Tag: Satyagraha

Keskustelu väkivallattomuuden voimasta Loviisan kirjakahvilassa 18.9.2021

Keskustelu väkivallattomuuden voimasta Loviisan kirjakahvilassa 18.9.2021

Tämän linkin takaa pääsee katsomaan kirjailijahaastattelua, jonka teemana on kirjani Väkivallattomuuden voima – kertomuksia rohkeudesta. Haastattelijani Noora Lintukangas oli lukenut kirjan erinomaisen tarkasti ja hänellä oli paljon hyviä näkökulmia ja kysymyksiä kirjaan liittyen. Keskustelimme mm. väkivallattomuus-, pasifismi-, ahimsa- ja satyagraha -käsitteistä, väkivallttomuuden voiman potentiaalista, Afganistanin 

Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta Loviisan kirjakahvilan teemana la 18.9.2021

Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta Loviisan kirjakahvilan teemana la 18.9.2021

Loviisan kirjakahvilassa 18.9. klo 12.00, Paikkana Kino Marilyn, tilaisuus on suomenkielinen. Haastattelijana Noora Lintukangas. Tilaisuus striimataan ja on katsottavissa netissä jälkikäteen. Mutta kahvia ei striimillä voi ostaa, joten tervetuloa paikanpäälle!

Discussion on Gandhi & Nonviolence

Discussion on Gandhi & Nonviolence

Please join us today on our online discussion on Mahatma Gandhi and the Power of Nonviolence. I’ll provide the link on my Facebook-page before the event starts on Thu 17th Sept 2020 at 15.00 on Helsinki time. The lenght of the discussion is going to be approximately 45 to 60 minutes.

The Power of Nonviolence -workshop on 8th July

The Power of Nonviolence -workshop on 8th July

This workshop is open to anybody and free of charge. The evet will be taken place in https://meet.jit.si/ThePowerofNonviolence on Wed 8th July 2020 at 18.00-19.30 Helsinki time (EEST). Fb event info here. The main question for the workshop will be why nonviolence methods are more 

Kirjauutuus: Väkivallattomuudesta innostavasti ja selkeästi

Kirjauutuus: Väkivallattomuudesta innostavasti ja selkeästi

Tiedotusvälineille, vapaa julkaistavaksi Aktiivisuuden, arvokkuuden ja avoimuuden voimaKevään 2020 uutuuskirja Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta kertoo esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Kirja lähtee liikkeelle Greta Thunbergin tarinasta ja jatkaa väkivallattomuuden klassikoihin Gandhiin, Kingiin ja Mandelaan. Heistä edetään vuosisadan alun väkivallattomien kampanjoiden ja aseitta natseja 

The Power of Nonviolence – Stories of Bravery

The Power of Nonviolence – Stories of Bravery

For fifteen years I have been teaching nonviolence in The Center for Non-Military Cervice in Finland. Based on these lecturers I have written a book called The Power of Nonviolence – Stories of Bravery. It includes examples of the use of the power of nonviolence: from Mohandas Gandhi and Martin Luther King Jr to Greta Thunberg and many others. The book was published by Rosebud Books and Finnish Peace Commettee on April 2020.

The book is currently beeing translated into Russia. If you are interested in publishing it to English or in any other language, pleace contact, we would be very exited to cooperate. Here is a short intro to the book:

Väkivallattomuuden voima - kertomuksia rohkeudesta -kirjan kansi

The power of nonviolence has been used to topple dictators, to gain independence and to defend nations. It has been used successfully in civil activism and peacekeeping, and it has proven effective in finding solutions to conflicts both at the national and international level.

This book tells the reader what nonviolence is all about. These stories prove that when we face injustice, we have – in addition to violence and passivity – a third option.

The stories in this book have been chosen from different time periods and from around the world. The book begins by telling the story of Greta Thunberg and then turns to classic nonviolence struggles: the independence struggle of India, the civil rights movement in the United States, and the struggle to liberate South Africa from apartheid. 

One chapter is dedicated to civil disobedience, one to unarmed struggles against the Nazis, and another one to the revolutions of 1989. From the 21st century, there are stories of the Colour Revolutions, the arab awakening and unarmed peacekeeping.

These historical examples helps us to make nonviolence to an even greater force. It is a force that doesn’t work automatically. We need to know how to use it. That is why we should learn it in schools, study it in universities, and test it, both as individuals and as groups, so that we can develop it further, and make it even more powerful.

Contents

INTRODUCTION (including the story of Greta Thunberg & the #ClimateAction -movement)

I ICONS OF NONVIOLENCE

Mohandas Gandhi and the independence movement of India 1947
Martin Luther King Jr. and the U.S. Civil Rights Movement 1955–68
Nelson Mandela and the end of apartheid
Unknown Rebel in Beijing 1989

II HONEST CRIMINALS

Finnish Conscription Strike 1902–04
Christmas Truce 1914
Abdul Khaffar Khan’s unarmed army
Arndt Pekurinen and the birth of the Finnish conscientious objection law

III UNARMED AGAINST THE NAZIS

The Saint of Auschwitz
Norwegian teachers resistance during the Nazi occupation
Rosenstraße demonstration 1943
Sophie Scholl and White Rose Resistance

IV PEOPLE POWER

Civil resistance in Czechoslovakia 1968
People Power Revolution Philippines 1986
The Baltic Chain and the Singing Revolution 1987–91
Leipzig monday demonstrations and the fall of the Berlin Wall 1989
The interuption of Ceauşescu’s speech 1989

V NONVIOLENCE: MORE COMMON, MORE POWERFUL

Serbian Bulldozer Revolution 2000
Women’s Peace Campaign in Liberia 2003
Tunisian Jasmine Revolution 2011
Unarmed Civilian Peacekeeping

Author: Timo Virtala, +358 45 784 05574, timo.j.virtala@gmail.com

Publisher: Finnish Peace Committee, Anu Harju, +358 50 358 1441, anu.harju@rauhanpuolustajat.fi, www.rauhanpuolustajat.org

Picture: Markiyan Matsekh playing Chopin in Kiev, Ukraine 7th Dec 2013. Photo by Andrew Meakovsky, Oleg Matsekh and Marikiyan Matsekh. Read the story of the picture.

“Erittäin tärkeä kirja juuri tässä maailmantilanteessa”

“Erittäin tärkeä kirja juuri tässä maailmantilanteessa”

Tässä ensimmäinen varsinainen kirja-arvostelu. Rauhan Puolesta -lehdessä ollut juttu kun oli lähinnä puffi, ja Loviisan sanomissakaan ei kirjaa varsinaisesti arvosteltu, kerrottiin vain että tämmöinen kirja on ilmestynyt ja haastateltiin kirjailijaa. Paljon kehuja tässä on, nöyränä ja kiitollisena otan ne vastaan! Arvostelu on Goodreads.com -sivustolta, jossa 

Nyt ennakkomyynnissä!

Nyt ennakkomyynnissä!

Vuosikausia uurastamani kirja, Väkivallattomuuden voima – kertomuksia rohkeudesta, on vihdoin ennakkomyynnissä. Hinta on 15 e (tämä ennakkotilaajan etu on voimassa 3.4.2020 asti, jonka jälkeen normihinta 23 e).

Kirjaksi se kehittyi aikoinaan luennosta. Luentoidea puolestaan syntyi viiden kuukauden Intian matkani aikana keväällä 2003. Matkalukemisena minulla oli siellä Mohandas Gandhin oma elämäkerta nimeltä Kokemukseni totuuden kanssa.

Kotosuomeen palattuani aloin luennoida siviilipalveluskeskuksessa Gandhista, ahimsasta ja satyagrahasta. Pikku hiljaa otin Gandhin rinnalle yhdysvaltalaisen baptistipappi Martin Luther King Jr.:n ja Nelson Mandelan tarinat.

Vuonna 2009 luento oli laajentunut käsittelemään jo myös Albert Einsteiniä, Arndt Pekurista, kylmän sodan päättymistä ja Johan Galtungia. Luennon nimi oli tuolloin Eheyttävä konfliktinratkaisu.

Sarajevo ja sen ympäristö -kirjani ilmestyi vuonna 2013. Kahta vuotta myöhemmin, haastateltuani Teemu Matinpuroa podcastiin, sovimme kirjani julkaisemisesta. Seuraavan viiden vuoden aikana toimin muun muassa puolitoista vuotta päätoimisena opettajana. Mutta hitaasti ja varmasti tultiin kohti julkaisua, ja tässä sitä nyt ollaan.

Aseeton rauhanturvaaminen

Aseeton rauhanturvaaminen

”Kaunis ajatus, mutta faktaa on, että se voittaa jolla on isompi pyssy,” kuului ensimmäinen kommentti sosiaalisessa mediassa alettuani joitakin vuosia sitten markkinoida aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuuksia käsittelevää seminaaria. Vastasin hänelle listaamalla kymmeniä esimerkkejä menestyksekkäistä väkivallattomista kampanjoista eri vuosikymmeniltä ja eri puolilta maailmaa. Niissä aseeton tai heikommin 

Serbian puskutraktorivallankumous vuonna 2000

Serbian puskutraktorivallankumous vuonna 2000

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehden numerossa 1 / 2017. Kaikki Kertomuksia rohkeudesta -sarjan kirjoitukset tullaan julkaisemaan Like-kustantamon julkaisemassa samannimisessä kirjassa. Kesällä 1999 Belgradin Tasavalta-aukiolle jätettiin vanha öljytynnyri ja sen viereen baseball-maila. Öljytynnyrin kylkeen oli maalattu presidentti Slobodan Miloševićin kasvot ja teksti, että 

Baltian laulava vallankumous 1987-91, osa 2/2

Baltian laulava vallankumous 1987-91, osa 2/2

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puoelsta -lehden numerossa 6-2016.

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin kansainvälisessä politiikassa ja arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan kahdeksas osa.

Latvian uudelleenitsenäis­tymisessä keskeistä roolia näytteli Helsinki-­86-­ryhmä, jonka kolme työläistä oli perustanut satamakaupunki Liepajassa heinäkuussa 1986. Ryhmä oli Latvian ensimmäinen avoimesti kommunismin vastainen organi­saatio ja ylipäätään ensimmäinen avoimesti organisoitu oppositio koko Neuvostoliitossa. Ryhmän nimi viittaa yhtäältä ryhmän perustamisvuoteen ja toisaalta Helsingin vuoden 1975 ETY-konferenssiin, jonka loppuasiakirjassa Neuvostoliitto oli sitoutunut sanan­vapauden toteuttamiseen.

Yhdessä ensimmäisistä kampan­joistaan ryhmä testasi Mihail Gorbatšovini sitoutumista glasnostiin ja Helsinki­-asiakirjan sopimukseen julistamalla aikovansa muistaa vuoden 1941 joukkokyyditysten uhreja julkisesti. Ryhmän johtajat pidätettiin ennen muistopäivää, mutta ryhmän seitsemän muuta jäsentä toteuttivat tilaisuuden pääkaupunki Riiassa sijaitsevan Vapauden muistomerkin luona. Tapahtumaa oli seuraamassa yli tuhat ihmistä, jotka osallistuivat kukkienlaskuun ja estivät tiiviissä ympyrässä seisten poliisin pääsyn keskeyttämään seremoniaa.

Baltian ketju

Helsinki-86-ryhmän suurin saavutus oli ympäri Baltiaa levinneiden ”kalenterimielenosoitusten” aloittaminen. Nämä protestit nostivat esille tärkeitä päivämääriä maiden historiasta. Kalenterimielenosoitukset huipentuivat 23. elokuuta vuonna 1989, kun kello seitsemältä iltapäivällä noin kaksi miljoonaa ihmistä otti toisiaan kädestä kiinni ja muodosti ihmiskunnan historian pisimmän, yli 600 kilometriä pitkän ihmisketjun Tallinnasta Riian kautta Vilnaan.

Tuona päivänä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotov–Ribbentrop-sopimuksen ja sen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa Eurooppa jaettiin kahtia natsi-Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Toiseen maailmansotaan johtaneen lisäpöytäkirjan olemassaolo oli yksi niistä lukuisista historiallisista tapahtumista, joista keskusteleminen oli ollut Neuvostoliiton miehittämässä Baltiassa vakava rikos jo viidenkymmenen vuoden ajan.

Baltian ketjun tarkoituksena oli muistuttaa tästä historiallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, tuoda julki itsenäistymispyrkimys ja syventää Baltian maiden keskinäistä luottamusta ja solidaarisuutta. Ihmiset seisoivat paikallaan parikymmentä minuuttia. Samana päivänä julkistettiin maailmalle Viron, Latvian ja Liettuan yhteisvetoomus, jossa muistutettiin maiden halusta vapaasti päättää omista asioistaan.

Liettua julistautuu itsenäiseksi

Neuvostoliiton viranomaisten ensireaktio tapahtumiin oli siinä määrin tyly ja uhkaileva, että Baltian aktivistit lähettivät YK:n pääsihteerille kirjelmän, jossa he pyysivät kansainvälistä komissiota tarkkailemaan tilannetta. Yhdysvallat ja Länsi-Saksa vetosivat Neuvostoliittoon, että se ei käyttäisi väkivaltaa vaan antaisi reformien tapahtua rauhanomaisesti. NL:n sävy muuttuikin sovittelevammaksi, ja lopulta Neuvostoliitossakin myönnettiin lisäpöytäkirjan olemassaolo. Joulupäivänä 1989 se jo julistettiin juridisesti pätemättömäksi.

Edellä mainitusta huolimatta, ja vaikka Baltian ketju herättikin lännessä paljon huomiota ja sympatiaa, lännen tuki balteille oli tässä vaiheessa hyvin maltillista. Maailman huomio ja Yhdysvaltojen intressit olivat Saksojen yhdistymisessä, Neuvostoliiton joukkojen vetämisessä Visegrád-ryhmän maista eli Puolasta, Tšekkoslovakiasta ja Unkarista, ja Varsovan liiton hajoamisessa.

Kun Liettua uskaltautui 11.3.1990 julistautumaan ensimmäisenä Neuvostoliiton osavaltioista itsenäiseksi, Yhdysvaltain tuolloinen presidentti George H. W. Bush koki omien muistiinpanojensa mukaan, että ”Liettuan tilanne varjosti mitä hyvänsä ratkaisua Saksan kysymyksessä ja vaaransi kesäkuun huipputapaamisen”. Syyskuun 13. päivänä 1990 Neuvostoliitto ja Saksa allekirjoittivat sopimuksen hyvistä naapurisuhteista, kumppanuudesta ja yhteistyöstä. Sopimuksessa mainittiin, että Euroopan senhetkiset rajat ovat muuttumattomat.

Suomi tuki Viroa salaa

Virallinen Suomi oli samoilla linjoilla. Julkisuudessa Suomen valtio ei antanut Viron itsenäisyyspyrkimyksille poliittista tukea, vaan päinvastoin varoitti Viroa etenemästä liian nopeasti. Syy tälle linjaukselle oli ennen kaikkea Suomen turvallisuus, joka katsottiin turvattavan parhaiten pitämällä yllä hyviä suhteita Moskovaan. Toinen syy Suomen pidättyväiselle linjalle oli muuallakin lännessä tuttu ”gorbamania”. Gorbatšovista pidettiin, eikä hänen uudistuksiaan ja niiden jatkumista haluttu vaarantaa keikuttamalla venettä.

Samaan aikaan Suomen valtio tuki Viroa kulissien takana hyvinkin runsaskätisesti. Asiasta väitöskirjan tehneen historiantutkija Heikki Rausmaan mukaan Viro sai vuosina 1988–91 Suomelta apua oman valtionsa rakennustyöhön enemmän kuin mistään muualta. Suomesta annettiin koulutusta, asiantuntija-apua ja työharjoittelua hallintovirkamiehille, liike-elämän edustajille ja nuorille. Viroon lähetettiin materiaaliapua traktoreista konttorikoneisiin, matkustamista helpotettiin ja kulttuuriyhteistyötä tiivistettiin. Tuglas-seura Helsingissä toimi Viron epävirallisena edustustona. Seura avusti useita tuhansia virolaisia tarjoamalla ilmaista majoitusta sekä maksamalla matka-avustuksia ja päivärahoja, ja esimerkiksi Viron paikallishallinnon uudistusta tuettiin Suomen kunta- ja kaupunkiliiton kautta.

Rohkeat rekisteröityjät

Historiankirjoittajat toteavat usein ja aiheellisesti, että ongelmana historian tulkitsemisessa helposti on se, että tarkastelemme tapahtumia nykyhetken ahtaasta tarkasteluaukosta. Tietäessämme lopputuloksen – tässä tapauksessa Baltian maiden itsenäistymisen – meidän on helppo poimia historiasta ne askeleet, jotka johtivat kyseiseen lopputulokseen, ja nähdä tapahtumat pitkänä ja määrätietoisena prosessina. Meiltä jää helposti näkemättä, kuinka suuressa epävarmuudessa tuolloin valintoja tehneet ihmiset todella elivät.

Virolaisten alkaessa rekisteröidä ja rekisteröityä uuden hallintoelimen, kongressin, valintaa varten heidän käsityksensä siitä, mihin heidän aloittamansa prosessi tulee johtamaan, on täytynyt olla hyvin hämärä. Työ eteni aluksi hyvin hitaasti. Kansan suussa rekisteröintilippuja kutsuttiin menolipuiksi Siperiaan. Mutta mitä useampi rekisteröityi, sitä useampi tulkitsi tilanteen turvalliseksi, niin että vuoden 1990 alussa kutakuinkin jokainen Viron aikuisväestöstä oli rekisteröitynyt. Helmikuussa maalle äänestettiin kongressi, jolla oli kyllä arvovaltaa, mutta muun vallan kanssa oli vähän niin ja näin. Kongressilla ei ollut sen enempää rahaa, armeijaa, poliisia kuin Moskovan hyväksyntääkään.

Maaliskuussa oli vuorossa jo olemassa olevan hallintoelimen, korkeimman neuvoston, vaalit, jotka kansanrintama voitti. Se julisti Neuvostoliiton valtiovallan Virossa laittomaksi, otti käyttöön Viron tasavalta -nimityksen, vanhan valtionvaakunan, trikolorilipun ja kansallislaulun ja lopulta, nähdessään vanhoillisten vallankaappauksen tapahtuessa tilaisuutensa tulleen, julisti maansa itsenäiseksi 20.8.1991.

Neuvostoliiton hajoamisen syy vai seuraus?

Tapahtuiko tämä kaikki koska Neuvostoliitto hajosi, vai hajosiko Neuvostoliitto koska tämä kaikki tapahtui? Tuona aikana Suomen presidenttinä toiminut Mauno Koivisto vastaisi ensimmäiseen kysymykseen kyllä. Keväällä 2009 hän totesi Kouvola Sanomien haastattelussa, että ”Viro oli yksi niitä maita, jotka saivat itsenäisyytensä, kun Neuvostoliitto hajosi, eikä Virolla ollut siinä hajoamisessa mitään osuutta”.

Asiaa tutkinut Janis Kent Cakars on eri mieltä. Kirjoituksessaan ”Lessons from Latvia” hän huomauttaa, että Baltian maat saavuttivat itsenäistymisensä – mukaan lukien Neuvostoliiton tunnustamisen itsenäisyydelleen – kolmea kuukautta ennen Neuvostoliiton romahdusta. Kyse oli siis yhdestä Neuvostoliiton romahtamisen syistä eikä sen seurauksesta. Cakarsin mukaan Latvia – enkä näe mitään syytä miksi sama ei pätisi Viron kohdalla – saavutti vapautensa ”huomattavan sitkeällä ja taitavalla väkivallattomien taktiikoiden toimeenpanolla”.

Cakars ei kuitenkaan vedä mutkia suoriksi ja väitä, että baltit voittivat itsenäisyyden ja tuhosivat Neuvostoliiton vain lauluja laulamalla. Syyt näin massiiviseen poliittiseen järistykseen ovat paljon monimutkaisemmat. Mutta yhtä lailla yksinkertaistava on väite, että Neuvostoliitto vain hajosi omaan mahdottomuuteensa. Neuvostojärjestelmällä oli syviä poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, mutta siitä huolimatta: hallitukset eivät vain tuhoudu. ”Jokaisen hallituksen ensimmäinen tehtävä on pysyä vallassa, ja Neuvostoliiton johdolla oli yhä tähän huomattavat resurssit”, toteaa Cakars.

Baltit olivat aktiivisia ja rohkeita ja heillä riitti mielikuvitusta. Vuosina 1987–91 Baltiassa järjestettiin teatraalisia hautajaisia Leninille ja kommunismille, kieltäydyttiin asevelvollisuuden suorittamisesta, perustettiin historiaseuroja, järjestettiin salaisia keittiösessioita, kirjoitettiin ja julkaistiin neuvostojärjestelmää kritisoivia lehtikirjoituksia, lähetettiin kirjeitä Moskovan päättäjille, nostettiin kiellettyjä lippuja salkoihin, vietettiin kansallispäivää ja, ennen kaikkea, järjestettiin kymmenien, toisinaan satojen tuhansien ihmisten laulutapahtumia ja mielenosoituksia. Neuvostoliitto ei hajonnut omaan tehottomuuteensa, huomauttaa Cakars, vaan sen hajottivat ne ihmiset, jotka halusivat sen hajottaa.

Timo Virtala

Kuva: Kusurija / Wikipedia CC BY-SA 3.0

Lähteet:

Alenius, Kari
: Viron, Latvian ja Liettuan historia. Atena Kustannus Oy 2000.

Arujärv, Evi
: The Estonian Song Festival: A Chameleon Strategy.
http://www.estinst.ee/publications/estonianculture/I_MMIV/arujarv.html

Cakars, Janis Kent: Lessons from Latvia. Nonviolent Activist – The Magazine of the War Resisters League. March-April 2002.

Rausmaa, Heikki: Suomen tuki Viron itsenäistymiselle 1988–1991: ei sanoin, vaan teoin. Esitelmä.
http://lastukirjastot.fi/111720/fi/events/suomen-tuki-viron-itsenaistymiselle-1988-1991-ei-sanoin-vaan-teoin

Savisaar, Edgar: Viron vaaran vuodet. Tammi 2005.

Smidchens, Guntis: The Power of Song: Nonviolent National Culture in the Baltic Singing Revolution. University of Washington Press 2014.

Zetterberg, Seppo
: Viron historia. SKS 2007.

Baltian laulava vallankumous 1987-91, osa 1/2

Baltian laulava vallankumous 1987-91, osa 1/2

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä 5/2016 ja tullaan julkaisemaan ensi vuonna ilmestyvässä, Liken kustantamassa Kertomuksia Rohkeudesta -kirjassa. Mikäli haluamme laittaa viime vuosisadan väkivallattomat kampanjat tärkeysjärjestykseen, vuoden 1989 vallankumoukset, eli Itä-Euroopan siirtyminen monipuoluejärjestelmään vuosina 1989-1991 ja Neuvostoliiton hajoaminen jouluna 1991, ansaitsevat ehdottomasti paikkansa 

Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike 1955-68

Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike 1955-68

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä 1-2016. Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu niin pieniä kuin suuriakin poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa 

Mahdoton ryöstettävä

Mahdoton ryöstettävä

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puoelsta -lehdessä 6/2015.

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu niin pieniä kuin suuriakin poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa kuin arkipäiväisissä kanssakäymisessäkin.Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Sarjassa käydään läpi esimerkkejä tapauksista, jossa epäkohtiin ollaan puututtu rohkeasti ja aktiivisesti, mutta ilman väkivaltaa ja toista osapuolta nöyryyttämättä.

Yksi parhaiten väkivallattomuuden voimaa kuvaavia tarinoita on kertomus iäkkäästä naisesta, joka osoittautui mahdottomaksi ryöstettäväksi. Michael N. Naglerilla, Berkeleyn yliopiston emeritusprofessori ja Metta Center for Nonviolence -järjestön perustajalla on tapana kertoa tämä tarina luennoillaan. Iäkäs nainen oli ajanut yksin autolla syrjäisellä seudulla Yhdysvalloissa. Nuori mies oli pysäyttänyt auton ja vaatinut naista luovuttamaan rahansa. Vanhus oli katsonut aseella uhannutta miestä silmiin ja sanonut: ”Jeesus on tässä autossa minun kanssani. Jos ammut minut, pääsen taivaaseen. Mutta sinä joudut helvettiin.” Ryöstäjä oli hämmentynyt, laskenut aseensa ja lähtenyt kävelemään poispäin. Vanhus ei ollut kuitenkaan luovuttanut, vaan pyysi vielä ryöstäjää tulemaan takaisin. Ryöstäjä oli totellut, ja aikansa juteltuaan ja mieheen tutustuttuaan vanhus oli antanut kaikki autosta löytämänsä rahat, joitakin kymmeniä dollareita, ryöstäjälle.

Mitä todennäköisimmin tarinan vanhus ei ollut tutustunut väkivallattomuuden teorioihin ja historiallisiin esimerkkeihin sen käytöstä, mutta onnistui silti toteuttamaan väkivallattomuuden perusperiaatteita kohta kohdalta. Ensinnäkin hän oli rohkea. Intialainen vapaustaistelija Mohandas Gandhi (1869-1948), joka paremmin Mahatma Gandhina tunnetaan, arvosti rohkeutta niin korkealle, että piti jopa väkivaltaa parempana ratkaisuna kuin pelkuruutta, antautumista ja periksi antamista.

Tämä kävi ilmi useista kohtaa hänen elämäänsä ja kirjoituksiaan. Kun Gandhia oli esimerkiksi yritetty puukottaa Etelä-Afrikassa vuonna 1908, hänen aikuinen poikansa oli jälkeenpäin kysynyt, miten hänen olisi pitänyt toimia, jos hän olisi ollut tilanteessa paikalla. Poika sanoi ymmärtävänsä isänsä teorian, ettei pidä lyödä takaisin eikä alistua väkivallalla uhkaavan tahtoon, mutta tunnusti samalla että hän tuskin pystyisi kävelemään puukottajan ja puukotettavan väliin tappelematta vastaan aktiivisesti. Gandhi vastaus oli yksiselitteinen: ”Jos et voisi suojella minua kohdistamalla vaaran itseesi, sinun olisi epäilemättä puolustettava minua hyökkäämällä miehen kimppuun. On aina parempi käyttää jalostamatonta voimaa, kuin osoittaa pelkuruutta.”

Toinen, omalla tavallaan vielä rajumpi esimerkki, liittyy nöyryyttämättömyyden periaatteeseen, ja on ajalta vuosikymmeniä kyseistä puukotustapausta myöhemmin. Tässä vaiheessa Gandhi oli jo maailmanlaajuisestikin tunnettu väkivallattomuuden puolestapuhuja. Eräs hänen toimittamansa lehden lukijoista kirjoitti hänelle kirjeen, jossa kuvaili tulleensa lyödyksi päin kasvoja julkisella paikalla. Kirjeessään mies kuvaili tunteneensa itsensä nöyryytetyksi, mutta pystyneensä hammasta purren olemaan lyömättä takaisin. Kirjeen sävystä päätellen hän odotti Gandhilta kehuja, mutta saikin kritiikkiä: Gandhi vastasi, että miehen olisi pitänyt lyödä takaisin.

Miten on mahdollista, että Gandhi, pasifismin ja väkivallattomuuden ikoni, kehottaa toisen posken kääntämisen sijaan lyömään takaisin? Syynä on kirjeen kohta, jossa mies kertoi tulleensa nöyryytetyksi. Gandhin mukaan nöyryyttämättömyyden prinsiippi – eli ei pidä nöyryyttää muita mutta ei myöskään tulla itse nöyryytetyksi – on väkivallattomuudessa erittäin keskeistä. Se, että kirjeen kirjoittaja kertoi tunteneensa itsensä nöyryytetyksi todistaa, ettei hän ollut ymmärtänyt väkivallattomuudesta edes alkeita. Kaiken lähtökohta on itsekunnioitus, se, että kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa itseään. Vain sitä kautta oppii aidosti kunnioittamaan, arvostamaan ja rakastamaan muita – lähimmäisiä, tuntemattomia, ja lopulta jopa niin sanottuja vihollisia.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Gandhi ei kehottanut lyömään takaisin noin yleensä, vaan hän halusi korostaa rohkeuden, aktiivisuuden ja itsekunnioituksen merkitystä. Hänen viestinsä oli, että meidän tulee opiskella, harjoitella, käyttää ja kehittää väkivallattomia metodeja aina kuin mahdollista, mutta jos emme osaa, pysty tai uskalla turvautua väkivallattomiin metodeihin, väkivaltakin on parempi ratkaisu kuin alistuminen, nöyrtyminen tai passiivisuus. Gandhin mukaan ”Vastustajamme on pelko. Me luulemme että se on viha, mutta se on pelko.”

Naglerin kertoman tarinan vanhus ei suostunut nöyryytetyksi, eikä myöskään pyrkinyt nöyryyttämään ryöstäjäänsä. Hän seisoi tukevasti omilla jaloillaan ja piti kiinni periaatteistaan, itsevarmana, aikuismaisena, viisaana. Hänellä ei ollut tarvetta halventaa toista osapuolta, vaan hän pyrki ajamaan myös hänen etuaan.

Väkivallattomuus on aktiivista puuttumista epäkohtiin

Toinen yksityiskohta, joka ryöstön kohteeksi joutuneen vanhuksen tarinassa osuu yksiin väkivallattomuuden perusperiaatteiden kanssa, on vanhuksen aktiivisuus. Vanhuksen tavoitteena ei ollut päästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois, vaan hän näki nuoren miehen käytöksessä epäkohdan, johon oli syytä puuttua. Väkivallattomuudessa on kyse juuri tästä: aktiivisesta puuttumisesta kokemiimme tai ympärillämme näkemiimme epäkohtiin. Tässä suhteessa väkivallattomuus eroaa määritelmällisesti pasifismista, joka useimmiten ymmärretään kieltäytymisenä tai pidättäytymisenä jonkin asian tekemisestä. Väkivallattomuus sen sijaan on nimenomaan tekemistä ja asioihin puuttumista. Passiivisuus – aktiivisuus -akselilla tarkasteltuna väkivallattomuudesta käytetty synonyymi ‘passiivinen vastarinta’ on siten harhaanjohtava.

‘Passiivinen vastarinta’ -termiä käyttävät muun muassa suomalaiset historiankirjat kuvatessaan venäläistämistoimenpiteitä vastustaneen Kagaali-vastarintaliikkeen toimintaa. Voi kuitenkin hyvällä syyllä kysyä, mitä passiivista on lentolehtisten levittämisessä, maanalaisten lehtien toimittamisessa ja puolet kutsuntavelvollisista kotiin jättäneen vuoden 1902 kutsuntalakon toteuttamisessa.

Kolmannekseen vanhus teki eron tekijän ja teon välillä. Olemalla tottelematta ryöstäjää vanhus ilmaisi selkeästi, ettei hyväksynyt miehen tekoa, mutta toisaalta juttelemalla hänelle, katsomalla silmiin, hän antoi ymmärtää, että hyväksyi hänet ihmisenä. Näin toimimalla hän loi luottamuksen ilmapiirin, jonka turvin he päätyivät sovintoon. Väkivallattomassa toiminnassa tavoitteena ei ole murskata vastustajaa, vaan saada hänet tulemaan järkiinsä. Toinen osapuoli pyritään saamaan oivaltamaan jotain uutta, niin että hän onnistuu näkemään mikä tilanteessa on kummankin osapuolen etu.

Neljännekseen hän ei käyttänyt ongelmanratkaisussaan väkivaltaa. Väkivallan puuttuminen on väkivallattomuudessa, sanan etymologia huomioon ottaen, itsestäänselvyys, mutta väkivallattomuus tarkoittaa kuitenkin jotain paljon enemmän kuin vain väkivallan puuttumista. Se on aktiivista ja rohkeaa puuttumista epäkohtiin, rehellisyyttä, vilpittömyyttä ja useissa tapauksissa myös epäitsekästä uhrautumisvalmiutta.

Huomio väkivallattomuuteen

Väkivallattomuus tunnetaan parhaiten Intian itsenäisyystaistelusta 30- ja 40-luvuilta ja amerikkalaisten 50- ja 60-lukujen ihmisoikeustaistelusta – jotkut osaavat yhdistää sen myös Tšekkoslovakian siviilivastarintaan vuonna 1968, Puolan solidaarisuusliikkeeseen 1980-luvulla, kommunismijärjestelmän luhistumiseen Euroopassa vuosina 1989-91 tai apartheid-järjestelmän kaatumiseen vuonna 1994. Mutta vähemmän tunnettua on, että vastaavia kampanjoita löytyy satoja eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa.

Väkivallattomat kampanjat, olivatpa ne kuinka onnistuneita tahansa, jäävät mediassa ja historiankirjoituksissa jatkuvasti väkivaltaisten selkkausten varjoon. Kuvitellaan esimerkiksi kaksi veljestä, joille tulee erimielisyyttä perinnönjaosta. Jos he ratkaisevat riitansa väkivallattomasti puhumalla, kukaan tuskin saa tietää, että heillä mitään ristiriitaa on ollutkaan. Mutta mikäli he yrittävät ratkaista erimielisyytensä nyrkkitappelulla, saavat naapurit siitä hyvin helposti syyn juoruille. Puukkotappelulla ‘ratkaistu’ perintöriita sen sijaan päätyy helposti paikallislehteen, ja ampumavälikohtaus puolestaan valtakunnan mediaan.

Mitä enemmän ja mitä brutaalimpaa väkivaltaa, sitä enemmän se saa mediassa huomiota. Sama pätee historiankirjoituksissa. Japanin ja Venäjän välinen, 140 000 sotilaan hengen vaatinut sota vuonna 1905 saa historiankirjoissa enemmän tilaa kuin Ruotsin ja Norjan välinen, diplomaattiseen ratkaisuun päätynyt kiista samana vuonna. Historiankirjat keskittyvät kuvailemaan väkivaltaisia sotia, vaikka rauhanaika on normaalimpi olotila. Huomion kiinnittyminen väkivaltaan on luonnollista, sillä epänormaali kiinnostaa enemmän kuin normaali. Tästä ei kuitenkaan saa vetää sitä johtopäätöstä, että ihmiskunnan historiassa väkivaltainen konfliktinratkaisu olisi yleisempää kuin väkivallaton.

Väkivallattomuus ansaitsee ja tarvitsee huomiomme, sillä kyse ei ole taikatempusta, jonka avulla kuka tahansa voi selvitä voittajana mistä tahansa konfliktista, vaan voimasta, jonka käytössä yksilöt, ryhmät ja yhteiskunnat voivat olla tulla yhä paremmiksi. Kehittyäksemme yksilöinä ja yhteiskuntana väkivallattomuuden voiman käytössä – pystyäksemme vähentämään maailmasta väkivaltaa – meidän täytyy tuntea väkivallattomuuden historia, meidän täytyy analysoida sen onnistumisia ja epäonnistumisia, ja meidän tulee tutustua sen taustalla olevaan teoriaan.

Väkivallattomuuden perusteet

Väkivallattomuuden perusteet

Tässä torstaiaamuisin Radio Ravussa esitettävän Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmasarjan ensimmäinen jakso, jossa kerrotaan mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Aika kului arvioitua nopeammin, joten samalla teemalla jatketaan myös ensi viikolla, torstaina 15.1. Yläkuva (cc): The fall of the Berlin Wall – November 1989 by Gavin Stewart.

Opas parempaan maailmaan

Opas parempaan maailmaan

Oheinen kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Ydin-lehden numerossa 4-14. Toisinaan minusta tuntuu kuin Matrix-elokuvan Neo’sta. Minusta tuntuu, että maailmassa on jotain pahasti vialla. Tiedän ja tunnen sen, mutta en osaa selittää, mitä se on. Jos nämä tuntemukset ovat yhtään tuttuja, suosittelen lukemaan Berkeleyn yliopiston emeritusprofessori Michael 

Viisi askelta kohti ubuntua

Viisi askelta kohti ubuntua

Ubuntu eli periaatteellinen väkivallattomuus on paitsi yhteiskunnallisen muutoksen mahdollistama voima, vaan myös elämäntapa, maailmankuva ja kulttuuri. Hiljattain julkaistussa kirjassaan The Nonviolence Handbook: A Guide for Practical Action emeritusprofessori Michael Nagler antaa lukijoilleen viisi vinkkiä, miten ottaa askeleita kohti tätä kulttuuria:

1) Vältä massamediaa. Valtamedian viihde, uutiset ja ennen kaikkea mainokset välittävät kuvaa ihmisestä muista erillisenä, alituiseen kilpailuun tuomittuna ja materiaalisista tavaroista onnellisuutta saavana olentona. Keskeisimpänä ongelmana on, että massamedia on väkivallan kyllästämää. “Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet, että tämä väkivaltainen kuvasto siirtyy alitajuntaamme, vaikka olisimmekin tietoisella tasolla sen kanssa eri mieltä, ja tekee meistä selvästi väkivaltaisempia ja aggressiivisempia.”* Nagler huomauttaa, että kaupalliselle massamedialle on nykyisin onneksi runsaasti vaihtoehtoja.

2) Opiskele väkivallattomuutta. Opi tunnistamaan väkivallattomuuden voima siellä missä sitä käytetään. Tutustu väkivallattomuutta käsittelevään kirjallisuuteen, dokumenttielokuviin ja webbisivustoihin.

3) Harjoita hengellisyyttä. Meditaatio, jonka ei välttämättä tarvitse olla kytköksissä mihinkään uskontoon, on väkivallattomuuden harjoittajalle erittäin hyödyllinen (kuten kaikille muillekin). Se auttaa meitä ymmärtämään mitä syvimmiltään ihmisinä olemme. Väkivallattomuuden harjoittaminen vaatii itsekuria, ja hyvin monet väkivallattomuustoimijat ovat huomanneet meditaation, rukouksen tai jonkun muun hengellisen harjoituksen olleen suureksi hyödyksi.

4) Ole henkilökohtainen.
Juttele ihmisille joita kohtaat arjessasi, anna heille jakamattoman huomiosi. Soita tekstiviestin lähettämisen sijaan – tai mikä vielä parempaa – vieraile heidän luonaan. Käytä uutta teknologiaa yhdistämään ihmisiä eikä päinvastoin. Nämä äkkiseltään pieneltä tuntuvat tavat voivat muuttaa elämämme, kehittävät myötätuntoamme ja auttavat meitä näkemään kanssaihmistemme inhimillisyyden.

5) Löydä sinulle sopiva projekti ja aktivoidu. Miten sinä voisit toimia paremman maailman hyväksi? Missä maailma tarvitsee sinua eniten? Useat tutkimukset osoittavat, että aktiivinen toiminta lisää optimismia, kun taas passiivisuus lisää apatiaa ja pessimismiä.

* “Innumerable studies have shown that this violent imagery gets into our minds, even if we conciously disapprove, and makes as markedly more violent and aggressive.” (s. 19)

Käytän tässä jutussa ensimmäistä kertaa ubuntua synonyyminä periaatteelliselle väkivallattomuudelle. Katso myös kirjoitukseni “Ubuntusta synonyymi väkivallattomuudelle?

Kuva (cc): The Magic Touch by David Blackwell.