Väkivallattomia vallankumouksia

Huomenna torstaina Radio Ravussa (pääkaupunkiseudulla 89,7 MHz) klo 9.05 – 10.00 tulee suorana lähetyksenä Kertomuksia rohkeudesta -ohjelmasarjan kolmas jakso, jossa käsitelen väkivallattomia vallankumouksia ja väkivallattomia itsenäisyyskampanjoita. Myöhemmin ohjelma on kuunneltavissa podcastina täältä.

Väkivallaton vallankumous ei niinkään perustu siihen, että pyrittäisiin herättämään diktaattorin sympatiat, vaan vaikuttamisen kohteena on diktaattorin käskyjä toimeenpanevat tahot: henkivartiokaarti, ministerit, taloudellinen eliitti, armeija, poliisi ja virkamieskoneisto. Vallankumoukselliset eivät siis taistele poliiseja ja armeijaa vastaan, vaan pyrkivät käännyttämään heidät puolelleen.

Erica Chenowethin tutkimuksen perusteella ennen kaikkea kaksi asiaa tekee väkivallattomista vallankumouksista tehokkaampia kuin väkivaltaisista. Ensinnäkin niiden laaja keinovalikoima: mikäli vastarintaa harjottavalla taholla on strategista pelisilmää kokeilla useita taktiikoita ja löytää niistä tehokkain, onnistuminen on todennäkäisempää, kuin jos hirttäydytään yhden taktiikan käyttöön. Väkivallattomia keinoja on enemmän kuin väkivaltaisia keinoja.

Toinen väkivallattoman vastarinnan vahvuus on mahdollisuus rekrytoida kampanjaan mukaan laajempia kansanjoukkoja. Mitä suurempi kansanjoukko vastarinnan taakse kertyy, sen todennäköisemmin vallankumous onnistuu, oli kyseessä sitten väkivallaton tai väkivaltainen kampanja. Väkivaltaiseen kampanjaan mukaan voi ottaa lähinnä vain sellaisia nuoria miehiä, joilla on kykyä ja halua käyttää aseita, mielellään hyvässä fyysisessä kunnossa olevia ja mielellään naimattomia. Tämä porukka on aika pieni verrattuna siihen, että väkivallattomaan vastarintaan voi rekrytoida mukaan kenet tahansa, iästä, sukupuolesta, asemasta ja fyysisistä kyvyistä riippumatta.

Vallankumousten jakaminen väkivaltaisiin ja väkivallattomiin ei ole täysin ongelmatonta, sillä lähes jokaisessa vallankumouksessa on sekä väkivallattoman siviilivastarinnan että väkivallan elementtejä. Mutta eri yhteyksissä olen nähnyt väkivallattomiksi mainittavan mm. seuraavia vallankumouksia:

– Venäjä 1905
– Kreikka 1963
– Portugalin neilikkavallankumous 1974
– Iran 1977-1979
– Brasilia 1984-1985
– Filippiinien People Power Revolution 1986 (Ferdinand Marcosin syökseminen vallasta)
– Vuoden 1989 vallankumoukset: Viron, Latvian ja Liettuan Laulava vallankumous, Tšekkoslovakian samettivallankumous, Ukraina, Puola, Unkari, Itä-Saksa, Bulgaria, Albania (1990), Neuvostoliitto (1991)
– Chile (Augusto Pinochetin kukistaminen) 1983-1989
– Madagascar 1991-1993
– Etelä-Afrikka 1994
– Nigeria 1993-1999
– Serbian puskutraktorivallankumous 2000 (Slobodan Milosevicin syökseminen vallasta)
– Filippiinit 2001
– Georgian ruusuvallankumous 2003
– Ukrainan oranssi vallankumous 2004
– Ukraina marraskuussa 2004
– Kirgistanin tulppaanivallankumous 2005
– Libanonin setripuuvallankumous 2005
– Nepal 2006
– Tunisia 2011
– Egypti 2011

Yläkuva (CC BY-SA 2.0) on Ukrainen oranssista vallankumouksesta vuodelta 2004. Lisää aiheesta huomisessa radio-ohjelmassa sekä mm. Global Nonviolent Action Database -sivustolta.

spacer

Leave a reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.