Seattle, Washington

Seattlen keskustassa sijaitsevan Starbucks -kahvilan vessassa ei ole vessanpöntön kantta. Vaipanvaihtotaso puuttuu, lattia on törkyinen, vessanpönttö tukossa, vauva flunssassa ja ovenavaussummeri hälyyttää kymmenen sekunnin välein hermostuneesti. Vaihda siinä nyt sitten vaippoja. Hyvää isänpäivää, toivotan itselleni.

Aamulla vaimolla ei ollut aavistustakaan moisesta merkkipäivästä. Kerrottuani asiasta hän yritti tinkiä itselleen vielä puoli tuntia nukkuma-aikaa, mutta pysyin tiukkana ja vaadin hikisellä työllä ansaitsemani aamiaisen. Aamiaisen jälkeen hän lähti pakkaamaan Suomeen lähetettäviä, täällä viisi vuotta varastossa olleita tavaroitaan, minä lähdin näyttämään Oliverille Washingtonin osavaltion pääkaupunki Seattlea.

Seattle on Jimi Hendrixin, Bill Gatesin, Kurt Cobainin, Pearl Jamin, Amazon.com’in, Frasierin, Starbucksin ja Boeingin kotikaupunki, kerroin vauvalle, jota asia ei tuntunut kiinnostavan. Seattlen sinfoniaorkesteri on yksi maailman eniten äänittävistä orkestereista, olin oppinut Wikipediasta, ja asukkaita täällä on 570 000 ja ympäryskaupungeissa yhteensä 3,8 miljoonaa.

Erääseen heistä tutustuimme bussissa matkalla keskustaan, koska poliisi oli vienyt häneltä ajokortin. Keskustelu lähti käyntiin meitä yhdistävästä asiasta eli siitä, että olimme kumpikin poikien isiä. Hänellä poikia on kaksi. – Tai oikeastaan he ovat kumpikin jo yli 45-vuotiaita, hän lisäsi.

Hän kertoi olevansa kotoisin Arizonasta, asuvansa Seattlen keskustassa ja maksavansa vuokraa noin 700 dollaria kuukaudessa. Hänen puutarhabisneksellään menee joka vuosi huonommin, koska uusia kilpailijoita saapuu kaupunkiin eri puolilta Yhdysvaltoja.

Ajokorttinsa hän oli menettänyt, koska hän oli haissut viinalle. Poliisi antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa: joko menet vieroitushoitoon tai ajokortti jää hyllylle vuodeksi. Hän ei halunnut mennä hoitoon, ja siksi istui nyt bussin takaistuimella vierellään kulunut kassi, josta törrötti puutarhasakset.

Myös Barak Obamasta keskustelimme, kuten joka ikisen täällä tapaamieni henkilöiden kanssa. Kaikki ovat paljastuneet Obaman kannattajiksi, mikä ei ole mikään suuri sattuma, sillä Washingtonin osavaltion äänet ovat menneet demokraateille joka kerta sitten vuoden 1988, jolloin demokraattien Michael Dukakis hävisi selvin luvuin nykyisen presidentin isälle George H. W. Bushille.

Puutarhuri toivoi Obaman pelastavan Yhdysvallat talouslamalta, mutta aivan kuten maailmantaloutta työkseen seuraavat taloustieteen asiantuntijatkin, myös hän myönsi tehtävän olevan vaikea, ellei mahdoton.

Obamaa äänesti myös emäntämme, fysioterapeutti-elämänvalmentaja Heather, hänen poikaystävänsä, veneessä asuva Jim (ammatiltaan puuseppä), Jimin ystävä, käytöstä poistettua elektroniikkaa Kiinaan kierrättävä John, Johnin tangoa harrastava opettajavaimo C., Saabilla ajava, masennuksesta kärsivä K., hirviöaiheisia lastenkirjoja kirjoittava Christen ja hänen taloustieteitä opiskeleva miehensä R., sekä vaimoni ex-mies, yritysjohtajille konsulttipalveluja myyvä Neil.

Viimeksimainitun kanssa keskusteluni sujui leppoisasti ilman ylimääräistä hikoilua, hermostumista ja hämmennystä vain ja ainoastaan siksi, ettei minulla ollut pienintäkään aavistusta kenen kanssa juttelin.

Kohtaamisemme tapahtui K:n Sallylle järjestetyillä juhlilla, jonne oli kutsuttu Sallyn ystäviä hänen kymmenvuotiselta seatlenajaltaan. Saapuessamme paikalle huone oli täynnä urheilullisia, liberaaleja, lukeneita, supliikkeja ja etupäässä perheellisiä nelikymppisiä, joiden nimet unohdin sitä mukaan kun uusi ihminen esitteli itsensä. Kaikki tunsivat minut, minä en tuntenut juuri ketään.

Sallyn kadottua näköpiiristä jäin juttelemaan juuri käydyistä presidentinvaaleista, talouslamasta, asevelvollisuusjärjestelmistä, lasten luonteenpiirteistä, kemikaalilainsäädännöistä ja Seattlen sääolosuhteista niiden ihmisten kanssa, jotka lähelle sattuivat.

Pitkä ja laiha Neil oli mielestäni mielenkiintoinen tyyppi, hänellä on haastava työ ja kaksi vilkasta lasta, joten juttelin hänen kanssaan erityisen pitkään. Jutustelumme keskeytyi vasta kun hänen nelivuotiaan tyttärensä tunkeilevat hellyydenosoitukset saivat Oliverin itkemään.

Vasta keskustelumme jälkeen, juhlien puolessavälissä tajusin kuka hän oli, ja parempi näin.

Ensimmäisen isänpäiväni kunniaksi lienee paikalla vastata minulta usein kysyttyyn kysymykseen, miltä tuntuu olla isänä.

Vastaaminen ei ole ollut helppoa, sillä mikään yksittäinen tunne ei ole noussut ylitse muiden. En tunne suurta ylpeyttä sen enempää kuin huolestuneisuuttakaan, ja toisin kuin usein kuulee väitettävän, elämäni arki ei mielestäni ole sanottavasti muuttunut, saati sitten että elämän tarkoitus olisi pöllähtänyt eteeni selkeänä ja kirkkaana.

Vastaamista vaikeuttaa myös se, ettei tässä vauvanhoitosirkuksessa juurikaan ehdi tunnustelemaan tunteitaan. Vain nuorilla on varaa sentimentaalisuuteen, kuulin sanottavan vuosia sitten, ja nyt ymmärrän lauseen paremmin. Nuorempana ja naimattomampana käytin paljon enemmän aikaa menneisyyden muisteluun, tulevaisuuden suunnitteluun ja omien tunteideni analysointiin.

Paikalleni asettumisen jälkeen tällainen on huomattavissa määrin jäänyt taka-alalle, ja tilalle on tullut entistä intensiivisempi nykyhetkessä eläminen. Parempi näin, sillä vain nykyhetki on, menneisyys ja tulevaisuus ovat pelkkää kuvitelmaa.

Kun vauva itkee, siltä täytyy kysyä onko kylmä, kuuma, nälkä, jano, märät vaipat vai väsy. Kun seattleentutustumiskäynnillä tuli seuraava vaipanvaihtohetki, päätin kokeilla luksusravintolaa paremmin varustetun ja siistimmän vessan toivossa.

Turha toivo. Vaipanvaihtoa ratkaisevasti helpottavaa vessanpöntön kantta tai vaipanvaihtotasoa ei ollut tässäkään ”lepohuoneessa.” Musiikki sensijaan soi sietämättömän lujalla.

Vauvan kanssa matkustaminen on helppoa ja antoisaa, vallankin jos mukana on sellainen flirttailija kuin Oliver. Tampereella, Lontoossa, Chicagossa ja Seattlessa, joka pysäkillä virkailijat, jopa turvatarkastajat, unohtavat ammattijäykkyytensä ja ryhtyvät löpertelemään kuin umppalumpat.

Flirttailussaan Oliver on sitkeä kuin saapas. Jos hän on kerran saanut hymyn takana tai sivulla matkustavalta tai jonottavalta, ja matkustaja on lyhyen hymynvaihdon jälkeen kääntänyt katseensa takaisin kirjaansa, ryhtyy Oliver kovaäänisesti vaatimaaan uutta katsekontaktia ja hymyä. Yleensä seurauksena tästä on, että ennemmin tai myöhemmin myös aikuiset alkavat kommunikoida.

Seattlessa oli paljon nähtävää: pilvenpiirtäjiä, valkopartainen pianisti, joka oli tuonut soittopelinsä kadulle, kaloja toisilleen heitteleviä kalakauppiaita, lounastauoilleen vetäytyneitä bisneshenkilöitä, kerjäläisiä, Tyyni valtameri, uudisraivaajien jälkeläisten rakentamia toteemipaaluja ja negrospirituaaleja laulava ryhmä. Kaiken tämän ja paljon muuta Oliver näki, kuuli ja haistoi, mutta jättikö se hänen mieleensä suurempaa vaikutusta kuin kotipihan puussa rapisteleva orava, sitä en tiedä.



6 thoughts on “Seattle, Washington”

  • Se tunne vanhempien mukana kulkemisesta, sillä on merkitystä, ja jos nuo valtameret ja toteemipaalut jättivät merkkinsä sinuun, jäi niistä jotain myös poikasellekin.

    Oravasta tuli mieleeni: Viime kesänä seurasimme valtavaa s’Ardia-juhlaa keski-Sardiniassa Sedilossa, jossa reilusti yli sata hevosta laukkaa hulluna tuonne ja tänne pitkin laaksoa, ja yleisöä on tuhatmäärin, helle piinaa ja pölyä piisaa. Uskomattoman vaikuttava tilaisuus, tunnelmasta löytyi niin vappuhumua, kansanjuhlaa, pyhiinvaellusta kuin urheilutapahtumaakin. Katsoimme startinkin ihan läheltä…. huh mikä energia!

    Vaan mitä muisteli poika, kun sieltä ajelimme pois: “Eppa tentää”. Joltakulta oli heppailmapallo karannut ilmaan ja siinä se leijaili väkijoukon yllä. Sepä vasta mieleenpainuvaa, kun heppa lentää.

  • “…vaadin hikisellä työllä ansaitsemani aamiaisen.”

    Se, että siinä tulee hiki, ei vielä tarkoita, että se olisi työtä.

    Oli mukava lukea leppoisia kuulumisia Amerikasta. Vieläkö olet junassa? Terveisiä!

  • Tämä nyt ei ole vars. palautetta tuohon ko. juttuun, mutta näin saan vaivattomimmin lähetettyä ehdotukseni: Perustakaa Suomen kristilliselle rauhanliikkeelle Facebook-ryhmä!! Aseistakieltäytyjäliitolla ja Rauhanpuolustajillakin on.

    Sulla on muuten kiinnostavat sivut, luen niitä usein. :)

  • Kiva juttu! Tuolle samalle hikiselle työlle minäkin nauroin…Pystyin aistimaan juhlahumun Sallylle järjestettävissä juhlissa ja hauskaa että tapaaminen ex miehen kanssa oli niin leppoisa! Minä olen pyöräillyt töihin läpi lumen ja jään, aika hauska uusi kokemus sekin. Teidän auton talvirenkaat on täällä (Indrek haki ne tuulisessa ja loskaisessa säässä) ja ainakin nyt ne ovat todella tarpeen jos meinaa autolla ajaa. Tosin niitä renkaita ei olla vaihdettu…Joko teidän tulopäivämääränne on päätetty? Kaikkea hyvää, pikkujouluterveisin, minna

  • 1) En voi olla kommentoimatta, että Seattlesta tulee myös Alice in chains. Kuten myös kaikki “grunge.”

    2) En voi olla kiittämättä viime kevään koulutuserästä. Se oli hienoa aikaa. Tykkäsin todella paljon luennoistasi, ne inspiroivat.

    Hieno blogi. Tätä on aina ilo lukea.

  • kiitos martti ja muut kommenteista! joren ehdotus toteutetaan hetikohta kun ehditaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.