Podcast

Alla olevasta soittolistasta pääsee kuuntelemaan Timo Virtalan isännöimää Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmasarjaa. Suorana lähetykset ovat kuunneltavissa pääkaupunkiseudulla torstaiaamuisin klo 9.05 – 10.00 Radio Ravun taajuudella 92,2 MHz.

Ensimmäisissä jaksoissa kerrotaan, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Ensimmäisenä kertomuksena rohkeudesta on amerikkalainen yksin liikkeellä ollut vanhus, joka esti ryöstön rohkeudellaan, vilpittömyydellään ja rehellisyydellään. Jaksossa kerrotaan myös Mahatma Gandhista, joka arvosti rohkeutta niin korkealle, että piti jopa jalostamattoman voiman käyttöä parempana vaihtoehtona kuin alistumista. Puhutaan Tuntemattomasta kapinallisesta eli tankkimiehestä Taivaallisen rauhan aukiolla vuonna 1989, sekä puolalaispappi Maximilan Kolbesta, joka uhrasi henkensä Auschwichin keskitysleirillä.

Toinen jakso alkaa David Heartshoughin kokemuksella hänen osallistuessa Martin Luther King Jr:n johtamaan tummaihoisten ihmisoikeuskamppailuun Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Jaksossa käsitellään myös kansalaistottelemattomuutta Henry David Thoreaun, Stanley Milgramin, Jani Leinosen, Terho Pursiaisen, näkökulmista, analysoidaan Gandhin satyagraha käsitettä ja vertaillaan Michael Naglerin suosimaa periaatteellista ja Gene Sharpin taktista väkivallattomuutta, sekä kerrotaan Erica Chenowethin ja Maria Stephanin uranuurtavaan tutkimuskeen, jonka mukaan väkivallattomat vallankumoukset ovat viimeisen sadan vuoden aikana olleet lähes kaksi kertaa tehokkaampia kuin väkivaltaiset.

Kolmannessa jaksossa listataan väkivallattomia vallankumouksia ja pysähdytään erityisesti Portugalin vuoden 1974 neilikkavallankumouksen, Itä-Euroopan vuoden 1989 vallankumousten, Etelä-Afrikan apartheiden päättymisen ja Serbian, Georgian, Ukrainan ja Kirgistanin värivallankumousten kohdalla. Jaksossa aletaan myös puhua Intian väkivallattomasta itsenästymiskampanjasta.

Neljännessä jaksossa on aiheena metsiensuojelu, vieraana Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander. Keskustelun aiheena mm. Ilveskallion suojelualue Lapinjärvellä, valtion metsäntutkimus, kirjanpainajatoukat, avohakkuut ja jatkuvan kasvatuksen menetelmä.

Viidennessä jaksossa palataan väkivallattomuuden pariin. Käydään läpi Gandhi elämää, Yhdysvaltain itsenäistymisprosessia ja kerrotaan pataanista nimeltä Abdul Kahffar Khan, joka kokosi 1920-luvulla yli 100 000 miehen ja naisen väkivallattomuusarmeijan levittämään valistusta ja taistelemaan brittivalloittajia vastaan. Jaksossa kerrotaan myös väkivallattomista keinoista toisen maailmansodan aikana, mm. Rosenstrassen tapauksesta ja Tanskan siviilivastarinnasta natsimiehityksen alla. Lopuksi puhutaan vielä Tsekkoslovakian noin kahdeksan kuukautta kestäneestä kansalaistottelemattomuuskampanjasta Varsovan liiton hyökättyä maahan elokuussa 1968.

Kuudes jakso alkaa tosikertomuksella ensimmäisen maailmansodan ensimmäisestä joulusta, jolloin saksalaiset, brittiläiset ja ranskalaiset sotilaat julisivat omatoimisen aselevon ja tapasivat toisiaan rintamalinjojen yli. Käsittelyssä myös suomalainen oikeustaistelija, aseistakieltäytyjä ja jatkosodassa teloitettu pasifisti Arndt Pekurinen, jonka vapauttamista vankilasta 1930-luvulla vaati mm. Albert Einstein. Lisäksi puhutaan mm. väkivallattomasta vuorovaikutuksesta ja restoratiivisesta oikeudesta.

Seitsemännessä jaksossa haastateltavana toimistoupseeri Arto Kujala. Mitä mieltä ammattisotilas on väkivallattomista vallankumouksista, siviilivastarinnasta tai kansalaisaktivismista? Entä Lari Malmbergin kirjoituksesta, jossa pohdittiin aseettoman vastarinnan realistisuutta?

Kahdeksannessa jaksossa (26.2.2015) käsiteltiin elämän tarkoitusta. Onko olemassa itseisarvo, jolle muut arvot ovat alisteisia, välinearvoja? Mitä on onnellisuus, miten sitä voi mitata ja miten se saavutetaan? Useiden uskontojen ja filosofioiden mukaan tulet onnelliseksi, jos pyrit tekemään muista onnellisia. Mitä tästä ajatteli Kierkegaard ja Tolstoi, entä ihmiset jotka ovat kuolinvuoteellaan? Onko onnellisuus kiinni olosuhteista vai asenteesta? Keskustellaan myös rakkauden, vapauden ja terveyden merkityksestä.

Väkivallattomuuteen liittyviä linkkivinkkejä:

Tässä joitakin kirjoja, sivustoja ja elokuvia, joiden kautta löytää lisätietoja väkivallattomuudesta. Luettelo ei ole millään muotoa täydellinen, googlaamalla löytyy lisää, mutta tässä joitakin minulle tärkeimpiä.

Yksi alan klassikoista on Gene Sharpin teos From Dictatorship to Democracy. Sen on mahdollista ladata ilmaiseksi netistä pdf-muodossa. Sharpin perustaman Albert Einstein Instituten kotisivut löytyvät täältä. Hänen vuonna 2003 kirjoittama There Are Realistic Alternatives löytyy suomennettuna Into-kustantamon kustantamana nimellä Väkivallattomuus, ja se on kuunneltavissa myös äänikirjana:

Michael Naglerin kirjat The Search for a Nonviolent Future ja Nonviolence Handbook, ovat eräitä periaatteellisen väkivallattomuuden tärkeimpiä teoksia, joiden sisällöstä saa hyvän kuvan katselemalla hänen luentosarjansa Theory and Practice of Nonviolence:

Naglerin perustama Metta Center for Nonviolence on ehdoton suosikkijärjestöni alalta. Täältä löytyy radioklippejä, aikakausilehti, tiekartta, videoklippejä ja lukuisia artikkeleita:

Roadmap

A Force More Powerful -sivustolta voi tilata samannimisen kirjan sekä löytää useita dokumenttielokuvia, pelejä ja linkkivinkkejä väkivallattomuuteen:

AForceMorePowerful

Recovering

Kannattaa tutustua myös Maciej Bartkowskin kotisivuihin ja hänen kirjaansa nimeltä Recovering Nonveolent History. Alla vielä Bartkowskin luento nimeltä Civil Resistance in Liberation Struggles:

Mark Kurlanskyn kirja Nonviolence – The History of a Dangerous Idea on myös hyvä.

Vuonna 1982 valmistunut, Richard Attenboroughin ohjaama Gandhi-elokuva, joka sai aikoinaan kaikkiaan kahdeksan Oscar-palkintoa, muun muassa parhaasta elokuvasta ja parhaasta ohjauksesta. Elokuvasta on runsaasti klippejä YouTubessa, ja ne toimivat mitä parhainpana opetusmateriaalina väkivallattomuudesta. Tässä traileri:

Global Nonviolent Action Databaseen on kerätty ja analysoitu tietoa yli 800 väkivallattomata kampanjasta eri puolilta maailmaa, useiden vuosisatojen ajalta.

Professori Erica Chenowethin Ted-luento (alla) ja hänen Rationalinsurgent-bloginsa.

Nonviolence United -järjestö ylläpitää väkivallattomuudesta kertovaa englanninkielistä blogia.

Hyvä dokumenttielokuva on myös Orange Revolution, jossa kerrotaan Ukrainan kymmenen vuoden takaisista tapahtumista:

Myös näihin kannattaa tutustua: Arndt Pekurinen luentonäytelmä ja Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarja Loviisan Rauhanfoorumin sivuilla.

4 comments on “Podcast

  1. Pingback: Loviisan seudun vihreät ry, De gröna i Lovisanejden rf | Helmimarkkinat Loviisan torilla tiistaina

  2. Ali Puseeri

    Mitä “Toimistoupseeri” tekee?
    Komentaa paperiliittimet ojennukseen?
    Johtaa rynnäkköä kerrosprintterille?
    Jotain muuta, mitä?

  3. Timo Virtala

    Tämmöisen tittelin hän itselleen antoi, kun kysyin ennen haastattelua. Wikisanakirjan mukaan toimistoupseeri on esikunnassa palveleva, pääasiassa kirjalliseen työskentelyyn keskittynyt sotilaspäällystöön kuuluva henkilö.

  4. Pingback: Kertomuksia rohkeudesta | Loviisan Rauhanfoorumi 6.-9.8.2015

Leave a reply