DSC_0319

Utøyan ja Oslon tragedioista
tulee tänään kuluneeksi kolme vuotta. Iskut olivat poliittisia, ja suunnattu demokratiaa, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta vastaan.

Onko siinä syy taistella entistäkin kiivaammin demokratian, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta? Kunnioittaakseemme uhreja, ja näyttääksemme murhaajalle, että tuollaiset teot eivät kannata?

Mutta entä jos isku olisikin tehty sen populistisen puolueen nuorisoleirille, jonka jäsenenä kyseiset terrori-iskut toteuttanut Breivik oli kymmenen vuoden ajan? Olisiko silloin velvollisuutemme taistella monikulttuurisuutta vastaan, uhreja kunnioittaakseemme?

Olen demokratian, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden kannalla, sataprosenttisesti. Mutta en siksi, että Breivik oli niitä vastaan, vaan siksi, että niillä estetään tällaiset tragediat tulevaisuudessa.

Ylellä haastateltiin tänään tragediasta kirjan kirjoittanutta Åsa Seierstadia. Seierstadin mukaan Breivikin lapsuus oli vaikea: hänestä ei pidetty huolta ja häntä hakattiin. “Lapsuuden kokemukset ja Breivikin luonne johtivat siihen, että jokin hänessä murtui jo varsin varhain.” Seierstadin kirja kertoo yhteisöllisyydestä, rakkaudesta ja ystävyydestä. Uhrit olivat läheisiä toisilleen ja kuuluivat omaan yhteisöönsä. “Myös Breivik pyrki epätoivoisesti johonkin yhteisöön, hän halusi olla osa perhettä ja halusi ystäviä ja rakkautta. Hän ei silti onnistunut ikinä saamaan.”

Välittäkäämme siis toisistamme. Kohdelkaamme jokaista yksilöä arvokkaasti. Luokaamme ja ylläpitäkäämme instituutioita, jotka tukevat, mutta älkäämme jättäkö lähimmäisiämme yksin niiden varaan. Lisää rakkautta, solidaarisuutta ja huomioimista.