Kuukausi: helmikuu 2007

  • Tervetuloa kalevalanpäivän konserttiin

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Kuva on haettu Marja Mattlarin kotisivulta Tervetuloa konserttiin ja keskustelutilaisuuteen Lapinjärven Tikankoloon keskiviikkona 28.2. klo 18.00. Tilaisuuden musiikkipuolesta vastaa laulaja-lauluntekijä Marja Mattlar. Keskusteluihin osallistuu luomuviljelijä, Vihreiden varapuheenjohtaja Janne Länsipuro sekä Suomi-Somalia -seuran puheenjohtaja, Vantaan kunnallisvaltuutettu Batulo Essak. Myös sarjakuvapiirtäjä, eduskuntavaaliehdokas Kaisa Leka on kutsuttu paikalle. Toimin itse tilaisuuden isäntänä ja keskustelutan vieraita muun muassa onnellisuudesta,…

  • Epämiellyttävä totuus oli odotettuakin vakuuttavampi

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Tokihan sen arvasin, että Epämiellyttävä totuus -elokuva olisi vakuuttava. Pääosassa Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittanut mies ja aiheena ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos. Jälkimmäisestä sai minut vakuutetuksi jo peruskoulun biologian-maantiedonopettajani kahdeksankymmentäluvulla. Siitä huolimatta, ettei hänellä ollut käytössään PowerPointtia, internettiä, viimeisiä tutkimuksia eikä nostolavaa, jolla nousta osoittamaan ilmaston lämpenemistä osoittavan asteikon yläpäätä. Amerikkalaispoliitikon karismasta puhumattakaan. Lapsikin ymmärtää, että luonnon järjestelmä…

  • Sivarikeskukselle uusi johtaja

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Siviilipalveluskeskuksen johdossa aloitta helmikuun alussa Tiina Koivuniemi. Haastattelin uutta työnantajaani Rauhanliiton ja Sadankomitean jäsenlehtenä toimivalle Pax-lehdelle. k: Tähän alkuun, jos sopii, voisimme ottaa lyhyen henkilökohtaisen esittelyn. T.K.: Olen 43-vuotias, naimisissa, kolmen lapsen äiti ja 1,5 kk vanhan Leevin isoäiti. Harrastan vanhojen huonekalujen entisöintiä, lukemista ja kesäisin olen mukana harrastajateatterissa. Olen syntynyt Vimpelissä, asunut tämän jälkeen…

  • Epämiellyttävä totuus

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Loviisan vihreät järjestävät Epäimiellyttävä totuus -elokuvan ilmaisnäytöksen lauantaina 17.2. klo 15.00 Kino Marilynissä Loviisassa. Elokuvan jälkeen aiheesta keskutelevat mm. kansanedustajaehdokkaat Janne Länsipuro (vihr), Kaisa Leka (vihr), Eeva Kauppinen (dem) sekä Thomas Rosenberg (rkp). Elokuva on ilmastonmuutosaiheinen ja sen on tehnyt Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore. Lue J-P Jokisen elokuva-arvostelu Film-O-Holik -sivustolta.

  • Latife Haliden karkoitus

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Photo by Hans Paul, Hbl. Eilisessä Hufvudstadsbladetissa oli juttu 71-vuotiaasta kosovonalbaani Latifi Halidesta, jota ollaan karkoittamassa lähipäivinä Suomesta. Vanhus on asunut Porvoossa sukulaistensa luona puolitoista vuotta. Hänellä ei ole läheisiä sukulaisia Kosovossa ja hänen toinen kätensä on halvaantunut. Oleskeluluvan eväämistä perustellaan sillä, ettei hän ole hakenut oleskelulupaa kotimaastaan. Sairaan vanhuksen karkoittaminen Pristinaan ja pompottaminen entisen…

  • Kiltteys ja kiekkouutisointi

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Ei niin kauhean vakavamielistä urheilua Aamulehdessä viime sunnuntain kulttuurisivuilla arvosteltiin ruotsalaisen syöpätutkijan ja professorin Stefan Einhornin kirja, jonka mukaan kiltteys on voimavara, josta hyödymme itsekin ja samalla saamme paremman maailman. Kirjoittajan mukaan kyynerpäätaktiikalla ihminen ei saavuta elämässään mitään todella tavoittelemisen arvoista. Samaisen lehden urheilusivulla nostetaan epäurheilijamainen tappeluun haastaja sankariksi. ”Anttila pudotti hanskat ja käänsi kamppailun,”…

  • Kertomus kalastajasta

    Julkaistu

    kirjoittanut

    Laos, Ban Tha Heua syyskuussa 2005. Oletteko kuulleet kertomusta kalastajasta, joka kävi kalassa vain sen verran kuin häntä huvitti? Aamuisin hän nukkui pitkään, päivisin pelasi jalkapalloa lastensa kanssa, iltaisin istuskeli ystäviensä kanssa oluella ja öisin piahtaroi vaimonsa kanssa. Kalastamassa hän kävi vain jos sää oli siihen suotuisa, yleensä jossain vaiheessa jalkapallon jälkeen, vähän ennen olutta.…