Suomessa päivä on jo kääntynyt torstain puolelle, joten tämä Valokuvatorstain viime viikon teema “Sunday Smile” tulee auttamattoman myöhässä, mutta liitän sen tänne siitä huolimatta.

Lisäksi jatkan jo aloittamallani kuvateemalla, Yhdysvaltain luonto.

Vuonna 1872 Yhdysvaltoihin perustettiin maailman ensimmäinen luonnonpuisto Yellowstoneen. Se sijaitsee suurimmaksi osaksi Wyomingissa, mutta myös Idahossa ja Montanassa, ja kattaa lähes 9 000 neliökilometrin alueen. Tänä päivänä luonnonpuiostoja on eri puolilla maata 58, ja luonnontilassa olevia tai osavaltioiden hoitamia metsiä on satoja. Yhteensä osavaltiot omistavat 29% maan pinta-alasta. Kaliforniassa sijaitsee maailman korkeimmat, massiivisimmat ja vanhimmat metsät.

Alla olevat kuvat ovat Hot Springsin alueelta, joka ei kuulu mihinkään kaupunkiin eika kuntaan (tällaisia alueita ei Suomessa taida olla), Bath Countyn piirikunnasta, Virginian osavaltiosta. Vietimme alueella neljä päivää Sallyn vanhempien kesäasunnolla. Kyseessä on Virginian ainoa liikennevaloton piirikunta.

Rhinebeck, New York

Sallyn lähdettyä tanssikurssille jäin lapseni kanssa teltalle. Oliverin kitinä esti tavaroiden purkamisen, joten lähdimme kävelylle metsään. Näimme oravia, metsämurmeleita ja oranssin sisiliskon. Kani pomppi polkua pitkin ohitsemme parin metrin etäisyydeltä.

Puron solina sai Oliverin nukahtamaan. Jatkoin syvemmälle metsään nukkuva lapsi sylissäni. Valkohäntäpeura katseli menoamme aikansa, ennen kuin säntäsi juoksuun oksat paukkuen ja lehdet rapisten.

Hämärän laskeudutta etäältä pilkahti kirkas valo. Pian toinen, ja sitten kolmas, nyt paljon lähempänä. Pian valokärpäsiä oli kaikkialla, ja metsä välkkyi kuin lumottuna.

Seuraavana päivänä Oliver näki sammakon ja kävi elämänsä ensimmäistä kertaa uimassa.

Luonto ei ole ensimmäinen asia joka tulee mieleen tätä maata ajatellessa. Suomalaisten käsitykset Yhdysvalloista ovat kuitenkin suhteellisen realistisia verrattuna burmalaisten käsityksiin Suomesta, ainakin mitä tulee ystäväni Timothyn kommenttiin ajaessamme pari viikkoa sitten Liljendalin kuvankauniiden metsien läpi: “En tiennyt että Suomessa on metsiä.”

Kyseessä oli hänen ensimmäinen matkansa länsimaahan. Hän kertoi luulleensa, että kehitys tarkoittaa samaa kuin talojen ja teiden rakentaminen, ja että kehittyneissä maissa ei ole jäljellä lainkaan metsiä. Parhaillaan hänen kotimaansa “kehittyy” kovaa vauhtia hakkaamalla metsiä luonnon monimuotoisuudesta piittaamatta ja myymällä puuta Kiinaan, Thaimaaseen ja Indonesiaan.

Tässä vielä loput Rauhanfoorumin tämänhetkisestä ohjelmasta. Teemoina on tänä vuonna siis Darfur, Burma ja globaali etiikka:

Ma 4.8.2008
Klo 11: Tiedotustilaisuus sekä Pyhän lähteillä -näyttelyn avajaiset Loviisan kirjastossa. TT Pauli Annala esittelee näyttelyn.

Ke 6.8
Ko 18-21: Aika ja energia -keskustelu- ja musiikkitilaisuus ravintola Saltbodanissa Laivasillalla. Puhumassa mm. hiroshimalainen kuvataiteilija Rieko Seto.
Klo 21: Yhteislaulua Laivasillalla Markus Virtalan ja Staffan Malmströmin johdolla
Klo 22: Kynttiläkulkue uimarannalle, rauhanlyhtyjen lasku

To 7.8
Klo 9-12: Rauhanlettuja ja performanssia Loviisan torilla
Klo 14-15: Siskot, Veljet - tanssi- ja musiikkiesitys Palvelutalo Esplanadissa
Klo 16: Keskustelua Burman tilanteesta, haastateltavana burmalaistaustainen helsinkiläisopiskelija Ko Ko Thett, Cafe Owen’issa, Kauppakeskus Galleriassa (in English)

Pe 8.8
Klo 15: Pyhän lähteillä -näyttely siirtyy Loviisan kirjastosta Palvelutalo Esplanadiin

La 9.8
Klo 9-11.30: Rauhanlettujen paistoa ja Amici-yhtyeen musisointia Loviisan torilla
Klo 11.30-12: Rauhanlettujen paisto jatkuu, Haapsalun lapsikuoro esiintyy Loviisan torilla
Klo 12-14: Rauhanfoorumin neuvottelukunta kokoontuu
Klo 14-16: Seminaari: Darfur ja Globaali etiikka. Puhujina kansanedustaja Pekka Haavisto, Kirkon ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen sekä Sudanin konfliktin ratkaisumalleista väitöskirjaa Helsingin yliopistossa tekevä Kuel Jok. Palvelutalo Esplanadissa, Kuningattarenkatu 7
Klo 18: Kirkkokonsertti: Haapsalun lapsikuoro sekä Markus Virtala ja Laura Taimisto esiintyvät
Klo 20: Gambialais-senegalilainen yhtye soittaa roots-musiikkia Laivasillalla

Su 10.8
Klo 10: Rauhanmessu Loviisan kirkossa, saarnaajana Tiit Salumäe, liturgina kirkkoherra Veli-Matti Hynninen ja kuorona Lähde-kuoro Huopalahden seurakunnasta Matti Turusen johdolla. Messun jälkeen kirkkokahvit ja mahdollisuus tutustua Pyhän lähteillä -näyttelyyn Palvelutalo Esplanadissa.
Klo 13-20: Sivarifoorumi -ulkoilmakonsertti Lapinjärven koulutuskeskuksessa. Esiintyjinä mm. Pelle Miljoona. Vapaa pääsy.

Vielä tarvitaan lisää puhujia Aika ja energia tilaisuuteen, ajattelin kysyä filosofi Pekka Himasta kertomaan ajatuksiaan ajasta, katsotaan pääseekö näin lyhyellä varoitusajalla. Tarkoitus olisi myös löytää yksi puhuja lisää lauantain seminaariin, mieluiten puolustusvoimilta ja mieluiten nainen. Vaikea yhtälö. Ja esiintyjiä kaivataan myös Sivarifoorumi -festareille.

Pelle Miljoona on varmistanut tulemisensa Lapinjärven koulutuskeskuksen ja Loviisan rauhanfoorumin järjestämään Suureen sivarifoorumiin su 10.8.2008 Lapinjärven koulutuskeskuksella.

Suuren sivarifoorumin idea on koota yhteen uudet, vanhat, nykyiset ja tulevat sivarit ja ystävät. Luvassa on hyvää musiikkia, ruokaa, rauhanjärjestöinfoa ja festaritunnelmaa. Tule nauttimaan kesästä, muistelemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevia!

Paikalle toivotaan saapuvaksi myös erän 2006/13 Dess-kokoonpano, joka sävelsi, sovitti ja esitti silloisen siviilipalveluslain.

Toinen varmistanut esiintyjä on Loviisalainen punk-kokoonpano Snotty Fingers. Mikäli sinua kiinnostaa tuoda bändisi lavalle, ota yhteyttä.

Tilaisuus järjestetään klo 13 - 20. Vapaa pääsy. Paikkana siis sivarikeskus osoitteessa Latokartanontie 97, Lapinjärvi.

Paikalle kannattaa tulla Isnäsissä sijaitsevan Labbyn kartanon kautta, jossa järjestetään edellisenä päivänä Sahalla soi festari. En löydä heidän tämänvuotisia kotisivujaan, mutta viime vuonna tilaisuus näytti tältä.

Tässä mainio luennonalku ruotsalaiselta kirjailija Fredrik Häréniltä.

Mikäli ruotsisi on ruosteessa, tässä lyhennelmä:

Aluksi Härén kerto kysyneensä Lundin yliopiston taloustieteen opiskelijoilta, voisivatko he kertoa yhdenkin syyn, miksi kansainvälinen suuryritys - kuten amerikkalainen Volvo - työllistäisi heidät, eikä srilankalaisia opiskelijoita. Srilankalaisilla opiskelijoilla on käytössään samat tietokoneet kuin heillä, samat oppikirjat, sama koulutus, he hallitsevat paremmin englanninkielen ja ovat huomattavasti motivoituneempia… ja työskentelevät 18 Kruunulla (1,9 euroa) tunnissa.

Opiskelijat olivat vastanneet, että yllä mainituista samankaltaisuuksista huolimatta he osaavat enemmän kuin srilankalaiset.

Tästä innostuneena Fredrik Hären halusi testata Lundin opiskelijoiden yleissivistyksen kysymällä neljä yksinkertaista yleissivistävää kysymystä:

- Kuinka moni tietää Kiinan johtajan nimen?
- Kuinka moni tietää Intian johtajan nimen?
- Kuinka moni tietää sekä Kiinan että Intian johtajan nimen?

Kunskapdagar -luennolla yksi kuulija osasi nimetä kahden maailman suurimman valtion johtajan nimen, Kiinan presidentti Hu Jintao‘n ja Intian pääministerin Manmohan Singh‘in.

Tässä vaiheessa testiä Lundin opiskelijat olivat valittaneet olevansa ekonomeja, eivätkä valtiotieteilijöitä, joten Härén pohjusti neljättä kysymystään esittelemällä heille kaksi Kiinalaista yritystä.

Huawei on Kiinan suurin ja maailman kolmanneksi suurin telekommunikaatiotuotteiden tuottaja.

Lenovo puolestaan on Kiinan suurin ja maailman kolmanneksi suurin tietokoneiden valmistaja (yhdysvaltalaisten Hewlett-Packard’in ja Dell’in jälkeen).

Mikä tulee olemaan Kiinan seuraava kansainvälinen läpimurtotuotemerkki, oli Fredrikin neljäs kysymys. Kävi ilmi, ettei kukaan tämän luennon kuulijoista uskaltanut lähteä arvaamaan, eikä kukaan osannut myöskään nimetä yli päätään kiinalaisia tai intialaisia tuotemerkkejä.

Kuva: W.

Fredrik Härén jatkaa yleisönsä piinaamista kysymällä, minkä niminen mahtaa olla tämä koripalloilija, jonka yhdysvaltalaislehti Forbes nimesi maailman vaikuvusvaltaisimmaksi urheilijaksi.

Hän on Yao Ming, yksi NBA:n parhaista koripalloilijoista. Hänen pelejään seuraa Kiinassa yli 300 miljoonaa ihmistä, siis enemmän kuin Yhdysvalloissa on asukkaita.

Härénin viesti on selkeä: “Aasialaiset koulutetut ihmiset tuntevat aasialaiset poliitikot, mutta myös länsimaiset poliitikot. He tuntevat Linovon ja Applen, he tuntevat Yao Mingin ja Tiger Woods’in, he tietävät jopa sen että Tiger Woods on ruotsalaisen kanssa naimisissa. He tuntevat kummatkin kulttuurit, mutta me länsimaalaiset osaamme vain toisen.”

Härén kertoi kuinka hänet kutsuttiin hiljattain Sri Lankassa autokaraokeen, jona aikana paljastui, että paikalliset osasivat enemmän hittejä Fredrikin kulttuurista kuin Fredrik itse. Tämä johdatti Fredrikin kysymään yleisöltään, osaisiko kukaan nimetä (ei siis laulaa eikä nimetä laulajaa, vain nimetä vain nimetä) yhtäkään aasialaista hittiä, miltä tahansa vuodelta, miltä tahansa musiikkigenreltä, keneltä tahansa esittäjältä. Eipä osannut.

Sitten luennoitsija palasi alkuperäiseen kysymykseensä: kaksi hiljattain valmistunutta ekonomia, joilla sama koulutus ja samat tietokoneet, mutta toinen osaa paremmin englantia, on motivoituneempi, tuntee päivän trendit ja tulee maksamaan työllistäjälle 10-20 kertaa vähemmän kuin hänen pohjoismainen kilpailijansa. Kumman yritys mahtaa valita kehittämään uusinta kännykkää?

Ericssonin työpaikat Ruotsissa ovat vähentyneet viime vuosina 60 000:sta 30 000:een. Kuinka moni uskoo Ericssonin työllistävän taas tulevaisuudessa 60 000 henkilöä?

Pohjoismainen usko tulevaan menestykseensä lepää illuusion varassa. “Ruotsi on yhä maa, joka uskoo voivansa kilpailla tiedolla. Kehoitamme lapsiamme valitsemaan koulussa matemaattisia aineita, opiskelemaan teknisessä korkeakoulussa ja hakeutumaan töihin Ericssonille, ikään kuinmitään ei olisi tapahtunut. Luulemme tietävämme enemmän kuin “he”. Me emme tiedä enemmän kuin he. He tietävät ja osaavat enemmän kuin me.”

Suurena syyllisenä tähän, antaa Fredrik Härén ymmärtää, on länsimainen media, joka uutisoi enemmän Yhdysvaltojen tulevista vaaleista, kun niihin on aikaa vielä puolitoista vuotta, kun Intian meneillään olevista.

Intian presidentti Pratibha Patil. Kuvalähde.

Valokuvatorstain aiheena on tällä viikolla sattuma. Oheinen kuva on otettu Venäjän Irkustkissa keväällä 2005.

Mitä muihin kuin kuvallisiin sattumiin tulee, niin mieleeni tulee eteläkorealaisen maailmanmatkaaja Lee Min Hongin tapaus.

Tutustuin häneen sattumalta Latvian Riikassa syksyllä 2003. Uudelleen tapasin hänet sattumalta paria viikkoa myöhemmin Puolan Krakovassa. Slovenian Ljubljanassa tapasin Lu Jia Jian, ja pari päivää myöhemmin törmäsin häneen sattumalta Hvarissa. Myöhemmin hän kirjoitti minulle sähköpostia ja kertoi tavanneensa sattumalta tuntemani miehen, Lee Min Hongin, kahteen kertaan kahdessa eri eurooppalaisessa kaupungissa.

Lee Min Ho

Mielestäni kyseessä oli kertomisen arvoinen sattuma: olin tavannut sattumalta miehen kahteen kertaan kahdessa eri kaupungissa, jonka jälkeen naisen sattumalta kahteen kertaan kahdessa eri kaupungissa, jonka jälkeen he olivat tavanneet toisensa sattumalta kahteen kertaan kahdessa eri kaupungissa.

Kertoessani tapauksesta Albaaniassa tapaamalleni Jimille, tunnisti hän heti Leen ja kertoi tavanneensa hänet sattumalta kolmeen kertaan kolmessa eri kaupungissa.

Kokonaisuudessaan tapaus on niin häkellyttävä, että minua aina hiukan hävettää sitä kertoessani, koska minusta tuntuu, ettei minua kuitenkaan kukaan usko.

Enpä muista milloin viimeksi olisi lehtiartikkelin lukeminen ollut niin vaikeaa kuin Aamulehden torstain pääkirjoitusta tavatessani. Kirjoitus oli otsikoitu “Halli hautaan ja itse autokauppaan”.

Halli tuo mieleen ensimmäisenä teollisuushallin, toisena kauppahallin ja kolmantena urheiluhallin. Neljäntenä tulee mieleeni harmaahylje, joka sekin on Suomen kielen perussanakirjan mukaan oikea assosiaatio. Minkään näistä hautaaminen (itse?) autokauppaan mennessä ei kuulosta kovin järkevältä.

Kirjoituksen alku ei ratkaissut käsittämätöntä otsikkoa, vaan toi uusia kysymyksiä:

Suomalaiset ovat tuskin sopeutuneet moraaliseen krapulaansa koiranpidosta, kun ympäristöpiirit jo jatkavat rumputultaan. Kotipihan halli on havaittu ympäristölle suuremmaksi riskiksi kuin henkilöauto. […] Samat tahot ovat nyt määrittäneet henkilöauton ideaalin vihreän iän. Kestävän kehityksen kannalta se on neljä vuotta.”

Seuraavaksi käsitellään Suomen autokannan keski-ikää (10,7 vuotta), jonka jälkeen kysytään, olisiko aika haudata koirat ja suunnata autokauppaan.

Halli on siis tällä kertaa koira, olkoon menneeksi.

Mutta vakavasti ottaen: mikä on tämä taho, joka on havainnut koiran olevan ympäristölle suurempi riski kuin henkilöauto, ja että auton ideaali vihreä ikä on kestävän kehityksen kannalta neljä vuotta? Millaiseen ja kenen tekemään tutkimukseen nämä arviot perustuvat?

Googlaamalla en kysymykseen saanut vastausta. Tietääkö kukaan?

Vaimoni Sally katsomassa syyskuun 11. päivän terroristihyökkäyksen tuhoja Ground Zeroa ympäröivän aidan takaa joulukuussa 2005.

He aiheuttavat pahuutta, he ovat siis pahoja, he ajattelivat. Tuhoamalla heidät tuhoamme pahuutta ja aiheutamme hyvyyttä.

He aiheuttavat pahuutta, he ovat siis pahoja, he ajattelivat. Tuhoamalla heidät tuhoamme pahuutta ja aiheutamme hyvyyttä.

Emme tiedä kuka tämän kierteen aloitti. Lieneekö ollut itse Saatana, paremman tekemisen puutteessa.

Mutta sen tiedämme, ettei se katkea ennen kuin oivallamme, että myös pahantekijöiden tuhoaminen on pahuutta.

Itä-Uudenmaan Paasikiviseuran ja Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnan järjestämä Kiinan suurlähettiläs Ma Keqing’in maanantainen loviisanvierailu sujui leppoisissa ja kohteliaissa merkeissä.

Ma Keqingin avauspuheenvuoro oli kattava, selkeä ja rohkea. Siinä käytiin läpi maanjäristyksen tilanne, tulevat kesäolympialaiset, Kiinan hurja taloskasvu, poliittinen muutos, Kiinan ulkopolitiikka ja suhteet Suomen valtion kanssa. Isännän pyynnöstä Kiinan afrikanpolitiikka käsiteltiin vielä erikseen.

Numeroina ilmaistuna Kiinan toukokuussa tapahtunut historian suurin luonnonkatastrofi on karua kuultavaa: ainakin 70 000 kuollutta ja yli viisi miljoonaa koditonta. Luonnonkatastrofi on kuitenkin saanut aikaiseksi jotain hyvääkin, huomautti Ma Keqing. Viranomaisten toiminta osoittautui nopeaksi ja tehokkaaksi, ihmisten solidaarisuus ja auttamishalukkuus niin Kiinassa kuin ulkomaillakin on osoitus ihmisen hyvyydestä.

Olympialaisten järjestäminen ensimmäistä kertaa kehitysmaassa on suurlähettilään mielestä hyväksi sekä Kiinalle että koko maailmalle. Metrolinjoja on laajennettu, lentokentän terminaali rakennettu uudelleen, ilmanlaadun ja ympäristön parantamiseksi on aloitettu satoja projekteja, mm. vanhoja autoja poistettu liikenteestä ja julkisen liikenteen kustannuksia on alennettu. Kansainvälisen kanssakäymisen lisääntymisen seuraukset tulevat olemaan kauaskantoisia Kiinan avautumista silmälläpitäen.

Kiinan hurjan talouskasvun suhteen suurlähettiläs muistutti, että sen historia juontaa juurensa 30 vuoden päähän. Siinä ajassa talosu on viisinkertaistunut ja kasvu näyttää yhä jatkuvan noin 10% vuosivauhdilla. Kasvu on nostanut yli 200 miljoonaa ihmistä köyhyysrajan yläpuolelle. Toisaalta kehitys on ollut hyvin epätasaista, etelärannikko ja kaupungit vaurastuvat mutta maaseutu köyhtyy, mikä tuo eteen suuria haasteita.

Ma Kequing puhui paljon kestävästä kehityksestä ja vakuutti Kiinan olevan mukana kansainvälisissä talkoissa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ennen siirtymistään Tiibet-kysymykseen hän pahoitteli, että poliittiset uudistukset ovat jääneet talouskasvun ja ihmisoikeusdebatin varjoon. Tiibet on kuulunut Kiinalle viimeiset 700 vuotta, valisti suurlähettiläs, mutta korosti kuitenkin alueen elinolosuhteiden hurjaa parantumista nimen omaan viimeisen 49 vuoden autonomisena aikana. Tuona aikana alueen lukutaitoprosentti on kohonnout viidestä 98%:iin.

Suurelta kuulostavan luvun todenperäisyyttä on vaikea tarkistaa, koska internetistä löytyvät lukutaitoprosenttitaulukot käsittelevät yleensä itsenäisiä valtioita. Ero ainoaan netistä löytämääni tilastoon on hurja: Brittiläisen avustusjäjestö Rokpa:n mukaan naisten lukutaitoprosentti on tiibetiläisillä alueilla 13 ja miesten 38.

Ma Kequing päätti Tiibet-katsauksen toteamalla, että Kiina on harjoittanut Tiibetissä oikeudenmukaista ja hyvin viisasta politiikkaa.

Afrikassa Kiina on vaalinut hyviä ulkopoliittisia suhteita jo viidenkymmenen vuoden ajan. Viime vuosina taloudellinen ulottuvuus on tullut vahvemmin esille. Ma Kequing puhui usein win-win -tilanteesta ja totesi myös Kiinan Afrikan -politiikan tähtäävän tähän, molemminpuoliseen hyötyyn ja siihen, että Afrikan valtiot saataisiin seisomaan omilla jaloillaan.

Kauppias Ürümqissa.

Ma Kequing piikitteli hienovaraisesti länsimaita korostamalla, ettei Kiina ei aseta poliittisia ehtoja kanssakäymiselleen. Kiina ei vaadi partnereitaan omaksumaan kiinalaisia arvoja.

Hän ei ymmärrä, miten Kiinaa voidaan syyttää Sudanin hallituksen ihmisoikeusloukkauksista ja nauratti yleisöä päivittelemällä, että heti kun Kiina aktivoituu Afrikassa, sen odotetaan ratkaisevan mantereen kaikki ongelmat. Hän jätti kuitenkin mainitsematta, että (mm. BBC:n artikkelin mukaan) Kiina ostaa suurimman osan Sudanin öljystä ja myy Sudanin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvälle hallitukselle aseita.

Yleisön ja lehdistön kysymykset olivat kohteliaita ja diplomaattisia. Internetsensuuria, kuolemantuomioita, alipalkattujen työläisten olosuhteita, Dala-laman mustamaalaamista, Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä, Falun Gong -lahkolaisten ja demokratia-aktivistien vankilatuomioita ei käsitelty, eikä kukaan pyytänyt tarkennusta hänen tulkintaansa Tiibetin historiasta.

Mieleen tuli Suomen Burma Foorumin puheenjohtajan Tapani Ojastin edellispäivän mietteet radiossa. Hänen mukaansa lännelle on tärkeää ihmisoikeudet, demokratia ja yksilönvapaudet, mutta idälle auktoriteetti, harmonia ja konsensus. Edelleen hän väitti, että itä ei suinkaan länsimaistu, vaan länsi itämaistuu.

Olisiko tämä yleisön varovaisuus nyt sitten ollut sitä, lännen itämaistumista: harmoniahakuisuutta ja ristiriitojen välttelyä.

Rikoin harmonian kysymällä, onko Kiina harkinnut aseiden myynnin lopettamista Sudanin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvälle hallitukselle. Ma Keqing vakuutti, ettei Kiina myy aseita sinne minne se on kiellettyä, vaan toimivat tässä asiassa kuten Britannia ja Yhdysvallat. Ensinmainittua väitettä epäilen, mutta en jälkimmäistä.

Kesä alkoi Kaunissaaresta. Lapset olivat iloisia, ystävät hyviä ja saari leppoisa, vehreä ja lämminhenkinen.

Saaren ainoa kylä on rakennettu sympaattisen tiiviiksi, ja autottomuuden ansiosta tiet ovat saaneet jäädä kapeiksi ja mutkikkaiksi, mikä luo kotoisaa tunnelmaa. Suuri osa taloista on rakennettu 1800-luvulla.

Wikipedian mukaan varhaisimmat merkinnät Kaunissaaren asutuksesta ovat 1560-luvulta, jolloin silloin saari kuului kirkolle. “Saaressa oli kolme kalastustilaa, jotka kuitenkin autioituivat 1500-luvun lopulla. Seuraavan kerran Kaunissaaressa oli asutusta vuodesta 1613 vuoteen 1617. Vuonna 1642 Kaunissaareen muutti perhe Virolahdelta, ja tästä lähtien saaressa on ollut jatkuvasti asutusta. Vain katovuosien ja sotien takia Kaunissaari on ollut hetkellisesti autiona.”

Asukasluku lähti kasvamaan nopeasti 1900-luvun alusta lähtien 1940-luvun lopulle. Ennen toista maailmansotaa Kaunissaaressa oli noin 150 asukasta ja vuonna 1950 heitä oli 241. 1960-luvulla asukasluku romahti – vuonna 1970 asukkaita oli vain 37. Nykyisin saarella asuu seitsemän ihmistä ympärivuotisesti, kesäisin kolmisensataa.

Minä tietysti rakastuin paikkaan heti ensi silmäyksellä, ja aloin pohtia, minkälaista siellä olisi asua. Minkälaisen kokoonpanon mahtaa nuo ympärivuotiset asukkaat muodostaa? Kaksi perhettä vai seitsemän veljestä? Tarviiko lukita ovia kun lähtee kalastamaan? Mitä tehdä jos jää ei kestä moottorikelkkaa, mutta veneelläkään ei enää pääse?

Mönkijän selässä istunut mies kertoi hiukan etelämpänä sijaitsevan, Venäjälle kuuluvan Suursaaren elämänmenosta. Elämä on siellä hyvin pitkälle omavaraista, niukkaa ja yksinkertaista. Ihmisillä ei ole veneitä, kanamunat syödään raakoina ja voi kirnutaan itse.

Mieleen tuli kylmän sodan aikainen arvio, että Suomen ja Neuvostoliiton rajalla sijaitsi tuolloin maailman jyrkin elintasokuilu. Kuvauksen perusteella tilanne on yhä sama, mutta enpä uskalla lähteä arvioimaan tietolähteen luotettavuutta.

Olimme majoittuneena saaren ensimmäiseen ja ainoaan, 1900-luvun ensimmäisinä vuosina rakennettuun kouluun, jonka pihasta oheinen kuva Aino Owen’ista. Suvivirttä siellä koulun päättäjäisten merkeissä laulettiin viimeksi vuonna 1965.