Amerikantunnelmia II: Mormonielämää

patsas

Toisella Amerikan-viikollamme jätimme taaksemme luoteisrannikon Washingtonin, yhden Yhdysvaltojen liberaaleimmista osavaltioista, ja lensimme Utahiin, yhteen konservatiivisimmista. Myös luonto ja ilmasto olivat kuin toistensa vastakohtia: siinä missä Washington on ikivihreä ja Tyynen valtameren rannikon takia sateinen kuin Britannia, Utah on pääosin asumatonta aavikkoa.

Salt Lake Cityn lentokentällä meitä oli vastassa Angie, Couchsurfing.com-sivustolta löytämämme perheen äiti viisivuotiaan poikansa kanssa. Perillä poikia oli lisää, kaikkiaan heitä oli neljä. Talossa vallitsi fantastinen sotku: tavaroita ja vaatteita lojui hujan hajan, tiskit olivat tiskaamatta, olohuoneen ruokapöydällä oli kengät, vessan seinässä reikä, vierashuoneen sängyllä (pieni ja tilanteeseen syytön) ötökkä ja pyykkihuoneen lattialla oli puolen metrin kerros vaatteita. Vierashuoneen oveen oli joku kaksivuotias maalannut mustalla tussilla taideteoksen. Jännittävistä majoita, salaista piilopaikoista ja yllättävistä komeroista ei ollut pula. Yläkertaan en rohjennut kurkistaa, mutta kuulemma siellä oli alakertaakin sotkuisempaa.

Angie lähti saman tien viemään poikiaan miehensä siskon perheen luokse, jossa heitä odotti leikkitovereiksi neljä tytärtä. Suureen sotkuiseen taloon yksin jäätyämme siisteydyimme, lepäsimme ja tilasimme viidentoista dollarin Uber-takstin keskustaan. Salt Lake City esittäytyi meille siistinä ja modernina. Aurinko paistoi liian kuumana. Vesialtaat, suihkulähteet, vesitaideteokset ja keskustan läpi virtaava keinotekoinen puro olisivat tehneet näyttävyydellään vaikutuksen, jollei kuivista olosuhteista johtuen päällimmäiseksi tunteeksi olisi noussut huoli rajallisten vesivarojen tuhlauksesta.

Kerjäläisiä oli yllättävän paljon. Yksi heistä oli Seattlesta kuukausi sitten muuttanut parikymppinen mies, joka kertoi ohikulkijoille vitsejä maksua vastaan. Oliverille suuntaamansa puujalkavitsin – jota en valitettavasti tai onneksenne enää muista – lisäksi hän kertoi muuttaneensa kaupunkiin huumeongelmansa takia. Hän toivoi uuden ympäristön ja uuden kaveripiirin päästävän hänet kuiville. Hän sanoi käyvänsä töissä, ja antoi ymmärtää että elämä Salt Lake Cityssä oli tylsää. Mutta iloinen hän silti oli, kuten myös optimistinen, hyväkuntoinen ja kohtelias.

temppeli

Enemmistö Utahin asukkaista on mormoneja. Mormonien pyhimpään temppeliin ei turisteja päästetä sisään, mutta sen sijaan sitä ympäröivään upeaan puutarhaan ja temppeliä vastapäätä sijaitsevaan vierailijakeskukseen meidät otettiin avosylin vastaan. Vierailijakeskuksessa tapaamaltani ruotsalaiselta oppaalta, sisar Camillalta sain tietää, että mormonit ovat kristittyjä, jotka pitävät pyhänä kirjanaan vanhan ja uuden testamentin lisäksi 1800-luvulla Amerikassa kirjoitettua Mormonien kirjaa. He kutsuvat pyhiä huoneitaan temppeleiksi, uskovat kaikkien ihmisten olevan Jumalan lapsia eli veljiä ja siskoja keskenään ja syntyneen ja eläneen taivaassa jo ennen maallisen elämän alkua. Maallisen elämän aikana solmitut avioliitot ja muut perhesuhteet jatkuvat myös kuoleman jälkeen. Heidän seurakunnissaan seremoniat vedetään läpi vapaaehtoisvoimin ilman palkattuja pappeja. Mormonit eivät käytä risti-symboleja, vaikka uskovatkin Jeesuksen kärsineen ja kuolleen ristillä, koska eivät halua liikaa korostaa tätä osaa teologiassaan.

Mormonit eivät käytä alkoholia tai muita päihteitä, muistavat korostaa porvarillisen perhe-elämän ensisijaisuutta ja tuntuvan arvostavan menestystä myös maallisen mammonan keräämisessä. Tämä siitä huolimatta, mietin, että Jeesus muutti veden viiniksi, ei koskaan perustanut perhettä ja kehotti antamaan omaisuutensa köyhille. Ääneen sanoin kuitenkin vain, että absolutistina arvostan heidän pidättäytymistään päihteistä, ja että heidän risti-symbolin kritiikki osuu naulan kantaan. Miksi meidän kristittyjen pyhimpien huoneiden keskisimmällä paikalla on kuvia kidutettavasta, teloitettavasta tai teloitetusta Vapahtajasta? Koska ja miksi juuri ristiinnaulitseminen on noussut tämän rakkauden, anteeksiannon, armon ja lähimmäisenrakkauden uskonnon keskeisimmäksi symboliksi? Mitä vikaa siinä kalassa oli?

Hyvästellessämme Camilla antoi minulle Mormonien kirjan ja lupasi soitella myöhemmin Suomeen palattuani. (Hän lähetti sähköpostia jo paljon aiemmin, kyseli olenko jo lukenut Mormonien kirjaa ja mitä mieltä siitä olin.)

vaellus

Illalla majapaikassamme keskustelimme isäntäperheemme kanssa keittiön pöydän ääressä niitä näitä. Kun keskustelu kääntyi luontoon (perheen isä on ammatiltaan siementenkerääjä), perheen isä muisti jotakin tärkeää. ”Hyvänen aika, minullahan on käärmeitä repussa! Missähän se reppu onkaan,” hän katseli ympärilleen. Hän nousi, otti koko keskustelun ajan edessäni pöydällä olleen pienen mustan repun, nosti sieltä esiin kaksi käärmettä ja ojensi toisen minulle. Otus oli noin metrin mittainen ja hidasliikkeinen. ”Niillä on kyllä hampaat, mutta eivät ne yleensä pure”, minulle kerrottiin. Aamulla kuulin toisen käärmeistä yöllä karanneen. Angie oli sen löytänyt aamulla, mutta koska se oli sihissyt hänelle hyökkäävästi, hän oli jättänyt sen rauhaan.

Yhdeksän aikaan lähdimme temppeliin jumalanpalvelukseen, minä, Angie ja yksi pojista. Palveluksia ja raamattukouluja oli päivän mittaan useampiakin, ja muut lapset tulisivat käymään niissä. Palvelus ei ollut kovinkaan eksoottinen: siinä veisattiin kolme virttä, viisi eri maallikkoa piti puheen ja ehtoollisella oli tarjolla vettä ja valkoista vehnäleipää. Virret eivät ainakaan minun korvissani poikenneet luterilaisista, puheissa viitattiin Raamattua useammin Joseph Smithiin ja Mormonien kirjaan. Maallikkosaarnaajien joukossa oli sekä miehiä että naisia, ja sekä nuoria että vanhoja. Rukouksia oli muutama, eivätkä nekään niin erityisen erilaisia olleet. Poistuessamme Angie kertoi mormonien tiukasta patriarkaalisuudesta ja siitä, kuinka monet naiset ovat tämän johdosta eronneet viime vuosina kirkosta. ”Itsekin olin nuorempana sitä vastaan, mutta silloin en ymmärtänyt niin hyvin. Nykyään ymmärrän, että miehillä ja naisilla on erilaisia rooleja. Emmekä me naiset sitä paitsi seurakunnassa passiivisia ole.”

vaellus 2

Vuorokauden sohvasurffailtuamme siirryimme viikoksi vuoristoon viettämään vaimoni Sallyn äidin syntymäpäiviä koko suurperheen voimin Ogden Valley -alueelle. Vaelsimme, pyöräilimme, kanootteilimme, kalastimme ja uimme. Näillä seuduilla järjestettiin talviolymppialaiset vuonna 2002, joten hulppeista majapaikoista ei ollut pulaa. Mutta parasta tälläkin pysähdyksellä oli luonto: koskematon, kaunis, puhdas ja henkeäsalpaava.

spacer

Leave a reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.