Tag: Pasifismi

Rauhan aseet -keskustelu Metso-kirjastossa

Rauhan aseet -keskustelu Metso-kirjastossa

Aiheesta keskustelemassa rauhanlähettiläs aktivisti ja poliitikko Rahim Alizada sekä tietokirjailija, sosiologi ja rauhanaktivisti Timo Virtala. Epävakaassa turvallisuustilanteessa sekä rauhanaate että maanpuolustustahto ovat nostaneet päätään. Vahvistaako sotilasliitto Natoon kuuluminen rauhaa? Millainen voimankäyttö tai aseistakieltäytyminen on hyväksyttyä? Kuinka toimiva Suomen asevelvollisuusjärjestelmä on? Tilaisuus on järjestetty yhteistyössä Tampereen 

Arndt Pekurinen and the birth of the Finnish non-military service law 1931

Arndt Pekurinen and the birth of the Finnish non-military service law 1931

On 5th of November 1941, at the warfront of Suomussalmi, citizen Arndt Pekurinen was executed. According to his believs shooting a person was always and in every situation wrong. Before the execution he was sentenced to prison four times: first for four, then six, then 

Miten rauhanliikkeen tulisi suhtautua Ukrainan sotaan?

Miten rauhanliikkeen tulisi suhtautua Ukrainan sotaan?

Julkaistu Antimilitaristi-lehdessä 7.4.2022.

Useiden vuosikymmenten ajan suomalainen rauhanliike on vastustanut Suomen NATO-jäsenyyttä, kannattanut asevientirajoituksia sotaa käyviin maihin ja tukenut aseistakieltäytymistä meillä ja muualla. Venäjän hyökättyä torstaina 24.2.22 aseellisesti Ukrainaan Suomen kansan enemmistö kääntyi ensimmäistä kertaa NATO-jäsenyyden puolelle, sekä hallituksen että opposition enemmistö kannatti aseiden antamista sotaa käyvään maahan, ja sosiaalisessa mediassa lukuisat entiset aseistakieltäytyjät ilmoittivat muuttaneensa mielensä ja olevansa nyt valmiita puolustamaan isänmaataan tarvittaessa aseellisesti.

Onko rauhanliike siis entistäkin ahtaammalla militarismin pusertaessa sitä sekä Venäjältä että Suomesta? Näinkin asian voi toki nähdä. Toisaalta rauhanliike on näinä päivinä saanut poikkeuksellisen paljon myös huomiota, ymmärrystä ja tukea. Rauhanliikkeen järjestämään rauhanmielenosoitukseen osallistui – tietääkseni ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003 – tuhansia ihmisiä. Rauhanliikkeen liputtamista keskeisistä teemoista – Venäjän hyökkäyksen tuomitsemisesta, rauhan palauttamisen vaatimuksesta, ukrainalaisten auttamisesta ja kansainvälisen oikeuden tärkeydestä – vallitsee hyvin suuri yksimielisyys. Tässä asiassa rauhanliikkeen kannalla ovat niin hallitus, oppositio, media kuin kansan enemmistökin.

Jos apartheid olisi kaadettu sisällissodalla ja Neuvostoliitto olisi hajonnut yhtä verisesti kuin Jugoslavia, olisimmeko osanneet kuvitella näihin väkivallattoman ratkaisun, sen joka oikeasti toteutui?

Joten tulisiko rauhanliikkeen siis nyt keskittää voimansa kansainvälisen oikeuden puolesta puhumiseen ja jättää NATO, asevienti ja asevelvollisuus tässä tilanteessa vähemmälle huomiolle? Takoa nyt kun rauta on kuumaa ja haalia uusia jäseniä vallitsevan yksimielisyyden puitteissa? Vai entistäkin ärhäkämmin varoittaa militarismin ja sotilasliittoutumien vaaroista, muistuttaa että sodat loppuvat vain, kun sotilaat lakkaavat sotimasta ja aseiden valmistus ja vienti lopetetaan?

Rähmällään sodankäyntiin

Rauhanliike ei ole ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa. Rauhanjärjestöjen historia ulottuu yli kahdensadan vuoden taakse, ja tuohon kahteensataan vuoteen mahtuu satoja enemmän ja vähemmän oikeutettuja sotia. Jokaisen sodan kohdalla jokainen pasifisti ja jokainen rauhanjärjestö joutuu kysymään itseltään, onko olemassa oikeutettuja sotia. Onko olemassa tilanteita, jossa väkivallan käyttö on oikeutettua, ja mikäli on, onko nyt sellainen tilanne?

Menneiden sotien tarkastelu tästä näkökulmasta on aina helpompaa kuin juuri alkaneiden. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vallitsee suuri yksimielisyys vapaussodan, sisällissodan ja toisen maailmansodan oikeutuksesta, tai suoranaisesta pyhyydestä, kuten historioitsija Howard Zinn (1922-2010) muotoilee asian YouTubestakin löytyvässä erinomaisessa luennossaan Three Holy Wars. Meille suomalaisille tämmöinen pyhä sota oli tietysti talvisota. Näitä neljää sotaa yhdistää se, että niillä saavutettu päämäärä oli jotain helposti ymmärrettävää ja hyvää: Yhdysvaltojen itsenäisyys, orjuuden lakkauttaminen, natsismin kaataminen ja Suomen itsenäisyyden säilyttäminen.

”Olemme niin rähmällämme sodankäyntiin”, sanoo Zinn luennossaan, että oikeutetun päämäärän löydettyämme kiirehdimme heti päättelemään, että keino sen saavuttamiseksi täytyy olla oikeutettu sota. ”Ei. Meidän on syytä olla hyvin hyvin varovaisia tämän hypyn suhteen. Siis hypyn ”tämä on hyvä päämäärä” -ajatuksesta ”joten meidän on aloitettava sota” -ajatukseen.”

Oikeutettu päämäärä yksin ei siis tee sotimisesta oikeutettua. Passiivisuuden ja sotilaallisen ratkaisun välillä on sata vaihtoehtoa, huomauttaa Zinn, ja niitä on syytä punnita hyvin tarkkaan.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi Kanada saavutti itsenäisyyden ilman sotaa Englantia vastaan, ja että suurimmassa osassa maailmaa orjuus saatiin kiellettyä ilman sisällissotaa.

Pasifismikeskustelun natsikortti

Mutta entä se toinen maailmansota? Olisiko natsismista voitu päästä eroon ilman väkivaltaa? Hyvin monen (entisen) pasifistin mielestä ei. Esimerkiksi maailmansotien välillä aseistakieltäytymistä hyvin näyttävästi tukenut fyysikko Albert Einstein kääntyi toisen maailmansodan alettua sille kannalle, että rauhan saavuttamiseksi ensimmäinen askel on natsien pysäyttäminen aseellisesti. Vasta sitten voidaan alkaa järjestelemään tulevat sodat estävää maailmanhallitusta. Absoluuttipasifistien kritiikkiin hän vastasi, ettei ollut kääntänyt takkiaan, vaan että hän oli yhtä tulisieluinen pasifisti kuin ennenkin.

Passiivisuuden ja sotilaallisen ratkaisun välillä on sata vaihtoehtoa, ja niitä on syytä
punnita hyvin tarkkaan

Oliko Einstein yhä pasifisti, se riippuu pasifismin määritelmästä. Onko pasifismi kaiken väkivallan kieltämistä vai työtä väkivallan vähentämiseksi? Yleensä pasifismi ymmärretään ensin mainittuna, vaikka jälkimmäinen määritelmä on alkuperäisempi. Hyvä ratkaisu on kutsua ensin mainittua absoluuttiseksi ja jälkimmäistä suhteelliseksi pasifismiksi.

Nobelin rauhanpalkinnon voittanut entinen Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama oli Einsteinin linjoilla. ”Väkivallaton kampanja ei olisi voinut pysäyttää Hitlerin armeijoita”, hän totesi rauhanpalkintoluennossaan joulukuussa 2009. Ymmärrän mitä hän halusi sanoa, mutta itse olisin muotoillut asian toisin. Virke ”Väkivallaton kampanja ei pysäyttänyt Hitlerin armeijoita”, olisi ollut todenmukaisempi, kuten myös asian ilmaiseminen toisin päin: ”Hitlerin armeijat pysäytettiin sotilaallisella voimalla, väkivaltaa käyttäen.” Sillä mistä me tiedämme, mihin massiiviset, esimerkiksi valtiojohtoiset väkivallattomat kampanjat olisivat pystyneet, jos niitä olisi kokeiltu.

Itsekin toiseen maailmansotaan vapaaehtoisena osallistunut Zinn huomauttaa, että jos jotain saavutetaan sotimalla, on sen jälkeen vaikea kuvitella, miten se olisi voitu saavuttaa sotimatta. Jos apartheid olisi kaadettu sisällissodalla ja Neuvostoliitto olisi hajonnut yhtä verisesti kuin Jugoslavia, olisimmeko osanneet kuvitella näihin väkivallattoman ratkaisun, sen joka oikeasti toteutui?

Tottelemattomat siviilit ja yllätetyt miehittäjät

Mutta entä Ukraina helmikuussa 2022? Venäjän hyökkäystä on helppo verrata talvisotaan. Ylivoimainen itänaapuri hyökkää voimalla ja vääryydellä ja totuutta räikeästi vääristellen pienemmän kimppuun. Jos Suomi ei olisi pistänyt väkivaltaisesti kampoihin, suomalaisten kohtalo on harvinaisen helppo arvata: viisikymmentä vuotta kommunistidiktatuurin ikeen alla.

Vertailukohtia voi kuitenkin hakea muualtakin. Vuonna 1968 Neuvostoliitto hyökkäsi Tšekkoslovakiaan, myös sillä kertaa voimalla ja vääryydellä ja totuutta vääristellen. Pääministeri Alexander Dubčekin kehotuksesta tšekkoslovakialaiset eivät nousseet aseelliseen vastarintaan, ja Unkarin vuoden 1956 kansannousun kaltaiselta, tuhansia ihmishenkiä vaatineelta konfliktilta vältyttiin. Aseellisen vastarinnan sijaan he harjoittivat aseetonta vastarintaa kuten panssarivaunut pysäyttäviä ihmismuureja, kylännimien vaihtamisia, kadunnimikylttien poistamisia, vesihanojen katkaisua, piraattiradio-, televisio- ja sanomalehtien ylläpitämistä, junien kadottamisia, graffiteja, miehittäjille puhumista (toisaalta myös tilanteeseen sopivaa tekaistua kielitaidottomuutta), toisin sanoen kaikkia mahdollisia yhteistyöstä kieltäytymisen muotoja, mihin vain mielikuvitus ylsi, mukaan lukien ja tärkeimpinä kaikista, suurlakkoja.

”Se oli totaalinen katastrofi”, totesi eräs mukana ollut neuvostoupseeri vuosia myöhemmin rauhantutkija Gene Sharpille. Neuvostoarmeija oli varautunut henkisesti ja fyysisesti sotimiseen, ei kansalaistottelemattomuuteen, ja oli tšekkoslovakialaisten tottelemattomien siviilien kanssa täysin helisemässä.

Kahdeksan kuukauden ajan tšekkoslovakialaiset pistivät sinnikkäästi vastaan, mutta joutuivat lopulta taipumaan; Dubček syrjäytettiin vallasta ja Prahan kevään uudistukset peruttiin. Erään arvion mukaan yhtenä keskeisenä syynä tähän oli lakkolaisten rahojen loppuminen. Toisaalta Tšekkoslovakian tapahtumia voi tarkastella myös kylmän sodan lopun alkuna: tšekkoslovakialaisten metodit otettiin käyttöön uudestaan Puolassa kymmenen vuotta myöhemmin ja kahta vuosikymmentä myöhemmin niillä kaadettiin koko Itä-Euroopan yksipuoluejärjestelmä.

Väkivallattomuutta pitäisi suunnitella valtiotasolla

Tšekkoslovakialaisten vastarinta kuusikymmentäluvun lopussa, kuten vielä yhdeksänkymmentäluvun alussakin, oli hyvin pitkälle spontaania ja koordinoimatonta. Mihin sillä pystyttäisiinkään, jos väkivallattomuutta opetettaisiin jo koulussa, ja valtiotasolla se olisi suunniteltua, harjoiteltua ja koordinoitua, ja sitä tuettaisiin kansainvälisellä massiivisella boikotilla?

Valitettavasti suunnittelu, harjoittelu, koordinointi ja resurssit sijoitettiin pitkän rauhan aikana väkivallattomien metodien sijasta väkivaltaisten metodien käyttöön valmistautumiseen. Nyt niitä sitten käytetään, koska muihin vaihtoehtoihin ei olla varauduttu. Sodan alettua vauhti ja innostus tähän suuntaan on vain kiihtymässä.

Tarvitaan rauhanliikettä, joka muistuttaa, että väkivallalle on vaihtoehtoja

Tästä syystä tarvitaan rauhanliikettä, joka muistuttaa, että muitakin vaihtoehtoja on. Tarvitaan rauhanliikettä, joka vaatii paitsi kansainvälisten oikeuden noudattamista, myös sen kehittämistä. Sopimusten rikkomisilla täytyy olla niin kovat sanktiot, että jokainen valtionjohtaja tietää, ettei niiden rikkominen kannata. Tarvitaan rauhanliikettä, joka valaa ihmisiin uskoa, että tämä on mahdollista ja muistuttaa ihmisiä, että yksittäinen epäonnistuminen ei tarkoita koko
sopimusjärjestelmän epäonnistumista.

Yksi todiste kansainvälisen oikeuden toimimisesta on, että kaikki merkit viittaavat tällä hetkellä siihen, ettei tämä sota tule kannattamaan sen enempää Putinille henkilönä kuin Venäjälle valtionakaan, päin vastoin.

Toinen todiste kansainvälisen oikeuden toimimisesta on sotien vähentyminen toisen maailmansodan jälkeen. Kyllä, Venäjän hyökkäys osoittaa, että järjestelmässä on parantamisen varaa, mutta tällaisen hyökkäyksen harvinaisuus ja kansainvälisen yhteisön reaktiot Venäjän toimiin todistavat, että kehitys on viime vuosikymmeninä kaikesta huolimatta kulkenut oikeaan suuntaan.

TEKSTI: Timo Virtala
KUVA: Andrew Butko (CC BY-SA 3.0) Casualties of the War in Donbas.

Kirjoittaja on luennoitsija ja tietokirjailija. Hän luennoi säännöllisesti siviilipalveluskeskuksessa ja
on kirjoittanut mm. kirjan Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta (Umpihanki
2020).

Keskustelu väkivallattomuuden voimasta Loviisan kirjakahvilassa 18.9.2021

Keskustelu väkivallattomuuden voimasta Loviisan kirjakahvilassa 18.9.2021

Tämän linkin takaa pääsee katsomaan kirjailijahaastattelua, jonka teemana on kirjani Väkivallattomuuden voima – kertomuksia rohkeudesta. Haastattelijani Noora Lintukangas oli lukenut kirjan erinomaisen tarkasti ja hänellä oli paljon hyviä näkökulmia ja kysymyksiä kirjaan liittyen. Keskustelimme mm. väkivallattomuus-, pasifismi-, ahimsa- ja satyagraha -käsitteistä, väkivallttomuuden voiman potentiaalista, Afganistanin 

Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta Loviisan kirjakahvilan teemana la 18.9.2021

Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta Loviisan kirjakahvilan teemana la 18.9.2021

Loviisan kirjakahvilassa 18.9. klo 12.00, Paikkana Kino Marilyn, tilaisuus on suomenkielinen. Haastattelijana Noora Lintukangas. Tilaisuus striimataan ja on katsottavissa netissä jälkikäteen. Mutta kahvia ei striimillä voi ostaa, joten tervetuloa paikanpäälle!

Arndt Pekurisen tarina Sodan ja rauhan keskus Muistissa

Arndt Pekurisen tarina Sodan ja rauhan keskus Muistissa

Aseistakieltäytyjä, autonkuljettaja, aviomies ja kahden lapsen isä Arndt Pekurisen teloituksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta.

Pekurisen tarina on parhaillaan esillä Mikkeliin hiljattain avatussa Sodan ja rauhan keskus Muistissa, ja minulla oli suuri kunnia olla mukana teoksen luomistyössä. Teoksen tuottaneen Kroma Productionsin sivuilla kerrotaan teoksesta mm. seuraavasti:

“Arndt Pekurinen on draamadokumentti, joka kertoo suomalaisen pasifistin Arndt Pekurisen (1905-1941) elämästä ja kohtalosta. Pekurinen oli aseistakieltäytyjä, joka ei luopunut aatteestaan, vaan kuoli sen vuoksi.

Arndt Pekurisen tarina kerrotaan audiovisuaalisen multimedian keinoin. Draamadokumentti on toteutettu installaation muotoon. Installaatio koostuu viidestä huoneesta, joissa jokaisessa on kolme videoscreeniä ja soundtrack. Teoksen kokijat liikkuvat tarinan edetessä huoneesta toiseen siirtyen siten seuraavaan kohtaukseen. Teoksen kesto on 15 minuuttia.

Teoksen työryhmään kuuluvat kuvanveistäjä Jarmo Vellonen, mediataiteilija, elokuvaohjaaja Marikki Hakola, sosiologi, tietokirjailija Timo Virtala ja äänisuunnittelija Epa Tamminen. Tuottaja Marikki Hakola / Kroma Productions Oy 2021.”

Yllä traileri, koko teoksen voi käydä katsomassa Mikkelissä.

Kirjasuosituksia

Kirjasuosituksia

Historiallisen kahden ja puolen kuukauden suljettuna olemisen jälkeen siviilipalveluskeskus koulutti jälleen kesäkuun alussa erällisen siviilipalvelusmiehiä. Sain kunnian pitää ruotsinkieliselle erälle kokonaiset 4 x 3 tuntia luentoja. Keskustelimme etupäässä väkivallattomuudesta, kulutuksesta ja kehityksestä ja asevelvollisuudesta. Minulta kysyttiin kirjasuosituksia, joten tässä listaa kirjoista, joiden ympärillä luentoni ja 

Isänmaan ja ihmisen puolesta

Isänmaan ja ihmisen puolesta

Kuultuani 5.4. Pentti Linkolan (1932-2020) kuolemasta menin kirjahyllylle etsimään Linkolan teosta Isänmaan ja ihmisen puolesta. Muistini mukaan luin sen aikoinaan tarkasti ja alleviivaten. Pettymyksekseni löysin vain vuonna 2010 painetun, lukemattoman version. Kirjoitin blogini hakuun Linkola, koska aivan oikein muistin kirjasta joskus blogissa maininneeni. Linkola-maininta löytyi 

Einstein!

Einstein!

Puolesta ja vastaan – Esseitä kirjoista ja aatteista, on juuri tullut painosta. Mukana on kirjoitukseni Albert Einsteinin pasifismista. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta tässä kirjassa on siitä laajennettu versio. Kirja on myynnissä tämän linkin takana, hinta 20 € toimituskuluineen.

Mutta lyhyesti: oliko Albert Einstein pasifisti?

Vastaus riippuu pasifismin määritelmästä. Nykysuomen sanakirjan mukaan pasifismi tarkoittaa samaa kuin rauhanaate, ja rauhanaate puolestaan “Pyrkimystä sotien välttämiseen ja kansojen rauhanomaiseen kanssakäymiseen.” Sana pasifismi muodostuu latinan sanoista pax = rauha ja ficus = tekeminen.

Eli pyrkikö Einstein sotien välttämiseen ja kansojen rauhanomaiseen kanssakäymiseen? Kyllä, koko elämänsä ajan, tästä ei ole pienintäkään epäselvyyttä.

Tässä alla näkemykseni tueksi joitakin lainauksia Einsteinin omista kirjoituksista:

“Minun pasifismini on vaistoa, tunnetta, joka valtaa minut siksi, että ihmisen tappaminen on inhottavaa. Asenteeni ei perustu mihinkään teoreettisiin järkeilyihin, vaan syvään antipatiaan kaikkea julmuutta ja vihaa kohtaan. Voisin tietysti perustella asennoitumiseni järkisyillä, mutta se olisi jotain toissijaista.” (Kalevi Kalemaa: Sankareita vai pelkureita – Suomalaisen aseistakieltäytymisen historia. Tammi 2014, s. 76-77.)

“Kaikkien aikojen jaloimmat mielet ovat olleet yhtä mieltä, että sota kuuluu inhimillisen kehityksen pahimpiin vihollisiin ja että sen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.” (Kirjoituksesta “Näkemykseni sodasta” vuodelta 1915.)

“Einsteinin […] mukaan isänmaallisuus oli kansalaisille jonkinlainen tunteenomainen temppeli, joka “kätkee sisäänsä eläimellisen vihan ja joukkomurhan moraaliset tarveaineet, jotka hän ottaa sodan syttyessä tottelevaisesti esiin käyttääkseen niitä hyväkseen”. Einstein kehotti pystyttämään tämän isänmaallisen alttarin tilalle pianon tai kirjahyllyn.” (Albrecht Fölsing: Albert Einstein elämäkerta. Terra Cognita 2000, s. 322.)

“Inhimillisen edistyksen todellisten ystävien on vastustettava energisesti sodan ihannointia rauhan aikana samoin kuin kaikkien muitakin rauhan aikana sotaa valmistelevia ajatus- ja tunnerakennelmia. Niihin kuuluu mielestäni kaikki, mikä kulkee ‘isänmaallisuuden’ nimellä.” (Ibid.)

“Mikään ei lopeta sotia, elleivät ihmiset itse kieltäydy menemästä sotiin.” (Lehtihaastattelu tammikuulta 1931 osoitteessa http://www.saturdayeveningpost.com/wp-content/uploads/satevepost/einstein.pdf).

Mutta kuten Einstein and Twentieth-Century Politics -kirjan kirjoittanut Richard Crockatt alla olevalla videolla toteaa, “Einstein ei ollut koskaan “yhden asian mies” (single issue advocate). Hänellä oli monia aatteita (cluster of values), joista pasifismi oli yksi.”

“Einstein”, Crockatt jatkaa, “pystyi näkemään yksittäisten poliittisten kysymysten yli visioonsa, joka oli maailma ilman sotia.”

Se yksittäinen poliittinen kysymys, johon Crockatt viittaa, oli ehdoton pasifismi. Einstein siis katsoi väkivallan käyttämisen natseja vastaan oikeutetuksi.

Oman tulkintansa mukaan hän ei ollut kääntänyt takkiaan, vaan perusteli puheitaan poliittisen tilanteen muuttumisella. “Olen nykyisin sama tulisieluinen pasifisti kuin aikaisemminkin”, hän puolustautui. “Uskon kuitenkin, että aseistakieltäytymistä voi suositella taistelukeinoiksi Euroopassa vasta sitten, kun aggressioon taipuvaisten diktatuurien demokraattisiin maihin kohdistama uhka on kadonnut.” (Fölsing 2000, 588.)

Albert Einstein oli rauhanaatetta kannattava henkilö eli pasifisti, joskaan ei ehdoton sellainen, vaan hyväksyi väkivallan käytön tietyissä ääritiltaneessa, jos se oli väkivallan vähentämiseksi välttämätöntä.

Arndt Pekurinen ja Suomen siviilipalveluslain synty 1931

Arndt Pekurinen ja Suomen siviilipalveluslain synty 1931

Suomussalmen rintamalla teloitettiin 5.11.1941 autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin. Ennen teloitusta hänet oli tuomittu neljä kertaa vankilaan: ensin neljäksi, sitten kuudeksi, sitten yhdeksäksi ja lopulta, talvisodan sytyttyä kahdeksi vuodeksi. Syinä vankilatuomioihin oli, ettei hän ollut suostunut suorittamaan 

Kaj Raninen

Kaj Raninen

Alla olevasta linkistä pääsee kuuntelemaan torstaina 7.5.2015 taltioitua Kertomuksia Rohkeudesta -ohjelmaa, jossa Timo Virtalan vieraana on Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) järjestösihteeri Kaj Raninen. Keskustelunaiheena muun muassa AKL:n aiemmin tällä viikolla avaama eroa-armeijasta.fi -sivusto. Miksi tällainen sivusto on perustettu ja minkälaisen reaktion se on herättänyt? Mitä mieltä Raninen 

Keskustelua pasifismista ja maanpuolustuksesta kristillisestä näkökulmasta

Keskustelua pasifismista ja maanpuolustuksesta kristillisestä näkökulmasta

Keskiviikkona 3.2.2016 osallistuin Radio Dein viikon debatti -ohjelmaan. Aiheena oli pasifismi, väkivallattomuus ja maanpuolustus kristillisestä näkökulmasta. Keskustelemassa kanssani oli sotilaspappi Risto Kaakinen. Toimittajana toimi Kai Kortelainen. Keskustelumme on kuultavissa Radio Dein arkistossa, tämän linkin takana. Tässä joitakin pointteja, jota minun oli ainakin tarkoitus nostaa esille:

Kristillinen pasifismi

* Yksilöiden on otettava itse vastuu moraalisista valinnoistaan. Tätä ei saa ulkoistaa lakikirjoille tai auktoriteeteille. Maailmanhistorian hirvittävimmät vääryydet ovat tapahtuneet nimen omaan valtiovallan toimesta ja laillisesti.

* Jeesus kehotti rakastamaan vihollisiaan. En tulkitse tätä utopistisena ihannekuvana, jota olisi mahdoton saavuttaa, vaan konkreettisena neuvona siitä, miten elää maapallolla ja miten toimia eteen tulevissa ristiriitatilanteissa. Raamatuntutkija Walter Winkin mukaan raamatunkohta vastustamisen kiellosta ja toisen posken kääntämisestä on yleisesti väärintulkittu. Vastarinnaksi käännetyllä sanalla anthistemi on muinaiskreikan kielessä sotilaallinen merkitys. Oikeampi käännös olisi ”älkää vastustako pahaa väkivaltaisesti.” Toisen posken kääntämisessä puolestaan kyse ei ole nyrkkitappelusta (siinähän oikeakätisen isku osuisi vasemmalle poskelle), vaan oikean käden kämmenselällä huitaisusta. Kyse oli tuon aikaisessa kulttuurissa ylempiarvoisen tapa nöyryyttää alempiarvoista. Oikean posken kääntäminen tuollaisessa tilanteessa oli vahva viesti siitä, ettei hyväksy tuota nöyryytystä. (Tästä tarkemmin mm. tässä Daniel Nylundin kirjoituksessa.)

* Aseistakieltäytyjät eivät ole vapaamatkustajia, vaan heitä on aina kohdeltu kaltoin, syrjitty, vangittu, vainottu ja teloitettu.

* Leo Tolstoi, Albert Einstein, Mohandas Gandhi, Martin Luther King Jr, Rosa Parks, Sophie Scholl, Arndt Pekurinen ja Maximilian Kolbe olivat rohkeita yhteiskunnan konsensuksen kyseenalaistajia ja suuria keskustelunavaajia. Heidän ajatuksiaan sodasta, rauhasta, tottelemisesta ja tottelemattomuudesta on syytä lukea tarkkaan, punnita ja levittää. Meidän tulee ajatella laajemmin kuin vain yhden valtion näkökulmasta ja pohtia vakavasti, miten pystymme ihmiskuntana kehittymään yhä viisaampaan suuntaan. Historiasta kannattaa ottaa opiksi. Miten olemme päässeet eroon valtiovaltojen harjoittamasta kolonialismista, orjuudesta, julkisista teloituksista, noitavainoista? Näiden muutosten saavuttamiseksi tarvittiin rohkeita visionäärejä ja vallitsevien käytäntöjen kyseenalaistajia. (Albert Einsteinin pasifismista lisää täällä.)

Väkivallattomuus

* Jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan. On olemassa kolmas vaihtoehto väkivallan käytön ja passiivisuuden / antautumisen lisäksi. Meidän tulee satsata rauhantutkimukseen ja väkivallattomien konfliktinratkaisukeinojen kehittämiseen. Intian itsenäistyminen, Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliike, Tšekkoslovakian vuoden 1968 miehityksen vastustaminen, Puola 1980-luvulla, Itä-Eurooppa vuosina 1989-91, apartheid-järjestelmän kaatumiseen vuonna 1994… esimerkkejä väkivallattomista konfliktinratkaisusta riittää. Portugalissa kaatui diktatuuri väkivallattomasti vuonna 1974, Filippiineillä vuonna 1986 ja Serbiassa vuonna 1999. Meneillään olevalla vuosisadalla menestyksellisiä väkivallattomia vallankumouksia on ollut muun muassa Georgiassa, Ukrainassa, Libanonissa ja Tunisiassa. Näitä pitää tutkia, näistä pitää keskustella, tätä taktiikkaa pitää kehittää systemaattisesti.

Asevarustelu

* Maailman sotilasmenot olivat viime vuonna 1 776 miljardia, eli 1,77 biljoonaa. Tämä on enemmän kuin maailman kolmanneksi suurimman talouden, Japanin, julkiset menot (1,7 biljoonaa), lähes 30 kertaa Suomen valtion budjetti, yli kolmetoista kertaa enemmän kuin maailmassa annettiin kyseisenä vuonna kehitysapua (OECD). Kyseinen summa on 2,3 % maailman bruttokansantuotteesta (Sipri 2015). Erään arvion mukaan viidesosalla tästä summasta voitaisiin 1) poistaa maailmasta äärimmäinen köyhyys ja nälänhätä, 2) taata peruskoulutus kaikille, 3) poistaa sukupuolten eriarvoisuus perus- ja toisen asteen koulutuksessa, 4) vähentää alle viisivuotiaiden kuolleisuuden kolmannekseen, 5) vähentää odottavien äitien kuolleisuus neljännekseen, 6) pysäyttää HIV:n, malarian ja muiden tartuntatautien leviäminen, 7) taata ympäristön kestävä kehitys ja 8) luoda globaali kumppanuus kehitykseen (Sipri, Demilitarize).

* Syvimmän talouskriisinsä aikana Kreikka osti aseita miljoonilla Saksasta, joka tunnetusti oli Kreikan suurin velkojen perijä. Tähän ei puututtu, koska Saksa hyötyi näistä kaupoista. Sen sijaan leikattiin sosiaaliturvasta. Kreikkalaisia pelotellaan heidän naapurimaallaan Turkilla, joka myös kuuluu Natoon. Onko tässä mitään järkeä? Miten ihmeessä Nato ei pysty luomaan turvallisuutta edes itsensä sisälle?

* Talouselämä -lehden arvion mukaan puolustusvoimat valmistautuvat 10 miljardin suurkauppoihin. Monitoimilaivoja, torjuntahävittäjiä ja tykkejä. Suomen valtion vuosibudjetti on n. 55 miljardia.

* N. 90% aseista valmistetaan lännessä. Vakavaraisista, rauhallisista olosuhteista myydään aseet epävakaisiin ja köyhiin olosuhteisiin, ja sitten ihmetellään, miksi siellä niin soditaan, ja miksi sieltä tulee pakolaisia.

Yläkuva: The Deserter (1916) by Boardman Robinson

Saako lyödä takaisin? Mitä Jeesus tekisi? Entä Gandhi?

Saako lyödä takaisin? Mitä Jeesus tekisi? Entä Gandhi?

Otsikossa olevat kysymykset nousivat mieleeni Suomen Kristillinen Rauhanliikkeen järjestämässä radikalisoitumista ja väkivallattomuutta käsitelleessä seminaarissa, jossa puhujina olivat kansanedustaja Pekka Haavisto, kansanedustajaehdokas Abdirahim Hussein, HS:n toimittaja Anu Nousiainen ja minä. Keskustelun keskiössä oli kysymys, miksi radikalisoitumiseen liittyy niin usein väkivalta. Tilaisuuden ja SKR:n puheenjohtaja Jussi Ojala 

Onko maailmanrauha mahdollinen?

Onko maailmanrauha mahdollinen?

Oheisella videolla luennoiva Paul Chappell on kirjailija ja entinen Yhdysvaltain armeijan kapteeni. Hän pohtii, onko maailmanrauha mahdollinen, ja ovatko ihmiset luonnostaan väkivaltaisia vai rauhantahtoisia. Hän on kirjoittanut neljä kirjaa: Will War Ever End – A Soldier’s Vision of Peace for the 21st Century (2009); The 

Onko väkivalta joskus sallittua?

Onko väkivalta joskus sallittua?

Luen parhaillaan Mark Kurlanskyn kirjaa Nonviolence – The History of a Dangerous Idea. Siinä analysoidaan kirkkoisä Augustinuksen lanseeraamaa oikeutetun sodan käsitettä, ja käydään läpi kristittyjen suhdetta väkivaltaan alkukristittyjen absoluuttisesta pasifismista armeijoita hallitsevan valtionuskonnon päättäjiksi, ja edelleen julmia valloitussotia käyväksi ristiretkiläisiksi.

Teksti on karua luettavaa, ja nostaa päällimmäiseksi mieleen vanhan viisauden pikkusormen antamisesta.

Toisaalta on helppo luetella tilanteita, joissa väkivallasta on ollut apua. Viimeisimpänä tällä listalla lienee parhaillaan meneillään oleva Isis-järjestön vastainen taistelu Irakissa. Tänään saimme lukea, että jopa paavi Franciscus kannattaa voimankäyttöä Isis-liikettä vastaan.

Eilen pohdimme näitä samoja kysymyksiä Tarja Cronbergin johdolla Suomen Rauhanliiton hallituksen kokouksessa Pasilan Rauhanasemalla. Onko väkivalta joskus sallittua? Onko rauhanliikkeen tehtävä vähentää väkivaltaa, vai vastustaa kaikkea väkivaltaa kaikissa olosuhteissa? Miten meidän tulisi suhtautua niihin Suomen kurdeihin, jotka kaikki nämä vuodet ovat olleet rinnallamme vaatimassa väkivallattomia ratkaisuja, mutta jotka nyt uhkuvat intoa jokaisesta aselastista ja voitetusta aseellisesta yhteenotosta?

Helpoin ratkaisu olisi vaieta tällaisista tapauksista ja keskittyä vain kritisoimaan ‘epäeettisiä’ sotatoimia. Mutta hyvä ratkaisu se tuskin on. Pystyäksemme tehokkaasti tekemään työtämme – väkivallan vähentämistä – meidän tulee olla viestinnässämme rehellisiä ja johdonmukaisia.

Syy rauhanliikkeen toimintakykyäkin rapauttavaan marginalisoitumiseen on, että monilla ihmisillä on toimistamme vajavainen tai jopa väärä käsitys. Meidän tulee pitää ääntä perusasioista, tehdä selväksi mitä me teemme ja mitä me tavoittelemme.

Rauhanliitossa asiasta keskustellessamme kyse ei ollut järjestön virallisen linjan päättämisestä, vaan vapaamuotoisesta pohdiskelusta. Keskustelijat olivat kallistuvaisia sille kannalle, että väkivalta, jopa sotatoimet, ovat joissain ääritilanteissa sallittuja.

Mikään helppo ratkaisu ei tämänkään linjan valitseminen kuitenkaan ole. Käytännössähän se esimerkiksi tässä Irakin tapauksessa tarkoittaa, että hyväksymme asevientiä sotaa käyvään maahan. Eli asia, jota olemme vuosikaudet vastustaneet.

Yksi mahdollinen lopputulema tästä keskustelusta on, että rauhanliikkeen ydinviesti kuuluu rauhan ajalle: Meidän tulee olla aktiivisempia globaalin epäoikeudenmukaisuuden vähentämisessä. Meidän tulee lisätä kansojen, kulttuurien, uskontojen ja valtioiden välistä kanssakäymistä ja kommunikaatiota. Meidän tulee rakentaa voimakkaampi YK, jolla on todelliset välineet hyökkäyssotien kieltämiseksi. Meidän tulee vähentää kilpavarustelua ja saada viholliskuvien rakentaminen loppumaan. Kaikki tämä, ettei nykyisenkaltaiseen tilanteeseen ajauduttaisi.

___________
Kuva: Hautakiviä Srebrenicassa kesäkuussa 2011. Lisää kaivettiin koko ajan. Olisiko yli 8 000 bosniakin joukkosurma heinäkuussa 1995 voitu estää, jos YK-joukoilla olisi ollut laajemmat voimankäyttöoikeudet?

Tolstoin viimeiset päivät

Tolstoin viimeiset päivät

The Last Station on katsomisen arvoinen elokuva venäläisen kirjailija Leo Tolstoin (1828-1910) viimeisitä päivistä. Ainakin tätä kirjoittaessa elokuva on katsottavissa myös kokonaisuudessaan YouTubesta. Elokuvan saatesanojen mukaan “Tolstoi – Sodan ja rauhan ja Anna Kareninan kirjoittaja – oli aikansa arvostetuimpia kirjailijoita. Kirjoituksissaan hän kielsi yksityisomistuksen ja 

Mitä on Pasifismi?

Mitä on Pasifismi?

Tässä videotervehdys maanantaina päättyneestä kansainvälisestä rauhanjärjestöjen tapaamisesta Sarajevosta. Alla suunnilleen sama sisältö tekstinä. “Terveisiä Sarajevosta, Euroopan Jerusalemista, jossa muslimit, kristityt ja juutalaiset ovat asuneet sulassa sovussa vuosisatojen ajan, ja josta ensimmäiseen maailmansotaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa sata vuotta sitten eli kesäkuussa 1914. Meneillään on Sarajevo 

Pasifismi ja väkivallattomuus yhteiskunnallisen muutoksen välineinä -luennot Porissa, Oulussa ja Tampereella

Pasifismi ja väkivallattomuus yhteiskunnallisen muutoksen välineinä -luennot Porissa, Oulussa ja Tampereella

i-am-a-man-protest1

Kun sana pasifismi otettiin ensimmäisen kerran käyttöön Glasgow’n rauhankonferenssissa vuonna 1901, sitä käytettiin kuvaamaan nopeasti kasvavaa ja hyvin laajapohjaista kansainvälistä rauhanliikettä. Sillä viitattiin hyvin monenlaisten järjestöjen ja yksilöiden työhön rauhan säilymisen ja sotien ehkäisemisen puolesta. Pasifismilla ei tarkoitettu pelkästään filosofiaa, vaan kyse oli myös poliittisesta ohjelmasta, sitoutumisesta yhteiskunnalliseen muutokseen.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen pasifismi-sanan merkitys on useimmissa tieteellisissä ja arkipäiväisissä keskusteluissa kaventunut merkitsemään sen ehdottominta muotoa, kaikkien sotien ja kaiken väkivallan kieltämissä kaikissa sen muodoissaan. Tällainen määrittely on jättänyt suurimman osan rauhan hyväksi työskentelevistä määritteellisesti kodittomaksi. Yhtenä uutena käsitteenä tälle aihealueelle on tullut väkivallattomuus, joka tarkoittaa rauhanomaisten keinojen käyttöä poliittisen tai sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseksi.

Millaisia yhteiskunnallisia muutoksia pasifismilla ja väkivallattomuudella on saavutettu? Mitkä ovat niiden vahvuudet? Missä, koska ja miksi niiden käytössä ollaan epäonnistuttu?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheesta luentoa Poriin 16.1. klo 19.00, Ouluun 26.3. klo 19.00 (Snooker Timen alakerta, Asemakatu 28) tai Tampereelle 2.4. klo 19.00. Luennoitsijana Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri Timo Virtala, järjestäjinä mm. Vihreä Puolue.

Kuva: The Inkwell