Joitakin vuosia sitten Loviisan Rauhanfoorumissa pitämässä puheenvuorossaan nyt jo edesmennyt rauhanaktivisti, professori, sotaveteraani ja aatelismies Göran von Bondsdorff muistutti meitä nuorempia siitä, kuinka monessa asiassa ja radikaalistikin kansainvälinen politiikkaa on hänen elinaikanaan muuttunut paremmaksi.

Professorin mukaan valtioiden väliset sodat ovat vähentyneet ja kansainvälinen oikeus on vahvistanut asemiaan. Esimerkkinä hän mainitsi muun muassa että nykyinen Suomen valtionjohto allekirjoittaa mielihyvin ensimmäisen suomalaisen rauhanjärjestön, vuonna 1907 perustetun ja ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä liian radikaalina kielletyn Suomen Rauhanliiton tavoitteet, joita olivat hyökkäyssotien kieltäminen, kansainvälisen sotia ennaltaehkäisevän järjestön perustaminen, ja valtioidenvälisten konfliktien sopiminen ensisijaisesti neuvotteluteitse.

Yksi viime vuosisadan suurimmista rauhansaavutuksista, Yhdistyneet Kansakunnat, täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Meidän on syytä olla ylpeitä YK:n saavutuksista ja Suomen osuudesta järjestön ylläpitämisessä ja kehittämisessä, mutta katso on syytä suunnata tulevaisuuteen. Rohkeita avauksia tarvitaan. Ilmastonmuutosta, epidemioita, väkivaltaisten kostojen kierteitä, kilpavarustelua ja ydinaseiden leviämistä ei pysäytetä ilman nykyistäkin tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä. Maailma kaipaa entistä vahvempaa kansainvälistä toimijaa, joka ei katso ongelmakenttää tietyn kansanryhmän, vaan koko ihmiskunnan edun näkökulmasta.

YK:n päätöksentekoa on syytä demokratisoida. Nykyisin valta on keskittynyt turvallisuusneuvoston viidelle vakituiselle jäsenmaalle, Yhdysvalloille, Iso-Britannialle, Ranskalle, Venäjälle ja Kiinalle, jotka ovat paitsi toisen maailmansodan voittajavaltioita, myös vuonna 1970 laaditun ydinsulkusopimuksen viisi virallista ydinasevaltiota. Tämä järjestely vie uskottavuutta järjestöltä, jonka tehtävänä on ennen kaikkea rauhan ylläpitäminen ja demokratian ja ihmisoikeuksien levittäminen.

Pystyäkseen toteuttamaan päämääränsä YK ansaitsee nykyistä varmemman rahoituspohjan. Sen toimintaa on syytä tukea Suomenkin valtionbudjetista entistä runsaskätisemmin. Samaan aikaan on syytä aktiivisesti etsiä järjestölle myös aivan uusia rahoituslähteitä. Presidentti Tarja Halonen on nostanut esille YK-loton, mikä on hyvä idea, ja jota olisi syytä kehittää eteenpäin. Myös mahdollisuutta lähteä verottamaan kansainvälistä asekauppaa on tutkittu, kuten myös kansainvälistä valuutansiirtoveroa, jonka toteuttamisesta on käyty jo vakaviakin keskusteluja.

Radikaaleja ehdotuksia tarvitaan, ja rohkeutta lähteä niitä toteuttamaan. Yksin emme maailmaa paremmaksi pysty muuttamaan, mutta jokainen maa yrittäköön parhaansa.