Ohessa erinomainen vajaan tunnin dokumentti Slobodan Milosevicin syrjäyttämisestä vuonna 2000. Pääosassa tuossa väkivallattomassa vallankumouksessa olivat Otpor! -liikkeen perustaneet opiskelijanuoret, jotka nerokkaalla strategisella suunnittelulla, määrätietoisuudella ja rohkeudella onnistuivat kokoamaan yhteen paitsi keskenään riitelevän Milosevicin vastaisen poliittisen opposition, myös suuret politiikkaan tyytymättömät massat. Otpor-liikkeen taktiikkana oli muun muassa huumori, sarkasmi ja se, että he olivat olevinaan laaja, maanlaajuinen järjestö jo ennen kuin he tulivat sellaiseksi. Järjestöllä ei ollut yhtä karismaattista johtajaa, ja maakuntien yksilöt saivat itse päättää tekemisistään. Näin tehtiin mahdottomaksi liikkeen pysäyttäminen muutamia avainhenkilöitä pidättämällä.

Dokumentissa haastatellaan erästä liikkeen avainjäsentä, joka kertoo väkivallattoman konfliktinratkaisun periaatteiden olleen heille jo selvillä ennen kuin he saivat käsiinsä amerikkalaisen Albert Einstein -instituutin perustaneen Gene Sharpin diktaattorien väkivallatonta kukistamista käsittelevän The Politics of Nonviolent Action -kirjan, jonka amerikkalainen republikaanijärjestö heille lähetti. Tästä huolimatta kyseinen kirja ja maassa vieraillut väkivallattomuusluennoitsija antoivat heille valtavasti rohkaisua ja runsaasti uusia näkökulmia väkivallattomuuteen. Luennoitsija oli entinen upseeri, joka korosti väkivallattoman ja väkivaltaisen kamppailun (sodankäynnin) samankaltaisuutta: kummassakin tapauksessa menestyneessä toiminnassa on syytä määritellä tavoite tarkasti ja realistisesti, saada suuret massat puolelleen ja pitää aloite itsellään, eli toimia offensiivisesti. Amerikkalaiset tukivat Otpor!-liikettä myös rahallisesti, mutta päätäntävalta pysyi loppuun asti paikallistoimijoiden hallussa.

Vallankumous huipentui kymmenen päivän mielenosoituksiin, jotka saivat alkunsa Milosevicin epätoivoisesta vaalivilpistä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella syyskuussa 2000. Otpor-liikke onnistui pitämään suuret massat väkivallattomina muun muassa korostamalla että paitsi mielenosoittajat, myös poliisi ja sotilaat olivat Milosevicin hallinnon uhreja. Poliisit tottelivat saamaansa käskyä rakentaa barrikaadeja estääkseen ihmisten pääsyn pääkaupunki Belgradiin, mutta nähtyään kuinka suurista ja päättäväisistä ihmismassoista oli kysymys, eivät pysäyttäneet barrikaadeja purkavia mielenosoittajia. Satojen tuhansien ihmisten useiden päivien mielenosoituksissa vain kaksi ihmistä kuoli – toinen sydänkohtaukseen ja toinen auto-onnettomuudessa. Joitakin ikkunoita hajosi ja parlamenttitalossa syttyi tulipalo, mutta kaikkiaan Otpor-liike onnistui pitämään vallankumouksen väkivallattomana ja saavutti tavoitteensa, eli Slobodan Milosevicin syrjäyttämisen ja vaalituloksen kunnoittamisen.