Tag: Ihmisoikeudet

Syyrian surullinen sota

Syyrian surullinen sota

Mikäpä sota nyt ei olisi surullinen, mutta Saana-Maria Jokisen Ääniä sodasta: Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan -kirjaa kuunnellessa tuli erityisen surullinen olo. Rauhacastin Podcast-haastattelussa Saana-Maria Jokinen kertoo pyrkineensä kirjoittamaan yleistajuisen tietokirjan tavalliselle keskivertolukijalle. Tehtävä on haastava, sillä tällekin sodalle on olemassa enemmän kuin yksi, helposti selitettävä syy, sotivien osapuolten määrä on 

Taleban-hallinnon ihmisoikeusrikokset ja niiden rankaiseminen

Taleban-hallinnon ihmisoikeusrikokset ja niiden rankaiseminen

Miten kansainvälisen yhteisön tulisi reagoida silloin, kun yksittäinen valtio rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia tai kansainvälistä oikeutta? Kuten nyt esimerkiksi Etelä-Afrikka harjoittaessaan apartheidia 1948-1991, Irak hyökätessään Kuwaitiin 1990, Yhdysvallat hyökätessään Irakiin 2003, Venäjä hyökätessään Ukrainaan ja Talebanien hallitsema Afganistan naisten oikeuksia polkiessaan.  Tulisiko muun maailman asettaa tällainen 

Risto Kekkonen

Risto Kekkonen

Torstaina 10.9.2015 Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmassa haastateltavana 90-vuotias DI, sotaveteraani ja rauhantyön veteraani Risto Kekkonen. Keskustelunaiheina ohjelmassa ovat #rauhantyö, #väkivallattomuus, #asevarustelu, #kehitysyhteistyö, #ihmisoikeudet, #aseistariisunta sekä #rauhankasvatus. Lisäksi muistellaan Riston edesmennyttä puolisoa, Helsingin ja Oulun yliopistojen kunniatohtoria ja Unescon rauhankasvatuspalkinnon saanutta Helena Kekkosta.

Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike 1955-68

Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike 1955-68

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä 1-2016. Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu niin pieniä kuin suuriakin poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa 

Miksi rauhaa ja rakkautta?

Miksi rauhaa ja rakkautta?

Loviisan Sanomien keskustelupalstalla kysyttiin tänään kampanjateemani taustoista ja viitattiin meneillään oleviin sotiin. Tässä vastaukseni: “Kyseessä ei ole vihreiden, vaan minun kampanjateemani tuleviin eduskuntavaaleihin. Valitsin sen siksi, että mielestäni ei ole mitään tärkeämpää kuin rauhankysymykset. Millä keinoilla voimma edistää ja ylläpitää rauhaa maassamme, ja millä keinoilla 

Ihmisten oikeuksista

Ihmisten oikeuksista

patsas2

Loviisassa avattiin viime sunnuntaina Amnesty Internationalin kokoama Know Your Rights -julistenäyttely. Kyseisen näyttelyn avajaiset olivat osa Loviisan Rauhanfoorumia, joten sain kunnian pitää siellä lyhyen tervetulijaispuheenvuoron.

Totesin muun muassa, että Amnesty Internationalin tavoitteena on maailma, jossa Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusjulistuksessa lausutut oikeudet ja vapaudet toteutuvat kaikille ihmisille. Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia oikeuksia. Ne perustuvat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaan sekä ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, joka hyväksyttiin YK:n kolmannessa yleiskokouksessa 10.12.1948. Esimerkkeinä ihmisoikeuksista voidaan mainita mielipiteen- ja sananvapaus, syrjinnän, kidutuksen ja mielivaltaisen pidätyksen kielto, sekä oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Kuten eilisessä (la 2.8.2014) Loviisan Rauhanfoorumissa pidetyssä, toimittaja Hannu Reimen, tutkija Unto Vesan ja Kalevi Suomelan keskustelussa kävi ilmi, maailma on muuttunut hurjasti parempaan suuntaa viimeisen sadan vuoden aikana. Anarkismi on vähentynyt kansainvälisessä politiikassa. YK ja muut kansainväliset järjestöt, sopimukset ja demokratian ja kansalaisaktivismin nousu on antanut yhä vahvempia signaaleja poliittisille päättäjille, ettei väkivalta ole enää hyväksyttävä jatke ulkopolitiikalle. Tavoitteet ja periaatteet ovat siis kohdallaan, vaikka toki niiden käytäntöönpanossa riittää vielä työtä. Tästä huolimatta tilanne on huomattavasti parempi kuin ensimmäistä maailmansotaa edeltävänä ajanjaksona. Hyökkäyssodat ovat kiellettyjä, kansainväliset ristiriidat ratkaistaan useimmiten sopimuksin, ja YK ja muut kansainväliset järjestöt ja sopimukset ovat yhä vahvempia.

Vuonna 1961 perustettu Amnesty on ollut keskeinen toimija tässä kehityskulussa. Järjestöllä on ollut merkittävä rooli kidutuksen kieltämisessä kaikkialla maailmassa, kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisessa ja kuolemantuomion käytön merkittävässä vähentymisessä. Amnesty tekee tutkimustyötä, levittää tietoa, muokkaa yleistä mielipidettä ja esittää hallituksille ja viranomaisille konkreettisia suosituksia. Samaan aikaan Amnesty toimii aktiivisesti yksittäisten, vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi joutuneiden ihmisten tilanteen parantamiseksi.

Mikä on yksittäisen ihmisen rooli tässä kehityksessä? Hyvä vertailukohta on mielestäni äänestäminen, jossa yksittäisen ihmisen ääni voi samanaikaisesti olla sekä olematon että kaikki kaikessa. Äänestystulosta tarkasteltaessa voi todetä, ettei minun ääneni olisi hetkauttanut tulosta suuntaan eikä toiseen. Toisaalta yhtä totta on, että vain ja ainoastaan yksittäiset äänet ratkaisivat äänestystuloksen. Sama pätee maailmanparantamiseen: on toki mahdollista väittää, ettei yksittäisen ihmisen tai järjestön toimet vaikuta maailmanhistorian kulkuun. Mutta aivan yhtä oikein on todeta, että vain ja ainoastaan me yksittäiset ihmiset – toimiessamme osana suurempia kokonaisuuksia – muokkaamme nykyhetkeä ja luomme maailmanhistoriaa, tunti tunnilta ja päivä päivältä. Tämä sysää meille suuren vastuun kanssaihmistemme ja maapallomme hyvinvoinnista. Oikeutemme velvoittavat.

Kuva: BC.

Arndt Pekurinen  (1905 – 1941)

Arndt Pekurinen (1905 – 1941)

Päivälleen 68 vuotta sitten ammuttiin Suomussalmen rintamalla autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin. Ennen teloitusta hänet oli tuomittu neljä kertaa vankilaan: ensin neljäksi, sitten kuudeksi, sitten yhdeksäksi ja lopulta kolmeksi vuodeksi. Syy vankilatuomioihin oli, ettei hän ollut suostunut 

Martin Luther King Jr (1929-1968)

Martin Luther King Jr (1929-1968)

Martin Luther King Jr vaimonsa Coretta Scott Kingin kanssa vuonna 1964. Kuva (pd): Herman Hiller / New York World-Telegram & Sun. Vaikka Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa julistettiin jo vuonna 1776, että jokainen on syntynyt vapaaksi ja tasa-arvoiseksi, ja vaikka orjuus oli kielletty jo heti sisällissodan jälkeen 1865, 

Heidi Hautala: Venäjäteesit

Heidi Hautala: Venäjäteesit

Hautala Kuva: Mari Mäkiö.

Aloitetaan kritiikillä. Miksi kirjan nimi on Venäjäteesit? Kirja rakentuu kuuden Venäjäaiheisen teesin varaan ja sekä kymmeneen napakampaan neuvoon, miten voimme parhaiten edistää Venäjän demokratisoitumista.

Sanakirjan mukaan teesi on “lyhyesti esitetty väite, joka asetetaan väittelyn tai keskustelun kohteeksi tai otetaan todistettavaksi, väittämä.” Teesin esittäjän tulisi siis olla todistettavaksi nostamansa väittämän kanssa samaa mieltä. Näin ei ole Hautalan teesien kanssa, vaan ensimmäistä ja viidettä lukuun ottamatta kyse on oikeastaan myyteistä eli uskomuksista, jotka Hautala sitten kumoaa.

Epäilemättä juuri siksi teesit ovat lainausmerkeissä, mutta se ei mitenkään selkeytä kirjan rakennetta. Toinen ärsyttävä piirre on teesejä seuraava lainaus, jonka esittäjää ei mainita.

No se pilkunviilauksesta, nyt asiaan. Kirja on erinomainen lähde niille, jotka haluavat tietää lisää Putinista, Politkovskajasta, patsaskiistasta, poliittisista vangeista ja Nord Streamin putkesta.

Hautala aloittaa kertomuksensa vuonna 1987 järjestetystä ihmisoikeusaiheisesta kokouksesta neuvostoliittolaisen toisinajattelija Sergei Grigoriantskin kotona Moskovassa, kertoo riipaisevasti venäläisen opposition ja kansalaisjärjestömaailman ahdingosta, antaa uutta tietoa ulkomaalaisilta suljetusta Tšermenista ja Ingušiasta, jossa on käytännössä sotatila. Kirjasta käy ilmi Transparency Internationalin tieto, että Putinin kaudella korruptio on kasvanut hurjat 700 prosenttia.

Ensimmäisessä teesissä, “Suomessa ei saa arvostella Venäjää,” Hautala käy läpi eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa 1.6.2006 pitämänsä puheesta saamansa risut ja ruusut. Lipposen mukaan Venäjän nykydemokratian arvostelu juhlatilaisuudessa ei ollut sivistysvaltion tapojen mukaista.

Heinäluoman mukaan puhe oli käsittämätön: “Ensin kutsutaan vieraita ja haukutaan heidät sitten.” Keskustalaisen Kauko Juhantalon termeillä puhe oli limbo, ja vasemmistoliiton Outi Ojala kutsui sitä tarpeettomaksi tölväisyksi. Aleksanteri-instituutin tutkijan Markku Kangaspuron mukaan siinä tulkittiin “historiaa enemmän kuin vapaalla kädellä.”

Hautala kuittasi kritiikit toteamalla kuolemattomasti, että “on aina sellainen riski, että parlamentissa esitetään poliittisia mielipiteitä.” Hän myöntää että kyse oli kärjistyksestä, mutta puolustautuu toteamalla, että kolmen minuutin puheen 30 sekunnin historia-osuudelta on turha odottaa tyhjentävää akateemista analyysia.

Myös lehtien pääkirjoitussivuilla kritisoitiin Hautalan tyylitajuttomuutta, huonoja käytöstapoja ja hallituskelvottomuutta. Kansalaiset kommentoivat tapahtumaa lähettämällä Hautalalle viitisensataa sähköpostia, joukossa sekä ymmärtäjiä että kriitikoita.

Keskustelu levisi ulkomaille asti. Dagens Nyheterin mukaan Hautalan saama kritiikki osoitti, että “Venäjän valtionjohdon arvostelu on Suomessa edelleen sopimatonta.” Brittiläisessä Guardianissa kirjoitettiin, että “hermostuneet reaktiot Hautalan puheeseen tuovat vaimean kaiun itsesensuurista neuvostoajalta, jolloin luotiin käsite “suomettuminen” kuvaamaan maita, jotka hiljaa muovasivat politiikkansa ja toimintatapansa Moskovalle sopiviksi”. Myös tanskalaisessa Jyllands-Postenissa tulkittiin reaktion osoittavan, ettei suomettumisesta olla vieläkään päästy.

Virolaisessa Postimees lehdessä ihmeteltiin, miksi keskustelu pyörii sen ympärillä, saiko juhlassa esittää kritiikkiä vai ei, eikä sen, oliko Hautala oikeassa vai ei.

Syudyanka_002
Lapsia leikkimässä Slyudyankan kaupungissa, Baikal-järven rannalla keväällä 2005.

Kirjassa annetaan myös paljon järkyttävää tietoa Venäjän valtionjohdon levittämästä vainoharhaisesta suhtautumisesta länsimaihin. Useilla esimerkeillä Hautala osoittaa, kuinka länsimaiset tai länsimaiden rahoittamat säätiöt, kansalaisjärjestöt, yliopistot ja toimittajat leimataan valtionvihollisiksi ja vakoilijoiksi. Ikään kuin Putinin porukalla olisi noussut poliittinen realismi hattuun, ja he eivät kerta kaikkiaan voisi ymmärtää, että ihmisillä ja yhteisöillä voisi olla joitakin ylevämpiäkin tarkoitusperiä kuin oman maan edun ajaminen muiden maiden kustannuksella.

Tšetšenian sota ei todellakaan ole ohi, vaan hiljaisuus uutisrintamalla johtuu siitä, ettei Venäjä päästä ulkomaisia tiedotusvälineitä ja kansalaisjärjestöjä alueelle. Järkyttävää luettavaa on todistusaineistot sen puolesta, että Moskovassa ja useissa muissa kaupungeissa syyskuussa 1999 tapahtuneet kerrostalojen räjäytykset olivat vallanpitäjien keino oikeuttaa toinen Tšetšenian sota. Tästä näkökulmasta puheet Putinin tuomasta vakaudesta on syytä lopettaa. Meidän täytyy nähdä Moskovaa pidemmälle, kirjoittaa Hautala.

Mutta mikä oli Venäjän suhde Irakin sotaan? Sivulla 120 Hautala kirjoittaa, että “Venäjä liittyi halukkaasti mukaan “sotakoalitioon” eikä varmastikaan pelkästään solidaarisuudesta Yhdysvaltoja kohtaan. Terrorismilainsäädäntö, jota Euroopan unionissa on innokkaasti kopioitu Yhdysvalloista, on vaarallinen ase autoritääristen hallitusten ja diktaattorien käsissä.” Pari sivua myöhemmin hän kuitenkin kirjoittaa, että “Venäjä arvosteli voimakkaasti Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin.”

Parasta kirjassa on sen viimeinen kappale, jossa Hautala antaa konkreettisia toimintaohjeita Venäjän demokratiakehityksen nopeuttamiseksi.

Medvedevia on jaksettava muistuttaa hänen omista demokratia- ja korruptionvastaisista puheistaan. Sanasta miestä, härkää sarvista. Korkean tason neuvottelut on uskallettava tarvittaessa katkaista, jos toinen osapuoli ei pidä lupauksiaan. EU:n on voitettava hajaannuksensa ja lopetettava tanssiminen pikkuasioiden, kuten Puolen ja Venäjän lihantuontikiistan ympärillä.

EU:n ja Yhdysvaltojen on lakattava näyttämästä huonoa esimerkkiä Venäjän kaltaisille autoritäärisille valtioille vesittämällä kansainvälistä oikeutta.

Viisumivapautta on edistettävä vastavuoroistesti. Vaihto-ohjelmia ja verkostoja on luotava, opiskeluvaihtoja lisättävä, taiteilijoille annettava mahdollisuuksia kansainvälisiin näyttelyihin ja historiantutkijoille seminaareihin. Sukulaiskansojen yhteistyötä on lisättävä ja Suomen valtiojohdon on sitkeästi vaadittava Neuvostoliiton aikaisten arkistojen avaamista tutkijoille. Venäjänkielisen väestön syrjintään Suomessa on puututtava ja heidän tarpeensa otettava paremmin huomioon. Suomessa toimivaa venäjänkielistä mediaa on tuettava.

Ylipäätään kirjan Venäjä-kritiikki on rakentavaa ja kirjoittamistyyli huokuu aitoa välittämistä Venäjästä ja venäläisistä. Demokratian ja laillisuuden lisääntyminen, korruption vähentäminen ja viranomaisten mielivallan poistaminen hyödyttää niin venäläisiä, länsimaita kuin yritysmaailmaakin.

Venäjäteesit.jpeg

Nimi: Venäjäteesit – vakaus vai vapaus?
Kirjoittaja: Heidi Hautala
Kustantaja: Tammi / Huutomerkki no 2 / 08
Vuosi: 2008
ISBN: 978-951-31-4245-2

Äänestä Heidi Hautala Europarlamenttiin!

Äänestä Heidi Hautala Europarlamenttiin!

On aina se riski, että parlamentissa esitetään poliittisia mielipiteitä, oli Heidi Hautalan vastaus, kun häntä kritisoitiin hänen eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa pitämästään puheesta. Puheessaan hän oli eräänkuuluttanut Venäjälle oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja demokraattista vastuuta. Europarlamenttivaalit järjestetään sunnuntaina 7.6. (ennakkoäänestys 27.5 – 2.6.). Oma äänestysvalintani on Heidi 

Kiinalaista konsensushenkeä Loviisassa

Kiinalaista konsensushenkeä Loviisassa

Itä-Uudenmaan Paasikiviseuran ja Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnan järjestämä Kiinan suurlähettiläs Ma Keqing’in maanantainen loviisanvierailu sujui leppoisissa ja kohteliaissa merkeissä. Ma Keqingin avauspuheenvuoro oli kattava, selkeä ja rohkea. Siinä käytiin läpi maanjäristyksen tilanne, tulevat kesäolympialaiset, Kiinan hurja taloskasvu, poliittinen muutos, Kiinan ulkopolitiikka ja suhteet Suomen valtion kanssa. 

Amazing Grace

Amazing Grace

amazing-grace-movie.jpg

Upea, elämää suurempi elokuva! Hieno saavutus tekijöiltä, semminkin kun käsittelyssä on historiallinen tapahtuma, eräs lainsäädäntöprosessi Isossa-Britanniassa vuosina 1789 – 1807.

Mutta näinhän maailmaa muutetaan, muun muassa. Brittiläisen orjakaupan lakkauttaminen vuonna 1807 ja orjuuden lakkauttaminen Brittiläisessä imperiumissa vuonna 1833 lienevät keskeisimpiä rajapyykkejä ihmiskunnan moraalisen kehittymisen historiassa.

Elokuvan sankari on William Wilberforce, rikkaan merkantin perijä Yorkshiren kreivikunnasta. Tämä verbaalisesti lahjakas, villi ja vapaa nuori poliitikko, tulee uskoon ja harkitsee papin uralle siirtymistä. Hänen hyvä ystävänsä, Englannin nuorimmaksi pääministeriksi pian nouseva William Pitt, painostaa häntä jatkamaan politiikassa. “Do you want to praise the Lord or change the word?” hän kysyy.

Wilberforcen puheille marssitetaan joukko orjuuden lakkauttamista ajavia aktivisteja, jotka saavat hänet jatkamaan politiikassa ja ottamaan poliittiseksi elämäntehtäväkseen orjuudenvastaisen taistelun.

Tehtävä ei ollut helppo ja vaati sitkeää valistusta niin parlamentissa kuin sen ulkopuolellakin. Ranskan vallankumous ja sitä seuranneet sodat loivat ilmapiirin, jossa radikaalien muutosten läpivieminen oli käytännössä mahdotonta.

Orjakaupan vastustaminen puettiin patriotismin asuun ehdottamalla lakia, joka kieltäisi britannian kansalaisia avustamasta tai osallistumasta Ranskan siirtomaiden orjakauppaan. Wilberforce ja muut orjuuden vastustajat olivat parlamenttikeskustelun ajan hiljaa, niin etteivät heidän vastustajansa tajunneet läpi menneen lain todellisia seurauksia: lain käytäntöönpano lakkautti kaksi kolmasosaa brittien orjakaupasta.

Lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen todistelun jälkeen Wilberforce sai viimein parlamentin enemmistön taakseen, ja orjakauppa kiellettiin.

Samana vuonna kuoli yksi niistä miehistä, jotka saivat suostuteltua Wilberforcen jäämään politiikkaan, Amazing Grace -nimisen uskonnollisen hymnin sanat kirjoittanut anglikaanipappi John Newton. Ennen todellista uskoontuloaan ja papinuraansa hän oli orjalaivan kapteeni, mutta katui syvästi entistä elämäänsä.

“I once was lost, but now am found, Was blind, but now I see,” kuuluvat laulun sanat. Fyysisesti Newton sokeutui vanhetessaan, mutta pitäytyi kannassaan, että todellisuudessa siinä oli käynyt päin vastoin.

Allmusic -tietokannan mukaan kappale on levytetty hurjat 1800 kertaa. YouTubesta se löytyy niin Elviksen, Michael Jacksonin, Steven Tylerin kuin Whitney Houstoninkin laulamana, tässä kuitenkin oopperalaulaja Jessye Normanin versio.

Wilberforce jatkoi taistelua oikeudenmukaisemman maailman puolesta aina vuoteen 1824, jolloin hän joutui terveyssyistä jättämään politiikan. Orjuudenvastaisen taistelun lopullinen läpimurto tapahtui Britti-imperiumin osalta 26.7.1833, kun orjuus saatiin vihdoin kiellettyä lailla.

William Wilberforce kuoli kolme päivää myöhemmin.

EU – askel kohti globaalia etiikkaa?

EU – askel kohti globaalia etiikkaa?

Roomassa 25.3.1957. (Lyhennetty versio tästä kirjoituksesta on julkaistu Maailma.net -sivustolla 2.4.2007) Päivälleen viisikymmentä vuotta sitten solmittiin Roomassa Ranskan, Saksan, Italian ja Benelux-maiden välinen sopimus yhteisten sisämarkkinoiden perustamisesta. Syntyi EEC, jonka nimi muutettiin vuonna 1967 EY:ksi ja vuonna 1993 EU:ksi. Tänään integraatio on edennyt niin pitkälle, 

“Pakkasilta voi suojautua, luodeilta ei”

“Pakkasilta voi suojautua, luodeilta ei”

(Julkaistu Sana-lehdessä 23.8.2007) Sebastian Day Paw saapui perheineen Suomeen vietettyään kaksi vuotta sodassa ja kymmenen vuotta suljetussa pakolaisleirissä Kun YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n työntekijät kysyivät Sebastian Day Pawilta, mihin maahan tämä haluaisi tulla sijoitetuksi, oli hän valmis muuttamaan perheensä kanssa mihin maailmankolkkaan tahansa. Viranomaiset ehdottivat Suomea,