Kertomus kalastajasta


Laos, Ban Tha Heua syyskuussa 2005.

Oletteko kuulleet kertomusta kalastajasta, joka kävi kalassa vain sen verran kuin häntä huvitti? Aamuisin hän nukkui pitkään, päivisin pelasi jalkapalloa lastensa kanssa, iltaisin istuskeli ystäviensä kanssa oluella ja öisin piahtaroi vaimonsa kanssa. Kalastamassa hän kävi vain jos sää oli siihen suotuisa, yleensä jossain vaiheessa jalkapallon jälkeen, vähän ennen olutta.

Tuli siihen mies rikkaasta lännestä ja katseli aikansa kalastajan menoa. Hyvin pian vieras oivalsi sen taloudellisen potentiaalin, joka kalastajan toimintaan, tai oikeastaan toimimattomuuteen, kätkeytyi. Hyväsydämisenä ihmisenä hän halusi jakaa tietonsa kalastajalle.

– Käytät päivästäsi vain pari tuntia perheesi elannon ansaitsemiseen, vierailija huomautti. Voisit ihan hyvin tehdä töitä tuplasti enemmän. Tällöin saisit tuplasti enemmän kalaa, ja ylimääräiset kalat voisit myydä markkinoilla ja laittaa rahat säästöön. Jo vuoden kuluttua sinulla olisi varaa ostaa isompi ja uudempi vene, joka olisi varustettu uusilla kalastusvälineillä. Modernimpien kalastusmetodien ansiosta tulosi tuplaantuisivat jälleen, niin että hyvin pian sinulla olisi varaa palkata itsellesi avustajia.

– Voisit perustaa kalastusyrityksen ja siirtyä sen toimitusjohtajaksi, vierailija jatkoi, eikä sinun tarvisi käydä kalassa ollenkaan, koska työntekijäsi tekisivät työsi puolestasi. Pysyisit vain maissa ja neuvottelisit itsellesi entistä parempia myyntihintoja ja laajempia markkinoita. Kun aika olisi kypsä, veisit yrityksesi pörssiin, muuttaisit suurkaupunkiin ja eläisit siellä bisnesmiehen kunniakasta elämää. Jos markkinat sattuvat olemaan suopeita, voisit hyvinkin jo kymmenisen vuoden kuluttua myydä osuutesi pois hyvällä voitolla.

– Silloin sinusta tulisi niin rikas, innostui vieras. Niin rikas, ettei sinun enää koskaan tarvitsisi tehdä töitä! Voisit vetäytyä perheesi kanssa jonnekin syrjäiseen kylään meren rannalle, nukkua aamuisin pitkään, viettää aikaasi lastesi, vaimosi ja ystäviesi kanssa. Kalassa voisit käydä silloin tällöin kun huvittaa.

Kertomuksen lopun epäilemättä arvaattekin: kalastaja ei vierailijan visioista innostunut.

Itse kuulin tarinan vasta hiljattain, vetäessäni siviilipalvelusmiehille keskustelusessiota edistyksen myyteistä. On hämmästyttävää, kuinka kätevästi yksi tarina voi kertoa enemmän kuin tuhat luentoa.

Kapitalistis-demokraattinen järjestelmämme ei suinkaan ole ensimmäinen eikä ainut, joka tavoittelee korkeaa teollista tuotantoa ja materialismia, kysymättä mihin kaikella tuolla kiireellä, stressillä ja vaivannäöllä oikeastaan pyritään. Samanlaisen ajatusvirheen teki aikoinaan sosialismi, tosin menestyen tuossa materialistisessa kilpajuoksussa huomattavasti kehnommin.

Vihreät tarjoavat tässä suhteessa ainutlaatuisen, vanhan ja viisaan vaihtoehdon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: elämänlaatu on tärkeämpää kuin elintaso. Jos ja kun enemmän tavaraa, suuremmat talot, autot ja ostoskeskukset eivät tee meitä onnellisemmaksi – sen todistavat erilaiset onnellisuustutkimuksetkin – niin miksi niihin pyrkiä? Jo muinaiset stoalaiset, epikuroslaiset, kyynikot ja zen buddhalaiset – vain muutamia mainitakseni – tämän tiesivät ja ilmaisivat hyvissä ajoin ennen puolueemme syntyä. Aabrahamia, Moosesta, Buddhaa, Johannes kastajaa, Jeesusta, Muhammadia, Franciscus Assisilaista ja Henry Thoreauta ja Mahatma Gandhia kuitenkaan unohtamatta.

Mutta entä tämä ruuan, suojan, terveydenhuollon ja koulutuksen paljous? Entä rokotteet, lapsikuolleisuuden vähentäminen, suokupuolten välinen tasa-arvo ja kaikki tieteemme ja taiteemme maailmanhistorian mullistaneet saavutukset? Ehdottaako tarina, ehdottaako puolueemme, ehdotanko minä, kaiken sen heittämistä romukoppaan, ja tilalle nyt-hetkestä naatiskelevaa laiskottelua?

Ei. Me länsimaat olemme saavuttaneet paljon hyviä asioita, joita meidän on velvollisuus viedä eteenpäin. Tässä onkin huomattavasti parempi päämäärä yhteiskuntamme kehitykselle kuin loputon tavaran, viihteen, ruuan, nautintojen ja kokemusten ahmiminen. Toistemme auttaminen. Suomessa, Euroopassa ja maailmalla.

Mielestäni Janne Länsipuro on kaikista ehdokkaista kirkkaimmin tajunnut ja omaksunut yllä mainitun tarinan opetuksen. Yhteiskuntamme kehityksen päämäärä ei saa olla rajatun alueen materialistisen elintason kohottaminen, vaan koko maapallon ihmis-, eläin-, ja kasvikunnasta huolehtiminen.

(Kirjoitus on julkaistu Janne Länsipuron Vihreä valoa! -tukiblogissa)



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.