Kertomuksia rohkeudesta: aseeton rauhanturvaaminen

”Kaunis ajatus, mutta faktaa on, että se voittaa jolla on isompi pyssy,” kuului ensimmäinen kommentti sosiaalisessa mediassa alettuani joitakin vuosia sitten markkinoida aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuuksia käsittelevää seminaaria.

Vastasin hänelle listaamalla kymmeniä esimerkkejä menestyksekkäistä väkivallattomista kampanjoista eri vuosikymmeniltä ja eri puolilta maailmaa. Niissä aseeton tai heikommin aseistautunut osapuoli on saanut tahtonsa läpi, tai vähintään löytänyt heitä tyydyttävän kompromissiratkaisun. Kerroin Erica Chenowethin ja Maria Stephanin uraauurtavasta, väkivaltaisia ja väkivallattomia kampanjoita vertailevasta tutkimuksesta Why Civil Resistance Works, ja yli tuhatta väkivallatonta kampanjaa analysoivasta Global Nonviolent Action Database -sivustosta.

Kyseisen somekommentoijan reaktio on tyypillinen, ja kertoo paljon yhteiskuntamme suhtautumisesta väkivaltaan, ja käsityksistämme väkivallan ja voiman suhteesta. Kyky ja häikäilemättömyys käyttää väkivaltaa yhdistetään voimaan ja valtaan, jonka vastakohtana nähdään passiivisuus ja pelko.

Sisällissotien tai muiden systemaattisten ja laajojen ihmisoikeusrikkomusten noustessa otsikoihin länsimaissa herää keskustelu siitä, pitäisikö alueelle iskeä sotilaallisesti vai ei. Sotilaallisen intervention kannattajien mielestä olisi moraalitonta olla puuttumatta tilanteeseen. Vastustajat puolestaan muistuttavat sotilasiskun kalleudesta, siviiliuhreista, koston kierteestä ja siitä, ettei pommittamalla ole ennenkään demokratiaa onnistuttu rakentamaan.

Keskustelua hallitsevat kaksi vaihtoehtoa: sotilaallinen voimankäyttö tai passiivisuus. Neuvotteluiden, diplomaattisten painostus- ja suostuttelukeinojen, YK:n rauhanturvaamisen ja EU:n siviilikriisinhallinnan kannattajien ääni on heikko. Usko siihen, että pahikset saadaan ruotuun vain käyttämällä heidän omia keinojaan, on vahva.

Mutta mistä voimassa ja vallassa pohjimmiltaan on kysymys, ja mikä on sen suhde väkivallan käyttöön ja sillä uhkaamiseen? Aristoteleen mukaan valta (power) on yksinkertaisesti ’kykyä saavuttaa haluttu päämäärä.’

Entä jos onkin niin, että sekä passiivisuuden että aggression kritisoijat ovat oikeassa? Että kansainvälisen yhteisön tulisi puuttua tilanteeseen, mutta väkivallattomasti? Olisiko YK:n rauhanturvaamisen mahdollista muuttaa aseettomaksi ja väkivallattomuuden periaatteiden mukaiseksi, tai olisiko mahdollista luoda uusi instituutio, jonka tehtävänä olisi väkivaltaisiin konflikteihin puuttuminen ja jonka toiminnan filosofis-eettisenä pohjana olisi väkivallattomuuden teoria?

Nonviolent Peaceforce

Ahvenanmaalla joitakin vuosia sitten tapaamani, Nonviolent Peaceforce (NP) -järjestön toiminnanjohtajana tuolloin toiminut Timmon Wallis suhtauti hänen kanssaan asiasta keskustellessani skeptisesti YK:n kykyyn ottaa vastaan uusia ideoita ja muuttaa toimintatapojaan väkivallattomuuden suuntaan. Onhan YK nimen omaan valtioiden yhteisö, ja ainakin weberiläisittäin tarkasteltuna valtioiden auktoriteetti pohjautuu väkivallan käytön oikeutukselle.

Wallis toivoo kansalaisjärjestöjen, jolla tämmöistä historiallista taakkaa ei ole, ottavan johtavan roolin aseettoman rauhanturvaamisen konseptin kehittämisessä ja levittämisessä. Näin on myös tapahtunut, Nonviolent Peaceforce yhtenä ensimmäisistä.

Sri Lankasta, Guatemalasta, Etelä-Kaukasukselta ja Ukrainasta saamiensa hyvien kokemusten rohkaisemana NP tällä hetkellä aseetonta rauhanturvaamista noin kolmensadan työtekijän voimin Burmassa, Etelä-Sudanissa, Filippiineillä ja Lähi-idässä.

Suurin osa NP:n rauhanturvaajista, noin parisataa, tekee työtä maailman nuorimmassa valtiossa Etelä-Sudanissa. Siellä NP:n toiminta on saanut kiitosta nopeutensa ja joustavuutensa ansiosta. YK:n raskas byrokratiakoneisto ei ehdi edes käynnistyä, kun ketterän, lahjoitusvaroilla pyöritettävän kansalaisjärjestön työntekijät ovat jo siirtyneet uudelle alueelle uuden tilanteen vaatimaan käytännön työhön.

Filippiineillä NP:n aseetonta rauhanturvaamista johtavan Alex Virtanen käyttää aseettomasta rauhanturvaamista englanninkielistä lyhennettä UCP, jolla aiemmin viitattiin sanoihin Unarmed Civilian Peacekeeping, nykyisin sanoihin Unarmed Civilian Protection. Toiminnan sisältö ei ole sananvaihdoksen myötä muuttunut, vaan protection eli suojelu-sanan käytöllä NP:ssä halutaan korostaa eroavaisuutta aseellisesta rauhanturvaamisesta, jollaisena rauhanturvaaminen perinteisesti nähdään.

Virtanen näkee UCP:n aseellisen rauhanturvaamisen vaihtoehtona ja uudempana lähestymistapana. ”Tämä on todistetusti toimiva, ja ehdottomasti aseellista rauhanturvaamista taloudellisempi vaihtoehto.” Virtanen ei silti lähtisi väittämään, että aseeton rauhanturvaaminen toimisi kaikkialla automaattisesti, vaan korostaa menetelmän paikkasidonnaisuutta. NP lähettää esimerkiksi joukkoja vain alueille, jonne heidät on kutsuttu kummankin tai kaikkien konfliktin osapuolten toimesta.

UCP voi toimia myös rinnakkain perinteisen rauhanturvaamisen kanssa. Näissä tilanteissa Virtanen uskoo, että aseeton rauhanturvaaminen lisää myös aseellisten rauhanturvaajien turvallisuutta. Työskentely kun tapahtuu usein alueilla, joissa aseellinen ryhmä toisensa jälkeen on aiheuttanut ongelmia siviiliväestölle, pahimmassa tapauksessa jo useiden vuosikymmenten ajan. Erityisesti näissä tilanteissa paikallisten luottamus on helpompi saavuttaa siviiliasuisena kuin sotilaana.

Kyse ei ole pelkästään konfliktin osapuolten pitämisessä erossa toisistaan, vaan UCP:tä voidaan käyttää kaikissa konfliktisyklin osissa. NP:n rauhanturvaajien arkeen kuuluu turvallisuustilanteen tarkkailua, keskustelua siviiliyhteisöjen, heidän auktoriteettiensa ja aseellisten toimijoiden kanssa, koulutuksen antamista esimerkiksi ihmisoikeuksista, humanitaarisesta oikeudesta ja siviilien suojelusta, ja yhteistyön tekemistä sekä paikallisten että kansainvälisten organisaatioiden kanssa.

Henkilökohtaiset siteet ja molemmpinpuolinen luottamus on keskeisintä. Virtanen kertoo saamistaan tekstiviesteistä ja puhelinsoitoista, joista osa on tullut keskellä yötäkin. Hänelle on esimerkiksi kerrottu, että siviiliväestön sekaan ammutaan. Tämmöisissä tilanteissa hän on soittanut komentajille, ja onnistunut saamaan tulitaistelun loppumaan. Onnistuminen on vaatinut sekä hyvät suhteet ja vaikutusvaltaa. Keskeinen luottamusta herättävä tekijä NP:llä on, että he eivät syyllistä eivätkä raportoi tapahtumista eteenpäin.

”Omalla kohdalla tämmöisiä muutamia tilanteita on ollut, että ihmiset ovat päässeet suojaan toimintamme ansioista. Tämmöiset hetket motivoivat jatkamaan.”

Onnistuneimpina tilanteina Alex Virtanen pitää niitä, joissa paikalliset siviilit ovat NP:lle kertomisen ja avun pyytämisen sijaan itse kutsuneet sotivat osapuolet kyläpäällikön taloon keskustelmemaan asiasta. Näin konflikti ei kärjistynyt, vaan alkanut laantua.

Virtanen kertoo toiminnan tavoitteena olevan ennen kaikkea vähentää konfliktin vaikutusta siviileihin. Samalla kuitenkin myös levitetään tietoutta väkivallattomuudesta.

”Väkivallattomuus on työssämme keskeisessä asemassa. Uskon, että moni on meillä juuri tämän takia töissä. Oma tieni oli pragmaattisempi, en ollut erityisen lukenut tässä asiassa, mutta kuultuani tästä toimintamallista, uskoin siihen heti. Tiedostin, että tällä on hyvät mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa tilanteisiin.”

Rauhanarmeija

Mohandas Gandhi
kirjoitti aikoinaan aseettomista väkivallattomuusjoukoista. Hän käytti konseptista nimitystä Shanti Sena, rauhan armeija. Gandhi ehdotti kongressipuolueelle tällaisen yksikön perustamista rajoittamaan Intian sisäisiä väkivaltaisuuksia. Shanti Sena näki päivänvalon vasta Gandhin kuoleman jälkeen vuonna 1957. Suurimmillaan siihen kuului yli 6 000 jäsentä.

Gandhin ystävä, nykyisen Pakistanin ja Afghanistanin rajaseudun pataaniväestön uskonnollinen ja poliittinen johtaja Abdul Ghaffar Khan onnistui rauhanarmeijan kokoamisessa Gandhia paremmin. Hän kokosi 1930-luvulla lähes 100 000 hartaasta muslimista koostuvan, maailman ensimmäisen rauhanarmeijan, Khudai Khidmadgarin. Nimi tarkoittaa Jumalan palvelijoita. Armeijamaisen hierarkisesti organisoituneen joukon tehtävänä oli aluksi kansanvalistus ja koulujen perustaminen, mutta brittihallinnon painostuksen myötä siitä tuli yhä aktiivisempi ja poliittisempi toimija, joka taisteli kansalaistottelemattomuuden keinoin siirtomaaisäntäänsä vastaan.

Nonviolence Peaceforcen, Shanti Senan ja Khudai Khidmadgarin lisäksi Gandhin unelmaa rauhanarmeijasta ovat olleet toteuttamassa muun muassa Peace Brigades International, Witness for Peace, Christian Peacemaker Teams ja Volunteers for International Solidarity. Alex Virtasen mukaan vuosina 1990-2015 yhteensä 56 järjestöä on toteuttanut UCP:tä 37:ssä eri maassa. Näistä suurin osa on toteutettu Israelin ja Palestiinan alueilla. Myös Kolumbiassa ja Guatemalassa on ollut lukuisia kampanjoista.

Työkalupakkia tulee laajentaa

Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodeniuksella on tapana sanoa, että sotilaallinen interventio on kuin kansainvälisen yhteisön työkalupakin moukari – sitäkin saatetaan joskus tarvita – mutta huomattavasti useammin tarvitaan työkalupakin muita työkaluja. Näistä yksi on aseeton rauhanturvaaminen.

Olisiko UCP:stä ratkaisuksi Syyrian kriisiin? Ei ainakaannykyisillä resursseilla, mutta on vaikea nähdä syytä, miksei tämän metodin tutkimiseen ja testaamiseen satsattaisi tosissaan, ja kehitettäisiin aseettomasta rauhanturvaamisesta varteenotettava vaihtoehto sotilaalliselle interventiolle.

Suurin pyssy ei ratkaise konfliktia, muttei myöskään suurin sydän. Toimiakseen tehokkaasti ja laajamittaisesti väkivallattomat metodit tarvitsevat tutkijoita, strategioiden suunnittelijoita, organisoijia, johtajia ja operaatioiden toteuttajia. Ne, joiden mielestä on vastuutonta olla puuttumatta laajamittaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ovat oikeassa. Juuri siksi meidän tulee kehittää entistä monipuolisemmin kriisinhallintatyövälineitä, niin että kriisin syttyessä niitä on valittavina enemmän kuin yksi.

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhanpuolustajien Rauhan Puolesta -lehden numerossa 2-2017. Kirjoittaja on sosiologi ja sivarikouluttaja, joka kirjoittaa Kertomuksia rohkeudesta -nimistä kirjaa Like-kustantamolle. Kuvat: Nonviolent Peaceforce.

Voimaa ja viisautta

NP cover

”Kaunis ajatus, mutta faktaa on, että se voittaa jolla on isompi pyssy,” oli ensimmäinen kommentti sosiaalisessa mediassa alettuani markkinoida aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuuksia käsittelevää YK-päivän seminaaria. Reaktio on tyypillinen, ja kertoo paljon suhtautumisestamme väkivaltaan ja käsityksistämme väkivallan ja voiman suhteesta.

Räikeiden ihmisoikeusrikkomusten noustessa otsikoihin alkaa länsimaissa keskustelu siitä, pitäisikö alueelle iskeä sotilaallisesti vai ei. Sotilaallisen intervention kannattajien mielestä olisi moraalitonta olla puuttumatta tilanteeseen. Vastustajat puolestaan muistuttavat sotilasiskun kalleudesta, siviiliuhreista, koston kierteestä ja siitä, ettei pommittamalla ole ennenkään demokratiaa onnistuttu rakentamaan.

Neuvotteluiden, diplomaattisten painostuskeinojen, YK:n rauhanturvaamisen ja EU:n siviilikriisinhallinnan kannattajien ääni on heikko. Usko siihen, että pahikset saadaan ruotuun vain käyttämällä heidän omia keinojaan, on vahva.

Ratkaisua etsittäessä aivan liian harvoin lähdetään miettimään, mitä oppimista meillä olisi tapauksista, joissa pyssytön on saavuttanut haluamansa. Väkivallattomuus voimana ja taktiikkana tunnetaan kyllä Intian itsenäisyystaistelusta 30- ja 40-luvuilta ja amerikkalaisten 50- ja 60-lukujen ihmisoikeustaistelusta – ja jotkut osaavat yhdistää sen myös Tšekkoslovakian siviilivastarintaan vuonna 1968, Puolan solidaarisuusliikkeeseen 1980-luvulla, kommunismijärjestelmän luhistumiseen Euroopassa vuosina 1989–91 tai apartheid-järjestelmän kaatumiseen vuonna 1994. Mutta harva tietää, että vastaavia esimerkkejä tapauksista, jossa yksittäiset ihmiset tai suuret massat ovat totuuden, sinnikkyyden, rohkeuden ja uhrautumisvalmiuden avulla lopulta saaneet – hetkellisesti tai kokonaan – voitettua väkivaltaa käyttäneen tai sillä uhanneen tahon sympatiat puolelleen, löytyy satoja ja kaikista maanosista. Portugalissa kaatui diktatuuri väkivallattomasti vuonna 1974, Filippiineillä vuonna 1986 ja Serbiassa vuonna 1999. Meneillään olevalla vuosisadalla menestyksellisiä väkivallattomia vallankumouksia on ollut muun muassa Georgiassa, Ukrainassa, Libanonissa ja Tunisiassa.

Myös epäonnistuneita väkivallattomia vallankumouksia ja kampanjoita on olemassa, mutta niiden olemassaolo ei ole todiste väkivallattomuutta vastaan sen enempää kuin huonosti suunniteltu ja toteutettu sotilaallinen operaatio olisi todiste sotilaallista voimankäyttöä vastaan. Sen sijaan yhdenkin onnistuneen väkivallattoman kampanjan olemassaolo – ja Global Nonviolent Action Database on listannut niitä satoja – on todiste väkivallattomuuden voiman olemassaolosta.

Sotilaallinen interventio on kuin työkalupakin moukari – sitäkin saatetaan joskus tarvita – mutta huomattavasti useammin tarvitaan työkalupakin muita työvälineitä. Näistä yksi on yllä mainituista väkivallattomista kampanjoista oppia ammentava aseeton rauhanturvaaminen. Olisiko siitä ratkaisuksi Syyrian kriisiin? Ei näillä resursseilla, mutta en näe mitään syytä, miksei väkivallattomuuden tutkimiseen ja testaamiseen kannattaisi satsata tosissaan, ja kehittää aseettomasta rauhanturvaamisesta varteenotettava vaihtoehto sotilaalliselle interventiolle.

Väkivaltaisten ja väkivallattomien kampanjoiden tieteellisellä vertailulla voi saada käsityksen, millaisesta potentiaalista on kysymys. Erica Chenoweth ja Maria Stephan ottivat vertailuun 323 väkivaltaista ja väkivallatonta kampanjaa reilun sadan vuoden ajanjaksolta. Tutkimuksen tulos oli heille itselleenkin yllätys: väkivallattomat kampanjat saavuttivat tavoitteensa yli kaksi kertaa useammin kuin väkivaltaiset. Väkivallattomissa kampanjoissa myös kuoli vähemmän ihmisiä ja tuloksena oli demokraattisempi ja rauhanomaisempi yhteiskunta.

Suurin pyssy ei ratkaise konfliktia, muttei myöskään suurin sydän. Toimiakseen tehokkaasti ja laajamittaisesti väkivallattomat metodit tarvitsevat tutkijoita, strategioiden suunnittelijoita, organisoijia, johtajia ja operaatioiden toteuttajia. Ne, joiden mielestä on vastuutonta olla puuttumatta laajamittaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ovat oikeassa. Juuri siksi meidän tulee kehittää entistä monipuolisemmin kriisinhallintatyövälineitä, niin että kriisin syttyessä niitä on valittavina enemmän kuin yksi.

TIMO VIRTALA
Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri

copyright_creative_commons Kirjoitus on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Lisätietoja torstain 24.10. tapahtumasta:

Paikka, aikataulu, puhujat: www.rauhanfoorumi.fi/archives/2618
NP-Suomi Facebook-sivut: www.facebook.com/nonviolentpeaceforcesuomi
Tapahtuman Fb-sivut: www.facebook.com/events/569962583041551

Aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuudet -seminaari Helsingissä 24.10. klo 17

NP9_500px

(For text in English, see below.)

Aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuudet -seminaari YK-päivänä kulttuurikeskus Caisassa

Mitä on aseeton rauhanturvaaminen? Miten toiminta sai alkunsa, miten meneillään olevat ja aiemmin päättyneet operaatiot ovat onnistuneet ja millaisia kehitysmahdollisuuksia konseptilla on tulevaisuudessa?

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan aiheesta kulttuurikeskus Caisaan (Mikonkatu 17 C, Hki) torstaina 24.10.2013 klo. 17.00 – 20.00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on kaikille avoin.

Keskustelussa mukana kansalaisjärjestö Nonviolent Peaceforcen* (NP) johtaja, virolaissyntyinen amerikkalainen Doris Mariani, aseetonta rauhanturvaamista Filippiineillä tekevä Alex Virtanen, kansanedustaja Elisabeth Nauclér, ulkoministerin erityisedustaja Kimmo Kiljunen ja Syyriasta Libanoniin paennut Tarek Al-Khoury. Videon välityksellä keskusteluun osallistuu myös NP:n hallintoneuvoston jäsen, Saksassa asuva Outi Arajärvi. Keskustelua tullaan käymään sekä suomeksi että englanniksi.

* Nonviolent Peaceforcen tehtävänä on edistää, kehittää ja toteuttaa aseetonta rauhanturvaamista väkivallan vähentämisen ja siviilien suojelun keinona väkivaltaisissa konfliktitilanteissa. NP on kouluttanut, palkannut ja lähettänyt aseettomia siviilirauhanturvaajia Sri Lankaan, Filippiineille, Etelä-Sudaniin ja Burmaan.

Myös presidentti Tarja Halonen, Nonviolent Peaceforcen suojelija, kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollaan.

Ohjelma:

17.00 Tervetulosanat, Timo Virtala
17.10 NP:n johtaja Doris Mariani esittelee NP:n työntekijät
17.15 Kansalaisjärjestöjen tekemän aseettoman rauhanturvaamisen taustaa, Outi Arajärvi
17.30 Nonviolent Peaceforce -järjestön toiminta, Neena Kaiser
17.40 Kenttätyöskentelystä E-Sudanista, Lisa Fuller
17.50 Kenttätyöskentelystä Filippiineillä, Alex Virtanen
18.00 Keskustelua aseettoman rauhanturvaamisen mahdollisuuksista, keskustelemassa Doris Mariani, Alex Virtanen, Elisabeth Nauclér, Kimmo Kiljunen and Tarek Al-Khoury
19.35 Miten voit tukea NP:n työtä, Neena Kaiser
19.40-20.00 Slideshow NP:n työstä, rauhanosakkeiden myyntiä, julisteisiin tutustumista ja vapaata yhdessäoloa

Olkaa ystävällisiä ja levittäkää tätä viestiä!

Lisätietoja:

Timo Virtala
Suomen Rauhanliiton NP-yhdyshenkilö
timo@virtala.com
045 784 05574

NP:n kotisivut: www.nonviolentpeaceforce.org
NP:n suomenkieliset sivut Facebookissa: www.facebook.com/nonviolentpeaceforcesuomi
Tapahtuman Facebook-sivut: www.facebook.com/events/569962583041551/

Järjestäjät:

Nonviolent Peaceforce
PAND – Taiteilijat rauhan puolesta
Rauhankasvatusinstituutti ry
Rauhanliitto – Fredsförbundet
Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Suomen Kristillinen Rauhanliike
Suomen Rauhanpuolustajat ry
Suomen Sadankomitea

PS. Seminaaria edeltää taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDin ja Rauhanpuolustajien järjestämät tapahtumat: Narinkkatorilla klo 12-15 rauhanteltta, musiikkia, origameja ja puheita; rauhankulkue Narinkkatorilta Rautatientorille, lähtö klo 15; Rautatientorilla klo 16-17 musiikki ja puheet jatkuvat, esiintymässä mm. folkrockin nouseva nimi, laulaja ja lauluntekijä Kanerva. Rauhanjärjestöjen YK-päivän päättää Rauhanaseman (Veturitori 3) klubi-ilta klo 19 alkaen, esiintyjänä Tuima-yhtye, joka soittaa anastettua kansanmusiikkia. Klubi-illan liput ennakkoon varattuna 8 e ja ovelta 10 e. Lippuja voi varata numerosta 040 5755 403 tai osoitteesta tuimayhtye@gmail.com.

Päivitetty 23.10.13.

NP7

The Future Potential of Unarmed Civilian Peacekeeping -seminar in Helsinki Oct 24th

What is Unarmed Civilian Peacekeeping (UCP)? How did it all begin? What kind of experience has an Non-governmental Organisation, Nonviolent Peaceforce* (NP) gained during the ten years it has been doing UCP? What are the possibilities for development of this concept in the future?

Welcome to this discussion at the International Cultural Center Caisa (Mikonkatu 17 C, Helsinki) on UN day, Thursday, 24/10/2013 at 17-20. The admission is free and the event is open to everyone.

The speakers: Nonviolent Peaceforce Executive Director, Estonian-born American Doris Mariani; Alex Virtanen, who is doing Unarmed Civilian Peacekeeping in the Philippines; Member of Finnish Parliament, Elisabeth Nauclér; the Foreign Minister’s Special Representative to regional peace-mediation tasks Kimmo Kiljunen; Recruitment Officer Tarek Al-Khoury from Syria; and, via Skype from Germany, a member of NP’s International Governance Council, Outi Arajärvi.

*The mission of Nonviolent Peaceforce is to promote, develop, and implement Unarmed Civilian Peacekeeping as a tool for reducing violence and protecting civilians in situations of violent conflict. NP has trained, recruited and sent unarmed peacekeepers to, for example, Sri Lanka, Philippines, South Sudan and Burma.

Also an endorser of NP, president Tarja Halonen, will participate to the event.

The program:

17.00 Welcoming words by Timo Virtala
17.10 NP’s Executive Director Doris Mariani introduces the guests from NP
17.15 The history and different concepts of Unarmed Civilian Peacekeeping by Outi Arajärvi
17.30 Presentation of Nonviolent Peaceforce by Neena Kaiser
17.40 Unarmed Civilian Peacekeeping in South-Sudan, Lisa Fuller
17.50 Unarmed Civilian Peacekeeping in Philippines Alex Virtanen
18.00 Discussion about the possibilities of Unarmed Civilian Peacekeeping by Doria Mariani, Alex Virtanen, Elisabeth Nauclér, Kimmo Kiljunen and Tarek Al-Khoury
19.35 How to support NP
19.40-20.00 Slideshow about NP’s activities in the field, selling Peace Bonds, free time together

Please spread this message!

For further information:

Timo Virtala
NP-contact person in Peace Union Finland
timo@virtala.com
+358 45 784 05574

NP’s website: www.nonviolentpeaceforce.org
NP’s Facebook page in English: www.facebook.com/pages/Nonviolent-Peaceforce/158354875457
NP’s Facebook page in Finnish: www.facebook.com/nonviolentpeaceforcesuomi
The event Facebook page: www.facebook.com/events/569962583041551/

Organizers:

Nonviolent Peaceforce
PAND – Artist for Peace
The Peace Education Institute
Peace Union Finalnd
Finnish Ecumenical Council
Finnish Christian Peace Association
Finnish Peace Committee
Finnish Committee of One Hundred

PS. The seminar is preceded by three events organised by PAND & Peace Committee: a peace tent, with music and origami at Narinkkatori at 12-15; a peace procession from Narinkkatori to Rautatientori at 15; music and the speeches continue, one of the musicians is an rising name in folk rock, singer and songwriter Kanerva. The UN-day celebration is ended by a club-evening at Peace Station (Veturitori 3) from 19 onwards, the band Tuima plays purloined folk music. Tickets to the club-evening costs 8 e when booked beforehand and 10 e at the door. You may book tickets by calling 040 5755 403 or e-mailing tuimayhtye@gmail.com.

Uptaded 23.10.2013.

Nonviolent Peaceforce aloittaa operaation Burmassa

Tunnelmia Burman entisessä pääkaupunki Yangonissa syksyllä 2005.

Sri Lankasta, Indonesiasta, Etelä-Sudanista ja Etelä-Kaukasukselta saatujen hyvien kokemusten rohkaisemana yksi maailman suurimmista aseetonta rauhanturvaamista harjoittava kansalaisjärjestöistä, Nonvoilent Peaceforce (NP), laajentaa toimintaansa kesäkuussa Burmaan (Myanmariin).

”Toiminta tullaan aloittamaan varovasti,” kertoo Brysselistä tavoitettu tulevan operaation maajohtaja, pakistanilaissyntyinen Atif Hameed. ”Ensimmäisessä vaiheessa Yangoniin lähetetään kolmen kansainvälisen työntekijän joukko, ja heidän lisäksi paikan päältä palkataan kaksi lisää.” Toimisto tulee sijaitsemaan Burman suurimmassa kaupungissa ja entisessä pääkaupunki Yangonissa. Ensimmäisenä tehtävänä on jatkaa paikallisen Shalom Foundationin kanssa jo aloitettuja, parlamentin, kansalaisjärjestöjen ja eri poliittisten ryhmittymien jäsenille tarkoitettuja aseettoman rauhanturvaamisen peruskursseja.

Työnsarkaa riittää, sillä kyseessä on maailman pisimpään (vuodesta 1948) jatkunut sisällissota. Eri puolilla maata on voimassa 11 eri aseleposopimusta, joiden sisältö on suppea ja valvonta heikkoa. Jos asiat lähtevät luistamaan, NP lähettää projektin toisessa vaiheessa paikalle 9-10 rauhanturvaajaa lisää, ja laajentaa toimintaansa Chin ja Mon -osavaltioiden alueelle. Kolmanteen vaiheen suunnitelmiin kuuluu toiminta Shanin maakunnassa, jossa sekä Karen että Shan -ryhmät käyvät sotaa hallituksen joukkoja vastaan.

Hameedin mukaan aloitukseen on varattu noin puoli miljoonaa euroa. Maailman nuorimmassa valtiossa, Etelä-Sudanissa, NP:n vuosibudjetti on kutakuinkin kymmenkertainen, ja palkattuna on yli sata rauhanturvaajaa. Kaikkiaan NP:llä on yli 200 työntekijää, kymmenkunta Brysselin toimistossa ja loput Etelä-Sudanissa, Etelä-Kaukasuksella ja Filippiineillä. Suunnitelmissa on, että Burmassa rauhanturvaajina toimivat lähtevät vielä tämän vuoden aikana opintomatkalle Filippiineille, ja että Filippiineiltä siirtyy osa kokeneista rauhanturvaajista Burmaan.

Etelä-Sudanissa Nonviolent Peaceforcen toiminta on saanut kiitosta nopeutensa ja joustavuutensa ansiosta. YK:n raskas byrokratiakoneisto ei ehdi edes käynnistyä, kun ketterän, lahjoitusvaroilla pyöritettävän kansalaisjärjestön työntekijät ovat jo siirtyneet uudella alueella uuden tilanteen vaatimaan käytännön työhön. Etelä-Sudanin maajohtaja Tiffany Eastholm mainitsee yhtenä rauhanturvaamisesimerkkinä vedenhakureissulla olevien naisten suojelemisen.

Nonviolent Peaceforce sai alkunsa vuonna 1999 David Hartsoughin ja Mel Duncanin kohdatessa rauhanaktivistien kansainvälisessä kokoontumisessa Haguessa. Hartsoughilla oli takanaan pitkä ura rauhanaktivistina, hän osallistui muun muassa 1960-luvulla Martin Luther King Jr:n johtamiin ihmisoikeuskamppailuihin, ja vei kokemuksiaan eteenpäin kouluttaen väkivallattomia konfliktinratkaisumalleja Kosovossa 1990-luvulla. Duncan puolestaan huomasi 80-luvun sisällissodan riivaamassa Nicaraguassa, että kansainvälisen kansalaisjärjestön aktiivit ennaltaehkäisevät konflikteja jo pelkällä läsnäolollaan. Miehet yhdistivät ideansa ja voimavaransa, mistä sai alkuunsa toiminta, jolle epäilemättä on hyvin laaja kysyntä. Parhaillaan NP:n tunnustelijatiimi vierailee Syyriassa.

Kolmas vaihtoehto

Oli kyse sitten Balkan, Iran, Libya tai Syyria, sisällissotien tai muiden laajojen ja systemaattisten ihmisoikeusrikkomusten noustessa otsikoihin länsimaissa herää keskustelu sotilaallisen väliintulon mahdollisuudesta. Vastustajien mielestä on moraalisesti väärin ja kestämätöntä käyttää väkivaltaa ongelmanratkaisuna, kun taas väliintulon kannattajien mielestä on moraalisesti väärin olla puuttumatta ihmisoikeusrikkomuksiin. Keskustelu junnaa yleensä paikallaan. Mutta entä jos kumpikin osapuoli onkin oikeassa? Entä jos ratkaisua pitääkin lähteä hakemaan aivan muualta, sotilaallisen väliintulon ulkopuolelta, aseettomasta rauhanturvaamisesta?

Idea aseettomista väkivallattomuusjoukoista lähti liikkeelle Mahatma Gandhilta, joka käytti siitä nimitystä Shanti Sena, rauhan armeija. Gandhi ehdotti Intian kongressipuolueelle kymmenistätuhansista vapaaehtoisista koostuvan, Intian sisäisiä väkivaltaisuuksia rajoittavan väkivallattoman armeijan perustamista. Shanti sena näki päivänvalon vasta Gandhin kuoleman jälkeen. Gandhin ystävä, nykyisen Pakistanin ja Afghanistanin rajaseudun pataaniväestön uskonnollinen ja poliittinen johtaja Khan Abdul Ghaffar Khan kokosi lähes 100 000 hartaasta muslimista koostuvan maailman ensimmäisen rauhanarmeijan, joka taisteli väkivallattomasti brittihallintoa vastaan. Intiassa puolestaan perustettiin vuonna 1957 suurimmillaan 6 000:n jäsenen shanti shena, jonka jälkeen Gandhin unelmaa ovat olleet toteuttamassa mm. Peace Brigades International, Witness for Peace, Christian Peacemaker Teams, Volunteers for International Solidarity ja viimeisimpänä Nonviolent Peaceforce.

Väkivallattomuus, ihmiskunnan suurin voima

Osallistuessani Metta Center for Nonviolence -järjestön koulutukseen Kalifornian Petalumassa tammikuussa 2012 sain kunnian tavata Nonviolet Peaceforcen toisen perustajan David Hartshougin. Se, mitä Davidille tapahtui vuonna 1960 hänen osallistuessa Martin Luther King Jr:n kampanjaan rotuerottelun lopettamiseksi, kuvaa erinomaisella tavalla väkivallattomuuden voimaa. Hän oli ystäviensä kanssa istunut kaksi päivää virginialaisessa lounaskahvilassa protestoiden osavaltiossa tuolloin laillista rotuerottelua. Heitä hakattiin, potkittiin, nimitettiin ja heidän päälleen heiteltiin palavia tupakantumppeja. Toisen päivän lopussa yksi miehistä, ilmeisesti Amerikan Natsipuolueen jäsen, uhkasi häntä linkkuveitsellä ja sanoi, että ”jos et poistu täältä kahdessa sekunnissa, työnnän tämän sydämesi lävitse.” David kuvailee tapahtumaa seuraavasti ”Minulla oli kaksi sekuntia aikaa päättää, uskonko todella väkivallattomuuteen. Katsoin häntä silmiin ja sanoin: Ystävä, tee niin kuin sinusta tuntuu oikealta, minä yritän silti rakastaa sinua.” Puukolla uhannut mies poistui paikalta.

Kuva ja teksti: Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri TIMO VIRTALA. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Pax-lehdessä 2/2013.