Ohessa pätkiä YLE:n artikkelista, jossa käsitellään norjalaislehtien uutisointia Kauhajoen tapahtumista. Vaikka norjalaiset koulut eivät Pisa tutkimuksessa menestyneetkään, on silti syytä miettiä, mitä opittavaa koulujärjestelmässämme on Norjasta.

Norjassa koulun tärkeimpänä tehtävänä pidetään oppilaiden sosiaalisten valmiuksien kehittämistä elämää varten. Mikä on tilanne Suomessa, mitä täällä pidetään koulun tärkeimpänä tehtävänä?

Kauhajoen tapahtumat ovat olleet jokaisen tiedotusvälineen ykkösuutinen ja niiden yhteydessä on ihmetelty, mikä suomalaisia oikein vaivaa.

Esiin on nostettu Suomen yhteiskunnan kovuus Norjaan verrattuna ja esimerkiksi koulujen kovempi kuri ja tuloksiin pyrkiminen. Tämä aiheuttaa monen norjalaisasiantuntijan mukaan enemmän syrjäytymistä kuin Norjan kouluissa, joissa kiinnitetään selvästi Suomea enemmän huomiota oppilaiden viihtyvyyteen. Norjan koulun tärkeimpänä tehtävänä pidetään oppilaiden sosiaalisten valmiuksien kehittämistä elämää varten.

– Pieni, sulkeutunut ja hiljainen kansa, jolla on verinen sotahistoria lähimenneisyydessään. Yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa on vaikea havaita itsetuhoinen yhteiskunnasta eristäytyjä, kirjoittaa artikkelitoimittaja Per Anders Madsen pitkässä Kauhajoen tapahtumia analysoivassa artikkelissaan.

– Koulu, joka menestyy loistavasti kansainvälisissä tulosmittauksissa, mutta joka lajittelee oppilaat opintomenestysten suhteen ja menestyisi huonommin, jos sen tavoitteena olisi saada kaikki oppilaat mukaan ja jos mitattaisiin oppilaiden yhteiskunnallista ymmärtämistä ja sosiaalisia valmiuksia, kirjoittaa Madsen.

Norjassa on ihmetelty koko viikon laajalti myös Suomen käsittämättömän vapaamielistä aselakia, jossa käsiaseen hankkiminen on helpompaa kuin ajokortin saaminen. Suomen sijoittumista toiselle sijalle maailmassa Yhdysvaltain jälkeen asetiheystilastossa on herättänyt myös laajaa huomiota Norjassa.

Aftenpostenin toimittajat olivat vierailleet mm. Jokelassa ja tavanneet myös Matti Saarelle ja Pekka-Eric Auviselle aseet myyneen asekauppias Sami Raunion.

– On sääli, että Suomi menetti juuri toisen paikkansa Jemenille asetiheyttä mitattaessa. Ihmiset tarvitsevat aseita, koska ne vähentävät rikollisuutta. Haluan, että panet tämän siteerauksen lehteen, oli hajareisin kaupassaan seissyt Sami Raunio todennut Aftenpostenille.