Edellisessä videopostauksessa kerroin ryöstön uhriksi joutuneesta vanhuksesta, jonka toiminta on erinomainen esimerkki väkivallattomuuden voiman käytöstä, koska hän ei suostunut tottelemaan, pelkäämään eikä vihaamaan ryöstäjäänsä.

Tänään haluan tuoda esille toisen, yhtä puhuttelevan esimerkin väkivallattomuudesta, tällä kertaa valokuvan muodossa. Tämä kuva on otettu Pekingissä kesäkuun 5. päivänä 1989. Edellisenä päivänä oli Taivaallisen rauhan aukiolla tapettu satoja, ehkä jopa tuhansia opiskelijoita, jotka olivat olleet siellä jo viikkoja vaatimassa lehdistönvapautta, parempaa hallintoa ja korruption vähentämistä. Panssarivaunukolonna oli poistumassa Taivaallisen rauhan aukiolta, kun tämä tuntemattomaksi jäänyt mies oli kävellyt vaunujen eteen ja sai ne pysähtymään. Ensimmäinen panssarivaunu yritti kiertää hänet hänen vasemmalta puoleltaan, mutta hän siirtyi siihen eteen. Sitten oikealta, ja hän siirtyi siihenkin. He jatkoivat tätä absurdia tanssia jonkun aikaa, kunnes pysähtyivät paikoilleen useiksi minuuteiksi. Tästä on olemassa video YouTubessa, se kannattaa katsoa. Siitä näkee kuinka mies lopulta nousee panssarivaunun päälle, hakkaa sen luukkuun, ja kuinka se avautuu, ja hän juttelee jonkun aikaa miehistölle. Sitten mies hyppää alas, panssarivaunu käynnistyy ja lähtee taas ajamaan, mutta mies estää sen etenemisen taas. Video loppuu siihen, että paikalle juoksee joukko siviiliasuisia miehiä kädet ylhäällä, jotka taluttavat tämän tuntemattomaksi jääneen kapinallisen syrjään.

Vastaavanlaisia tapauksia, mutta hiukan vähemmän huomiota saaneita, löytyy eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa. Syksyllä 1968, kun Neuvostoliitto oli miehittämässä Tsekkoslovakiaa, pienen kylän asukkaat Itä-Bohemiassa muodostivat sillan yli ihmisketjun, jolla estivät neuvostopanssareiden etenemisen. Panssarivaunukolonna odotti sillan edustalla kahdeksan ja puoli tuntia, kunnes kääntyivät takaisin. (Lähde: Civilian Resistance in Czechoslovakia).

Yhdenkin tämmöisen tapauksen olemassaolo todistaa, että väkivallattomuuden voima on olemassa. Global Nonviolent Action Database on listannut ja analysoinut niitä yli 800.

Se, että näitä esimerkkejä on paljon, ei kuitenkaan tarkoita, että väkivallattomuus toimisi aina, kaikkialla ja automaattisesti. Syksyllä 2013 katsoin BBC:n uutisia Kairosta, jossa meneillään oli mielenosoitus. Paikalla oli mielenosoittajia keppeineen ja kivineen, ja mellakkapoliiseja kilpineen ja pamppuineen. Tilanne oli kaoottinen; ihmisiä juoksenteli ristiin rastiin, maassa lojui romua ja kyynelkaasu savusi. Kuvan yläreunaan ilmestyi panssarivaunu, joka lähestyi mielenosoittajajoukkoa. Eräs mielenosoittajista lähti juoksemaan kohti panssarivaunua kädet ylhäällä, ja panssarivaunun saavutettuaan jäi sen eteen seisomaan. Panssarivaunu pysähtyi, ja lyhyen hetken Pekingin valokuvan asetelma toistui. Mutta sitten videokuva pysähtyi. Toimittajat kertoivat, että he eivät aio näyttää enempää, sillä kyseinen mielenosoittaja ammuttiin hetkeä myöhemmin.

Väkivallattomuus ei siis ole mikään jippo tai taikatemppu, jonka avulla kaikki sitä käyttävät selviävät mistä tahansa ristiriitatilanteesta voittajana. Kyse on voimasta, joka toisinaan toimii, ja toisinaan taas ei. Monessa suhteessa se on rinnastettavissa väkivallan voimaan. Aivan kuten on olemassa tehokkaita ja vähemmän tehokkaita taistelijoita ja armeijoita, aivan samalla väkivallattomuudenkin voiman käytössäkin voi olla menestyksekäs tai vähemmän menestyksekäs.

Tämä nostaa esille joukon kysymyksiä, joihin väkivallattomuustutkimus pyrkii vastaamaan:

Missä tilanteissa tätä voimaa on käytetty? Missä sen käyttö on onnistunut, ja missä tilanteissa epäonnistunut? Miksi? Miksi esimerkiksi Pekingin tuntematon kapinallinen onnistui pysäyttämään panssarivaunut tulematta ammutuksi, kun sama ei onnistunut Kairossa. Tai, jos katsotaan yksittäistapausten sijaan kokonaisia vallankumouksia, miksi filippiiniläiset onnistuivat väkivallattomassa hvallankumouksessaan vuonna 1986, mutta kolmea vuotta myöhemmin Pekingissä siinä epäonnistuttiin? Ja edelleen: miten voisimme – sekä yksilöinä että yhteiskuntana – kehittää tätä voimaa eteenpäin, tulla sen käytössä paremmaksi ja jalostaa sitä yhä suuremmassa määrin vaihtoehdoksi väkivallalle?