Iän myötä alkavat vähitellen ottaa luonnolle opit, joita sodankäynyt sukupolvi ennen minua (vanhempani, opettajat, armeija…) aivoihin huuhtelivat.

Nyt, kun menossa on uusi kierros pienten lasten isänä ja vanhempien lasten lapsien ukkina, on alkanut tuntua siltä, että alan yksityisen “antihuuhtelun” kasvavan jälkipolveni aivoissa, jos se nyt sekään auttaa kun seuraa tuotakin Georgian murhaoperaatiota tai vaikkapa vain nuorison sotapelejä niin maastoissa, “paint”-puistoissa kuin netissäkin.

Ja kun tietoisuuteen on ujunut varmuus siitä, että kauheudet alkavat vasta kunnolla, kunhan kaikki todella ymmärtävät, kuinka lähellä energian loppuminen maapallolta onkaan.

Avutonta räpeltämistähän rauhanponnistelut ovat aina olleet, kuin hernepyssyn kanssa susijahti.

Mietin juuri blogikirjoitusta aiheesta kunhan saan Kaltio-juttuni eka osan tehtyä loppuun.

Minä en liity mihinkään liikkeisiin, en rauhan- enkä sodan ja haluaisin, etten tarvitsisi ikänäni kantaa minkään klikin jäsenkorttia taskussani. Nämä valhetta täyteen tankatut etu- ja takakortitkin kun ovat ylen rasittavia!

Täältä taustalta (Kivaniemi blues -blogissani esim.) kuitenkin tiuskin ja ärhentelen ja niitä ärhentelyjäni voi käydä lueksimassa jos huvittaa.