Poikien ympärileikkauksesta

Bible_500px.jpg
Raamatun mukaan ympärileikkaus on Abrahamin ja hänen jälkeläistensä Jumalan kanssa solmitun liiton merkki. Koraanissa ympärileikkausta ei mainita. Kuva: Wikipedia.

Facebookin Sosiaalisessa vaalikoneessa ollut poikien ympärileikkausta koskenut kysymys pysähdytti:

Tulisiko poikien ympärileikkauksia uskonnollisista syistä tehdä kunnallisessa terveydenhoidossa?

Kysymys on vaikea, koska vastakkain joutuu kaksi arvoa, joita kumpaakin haluaisin kunnioittaa: toisaalta yksilön oikeus päättää omasta kehostaan, toisaalta ryhmän oikeus omiin kulttuuris-uskonnollisiin tapoihinsa.

Kannanmuodostustani helpotti professori Esko Länsimiehen Lääkärilehdessä julkaistu perusteellinen artikkeli. Mikäli tavan kulttuurishistorialliset taustat ja lääketieteelliset argumentit kiinnostavat, kannattaa käydä lukemassa: Näkökulmia poikien ympärileikkaukseen.

Ensinnäkin asiaa ei saa ajatella vain Suomen muslimimaahanmuuttajia koskevana erilliskysymyksenä. Kyseessä on maailman eniten tehty leikkaus. Terveiden poikien rituaalisia ja rutiinimaisia ympärileikkauksia tehdään maailmassa vuosittain 10-15 miljoonaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa suurin osa miehistä on ympärileikattuja, ja viranomaiset lopettivat vasta muutama vuosi sitten ympärileikkauksen suosittelemisen.

Poikien ympärileikkaamista harjoittavat niin juutalaiset, muslimit kuin kristitytkin vedoten uskonnollisiin, kulttuurisiin ja lääketieteellisiin syihin. Juutalaiset ja muslimit vetoavat lähinnä ensimmäiseen, kristityt lähinnä kahteen jälkimmäiseen. Nykytietämyksen mukaan operaatiolle ei ole lääketieteellisiä perusteita.

Mielestäni ympärileikkauksia ei tulisi suorittaa julkisissa terveyskeskuksissa. Toisaalta niiden kieltäminen asian yleisyyden takia ei myöskään olisi järkevää. Puoskaroinnin sen sijaan voi kieltää, ja mikäli nykylaki ei tätä vielä määrittele, kannattaisin lakia, jonka mukaan kyseisen operaation saa suorittaa vain tietyn koulutuksen saanut henkilö.

Terveyskeskuksissa vastattaisiin kysymyksiin, annettaisiin tietoa ja – mikäli perhe yhä haluaisi ympärileikkausta pojalleen – ohjattaisiin yksityisen asiantuntijan luokse.



2 thoughts on “Poikien ympärileikkauksesta”

  • Moikka, mikset kannata ympärileikkausta suomalaisissa terveyskeskuksissa? Parempi vaihtoehto se olisi kuin lähettää esim. ulkomaille minimaalisen leikkauksen takia. Mun mielestä Suomessa suhtaudutaan tähän asiaan niin varauksella vain koska se ei ole täällä ollut tapana, kuitenkin niin kuin itse asiaa selvität, se on hyvin yleinen operaatio ympäri maailman ja (toisin kuin sanot) lääketieteellisiä perusteita puolesta on myös todettu (esim. HIV:n tarttuminen, ennenaikasen ejakulaation hoito…)

  • Moi Katriina, kiitos kommentista ja huomautuksesta, tekstissäni oli tosiaan asiavirhe. Muotoilin asian toisin Uuden Suomen vaaliblogiini, jossa julkaisin tekstin aavistuksen laajempana äsken:

    “Nykytietämyksen mukaan operaation lääketieteelliset haitat ovat olemattomia, ja edut vähäiset. Eräät tutkimukset mm. osoittavat ympärileikkauksen vähentävän todennäköisyyttä saada HIV-tartunta. Tartunnan todennäköisyyden pieneneminen on siinämäärin merkittävä, että Maailman terveysjärjestö WHO on alkanut varovasti muuttaa suhtautumistaan leikkaukseen myönteisemmäksi ainakin HIV:in pahimmin koettelemilla alueilla Afrikassa.”

    Olen keskustellut asiasta myös muilla foorumeilla ja olet oikeassa, asiaan todellakin suhtaudutaan Suomessa varauksellisesti. Olen saanut perustella enemmäkin kantaani siihen suuntaan, miksi en ole valmis kieltämään lailla koko operaatiota.

    Syyt siihen ovat nuo mainitsemasi, asia on suhteellisen vähäpätöinen ja yleinen, ja kielto epäilemättä lisäisi puoskarointia ja ulkomaille matkustelua asian takia.

    Mutta terveyskeskuksiin en näiden operaatioiden ottamista kannata, koska kyseessä kuitenkin on luonnollinen osa ihmistä, eikä operaatiolle ole aidsin leviämisen kannalta Suomessa perusteita. Mikäli seksielämä siitä paranee – niin kuin se joissakin tapauksissa paranee – niin esittämässäni mallissahan kuka tahansa on vapaa teettämään leikkauksen itselleen aikuisena.

    ps. siellä vaaliblogissa http://timovirtala.blogit.uusisuomi.fi/ ei ole mitään uutta, julkaisen kaiken kirjoittamani joka tapauksessa myös täällä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.