Perussuomalainen Heikki Polojärvi kommentoi eilistä postaustani kirjoittamalla, että “Ikävää vain, että näistä onnistumisista on seurannut räjähdysmäinen väestönkasvu, joka monin paikoin jatkuu edelleen […].”

Hän on oikeassa siinä, että raju väestönkasvu jatkuu paikoin, ennen kaikkea Afrikassa. Erään arvion mukaan Afrikan väestö tulee tuplaantumaan seuraavan neljänkymmenen vuoden aikana.

Väestönkasvun hillitsemiseksi on kokeiltu monenlaisia toimia, jotka ovat mm. opettaneet, ettei valistuksella ja ehkäisyvälineiden jakamisella tunnu olevan asiaan juurikaan vaikutusta. Sen sijaan naisten lukutaidon paranemisella, ja yli päätään koulutustason nostolla, kuten myös bruttokansantuotteen kasvulla on selvä korrelaatio väestönkasvuun. Mitä koulutetumpi ja rikkaampi maa, sitä pienempi syntyvyys.

900px-TFR_vs_PPP_2009.svg
Oheisessa kuviossa vertikaalissa on kuvattuna hedelmällisyysluku eli se lapsimäärä, jotka naiset kussakin maassa keskimäärin saavat. Horisontaalissa on kuvattu kunkin maan bruttokansantuote.

Väestönkasvunkin hillitsemiseksi olisi siis ensiarvoisen tärkeää saada kaikkein köyhimpien maiden elintaso kohotettua niin että jokaisella maailman ihmisellä olisi mahdollisuus asuntoon, puhtaaseen ruokaan ja juomaan, terveydenhoitoon ja koulutukseen. Hans Roslingilla on myös tästä erinomainen videoesitys.

Kommentissaan Polojärvi huomautti myös kehitysavun aiheuttavan riippuvuutta, passivoivan ja tuhoavan paikallista pienyrittäjyyttä. On totta, että tällaistakin kehitysapua on ollut, ja valitettavasti yhä on, ja olen Polojärven kanssa samaa mieltä siitä että ne tulisi lopettaa niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta se, että on olemassa huonoja projekteja, ei kutenkaan tarkoita, että myös onnistuneet projektit pitäisi lopettaa.

Köyhien maiden auttamisessa ollaan viimeisten vuosikymmenten aikana opittu virheistä ja tultu paremmaksi. Ollaan edetty annetaan nälkäisille kalaa -ajattelusta opetetaan ne kalastamaan -asenteen kautta siihen, että nykyisin otetaan yhä paremmin huomioon paikalliset olosuhteet ja paikallisten toimijoiden tarpeet ja kyvyt. Ollaan siirrytty kehitysavusta kehitysyhteistyöhön. Tavoitteena on kahden kulttuurin tasa-arvoinen kohtaaminen, joka lähtee liikkeelle siitä, että pohditaan mitä annettavaa osapuolilla on toisilleen yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Parannettavaa, kehitettävää ja tehostettavaa riittää yhä, ja on hyvin tärkeää että epäkohtia nostetaan esille. Mutta aivan kuten meillä Suomessa on todettu köyhien auttamisen olevan toimiva konsepti sekä autettaville että yhteiskunnalle kokonaisuudessaan, en näe mitään syytä miksi tämä viisaus ei pätisi myös globaalisti.

Yläkuva: Katunäkymä Burman (Myanmarin) silloisesta pääkaupunki Rangoonista vuodelta 2005.