Sarajevo 23.11.2009

DSC_0438_1

Alakerran albanialaisen leipurin mielestä Enver Hoxa oli maailman kaunein presidentti. Vuokraemäntämme Indira ohitti latteuden tuhahtamalla, mutta kun leipuri halusi tulkkina toimineen Nedzadin kertovan meille että Venäjällä ymmärretään albaniaa, Indira hermostui.

”Albaniaa ei taatusti ymmärretä missään muualla kuin Albaniassa ja Kosovossa. Nyt saat luvan lopettaa noiden älyttömyyksien puhumisen!”

Indira Dedovic on voimakas ja temperamenttinen nainen, joka viettää päivät aamutakissaan leipoen, olohuoneen ruokapöydän ääressä meikaten, olohuoneessa televisiota katsellen, tai vieraitaan kestittäen.

Alakerran albanialaisen leipurin lisäksi talon vakiovieraita ovat kuusikymppinen rakastunut lakimiesnainen, unkarilaissyntyinen, eri puolilla maailmaa asunut tyhjäntoimittajamies – rempseä kaveri, joka meidätkin tänne toi, mutta jonka puheisiin ei ole luottaminen – ja nuorempi vaaleahiuksinen ystävätär, joka myös hän on ammatiltaan lakimies.

Indira ymmärtää englantia, mutta puhuu mieluummin saksaa. ”Sehr schrecklich”, hän kommentoi Lordi-yhtyeen asuja, vaikka musiikista pitikin.

Voimakas ja temperamenttinen taisi olla Indira Gandhikin, jolta Indira Dedovic on saanut nimensä. Intian viides ja kahdeksas pääministeri Indira Gandhi vieraili Sarajevossa isänsä, Intian ensimmäisen pääministerin Jawaharlal Nehrun kanssa sinä päivänä kun vuokraemäntämme syntyi.

Alakerran keskustelut olivat niin eläväisiä, että yläkerran lattian läpin suodatettuina ne kuulostivat toisinaan tappelulta. Näin tuskin kuitenkaan oli. ”Indira on erittäin hyväsydäminen nainen”, totesi meitä pitkäaikaisempi vuokralainen Nedzad useammin kuin kerran.

Nedzad on kolmekymmentäneljävuotias ja yksi maailman parhaista freestyle -jalkapalloilijoita. Tyylikäs ja trenditietoinen nuorimies, joka tuoksuu partavedelle, käyttää vaaleanpunaista paitaa eikä riisu pipoaan sisälle tullessaan. Huolellisesti asetellut hiukset tulevat esiin pipon alta juuri sopivasti antaakseen huolettoman vaikutelman.

Nedzadin äiti on kroaatti ja isä bosniakki. Hän syntyi Saksassa, eli lapsuutensa isovanhempiensa luona Sarajevossa ja palasi sitten Saksaan käymään koulut. Lukio keskeytyi kun sota alkoi ja Nedzad matkusti Sarajevoon puolustamaan lapsuutensa kaupunkia.

Nedzad kertoi aina kunnioittaneensa ja totelleensa vanhempia ihmisiä, ja sodassa se säästi hänen henkensä. Kerran eturintamalla oli nimittäin tilanne, että heillä oli käytössään vain kaksi juoksuhautaa, joista parempi oli jo täynnä. Nedzad laskeutui ystäviensä kanssa toiseen, ja sekin täyttyi nopeasti. Paikalle saapui vanhempi sotilas, joka alkoi repiä Nedzadia harteista ja sanoi, että nuoret miehet pärjäävät kyllä ilman juoksuhautaakin.

Nedzad totteli, antoi paikkansa ja lähti etsimään itselleen sopivaa paikkaa. Saman tien heidän asemiinsa iski kranaatti, joka osui kutakuinkin suoraan juoksuhautaan, jonka Nedzad oli juuri jättänyt.

Nedzadin luokse hoippui upseeri, joka pyyhki takistaan aivojenpalasia, hiuksia ja korvan. Ne olivat sen vanhan miehen paloja, jolle Nedzad oli hetkeä aiemmin antanut paikkansa.

”En pelännyt silloin mitään. Kerran nukuimme kolme päivää serbien linjan takana ja tarkkailimme, mitä he tekivät.”

Rintamalla olo kesti yleensä kaksi vuorokautta, jonka jälkeen oli vuorokausi lepoa. ”Lepovuoroissa nukuimme sisällä taloissa, vähän sellaisissa kuin tämä, mutta se oli täynnä miehiä. Keittiössä, olohuoneessa, yläkerrassa… joka paikassa nukkui miehiä. Naisiakin oli joskus käymässä. Heitä oli mukava katsella, ei ollut väliä olivatko he lihavia vai laihoja. Alkoholi oli hyvä asia, se auttoi nukahtamaan.”

”Sota on sitä, että yhtenä päivän on hauskaa, ja toisena ei ole ruokaa, on kylmä ja tupakat on loppu. Joskus serbit olivat vain kymmenen metrin päässä, mutta en ampunut, koska silloin kymmenen serbiä olisi minun kimpussa.”

Nedzad ei usko, että voisi enää nykyisin olla pelkäämättä. Nytkin hän pelkää uutta sotaa.

Hän on minun ikäiseni. Miettiessäni lukioaikaisia ystäviäni, minun on vaikea kuvitella meitä sotilaiksi. Olimme lapsia, ja niin oli epäilemättä Nedzadkin ystävineen. Lasten ristiretki, niin taisi amerikkalainen kirjailija Kurt Vonnegut nimittää omaa sotakokemustaan.

Sodassa vietetyn vuoden jälkeen hän palasi Saksaan. Yritin kysyä miten hän kroatialais-bosnialaisena suhtautui tämän jälkeen puhjenneeseen Kroatian ja Bosnian väliseen sotaan, mutta hän vastaa kertomalla sodan kulusta ja poliittisista käänteistä, eikä paljastanut omia tuntemuksiaan asiasta.

Saksassa hän meni naimisiin ja sai tyttären, joka on nyt kahdeksanvuotias. Pian heille kuitenkin tuli ero. Avioliittovuotensa hän kiteyttää toteamukseen, että bosnialaiset naiset ovat hulluja.

”Lapsen saatuaan hän keskittyi vain lapseen, eikä panostanut itseensä ollenkaan. Jos toin kotiin kukkia, sytytyin kynttilän tai jotain, mikään ei kelvannut. Jos meillä oli juhlapäivä ja vein hänet hienoon ravintolaan, hän oli heti huolissaan, kuinka kallis lasku siitä tulee.”

Nyt hän on tullut Sarajevoon harjoittelemaan. Hänellä on tähtäimessään Etelä-Afrikassa järjestettävät freestyle -jalkapalloilun maailmanmestaruuskisat, jotka järjestetään kuukautta ennen jalkapallon MM-kisoja samassa paikassa. Hän kertoo harjoittelevansa nykyisin vain vähän, ja lisäävänsä päivittäisiä harjoittelutuntejaan pikku hiljaa niin, että kisojen alkaessa hän tulee olemaan parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Saksassa hän esiintyy monenlaisissa tapahtumissa: messuilla, festivaaleilla ja yksityisjuhlissa. Näistä tunnin tai parin sessioista hänelle maksetaan 300 – 500 euroa.

Sarajevossa menot ovat pienempiä, mutta niin ovat tulotkin: viime viikolla hänelle maksettiin kahden päivän esiintymisestä kymmenen euron palkkio. Kadulla hän tienaisi enemmän, mutta Indira ei anna hänen tehdä sitä, sillä Indira pelkää oman maineensa puolesta. Hän pelkää naapureiden tulkitsevan, että hän on majoittanut taloonsa kerjäläisen.

Viime vuosina hän on saanut myös sponsorituloja Bosnia Hertsegovinan jalkapalloliiton kautta, mutta katsellessaan toissapäivänä uutisia hän sai tietää, että hänen yhteistyökumppaninsa on joutunut vankilaan rahojen väärinkäytöksien vuoksi. Se niistä tuloista.

Sinkkumiehenä hän käy silloin tällöin reiveissa, mutta ei halua osallistua siellä järjestettävään deittiarvontaan. ”Eihän sitä tiedä vaikka saisi parikseen jonkun todella lihavan naisen”, hän sanoo, puhaltaa poskensa täyteen ilmaa ja näyttää käsillään, kuinka vaikeasti pideltävä suuri nainen voisi olla.



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.