Kenen vastuulla on muutos?

Kauppalehden tämänpäiväisessä, jokseenkin provosoivassa kolumnissa “Ilmastovouhotus on iso vitsi” ei kiistetä itse ongelman olemassaoloa, vaan tyydytään naureskelemaan sen ratkaisuehdotuksille. Heitetään pyyhe kehään, ikään kuin mitään ei olisi enää tehtävissä. Maaima tuhoutuu joka tapauksessa, tehtiin me mitä tahansa.

Kirjoituksen mukaan “Mikään ei voi pelastaa ilmastoa, elleivät miljardit ihmiset Aasiassa muuta radikaalisti käytöstään.”

Olen tästä täsmälleen samaa mieltä. Juuri näinhän se on. Ja tämän johdosta tuhannen taalan kysymys kuuluu, miten saamme miljardit ihmiset Aasiassa muuttamaan radikaalisti käytöstään.

Kolumni antaa ymmärtää, että se on mahdotonta. Tämä siitä huolimatta, että kolumnisti lähestulokoon kirjoittaa myös ratkaisun tuohon mahdottomana pitämäänsä tehtävään. Kolumnin mukaan “Pohjoismaissa ihmiset välttelevät lihansyöntiä, kierrättävät jätteensä ja ajavat hybridiautolla.” Kirjoittajan mielestä tämä on urheaa, mutta ei vähimmässäkään määrin ratkaise ongelmaa. Tekee vain elämästä vaikeaa.

Ensimmäisenä mieleeni tuleva kysymys on, tekeekö se todella elämästä vaikeaa? Onko kolumnin kirjoittanut Antti Lehmusvirta kokeillut?

Mutta tätä huomattavasti tärkeämpi kysymys on, eikö juuri tässä olisi se ratkaisu ongelmistamme suurimpaan: että miljardit ihmiset Aasiassa välttelisivät lihansyöntiä, kierrättäisivät jätteensä ja ajaisivat hybridautolla?

Mikäli tällaisen muutoksen saavuttaminen kuulostaa epärealistiselta, miten olisi tämä: että miljardit ihmiset maailmassa välttelisivät lihansyöntiä, kierrättäisivät jätteensä ja ajaisivat hybridautolla? Ja jos ja kun juuri tämä on se ratkaisu, kuka kumma tällaisen elämäntapamuutoksen aloittaisi, ellemme me?

Yläkuva: Katunäkymä Astanasta, Kazakstanista syksyllä 2016.

Leave a Reply

Your email address will not be published.