Tag: Bosnia ja Herzegovina

”Kaikki osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin”

”Kaikki osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin”

Useissa Bosnian sotaa käsittelevissä lähteissä todetaan, että kaikki osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin. Toisinaan tätä tosiasiaa pidetään hyväksyttävänä selityksenä sille, että varsinkin sodan ensimmäisinä vuosina länsimaat suhtautuivat kolmeen sotivaan osapuoleen varsin neutraalisti. On totta, että myös bosniakit syyllistyivät sotarikoksiin. YK:n Jugoslavia-tuomioistuimen mukaan Bosnia-Hertsegovinan armeijan sotilaat murhasivat syyskuussa 

Väliintulon vaikeudesta

Väliintulon vaikeudesta

Sarajevon matkaoppaan kirjoittamiseen liittyen olen viime päivinä käynyt läpi Bosnian historiaa. Kirja, jota käytän päälähteenäni, Noel Malcolmin Bosnia – A Short History, kritisoi kovin sainoin länsimaiden roolia Bosnian sodan ratkaisuyrityksissä. Kirjoittaja ei tyydy pelkästään tuomitsemaan YK:n, EY:n ja USA:n ratkaisuyritykset pelkästään epäonnistuneiksi, vaan kuvailee yksityiskohtaisesti, 

Mieli ja kieli

Mieli ja kieli

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Loviisan Sanomien Vieraskynä -palstalla 29.10.2010.

Epätäydellisestä kielitaidosta on myös hyötyä. Tulee mietittyä tarkemmin mitä suustaan päästää. Tulee tiivistettyä sanomansa ja sanottua asiat suorempaan. Keskustelukumppanikin arvostaa, kun häntä kuunnellaan ja tarkkaillaan intensiivisesti. Parasta siinä on kuitenkin nöyryys sanallisen kommunikaation edessä. Äidinkielellä puhuessa sitä kun helposti unohtaa, ettei täydellisimmälläkään sanojen asettelulla pysty kuvaamaan todellisuudesta kuin heijastuksen.

Entä totaalinen kielitaidottomuus, voiko siitä olla hyötyä? Katsoin joitakin päivä sitten Dine Mustafican bosniankielisen elokuvan Remake. Tekstitystä ei ollut saatavilla, joten en ymmärtänyt tositapahtumiin perustuvasta kahden tunnin pätkästä kuin pari sanaa. Silti se oli kokemisen arvoinen elokuvaelämys. Tapahtumia, ilmeitä ja eleitä tarkkailemalla, äänensävyjä, ääniä ja musiikkia kuuntelemalla koin iloa ja surua, toivoa ja epätoivoa, empatiaa ja antipatiaa. Kielitaidottomuuden takia moni juonen käänne jäi epäselväksi, mutta toisaalta se vapautti keskittymään tunnelmaan ja yksityiskohtiin, jotka muuten olisivat jääneet huomiotta.

Elokuvan tapahtumapaikkana on Pariisi ja Sarajevo 1990-luvun alussa sekä Sarajevo toisen maailmansodan kynnyksellä. Sodan runtelema, huolettomasta elämästä lopullisesti vieraantunut kirjailija vierailee pariisilaisilla cocktailkutsuilla, mahdottomana tehtävänään kertoa parin tuhannen kilometrin päässä riehuvasta sodasta. Joitakin vuosia aikaisemmin elämä Sarajevossa pyörii perhe- ja ystävyyssuhteiden ympärillä. Kirjailija ja hänen veljenpoikansa kohtaavat kadulla. Baarissa tyttöystävä kyllästyy kirjailijan kaverin vitseihin. Katukoripallo-ottelu ja perhepäivällinen. Ohi marssiva mielenosoitus ahdistaa katsojaa, antaa aavistaa tulevaa, vaikkei tiedä keitä he ovat ja mitä he vaativat.

Sota ja kaaos alkavat. Koteja tuhotaan, ihmisiä kuulustellaan, arki hajotetaan. Perheenjäsenet kadottavat toisensa, kaverukset päätyivät vastakkain taisteleviin armeijoihin. Veljenpoika päättyy kuolleena setänsä syliin. Kirjailija joutuu keskitysleirille, kaivaa vihollisille juoksuhautaa, YK-sotilaat ajavat ohi. Alastomia miehiä jonossa odottamassa teloitustaan. Teloitus toteutetaan moukarilla päähän lyömällä. Teloitetut kierivät rantapengertä pitkin jokeen. Ihmepelastus ja turvapaikka Pariisista, jossa ihmiset siemailevat viiniä ja odottelevat bosnialaispakolaisen puheenvuoron alkamista.

Kontrasti Sarajevon ja Pariisin todellisuuksien välillä on liian suuri. ”Stop the war in Bosnia” on ainoat sanat, jotka sanojen ammattilainen pystyy siinä tilanteessa lausumaan.

Sotaelokuvat ahdistavat, ymmärsi kieltä tai ei, enkä suosittele niiden katsomista, ainakaan suurissa määrin, kenellekään. Toisaalta ne myös muistuttavat meitä rauhan keskellä eläviä siitä, millaiseksi yhteiskunta voi epäonnistuneimmillaan muuttua. Elokuvan kansanmurhakohtauksella viitattiin todennäköisesti Srebrenicaan, jossa heinäkuussa 1995 murhattiin yli 8 000 bosniakkia. Kyseessä oli Euroopan suurin joukkomurha ja raskain rikos sitten toisen maailmansodan.

Kulttuurit eivät kohdanneet sopuisasti, vaan törmäsivät pahimmalla mahdollisella tavalla, etnisen puhdistuksen muodossa. Kielimuuria ei tästä törmäyksestä voi syyttää. Bosniakit, serbit ja kroaatit puhuvat käytännössä samaa kieltä, eroavaisuudet ovat verrattavissa murteisiin. Mitä enemmän Balkanilla matkustan ja mitä enemmän asiasta luen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, ettei kyseisten ryhmien välillä ollut myöskään kommunismin alleen jäädyttämää, kansan syvien rivien etnistä vihanpitoa. Tällaisesta ei ollut viitteitä myöskään Remake -elokuvassa. Ihmiset lähtivät vihanpitoon ja hirmutekoihin ennen kaikkea ekspansiivisen nationalistisen propagandan saastuttamina, yhteisön paineesta ja henkilökohtaisesta pelosta.

Loviisan rauhanpalkinnon tänä vuonna saaneen tohtori Arnon Gruenin palkintopuhe, joka on luettavissa rauhanfoorumin sivuilla, käsitteli näitä samoja teemoja: yhteistyön, empatian ja itseluottamuksen merkitystä. Päämääränä tulisi olla yhteiskunta, jossa elää itseensä luottavia ja itsenäisesti ajattelevia yksilöitä, jotka eivät ole auktoriteettien vietävissä ja jotka pystyvät kohtaamaan erilaisuuden suhteellisuudentajuaan menettämättä. Tällä tiellä vieraiden kielten hallinta ja harrastaminen on mitä parhain, vaikkakaan ei välttämätön apuväline.

Mostar 29. – 1.12.2009

Mostar 29. – 1.12.2009

Mostarin vanhakaupunki. Olen suorastaan loukkaantunut puheista, joiden mukaan Mostarin näkemiseen riittää yksi päivä. Mostarin, kuten minkä tahansa kaupungin tai kylän näkemiseen ja kokemiseen, ei riitä edes yksi ihmiselämä. Mostarissa on kieltämättä vain kaksi turistinähtävyyttä: silta ja vanhakaupunki. Mutta jos nähtävyyksien näkeminen olisi matkustelun tarkoitus, turistin 

Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 4

Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 4

Kahdentoista tunnin junamatkaan mahtuu kaikenlaista, tällä kertaa jopa puolentunnin bussimatka. Jossain vaiheessa vähän ennen Kroatian rajan ylittämästä koko juna tyhjennettiin ja meidät siirrettiin busseihin, joka vei meidät seuraavalle asemalle, josta taas jatkoimme junamatkaa. Bosnian puolella Tuslassa Velid jäi pois. Kuulin käytävällä puhuttavan englantia, ja arvasin 

Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 3

Budapest – Sarajevo 11.11.2009, osa 3

Velid
Velid.

Historiallis-maantieteellisesti Bosnia ja Hertsegovina on jakautunut kahteen alueeseen, Bosniaan ja sen lounaispuolella sijaitsevaan Hertsegovinaan. Bosnian ja Hertsegovinan raja ei ole poliittinen, etninen, identiteettinen eikä uskonnollinen. Raja on vaikeasti hahmotettava, eikä sillä ole tämän päivän Bosnia-Hertsegovinassa merkitystä.

Etnisesti Bosnia Hertsegovinan väestön on jakautunut kolmeen ryhmään: bosniakkeihin, serbeihin ja kroaatteihin. Tarkkaa väestönlaskentaa ei sodan jälkeen ole tehty, mutta erään arvion mukaan bosniakkeja on 48 prosenttia, serbejä 37 ja kroaatteja 14.

Uskonnollisesti Bosnia Hertsegovina on jakautunut kolmeen uskontoon: islamiin, ortodoksikristillisyyteen ja katolilaisuuteen. Bosniakit ovat pääsääntöisesti muslimeja, serbit ortodoksikristittyjä ja kroaatit katolisia. Sarajevossa asuu lisäksi jonkin verran juutalaisia.

Poliittisesti Bosnia Hertsegovina on jakautunut kahtia: 51 prosenttia maasta koostuu Bosnia ja Hertsegovinan Federaatiosta ja 49 prosenttia Serbitasavallasta. Bosniakit ja kroaatit asuvat pääsääntöisesti ensin mainitussa ja serbit jälkimmäisessä. Kummallakin entiteetillä on oma parlamentti, presidentti ja hallitus.

Lisäksi kansainvälinen yhteisö käyttää maassa huomattavaa päätäntävaltaa YK:n kautta. Maassa on Euroopan unionin 2 500 hengen vahvuinen sotilasjoukko ja poliisivoimat.

Identiteetiltään bosniakit ovat pääsääntöisesti bosnia-hertsegovinalaisia – tai lyhyemmin ilmaistuna bosnialaisia – kroaatit kroatialaisia ja serbit serbialaisia. Kukaan ei siis identifioidu Bosnia-Hertsegovinan Federaatioon, ja Bosnian serbit tuntevat olevansa serbitasavaltalaisia vain, koska alueen liittäminen Serbiaan on poliittisesti mahdotonta.

Länsimedian Bosnian sodan aikana heistä käyttämä termi ”muslimi” oli Velidin mielestä käsittämätön. ”Miksi kahdesta muusta ryhmästä puhuttiin etnisen taustan perusteella ja kolmannesta uskonnon? En halua identifioitua muslimina. Olen muslimi, mutta se on yksityisasiani. Eihän sinuakaan kutsuta ”kristityksi”, vaan suomalaiseksi.”

Bosnialaisilta kiellettiin kansallinen identiteetti jo Itävalta-Unkarin aikana, ja sama jatkui kommunistisessa Jugoslaviassa. Tilastoissa bosniakit luokiteltiin kirjaimella ”m”, joka myöhemmin muutettiin muotoon ”M”.

M tulee tietysti sanasta muslimi, mutta mitä eroa on m:llä ja M:llä, siihen Velid ei suostu vastaamaan vaan antaa ymmärtää että kyse oli yhdestä kommunistihallinnon lukuisista byrokraattisista käsittämättömyyksistä.

Tämän päivän Bosnia-Hertsegovinassa etninen tausta on enemmän kuin pelkkä identiteettikysymys. Maalla on kolme presidenttiä, yksi bosniakkien, yksi kroaattien ja yksi serbien valitsema.

Etninen tausta vaikuttaa myös matkustamismahdollisuuksiin. Bosnian serbeillä on mahdollisuus saada Bosnia-Hertsegovinan passin lisäksi myös Serbian passi ja kroaateilla Kroatian passi. Toisin kuin Kroatian passilla, Bosnia Hertsegovinan passilla matkustaminen on hankalaa ja aikaa vievää, hyvin useissa tapauksissa jopa mahdotonta.

Kasiala
Velidin käsialanäyte.

Kysyttyäni, mitä uskontoa bosniakit harjoittivat ennen Ottomaanien valloitusta (vuonna 1463), sain mielenkiintoisen vastauksen. Velidin mukaan bosniakit olivat kristittyjä kerettiläisiä, jotka uskoivat kahteen yhtä vahvan jumaluuden olemassaoloon, Jumalan ja Saatanan.

Jumala oli heidän mukaansa luonut henkimaailman ja Saatana fyysisen maailman, ja ihminen pääsi Jumalan yhteyteen vain asketismin kautta, kuten esimerkiksi kieltäytymällä lihansyönnistä, seksistä ja alkoholista.

Heillä ei ollut kirkkoja, vaan he suorittivat rituaalinsa metsissä. He kohtelivat miehiä ja naisia tasa-arvoisemmin kuin alueen ortodoksit ja katoliset. Noista ajoista on jäänyt todisteeksi koristeellisia, filosofisia tekstejä sisältäviä kivikirjoitustauluja, joita on nähtävillä myös Sarajevon alueella.

Monella tapaa bosniakit olivat Velidin mukaan jo valmiiksi lähellä islamia, mutta pääsyy islamiin siirtymisessä oli siinä, että he olivat jo vuosisatoja olleet katolilaisten ja ortodoksien painostuksen ja sorron alaisena, ja saivat kääntymyksensä jälkeen säilyttää monet tapansa, ja myös ottomaanien vahvan tuen.

Ottomaanien imperiumin alueellahan sallittiin eri uskontojen harjoittaminen, joten kääntyminen islamiin tapahtui Velidin mukaan vapaaehtoisesti.

Kirjassaan Bosnia – a Short History brittiläinen historiantutkija Noel Malcom tunnistaa Velidin esittelemän teorian, mutta ei usko siihen.

Toisen, lähinnä serbitutkijoiden tukeman teorian mukaan bosniakit olivat ennen islamiin kääntymistään Serbian ortodoksikirkosta eronnut osa, joka omasi joitakin kerettiläisiä vaikutteita. Kolmannen, ei niin yllättäen katolisten tutkijoiden suosiman, teorian mukaan Bosnian kirkko oli katolinen.

Malcom luettelee paljon todisteita sen puolesta, että yleisesti uskottu teoria Bosnialaisten kuulumisesta bulgarialaisen pappi Bogumilin seuraajiin on romantisoivaa historiankirjoitusta. Kerettiläiset kun vaikuttavat rohkeammilta, originaaleimmilta ja mielenkiintoisimmilta kuin oikeaoppiset kristityt.

Kirjan kappale ”The Bosnian Church” keskittyy lähinnä kumoamaan kolmea yllä mainitsemaani teoriaa, mutta ei vastaa kovin selkeästi kysymykseen, mitä uskontoa bosnialaiset sitten edustivat.

Mikäli ymmärsin oikein, hän uskoo Bosnian kirkon olleen muusta maailmasta eristyksissä ollut, luostarikeskeinen katolinen yhteisö, joka omasi merkittäviä ortodoksisia vaikutteita, ja joka oli ottomaanien valloitusten aikaan joka tapauksessa hajoamispisteessä.

Kuten yllä olevasta käy ilmi, keskustelu Velidin kanssa pyöri paljolti identiteetin, historian ja poliittisten kysymysten ympärillä. Juna puskutti eteenpäin, aurinko laski ja ulkona vilisi Koillis-Kroatian laakeat maisemat. Velid kaipasi jo Bosnian vuoristoa.

Edellisellä kerralla kun hän oli tullut käymään kotonaan, hän ei ollut saanut viettää aikaa äitinsä kanssa juuri ollenkaan, koska koko suku, parikymmentä ihmistä, oli tullut käymään. Hänen oli täytynyt käydä ruokaostoksilla silla aikaa kun hänen äitinsä laittoi ruokaa koko porukalle.

Velidin isä kuoli Bosnian sodassa (1991-1995) sodassa, puolustaessaan Broco –nimistä kylää, jossa serbit, kroaatit ja bosniakit puolustivat kylää serbihyökkäykseltä.

Päästääkseen Euroopan unioniin Bosnia-Herzegovinan on muun muassa suoritettava väestönlaskenta. Serbit olisivat tähän suostuvaisia, mutta bosniakit viivyttelevät, koska se paljastaisi serbien suuren prosentuaalisen osuuden tietyillä alueilla, ja he saisivat sitä kautta tiettyjä oikeuksia sodanaikaisen etnisen puhdistuksen onnistumisen ansiosta.

Zlatan päiväkirja

Zlatan päiväkirja

Miten me aikuiset perustelemme sodat? Oman edun tavoittelulla? Pelolla? Kunnialla? Isänmaan puolustamisella? Pitkän tähtäimen suunnitelmalla? Kokonaiskuvalla? Sillä, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa? Että tarkoitus pyhittää keinot? Toisten auttamisella? Lapsen näkökulmasta tämä kaikki on liirumlaarumia. Lapsen näkökulmasta oleellista on, onko perhe ja ystävät hengissä, 

Baltiasta Balkanille II (jatkuu)

Baltiasta Balkanille II (jatkuu)

Aasi Vis-saarella. Splitin linja-autoasemalla auringosta, lomasta, oluesta ja elämästä nauttiessani sain seuraavanlaisen tekstiviestin: “Hello Timo! Wie get’s? Wo sind ihr? Ich bin schön Wien. Alles ok! Gute fahrt. Schreibst du! Josef” Sallyn palattua matkaeväsostoksilta kysyin, muistaako hän Josefia. Yhdessä kävimme läpi kaikki miehet, joihin olimme