Archive for the 'Luonto' Category

Ihmiskuntavaalit

Istuessani vuosia sitten europarlamenttivaalitentin yleisössä mieleeni juolahti ilkeä kysymys, jonka pääsin esittämään kandidaateille: kenen asiaa lähdet Unioniin ensisijaisesti ajamaan - omaa, perheesi, sukusi, järjestösi, ammattiyhdistysliikkeesi, oman kuntasi, puolueesi, maakuntasi, Suomen valtion, Euroopan Unionin, ihmiskunnan vai koko maapallon?
- Kaikkien köyhien asiaa, vastasi Vasemmistoliiton ehdokas.
- Suomen kansan asiaa, vastasi kokoomuslainen.
Kukaan ei sanonut lähtevänsä ajamaan Euroopan […]

Filed in Ilmastonmuutos, Reilu kauppa, Hyvä ja paha, Ekologinen jalanjälki, Globalisaatio, Luonto, Kunnallispolitiikka Kommentoi

Sunday Smile

Serkukset Bryce ja Oliver.
Suomessa päivä on jo kääntynyt torstain puolelle, joten tämä Valokuvatorstain viime viikon teema “Sunday Smile” tulee auttamattoman myöhässä, mutta liitän sen tänne siitä huolimatta.
Lisäksi jatkan jo aloittamallani kuvateemalla, Yhdysvaltain luonto.
Vuonna 1872 Yhdysvaltoihin perustettiin maailman ensimmäinen luonnonpuisto Yellowstoneen. Se sijaitsee suurimmaksi osaksi Wyomingissa, mutta myös Idahossa ja Montanassa, ja kattaa lähes […]

Filed in USA, Valokuvatorstai, Luonto Kommentoi

Ihminen ja ilmasto

Toisinaan tieteelliset tosiasiat uppoavat ihmisiin ja mediaan kovin hitaasti. Tätä tosiasiaa esilletuodakseen Al Goren tähdittämässä dokumentissä Epämiellyttävä totuus viitattiin Naomi Oreskesin tutkimukseen, jossa tutkittavana olleista 928 tieteellisestä artikkelista yksikään ei kyseenalaistanut ihmisen vaikutusta ilmaston lämpenemiseen.
Oreskesin tutkimusta on sittemmin kritisoitu muun muassa entisessä yliopistossani, mutta yksityiskohtien viilaaminen ei muuta itse pääasiaa: tiedemiesten yksimielisyys asiasta on mediaan […]

Filed in Ilmastonmuutos, Media, Luonto Yksi kommentti

Kulkuri

Tällainen norjalainen kolli ilmestyi Tikankoloon reilu viikko sitten. Ei suostu lähtemään kotiinsa vaikka kuinka puhun sille järkeä. Saa tulla hakemaan jos tunnistaa omakseen. Mutta viihtyy se ihan hyvin täälläkin.

Filed in Luonto Kommentoi

Epämiellyttävä totuus oli odotettuakin vakuuttavampi

Janne Länsipuro
Tokihan sen arvasin, että Epämiellyttävä totuus -elokuva olisi vakuuttava. Pääosassa Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittanut mies ja aiheena ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos. Jälkimmäisestä sai minut vakuutetuksi jo peruskoulun biologian-maantiedonopettajani kahdeksankymmentäluvulla. Siitä huolimatta, ettei hänellä ollut käytössään PowerPointtia, internettiä, viimeisiä tutkimuksia eikä nostolavaa, jolla nousta osoittamaan ilmaston lämpenemistä osoittavan asteikon yläpäätä. Amerikkalaispoliitikon karismasta puhumattakaan.
Lapsikin ymmärtää, että luonnon järjestelmä […]

Filed in Ilmastonmuutos, Elokuvat, Ydinvoima, Luonto Kommentoi