5_145b.JPG

Kesä alkoi Kaunissaaresta. Lapset olivat iloisia, ystävät hyviä ja saari leppoisa, vehreä ja lämminhenkinen.

Saaren ainoa kylä on rakennettu sympaattisen tiiviiksi, ja autottomuuden ansiosta tiet ovat saaneet jäädä kapeiksi ja mutkikkaiksi, mikä luo kotoisaa tunnelmaa. Suuri osa taloista on rakennettu 1800-luvulla.

Wikipedian mukaan varhaisimmat merkinnät Kaunissaaren asutuksesta ovat 1560-luvulta, jolloin silloin saari kuului kirkolle. “Saaressa oli kolme kalastustilaa, jotka kuitenkin autioituivat 1500-luvun lopulla. Seuraavan kerran Kaunissaaressa oli asutusta vuodesta 1613 vuoteen 1617. Vuonna 1642 Kaunissaareen muutti perhe Virolahdelta, ja tästä lähtien saaressa on ollut jatkuvasti asutusta. Vain katovuosien ja sotien takia Kaunissaari on ollut hetkellisesti autiona.”

Asukasluku lähti kasvamaan nopeasti 1900-luvun alusta lähtien 1940-luvun lopulle. Ennen toista maailmansotaa Kaunissaaressa oli noin 150 asukasta ja vuonna 1950 heitä oli 241. 1960-luvulla asukasluku romahti – vuonna 1970 asukkaita oli vain 37. Nykyisin saarella asuu seitsemän ihmistä ympärivuotisesti, kesäisin kolmisensataa.

Minä tietysti rakastuin paikkaan heti ensi silmäyksellä, ja aloin pohtia, minkälaista siellä olisi asua. Minkälaisen kokoonpanon mahtaa nuo ympärivuotiset asukkaat muodostaa? Kaksi perhettä vai seitsemän veljestä? Tarviiko lukita ovia kun lähtee kalastamaan? Mitä tehdä jos jää ei kestä moottorikelkkaa, mutta veneelläkään ei enää pääse?

Mönkijän selässä istunut mies kertoi hiukan etelämpänä sijaitsevan, Venäjälle kuuluvan Suursaaren elämänmenosta. Elämä on siellä hyvin pitkälle omavaraista, niukkaa ja yksinkertaista. Ihmisillä ei ole veneitä, kanamunat syödään raakoina ja voi kirnutaan itse.

Mieleen tuli kylmän sodan aikainen arvio, että Suomen ja Neuvostoliiton rajalla sijaitsi tuolloin maailman jyrkin elintasokuilu. Kuvauksen perusteella tilanne on yhä sama, mutta enpä uskalla lähteä arvioimaan tietolähteen luotettavuutta.

Olimme majoittuneena saaren ensimmäiseen ja ainoaan, 1900-luvun ensimmäisinä vuosina rakennettuun kouluun, jonka pihasta oheinen kuva Aino Owen’ista. Suvivirttä siellä koulun päättäjäisten merkeissä laulettiin viimeksi vuonna 1965.