helsinki.

Parkkinen, Seppo
2002: Sodankieltäjä. Lasipalatsi, Helsinki.

Popper, Karl
2004: The Sun, July 2004, issue 343.

Rausmaa, Heikki: Viron historia. http://www.tuglas.fi/oppimateriaali/text/historia2.htm (2002).

Russell, Bertrand: Henkilökohtainen pasifismi. Teoksessa Väänänen, Jouko (toim.) 1985: Pasifistinen vakaumus. Suomen siviilipalvelusmiesliitto ry., Jyväskylä.

Tolstoi, Leo:
Mihin uskon. Teoksessa Väänänen, Jouko (toim.) 1985: Pasifistinen vakaumus. Suomen siviilipalvelusmiesliitto ry., Jyväskylä.

Tuomikoski, Juha
1989: Aseistakieltäytyjän maailma. Aseistakieltäytyjäliitto, Helsinki.

Ylikangas, Heikki
1993: Tie Tampereelle. WSOY, Porvoo.

Yle: Kansallinen äänigalleria. http://194.252.88.3/radioarkistoweb.nsf/sivut/etusivu (2002).

Wink, Walter: Christian Nonviolence -essee osoitteessa http://www.zcommunications.org/christian-nonviolence-by-walter-wink

Kirjoitettu syksyllä 2002. Muokattu viimeksi 25.1.2013.

13 Responses to Arndt Pekurinen

  1. 03/08:n aseistakieltäytyjä says:

    se legendaarinen pekkarinen-näytelmä!
    kiitos timo.

  2. Anonymous says:

    (voimasana) kun olin ite influenssa-saikulla just kun olis ollu Pekurisesta luento! Olisi kyl toivonu et ko. luennon olis saanu kuunnella. Mä en muutes nukkunu yhdelläkään luennolla!

    Terv. Sivari erästä 4/06

  3. Tipi says:

    Arndt Pekurinen oli niitä harvoja sotasankareita, mitä maailma on päällään kantanut.

  4. E-To says:

    2/08 ja hienoa oli!

  5. 1/08 says:

    Todella mielenkiintoinen ja aiheellinen esitys.

  6. Urski 02/08 says:

    Ai että nautin tästä luennosta vuoden 2008 kakkoserässä, harmi kun en päässyt itse mukaan toteuttamaan mokomaa.

    Yksi koulutusjakson mieleenpainuvimpia juttuja oli tämä.

    Kiitän!

  7. Tuomas says:

    Täydennyspalvelus 30.3.-3.4.09

    Justiinsa tuli koettua tämä, vaikuttava esitys!

  8. J says:

    Sama homma. Perse nousi penkistä pari senttiä alussa kun takanani istunut Pekurinen pisti haisemaan. Hienoa, kiitos!

  9. Ari says:

    Hyvä ja vaikuttava näytelmä. Kiitos kaikille esiintyjille!

  10. Kalle says:

    Täydennyspalveluksessa 16.3.09 – 20.3.09, ja silloin tuli nähtyä tuo näytelmä. Se oli itse asiassa todella mielenkiintoinen. Arndt Pekurinen on kuitenkin suurelle yleisölle aika tuntematon. Historian kirjoista voi lukea, mutta esim. koulun historian tunneilla ei Pekurisesta paljoa puhuta, jos edes mainitaan. Tai ei ainakaan 80- ja 90-luvuilla puhuttu, jolloin itse kävin koulua. Sun luennot oli muutenkin ihan mielenkiintoisia, kuten muukin koulutus. Viikko hurahti itse asiassa aika nopeasti.

    Kiitokset siitä ja hyvää jatkoa!

    Kalle
    Täydennyspalvelusmies 16.3. – 20.3. /-09
    se “extrovertti” tyyppi

  11. Näyttelijä says:

    Tämä näytelmä on kyllä ollut mielessä siitä asti kun tuolla samaisella lavalla tuli seisoskeltua ja huudeltua käskyjä ampua Pekurinen! Mahtava näytelmä Timo!

    I / 08

  12. Ilkka 14/06 says:

    Tätä näytelmää en unohda, vaikka kaiken muun sieltä (LKK)unohtaisinkin.

  13. Pingback: Loviisan rauhanfoorumi » Blog Archive » Hymyjä Maailma Kylässä -festareilta

Leave a Reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>