Ongelmana maaltamuutto, ratkaisuna maahanmuutto

Ongelmana maaltamuutto, ratkaisuna maahanmuutto

Lämmin kiitos Loviisan Keskustalle erinomaisen kouluilta-keskustelun järjestämisestä Koskenkylän koululla tiistaina. Aiheena oli paitsi uuden suomenkielisen alakoulurakennuksen tarve Koskenkylässä, myös itäisen Uudenmaan lukioiden ja ammattikoulujen tulevaisuus. Ensin mainitusta kaikki panelistit puoluekantaan katsomatta olivat yksimielisiä: Koskenkylään tulisi rakentaa uusi koulu niin pian kuin mahdollista. Näin porlammilaisena en 

Ihmiskuntavaalit

Ihmiskuntavaalit

Istuessani vuosia sitten europarlamenttivaalitentin yleisössä mieleeni juolahti ilkeä kysymys, jonka pääsin esittämään kandidaateille: kenen asiaa lähdet Unioniin ensisijaisesti ajamaan – omaa, perheesi, sukusi, järjestösi, ammattiyhdistysliikkeesi, oman kuntasi, puolueesi, maakuntasi, Suomen valtion, Euroopan Unionin, ihmiskunnan vai koko maapallon? – Kaikkien köyhien asiaa, vastasi Vasemmistoliiton ehdokas. – 

Reilu korvaus reilusta työstä

Reilu korvaus reilusta työstä

(Julkaistu Loviisan sanomien yleisönosastolla 9.1.2007) Burmalainen banaanikauppias YK:n Elintarvike -ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan maailmassa kuolee joka päivä 25 000 ihmistä aliravitsemukseen ja sen mukanaan tuomiin tauteihin. Tämä katastrofi tapahtuu siitä huolimatta, että maailmassa tuotetaan riittävästi ruokaa jokaiselle sen asukkaalle (lähde). Pahimmissa tapauksessa alueilla, jossa nähnään