Joulurauha 1914

Jouluna 1914 ensimmäinen maailmansota oli vastoin odotuksia jämähtänyt asemasodaksi. Länsirintamalla ranskalaiset, belgialaiset ja britit yhdellä puolella ja saksalaiset toisella olivat kaivautuneet juoksuhautoihinsa huutoetäisyyden päähän toisistaan. Kylmyys, nälkä ja huono hygienia vaivasivat. Tykistökeskitykset ja panssarivaunujen ajolinjat olivat tuhonneet luonnon ja tehneet alueesta kurapellon. Ei-kenenkään-maalle oli jäänyt ruumiita, joita kumpikaan osapuoli ei uskaltanut hakea pois. Sotilaiden lisäksi juoksuhaudoissa oli vettä ja rottia. Joulun lähestyessä lämpötila laski pakkasen puolelle.

Näihin olosuhteisiin saksalaissotilaat saivat kotirintamalta lähetyksen, jonka tarkoituksena oli tuoda jouluiloa keskelle sodan kurjuutta: kymmeniä tuhansia joulukuusia. He koristelivat kuuset palavilla kynttilöillä, nostivat osan niitä myös vihollisen näkyville ja lauloivat joululauluja. Britit kuuntelivat Stille Nachtia ensin hämmentyneinä, mutta vastasivat lopulta taputtamalla. Sitten lauloivat britit saman englanniksi, ja nyt puolestaan saksalaiset taputtivat. Rohkeimmat kurkkivat juoksuhaudoista ja huikkasivat vastapuolelle joulutervehdyksiä, kunnes tunnelma oli niin luottavainen, että ensimmäinen uskaltautui nousemaan juoksuhaudoistaan ei-kenenkään-maalle. Muut seurasivat.

Paikalla olleiden kertomusten, siellä otettujen valokuvien, sotilaiden päiväkirjojen ja kotiin lähetettyjen kirjeiden perusteella tiedetään, että jouluna 1914 tuhansia brittiläisiä, ranskalaisia ja saksalaisia sotilaita nousi juoksuhaudoistaan ja kohtasi vihollisensa kasvotusten. He kättelivät, toivottivat hyvää joulua, tarjosivat tupakkaa, vaihtoivat joululahjoja ja näyttivät kuvia tyttöystävistään. Rintamalinjojen väliin jääneet ruumiit kerättiin pois ja haudattiin. Osa hautajaisista toimitettiin yhdessä. Vaikka virallista aselepoa ei ollut, joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 000 saksalaista, brittiläistä ja ranskalaista sotilasta oli jouluaattona ja joulupäivänä aselevossa. Tietyillä alueilla aselepo jatkui uuteen vuoteen asti, ja toisinaan sotilasjohdolla oli vaikeuksia saada miehet ampumaan ihmisiä joihin he olivat tutustuneet, niin että upseerit joutuivat siirtelemään joukkoja eri kohtiin rintamaa saadakseen sodan jatkumaan.

Jotain uutta länsirintamalta

Yli sadan vuoden etäisyydeltä tarkasteltuna joulurauhaan johtaneet tapahtumat näyttävät vähintäänkin absurdeilta. Kesäkuussa 1914 serbitaustainen 19-vuotias Gavrilo Princip murhaa ampumalla Itävalta-Unkarin kruununperillisen Ferdinandin ja tämän Sofia-vaimon Itävalta-Unkariin tuolloin kuuluneessa Sarajevossa. Kostotoimenpiteenä Itävalta-Unkari hyökkää Serbiaan, vaikkei edes halua valloittaa tältä alueita. Itävalta-Unkarin toimista suivaantuneena Serbian liittolainen Venäjä julistaa sodan Itävalta-Unkarille, mihin puolestaa reagoi Itävalta-Unkarin liittolainen Saksa, joka julistaa sodan Venäjälle. Mutta koska Saksa pelkää Ranskan käyttävän tilaisuutta hyväkseen, se hyökkääkin ensin Ranskaan, tosin linnoitetun rajan takia neutraalin Belgian kautta, jonka johdosta britit puolestaan julistivat sodan Saksalle.

Elokuussa 1914 saksalaiset olivat edenneet Belgian ja Luxemburgin läpi Ranskan pohjoisosiin. Puolustajien onnistuessa pysäyttämään offensiivin saksalaiset yrittävät koukkausta yhä pohjoisempaa, niin että lokakuussa rintamalinja ulottuu Sveitsin rajalta aina Englannin kanaalille saakka. Lokakuussa käydään ensimmäinen Ypresin viidestä taistelusta, jota myös Flanderin taisteluksi ja viattomien teurastukseksi kutsutaan. Saksa lähetti taisteluun kokemattomia, 17-20-vuotiaita vapaaehtoisia, joista iso osa tuli ammutuksi edetessään rinta rinnan ja isänmaallisia lauluja laulaen. Kaikkiaan taistelussa kaatui noin 250 000 miestä, joiden joukossa oli noin puolet brittien vakinaisesta jalkaväestä. Joulukuussa länsirintama vakiintui Ranskan pohjoisosaan Belgian eteläpuolelle, jossa se pysyi sodan loppuun asti. Tästä on lähtöisin romaanin nimi ja sanonta ’Länsirintamalta ei mitään uutta.’

Vuoden 1914 joulun tulitauosta ei tehty mitään yhteinäistä päätöstä eikä käskyä annettu, vaan aselepo astui voimaan asteittain, ja toteutui eri osissa erilaisissa muodoissa. Esimerkiksi St Eloi’n ja La Bassée’n välisellä rintamalinjalla osallistuttiin joulurauhaan siitä huolimatta, että brittikenraali Smith-Dorrien oli 5. joulukuuta erikseen kieltänyt kaiken epävirallisen ystävällisen kanssakäymisen vihollisen kanssa. Kaikkialla tulitauko ei onnistunut: eräälläkin paikalla juoksuhautojen päälle laulamaan nousseet saksalaiset saivat niskaansa brittiläisen tykistökeskityksen.

Silminnäkijälausuntoja

Historioitsija Simon Jones on käynyt läpi joulurauhan silminnäkijälausuntoja. Hän on löytänyt esimerkiksi jouluaattona klo 20.30 laaditun, Irlannin kuninkaallisesta kiväärikompanjasta päämajaan lähetetyn raportin, jossa lukee seuraavasti: ”Saksalaiset ovat valaisseet juoksuhautansa, laulavat joululauluja ja toivottavat meille hyvää joulua. Kohteliaisuuksia vaihdetaan, mutta pidän silti yllä kaikkia sotilaallisia varotoimenpiteitä.”

Samalta illalta löytyy skotlantilaisen kaartin sotapäiväkirjasta maininta alokas Murkerista, joka ”tapasi saksalaisen vartiomiehen, sai tältä viskiä ja tupakkaa sekä viestin, että mikäli me emme ammu heitä, hekään eivät ammu meitä.”

Erään brittisotilaan lausunnon mukaan jouluaattona alkanut lumisade oli päättynyt joulupäivänä, ja aamun usva antanut tilaa aurinkoiselle päivälle. Saksalaiset olivat asettaneet esille kylttejä, joissa luki ”Merry Christmas” ja ”You no fight, we no fight”. Kyseisen sotilaan mukaan ”Tavanomaisen metelin jälkeen hiljaisuus tuntui epätodelliselta. Lintuja tuntui ilmestyvän joka puolelta, vaikka yleensä emme näe lintuja juuri koskaan.”

Aselevon turvin sotilaat kummallakin puolilla nähtiin juoksentelevan avoimesti lämmittelemässä, mikä muina aikoina ei olisi tullut kuuloonkaan. He vilkuttivat toisilleen, ja pian he jo tapasivat ja tarjosivat toisilleen ryyppyjä. Brittien kuvausten perusteella saksalaiset olivat aselevossa aloitteentekijöitä, saksalaisten mukaan taas britit.

”Jotain aivan mahtavaa tapahtui,” kirjoittaa eräs sotilas kirjeessään kotiin. ”Ainutlaatuisin juhla, jonka kukaan meistä on koskaan kokenut,” ylistää toinen. ”Sillä välin kun te söitte joulukalkkunaanne, minä keskustelin ja kättelin juurikin niiden miesten kanssa, joita olin yrittänyt tappaa vain muutamaa tuntia aikaisemmin!! Se oli tyrmistyttävää!” Kapteeni, myöhemmin pilapiirtäjänä tunnettu Bruce Bairnfather oli vakuuttunut, että ”Kummallakaan puolella ei ollut atomin vertaa vihaa tuona päivänä.”

Useissa paikoissa ei-kenenkään-maalla olleiden ruumiiden hautaaminen oli aselevon aikaisen kanssakäymisen tärkein aktiviteetti. Suurimmassa hautajaisissa haudattiin satakunta ruumista. Eräs brittiupseeri kuvaili tapahtumaa ”upeimmaksi hautajaisseremoniaksi koskaan.” Saksalaiset kerääntyivät haudan toiselle, ja brittiläiset toiselle puolelle. Psalmi 23 luettiin, jonka jälkeen rukoiltiin sekä englanniksi että saksaksi.

Kaikki eivät olleet liikkeellä yhtä viattomasti kuin toiset. Upseerit puolin ja toisin kurkkivat ei-kenenkään-maalta toisen puolelle pyrkien saamaan selville konekiväärien ja tarkka-ampujien sijoituspaikkoja. Pidätyksiä tapahtui puolin ja toisin, mikäli joku uskaltautui liian syvälle rintamalinjan toiselle puolelle. Tulitauko antoi myös mahdollisuuden vahvistaa juoksuhautojen rakennelmia, kun töitä pystyi tekemään päivännäöllä ilman pelkoa tulla ammutuksi.

Jonesin mukaan yksi syy tulitaukoon oli puhdas uteliaisuus: sotilaat yksinkertaisesti vain halusivat tavata miehet, joita vastaan he olivat taistelleet. Monet britit olivat yllättyneitä, että ainakin osa saksalaissotilaista paljastui ”oikein mukaviksi kavereiksi.” Monet saksalaisista olivat työskennelleet Britanniassa ennen sotaa, erityisesti tarjoilijoina. Sotilaiden välisissä keskusteluissa kävi ilmi, että jotkut saksalaisista uskoivat Saksan jo valloittaneen Lontoon, ja ainakin brittilähteiden mukaan osa saksalaisista tajusi olevansa propagandan uhreja. Monet ilmaisivat olevansa kyllästyneitä sotimiseen.

Pelattiinko rintamalla todella jalkapalloa?

Vuoden 1914 joulurauhasta on kirjoitettu lukuisia kirjoja, näytelmiä ja lehtiartikkeleita, siitä on tehty lauluja ja dokumenttielokuvia, Silent Night -niminen ooppera ja Joyeux Noël (Päivä ilman sotaa) -niminen elokuva. Lisäksi tapahtuman muistoksi on pystytetty muistomerkit ainakin Englannin Staffordshireen sekä tapahtumapaikoille Ranskan Frelinghieniin ja rajan toiselle puolelle Belgian Saint Yvoniin.

Mitä vahvemmin kyseisen historiallisen tapauksen kuvaus kallistuu taiteen puolelle tieteen kustannuksella, sitä yksityiskohtaisemmin siinä kerrotaan rintamalinjojen välisistä jalkapallo-otteluista. Sitkeän legendan mukaan taistelukentällä pelattiin saksalaisten ja englantilaisten välinen jalkapallo-ottelu, jonka saksalaiset voittivat 3-2.

Mutta onko tästä luotettavia todisteita, oliko jäätynyt kurapelto soverias jalkapallon pelaamiseen ja mistä rintamalle saatiin yhtäkkiä jalkapallo?

Wulverghemin kylän edustalla pelatusta saksalaisten ja brittiläisten välisestä jalkapallo-ottelusta löytyy tietoja kolmesta eri brittiläisestä lähteestä: kahdesta paikallislehdestä ja yhdestä haastattelusta. Kirjoitukset ovat julkaistu alkuvuodesta 1915 ja perustuvat sotilaiden rintamalta lähettämiin kirjeisiin. Haastattelu sen sijaan tehtiin vasta vuonna 1983. Haastateltavan nimi oli Ernie Williams, ja hän kertoi että heidän rintamalinjansa ei ollut yhtä tuhoutunut kuin muiden. Pallon olivat tuoneet saksalaiset, peliin osallistui parisataa sotilasta, tuomareita ei ollut ja maaleja ei laskettu.

Todisteita jalkapallon pelaamisesta löytyy myös saksalaisten puolelta, mutta joukkojen sijoittelusta voidaan päätellä, että kyse oli eri ottelu kuin yllä kuvattu. Vuonna 1968 saksalainen luutnantti Johannes Niemann kertoi BBC:n haastattelussa aloitteen ja pallon tulleen briteiltä. Niemannin mukaan pelipohjana oli jäätynyt mutapelto ja maalit oli merkattu päähineillä. Saman yksikön sotilaan Niemannille lähettämä kirje vahvistaa Niemannin kertomuksen.

Myös itärintamalta kuului kummia

Sotahistoroitsija Max Hastingsin kirjasta Catastrophe 1914: Europe Goes To War käy ilmi, että joulurauhaan osallistuttiin myös itärintamalla. Nykyisin Puolaan ja Ukrainaan kuuluvalla Galitsian alueella itävaltalaisjoukot olivat saaneet ohjeet olla ampumatta ensin, ja rintamalinjan toisella puolella venäläiset toteuttivat samaa käytäntöä. Myös täällä sotilaat tapasivat ei-kenenkään-maalla. ”Itävaltalaista tupakkaa ja snapseja vaihdettiin venäläiseen leipään ja lihaan. Kun tsaarin sotilaat juhlistivat omia juhlapäiviään muutamia päiviä myöhemmin, Habsburgin joukot kunnioittivat puolestaan sitä sponttaanilla aselevolla.”

Merkitys

Myth, memory, and the first world war – The Christmas Truce -kirjan kirjoittanut Terri Blom Crocker näkee joulurauhan legendana, jonka hän haluaa purkaa. Hänen mukaansa joulun 1914 tapahtumista on vedetty aivan liikaa mustavalkoisia ja yksinkertaistettuja johtopäätöksiä. Ikään kuin kenraalit ja poliitikot olisivat olleet typeriä ja vihamielisiä, kun taas sotilaat kautta linjan jaloja ja viattomia. Joulun tapahtumat nähdään kapinana, jossa sotilaat nousivat käskyttäjiään vastaan, koska eivät – toisin kun rintaman takana olleet – vihanneet sodan toista osapuolta. Blom uskoo sotilaiden pitäneen tapahtumaa kapinan sijaan enemmänkin tervetulleena taukona kauhistuttaviin taisteluihin, mahdollisuutena joulun viettämiseen ja ruumiiden hautaamiseen.

Myös Simon Jones kysyy, miksi näin epätavallinen episodi nostetaan niin usein todisteeksi rintamalla olleiden asenteista, ja unohdetaan vuosia kestänyt brutaali konflikti. Tapahtumakäänteiden epätavallisuutta kuvaa hyvin se, että paikoissa, joissa joulurauha ei toteutunut, monet sotilaat kieltäytyivät edes uskomasta, että sellaista olisi voinut tapahtua muuallakaan.

Kumpikaan historoitsijoista ei kuitenkaan kiistä tässäkin kappaleessa esitettyjä todisteita. Jonesin mukaan ”[K]uten jopa sata silminnäkijäkertomusta todistaa, ilman epäilystä voi sanoa, että monia joulurauhoja toteutui.”

Yksinkertaistamista ja historian romantisointia pitää välttää, mutta kyllä ainutlaatuisistakin tapahtumista pystyy vetämään johtopäätöksiä ihmisluonnosta, sodasta ja moraalista.

Yhden näkökulman antaa ranskalais-liettualainen filosofi Emmanuel Lévinas, joka käsitteli kirjoituksissaan ihmisten kohtaamisia, etiikkaa, kasvoja ja niiden alastomuutta. Lévinas’in mukaansa etiikka syntyy kun ihmiset kohtaavat toisensa kasvotusten, eli kun he näkevät toistensa haurauden ja haavoittuvuuden. Sotapropagandan tarkoituksena on kaikissa sodissa kaikkina aikoina ollut nimen omaan tämän inhimillisyyden poistaminen konfliktin toiselta osapuolelta. Ilman systemaattista de-humilisaatiota sota tuskin olisi edes mahdollista.

TIMO VIRTALA

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhan Puolesta -lehdessä ja tullaan julkaisemaan työn alla olevassa Liken kustantamassa Kertomuksia Rohkeudesta -kirjassa.

Lähteet:

Crocker, Terri Blom: Myth, memory, and the first world war – The Christmas Truce.
Hastings, Max: Catastrophe 1914: Europe Goes To War. William Collins 2013.
Lévinas, Emmanuel: Etiikka ja äärettömyys. Keskusteluja Philippe Nomon kanssa. Gaudeamus 1996.
Rifkin, Jeremy: The Empathic Civilization (Penguing 2009)
Virtala, Timo: Sarajevo ja sen ympäristö. Savukeidas 2013.

Tieteen kuvalehti 18, 2005 http://tieku.fi/kysy-meilta/joulurauha-keskeytti-maailmansodan-taistot
Jones, Simon: Understanding the 1914 Christmas Truce. https://simonjoneshistorian.com/2015/01/06/understanding-the-1914-christmas-truce/
Smithsonian: The Stroy of the WWI Christmas Truce
Daily Mail (Mail Online) 23.11.2016: Bravery medals including two military crosses awarded to a WWI hero who took part in the famous Christmas Day truce go on sale for £10,000 http://www.dailymail.co.uk/news/article-3964540/Bravery-medals-including-two-military-crosses-awarded-WWI-hero-took-famous-Christmas-Day-truce-sale-10-000.html

spacer

Leave a reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.