Uskonnonopetuksesta

Eri uskontojen opetus ja elämänkatsomustieto tulisi yhdistää kaikille yhteiseksi uskontotiedoksi. Toki sitä voisi nimittää myös elämänkatsomustiedoksi.

On erinomaisen tärkeää, että kaikille lapsille opetettaisiin millaisia erilaisia vakaumuksia on olemassa, mitkä ovat niiden historialliset taustat, millaisia eettisiä periaatteita niissä opetetaan ja mitä mikin uskonto ja vakaumus on käytännössä.

Koululaisten tulisi tehdä jos mahdollista vierailuja eri kirkkoihin, temppeleihin ja synagokiin, ja kutsua kouluun vierailemaan eri uskontojen ja elämänkatsomusten edustajia. Näppituntumani mukaan esim. rippikoululaiset ja protulaiset noin keskimäärin rakastavat haastavien eettisten kysymysten pohdintaa ja eri uskontojen vertailevaa tutkimusta, ja hyvä niin.

Tähän oppiaineeseen voisi yhdistää myös etiikan ja elämäntaidon opettamisen. Näillä tunneilla voitaisiin pohtia esimerkiksi kysymyksiä, mikä on elämän tarkoitus, mitä on onnellisuus, ystävyys, menestys, rakkaus jne. Epäilemättä näitä asioita käsitellään jo nytkin, mutta tätä pohdintaa voisi kouluissa olla mielestäni nykyistä enemmän.

Tuntuu nurinkuriselta jakaa oppilaat heidän perheidensä uskonnollisen taustan mukaan eri ryhmiin, sillä eikö uskonnon ja etiikan opettamisessa parasta ole juuri dialogi, toisilta oppiminen. Ja miksi ateistien lapsia ei saisi viedä jumalanpalvelukseen? Vakaumuksellista ei opetuksen tule olla, vaan tieteellis-filosofista, aivan kuten teologian ja uskontotieteiden opiskelu yliopistossa. Mutta minun on vaikeaa kuvitella, miten kristinuskoa voisi opettaa käymättä kirkossa, tai juutalaisuutta käymättä synagogassa silloin kuin siellä on palvelus käynnissä.

Yläkuvan otin Bangkokissa vuonna 2005. Meneillään oli kiinalainen festivaali, tarkemmin en tiedä oliko kyse kunfutselaisesta, buddhalaisesta vai jostan muusta traditiosta.